kaksi erittäin kirkasta tähteä lounaan suunnassa, ihmettelen että mitä ne on koska olivat todella kirkkaita ja vielä päivänvalossa? asun eteläisssä suomessa
Näin tänään
13
418
Vastaukset
- ja vielä päivällä
Aurinko on ainoa normaali tähti joka näkyy päivänvalossa, joten selitystä täytyy hakea jostakin muualta. Kirkkaimmat planeetatkaan eivät _päivänvalossa_ ole huomiota herättävän kirkkaita.
- Mark and Mork.
Päivää ennen Haitin katastrofia heillä oli ufo taivaalla, se video on haettavissa netissä. Meillä on erityisen vaikea vuosi edessämme, ystävämme avaruudesta voivat käydä meitä tervehtimässä.
Suomussalmella on raportoitu enkelijoukko taivaalla, lehden nimeä en muista, joku Christian Gardien tapainen lehti, se on myös netissä. - siitä lienee kysymys
Kaukoputkellahan kyllä pystyy tähtiä näkemään päivälläkin käyttäen suurta suurennusta joka "laimentaa" taivaan valoisuutta niin että tähdet näkyvät "sinitaivaan" läpi. Tähden valo ei samalla tavalla "laimene" koska suurennettunakin tähti on käytännössä pistemäinen ihmissilmien erotuskyvyn kannalta.
Planeetoista kirkkaimman eli Venuksen jotkut kertovat nähneensä päivällä paljain silmin esim. katsomalla mustatun putken läpi juuri oikeaan suuntaan. Itse en ole koskaan nähnyt Venusta auringon ollessa horisontin yläpuolella vaikka olen yrittänyt, joten ei sitä ainakaan huomiotaherättävän kirkkaaksi niissä oloissa voi nimittää.
Havainnon syyksi veikkaisin ilmakehän valoilmiötä, halo-ilmiötä, joka on talvella aika yleinen. Ne voivat olla hyvinkin hämmästyttävän monimuotoisia ja hämääviä. - Stardust *
siitä lienee kysymys kirjoitti:
Kaukoputkellahan kyllä pystyy tähtiä näkemään päivälläkin käyttäen suurta suurennusta joka "laimentaa" taivaan valoisuutta niin että tähdet näkyvät "sinitaivaan" läpi. Tähden valo ei samalla tavalla "laimene" koska suurennettunakin tähti on käytännössä pistemäinen ihmissilmien erotuskyvyn kannalta.
Planeetoista kirkkaimman eli Venuksen jotkut kertovat nähneensä päivällä paljain silmin esim. katsomalla mustatun putken läpi juuri oikeaan suuntaan. Itse en ole koskaan nähnyt Venusta auringon ollessa horisontin yläpuolella vaikka olen yrittänyt, joten ei sitä ainakaan huomiotaherättävän kirkkaaksi niissä oloissa voi nimittää.
Havainnon syyksi veikkaisin ilmakehän valoilmiötä, halo-ilmiötä, joka on talvella aika yleinen. Ne voivat olla hyvinkin hämmästyttävän monimuotoisia ja hämääviä.Netissä on videoita, kuinka suuri liikenne yöllä on kuun pintaa lähellä. Se on hyvin kiehtovaa katseltavaa. Voi vain ihmetellä, mitä ne lentävät ovat.
- Lähempänä Maata
Stardust * kirjoitti:
Netissä on videoita, kuinka suuri liikenne yöllä on kuun pintaa lähellä. Se on hyvin kiehtovaa katseltavaa. Voi vain ihmetellä, mitä ne lentävät ovat.
Ne on satelliitteja. Lentokone ja lintu(parvi)kin voi tietysti osua Kuun eteen.
- olen hämmilläni
kyllä nämä näyttivät aivan tähdiltä noin kello 11 ja 12 välillä. olin tyttäreni kanssa juuri ulkoilemassa kun huomasin nämä, katsoin laskeutuvaa lentokonetta ja huomasin nämä "tähdet" luulin niitä ensn ilmapalloiksi jotka joku oli pästänyt irti mutta pitempään seurattuani ne eivät olleet palloja vaan oikeita tähtiä, en tiedä mitä mutta se jäi mietityttämään. Joo ja olen täysijärkinen normaali-ihminen.
- Toiset tasot.
Sinulla voi olla erityinen henkinen ja sielullinen kyky. Neptunuksen yhtymä Uranukseen voi olla yksi sellainen. On myöhä en jaksa nyt katsella koneelta mahdollisa kuvioita, mutta yhtäkaikki, voit olla yksi niistä ihmisistä, jotka omaavat kyvyn olla yhteydessä toisiin tasioihin. Onko sinussa Vesimiestä, esimerkiksi Kuu/Mars Vesimiehessä?
- ``hallelujah"!"
JEESUS TULEE !
- Iloinen.
Mars huone 5, mäkeä laskemaan... Jeesus siunaa sinua.
- idiootti porukaa
Iloinen. kirjoitti:
Mars huone 5, mäkeä laskemaan... Jeesus siunaa sinua.
jos asiallisia vastusia olisi saanut mutta vitut täällä ole yhtän järkevää ihmistä! Ja te jesuksesta puheliat imekää parsaa!
- Transiitti/luonne?
idiootti porukaa kirjoitti:
jos asiallisia vastusia olisi saanut mutta vitut täällä ole yhtän järkevää ihmistä! Ja te jesuksesta puheliat imekää parsaa!
Oppitunti numero 1 : Kirjoittajan tavoittaa menemällä kirjoittajan tasolle. Lapselle vastataan kyykistymällä alas, jotta silmät saavat kosketuksen toisiinsa. Kuinka alas sinun kohdallasi tulee kyykistyä?
- niiiiin
Transiitti/luonne? kirjoitti:
Oppitunti numero 1 : Kirjoittajan tavoittaa menemällä kirjoittajan tasolle. Lapselle vastataan kyykistymällä alas, jotta silmät saavat kosketuksen toisiinsa. Kuinka alas sinun kohdallasi tulee kyykistyä?
verran alas että parsa yltää suuhus
- Ohut tikku.
niiiiin kirjoitti:
verran alas että parsa yltää suuhus
Venus Skorpionissa huone 1, aurinko Kaksonen, Kuu huoneessa 1, Mc Leijonssa. Kun sinulla on vain parsa, kenelle se kelpaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162590
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432517Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727