onko muille käynyt niin että masennus pahenee?
eli mulla on todettu masennus johon söin ensin
Zolftia joka musta oli huono ja sitten vaihdettiin Cipramiliin. paniikkikohtauksiin syön alproksia (en tiiä miten kirjoitetaan)
tuntui että cipramili oli aluks hyvä (sitä syönyt nyt 2v)
mutta nyt pidemmän aikaa on tuntunut että elämä ei kiinnosta ja kaikki itkettää eikä jaksais nousta sängystä ylös (tiedän oireet ja siksi olenkin kauhuissani!)
siis kertokaa mitä teen ja pääsen yli kaiken
onko kohtalotovereita vai mitä on tapahtunut?
kehoko on tehnyt "immuunin cipramilille!"
eli mulla on todettu masennus johon söin ensin
Zolftia joka musta oli huono ja sitten vaihdettiin Cipramiliin. paniikkikohtauksiin syön alproksia (en tiiä miten kirjoitetaan)
tuntui että cipramili oli aluks hyvä (sitä syönyt nyt 2v)
mutta nyt pidemmän aikaa on tuntunut että elämä ei kiinnosta ja kaikki itkettää eikä jaksais nousta sängystä ylös (tiedän oireet ja siksi olenkin kauhuissani!)
siis kertokaa mitä teen ja pääsen yli kaiken
onko kohtalotovereita vai mitä on tapahtunut?
kehoko on tehnyt "immuunin cipramilille!"
Vastaukset 20
Vanhimmat
Turhaan lääkkeitä napostelet.. Ei ne auta mitään
Vika on sinussa..
Kuten jotkut masentuneet ovat tehneet
siis "saforf" ,en tiedä ootko itse lääkkeitä syönyt,mutta niiden tarkoitushan on lieventää
(turruttaa) mielialan vaihteluita ja masentuneisuutta/itkuisuutta!
aluksi cipramil ns:toimikin ja olin elämäni kunnossa,ajattelinkin että olen "parantunut" ja jätin lääkkeet pois. mikä oli huono....
aloitin uudelleen ja kaikki näytti hyvältä,mutta nytt tuntuu että millään ei ole merkitystä vaikka päivittäin syön lääkkeeni!
"toivomukselle" että voin luvata sydämmeni kautta (vaikka nyt sattuu siihen),etten ikinä satuttaisi
rakkaita lapsiani,heidän vuoksihan minun on sängystä noustava .muuten makaisinkin siellä!
mieheni on luvannut hoitaa lapsiamme jos "menisin"
kk lomalle,mutta ajatus askarruttaa minua...
aika hassua,itellä ei uni tule kun kaikki päinaa päässä! mutta kun katsoo niin lukioita kullä käy muttei ketään kerro onko itsellä ollut vastaavaa tilannetta?!?
vai ovatko vaan uteliaita!
Itselläni on juuri menossa lääkkeitten osittainen vaihto. Olen käyttänyt erästä lääkettä jo vuosia, mutta tänä keväänä vauhti hiipui niin, että oli pakko tehdä jotain.
Omalla kohdallani näkisin, että ikä (yli 40) tekee sen, ettei enää jaksa samalla tavalla kuin kaksikymppisenä. No, sehän on luonnollista, mutta työelämä ei sitä anna anteeksi. On vain jaksettava joka päivä hoitaa työnsä. Kyllähän sitä työnsä jaksaisikin, ellei olisi mitään muita velvoitteita. Mutta ei siitä sen enempää.
Toinen seikka, mikä vaikuttaa lääkkeen tehoon, on se että elimistö oppii poistamaan lääkeainetta. Näin olen ymmärtänyt, kun taannoin eräs lääkäri teetti laboratoriotestit veren lääkeainepitoisuudesta. Tämä vaikutus näkyy juuri pitkään lääkettä käytettäessä.
Kolmanneksi jokaiselle tulee aikoja, jolloin ei saa oikein nukuttua. Silloin kannattaa käyttää nukahtamislääkkeitä tilapäisesti. Kun itse olen saanut ensimmäisen unilääkereseptini, lääkäri melkeinpä vannotti, etten käyttäisi lääkettä kuin kerran, enintään kaksi kertaa viikossa. Niinpä olen vuosia käyttänyt nukahtamislääkkeitä 10 tablettia vuosittain. Koska otan vain ½ tbl kerralla, tarvitsen keskimäärin vajaat kaksi kertaa kk:ssa apua nukkumiseen.
En koskaan ota lääkettä yöllä. Jos en saakaan nukuttua, nukun sen yön huonosti ja otan lääkkeen seuraavana iltana niin, että menen nukkumaan aikaisemmin, jolloin univelkaakin vähän kuittaantuu. Itse ainakin jaksan yhden yön "valvomisen" jälkeen päivän ihan hyvin. Mutta kaksi peräkkäistä univelkayötä vaikuttaa päivävireyteen jo selvästi.
Joskus vuosia sitten olin psykologin luennolla. Hän sanoi, että valvomisesta ei kannata stressaantua. Hänen mukaansa levollisesti levätty yö vastaa samaa, kuin olisi nukkunut puolet ajasta. Itseäni se on auttanut paljon. Kun lepää rauhassa ja vaikka ajatteleekin kaikenlaista, niin uni tuleekin ihan varkain.
Ehkä tämä ei paljon auta, mutta poimi siitä ne seikat, jotka koet omiksesi. Parempaa jatkoa!
Itse sairastuin masennukseen vasta puoli vuotta sitten. Tai silloin se todettiin. Olihan niitä oireita ollut aiemminkin. Remeronia söin 3 kuukautta. Ainut vaikutus oli se että sain nukuttua hyvin. Mieliala ei kuitenkaan noussut ja sitten vasta kolmas lääkäri suostui vaihtamaan lääkkeen Cipralexiin. Nyt olen sitä syönyt kaksi viikkoa joten vaikutus ei ole vielä parhaimmillaan. Nyt kuitenkin olen huomannut, että en ole itkenyt kahteen viikkoon. Olen jaksanut jopa siivota kotona. Olen tavannut ihmisiä kaupungilla. Ennen lääkkeenvaihtoa minusta ei ollut mihinkään. Olen päättänyt että syön lääkkeitä tarpeeksi kauan eli en lopeta vaikka tuntuu hyvältä. Tiedän että kesä menee varmaan hyvin, mutta syksy on mulle aina vaikeaa aikaa. Nyt pitää yrittää nauttia elämästä ja uskoa siihen että vieläkin parempaa on edessä.
Ainakin uskon että minulla lääkkeen vaihtaminen oli oikea asia. Tuntui vaan kummalta että sain monta kertaa pyytää lääkkeen vaihtamista ja kuitenkaan lääkärit eivät ottaneet asiaani vakavasti. Onneksi uusi työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni. Kiva mennä ensi viikolla käymään kunnallisen puolen psykiatrilla ja kertoa että hänen ohjeet ja reseptit oli p...stä ;-)
Useasti luen näitä juttuja täällä ja huomaan että omat asianihan ovat aika hyvin. Kiva täällä on myös se että kommentit (yleensä) ovat asiallisia ja antavat neuvoja ja voimia jaksaa eteenpäin!
Tsemppiä kaikille masentuneille!
Itselläni on ollut samantapainen tilanne, johon auttoi lääkärin vaihto: uusi lääkäri ihmetteli Cipramilin niukkaa annostusta (20 mg/vrk) ja se tuplattiin. Parin viikon päästä elämä näytti ihan toiselta.
Nykyisin olen itse oppinut kalibroimaan annostusta esim. vuodenaikojen mukaan. Talvella isompi annos, jota pienennetään kevättä kohti ja kesäksi jätän lääkkeet pois kokonaan, syksyllä taas aloitus. Valon määrä ja päivän pituus vaikuttaa selvästi.
Cipramilin teho hiipuu osalla potilaista ja silloin auttaa annoksen nosto, kuten Sappi kertoikin.
joo, täytyypä soittaa lekurille ja kysästä josko katsastais annoksen uudelleen,toivottavasti siitä olis apua tähän avuttomuuteen!
Olen saanut henkilökohtaisesti todeta, että Cipramil 20mg ja 30mg on ero kuin yöllä ja päivällä. Suosittelen LÄMPIMÄSTI annoksen nostamista, sitten sitä voi taas pikkuhiljaa madaltaa kun siltä tuntuu.
Yhdelle tehoaa yksi lääke, toiselle toinen, joten ÄLÄ LUOVUTA, vastaus on lähempänä kuin uskotkaan.
Hello!
Et oo ainut, jolla välillä pahenee ja sitten taas menee hyvin. Sehän on mahtava, jos voit itkeä. Ymmärtääkseni se on keino purkaa tunteita. Minä en itke, mutta on tippa silmissä jakuvasti.
Tänään on niin huono päivä mulla, että toivoisin kuolevani. Olen sair.lomalla keskivaikean masennuksen vuoksi ja syön lääkettä. Olen hoidossakin. Haluan olla vaan omassa kotona ja kaveritkin on suuttunu, kun en halua heidän kanssa puhua. Haluan olla rauhassa. Kukaan ei näe mun pääkoppaani, miltä musta tuntuu.Mulla on perhe, jonka kans skarppaan, mutta puoliso alkaa kyseleen, että meinaatko mennä töihin ja milloin. HÄN EI KÄSITÄ , ETTÄ ENHÄN OLE HUVIKSENI SAIRAS JA POISSA TÖISTÄ.
Onko teillä muilla samanlaisia tunteita, että KELLEKÄÄN EN SANO JUTTUJANI ja tuntemuksiani? pelkään jotakin? En tiedä mitä.
toivoo surullinen mehiläinen
voi mehiläinen, niin tuttua on toikin mulle!
itse en "pura" itseäni omille/mieheni sukulaisille enkä paljon tuntemattomillekkaan...
(nyt vasta löysin tän palstan ja annoin kaiken pahanolon tulla ulos),mutta kaipa se on sen
"hullun-leiman PELKO?!?"
ainakin ittellä on,vaikka tietää ettei kaikki ole hyvin!
(kyllä mä sitten kotona itken ja porun olantakaa
ja mies joskus sanookin että mee toiseen huoneeseen ...hän ei jaksa katsoa!)
(se kai en niin ettei ulkopuoliset tiedä kuinka pahaolo on,jollei itse ole sairastunut..)
onko jossain muuten "kerhoa" jossa vois purkaa itseään (en oikein oo netinkäytössä vielä haka!!)
vai missä sä mehiläinen käyt??
Aivan samoja tuntemuksia itellänikin, puolisollekin kertominen (vähänkään tarkemmin) on yleensä mahdotonta. Taustalla -luulisin- on häpeän tunteen kokeminen, joka toki vaikuttaa monessa muussakin asiassa. Tämä on varmasti pääsyy.
Helpointa on ollut avautuminen ns. kohtalotoverille, eli ihmiselle, joka pystyy ymmärtämään asioita omien kokemuksiensa pohjalta. Hyvää jatkoa sinulle, parempaa oloa!
Älä jää yksin pahan olosi kanssa. Ota selvää kotipaikkakuntasi Vertaistukiryhmistä. Osoitteet löydät Terveyskeskuksesta tai Mieli Maasta yhdistyksestä.. näissä ryhmissä käyvät ihmiset todella ymmärtävät mistä on kysymys.
Vaikka käytän lääkkeitä, käyn terapiassa, niin silti vertaistukiryhmä on kaikkein paras avun antaja.
niin ..varmaan tollanen vertaistukiryhmä
olis hyvä, mutta asun niin pienellä paikkakunnalla
etten voisi edes sitä ajatella!
(muthan leimattaisi heti hulluks!)
täällä maalla kun "naapurit tietää paremmin omat
asiat kun itse!" :(
asuin ennen Turussa ja siellä ei tosiaan ollut mitään pelkoa mitä toiset ajatteli,muillakun
oli siellä oma elämä!!
mutta nyt 1v maalla asuneena voin kertoa,että kyllä KAIKKI tietää...,ei tarvitse olla kun kaupassa niin johan joku tulee sanomaan ;
että tehän asutte siellä,ja teillä on sellanen auto ja lapsillanne on sellaisia sairauksia....
(vaikkei ole itse kertaakaan ennen nähnyt koko ihmistä!)
surullista ,mutta TOTTA!
on täälläkin masennuksen kanssa. Ei auta kuin tämän kanssa oppia elämään :(. Mutta aika tutulta kuullostaa tuo sinun tarinasi. Tsemppiä
Kiitos vaan kannustavista viesteistänne.
Käyn terapiassa (dounilaiselle tiedoksi).Vertaistuki olisi ihan hyvä, mutta minä en voi sinne mennä, koska olen terveenä töissä, jossa ryhmissä asioivat osittain käyvät. Ne kattois monttu auki, että mitä se sinä täällä teet.Eli yksin oot sinä ihminen....
Saa kait täällä tuntojansa purkaa. Toki joku, jolla on energiaa, voisi perustaa uuden otsikon " me masentuneet" ja sinne voisimme sitten kirjoitella.
Voi, kun olo paranis. Sosiaalisten juttujen kammo on taas pahentunut. Pitää ottaa Alproxia ennekuin uskaltaa nokkaansa ulos laittaa. Onneksi olo helpottaa, kun vointi paranee.
mehiläinen
joudutko ottamaan alproxia joka päivä kun töihin menet?
<
Olen syönyt jo 14 vuotta masennuslääkkeitä. Nyt vasta tuntuu että olen viime vuosina saanut apua masennukseeni: Olen kolmatta vuotta psykoterapiassa ja olen saanut käydä kuntoutuksessa Kelan kustantamana.
Olen vakaasti sitä mieltä kokemukseni pohjalta, että lääkkeet on vain puolihoitoa ja toinen puoli on terapia ja psyykkinen kuntoutus. Asiat pitää käsitellä, että masennus helpottaisi - vaikka uusiutumisen mahdollisuus on olemassa. Mutta terapiassa voi oppia miten käsitellä asioita.
Käy psykiatrilla ja pyydä lähete psykoterapiaan. Kelan nettisivuilta löytyy kuntoutusmahdollisuuksia myös. Niihin pitää olla lääkärin lähete. Mutta kannattaa!!!
Voimia Sinulle! Älä jää yksin - hae apua. Olet sen arvoinen!
Hello!
En mene vielä aikoihin töihin. En tiedä pystynkö enää koskaan. Tai ehkä puolen vuoden - vuoden kuluttua.
Nythän syön siis Aurorexia masennukseen ja paniikkiin ym. tarvittaessa Alproxia. Alproxia en ota aina, koska sosiaalisen paikan ym kammot eivät aina ole päällä. En siis läheskään päivittäin ole ottanut töissä. Vain, jos on joku esiintyminen tms. Lisäksi otan pieniä annoksia 0,25 mg , niin ei väsytä. Se väsyttäminenkin on tietysti yksilöllistä.
Kävin just " kallonkutistajalla" ja se auttaa. On vaan niin pitkäpiimäistä ja välillä tosi ressaavaa lähteä sitä "paskakasaa" kaivamaan. Toivokaamme, että se auttaa kera lääkkeiden.
Hyvää pääsiäistä ja toivottavasti pääset sinäkin johonkin tuntojasi purkamaan. Mee bussilla vaikka jonnekin naapuripaikkanunnalle , pikku vinkkinä vaan, koska sanoit asuvasi kylällä, jossa muut tietävät asiasi melkein paremmin kuin sinä itse.