Haluaisin vauvan. Edellisen aikana puhkesi kuitenkin masennus. Tarkemmin ajateltuna se taisi alkaa jo sitä edellisen odotuksen jälkeen. Eli oli mahdolisesti hoitamaton synnytysmasennus. Tosin elämäntilanteeni oli niin rankkaa viime raskaudessa, että ei ole ihme, että masennuin.
Kävin terapiassa vuoden. Koskaan en kait tule toipumaan entiselleni, mutta hyväksyn itseni tällaisena.Tosin paniikkihäirö jäi jäljelle tästä ja sitä en oikein pysty hyväksymään joten sinnittelen vastaan koko ajan.Oloni on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä.Osaan nauttia asioista, teen paljon jms.Sitten tämä vauva-asia. Uskallanko tehdä vauvaa? Uusiutuuko masennus vaiko ei? Tiedän, että sille ei voi kukaan antaa takeita, mutta onko muilla kokemuksia? Miten hormonit vaikuttivat?
Lapsuuteni oli rankka ja ne tunteet suorastaan vyöryivät viime odotuksessa päälleni mutta nyt olen niiden kanssa sujut.
Olen ollut myös onnellisesti raskaana ja koko elämäntilanteeni on erilainen kuin viime odotuksessa.Toivottavasti joku osaisi neuvoa?
Kävin terapiassa vuoden. Koskaan en kait tule toipumaan entiselleni, mutta hyväksyn itseni tällaisena.Tosin paniikkihäirö jäi jäljelle tästä ja sitä en oikein pysty hyväksymään joten sinnittelen vastaan koko ajan.Oloni on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä.Osaan nauttia asioista, teen paljon jms.Sitten tämä vauva-asia. Uskallanko tehdä vauvaa? Uusiutuuko masennus vaiko ei? Tiedän, että sille ei voi kukaan antaa takeita, mutta onko muilla kokemuksia? Miten hormonit vaikuttivat?
Lapsuuteni oli rankka ja ne tunteet suorastaan vyöryivät viime odotuksessa päälleni mutta nyt olen niiden kanssa sujut.
Olen ollut myös onnellisesti raskaana ja koko elämäntilanteeni on erilainen kuin viime odotuksessa.Toivottavasti joku osaisi neuvoa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toisen raskauteni jälkeen sairastuin syn.jälk.masennukseen.Kolmannen en.Jokapäiväistä
taistelua kuitenkin edelleen,vauva on nyt 5kk.
Minulla sosiaalinen jännittäminen(oli jo ennen
raskauksia)on raskauden jälkeen pahentunut.
Itse ajattelin jossain vaiheessa etten koskaan
enää tee lapsia, jos masennus uusiutuu,mutta onneksi uskalsin!
Minun masennusta ei otettu tosissaan neuvolassa ja sei jäi hoitamatta.. 3 kuulla kun odotin toista, helvetti puhkesi, kirjaimellisesti.. Nyt vauvan ollessa lähessäs vuoden alan palailemaan ihmisten kirjoihin.. Ei se välttämättä uusiudu, kun olet saanut jo siihen hoitoa, osaat suhtautua masennukseen.. Minä yritin peitellä ja koin huonoa oloa, kun en ollut yhtään kiinnostunut vauvasta.. Nyt harmittelen kun vauva-aika meni ihan ohi.. Toivon että olisin aikasemmin osannut vaatia apua!
Onnea sinulle, oli päätöksesi mikä tahansa..
Voithan jo raskaus aikana hakea apua, jos siltä tuntuu.. Tai enneltaehkäsevästi..
Tyttäreni on nyt neljä vuotias ja voisi sanoa, että viimeiset puoli vuotta olen voinut sanoa olevani "terveiden" kirjoissa. Minulle kävi samanlailla sen vauva-ajan kanssa; joitain hämäriä muistikuvia löytyy, muttei mitään sen tarkempaa. Nyt olen valmis nauttimaan lapsen ensimmäisistäkin vuosista. Jos masennus uusii, olen valmiina pyytämään apua entistä valppaampana, enkä sorru siihen ajatukseen, että väsymys ja masentunut olo menisivät itsestään pois. Toisaalta ne syyt jotka johtivat masennukseen ovat suurimmaksi osaksi läpi käytyjä ja käsiteltyjä, ja olen itsekin vahvempi ihmisenä kuin ennen masennusta. Rohkeasti siis uutta elämää päin jos itseäsi vauvakuume vaivaa!
Itsellä alkoi täysin sietämätön masennus heti hedelmöityksen jälkeen, eli ennen kuin tiesin olevani raskaana, molemmilla kerroilla. Ensimmäisen kanssa aloitin lääkityksen, mutta lopetin pian kun en halunnut vauvaa satuttaa lääkkeillä.
Nyt toinen raskaus rv14. Täysin sietämätöntä! Ilman lääkitystä en pysty huolehtimaan edes itsestäni, saatika pienestä pojastani. Vastaus on siis KYLLÄ. Jos on taipumusta, niin uusiutuu, näköjään pahempana kun on kerran raskausajan rankan masennuksen jo kärsinyt. Kannattaa miettiä onko valmis mahdolliseen lääkitykseen sitä tilanteen vaatiessa. Haluaako ottaa riskin että on vauvalle jotain haittaa. Me emme tätä asiaa ajatelleet, luulimme että ensimmäisen kanssa johtui vain "jostain". Kyllä varmasti on ne vauvan hormoonit mitkä pistää sekaisin, toisia enemmän kuin toisia.
Minäkin olen nyt ensimmäistä odottaessani aika ajoin hyvin masentunut ja itsetuhoviettinen. Nyt jo toista kertaa alkuraskauden aikana...edellinen oli ihan alussa ja kesti kolmisen viikkoa ja päivittäin vain mietin itseni tappamista erilaisin konstein. Mieheni kielsi minulta avun hakemisen. Uskoisin, että häntä hävettää, ettei osaa itse hoitaa "omia ongelmiaan" (minun masennustani). Minun hän käskee vain ryhdistäytyä ja "ajatella kivoja asioita" ja myös sanoo, etten saa hänelle enää puhua masennuksestani. Minun siis pitää olla hiljaa niin kyllä ongelmat katoavat. Hän antaa minun itkeä tuntitolkulla sängyssä, kunhan itken hiljaa enkä häiritse häntä ja hänen nukkumistaan. Tuntuu pahalta, ettei edes saa itkeä rauhassa -- että täytyy itkeä hiljaa.
Tunnen, että olen ihan yksin raskauteni kanssa -- en saa tukea en rakkautta en hellyyttä. Millaiseen maailmaan oikein tuon syntymättömän lapseni? Kuinka kehtaan tuoda lapsen tällaiseen perheeseen? Teen lapsistani vain siipirikkoja tuleviin parisuhteisiinsa, toteuttamaan sukupolvia jatkuvaa onnetonta noidankehää, jossa nainen hoitaa kodin ja miehen ja lapset, mutta ei saa haluta tai vaatia rakkautta ja hellyyttä itselleen. Pitää jaksaa ja olla vahva. Loputtomasti.
Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Uskoin ennen -- entisissä parisuhteissanikin -- että jos vain osaisin rakastaa miestäni oikein ja hyvin hän arvostaisi minua ja rakastaisi minua, saisin hellyyttäkin.
Tiedän, että hormonit aiheuttavat mielialan vaihteluita. Tekeekö se seikka tunteeni merkityksettömiksi, vähemmän arvokkaiksi? Enkö voisi saada tässä tilassa -- raskaana -- rakkaaltani enemmän hoivaa ja rakkautta, jotta minulla olisi voimia myös hoivata ja rakastaa omaa lastani? Nyt tunnen olevani niin tyhjä ja niin yksin.
En tiedä mitä tehdä. Yritän jaksaa eteenpäin.
Kyllä kai aika helposti masennus uusiutuu raskausaikana tai sen jälkeen :(
Kolmatta odotan, ja sinnittelen alussa vielä ilman lääkkeitä. Mutta näyttää vähän siltä, että joudun jossain vaiheessa odotusta taas lääkitykselle. On niin tyhjä ja toivoton olo, mutta lääkkeiden syöminenkin pelottaa. Siis sen vuoksi, että mitä se aiheuttaa vauvalle? Mutta ehkä se on kuitenkin parempi kuin että on ihan uuvuksissa koko muukin perhe äidin masennuksen vuoksi. Vauvasta ei jaksa oikein vielä iloita kun
pahoinvointikaan ei ole vielä ohi :(