Minulla on todella vaikeaa kertoa raskaudesta.. Menossa jo rv 18 ja ainoastaan äitini, molemmat veljeni ja pari raskaana olevaa ystävää tietävät. Muut sukulaiset eivät vielä tiedä koska en ole uskaltanut kertoa isälleni. En halua että kaikki muut tietävät ennen häntä koska hänen kuuluu saada tietää asiasta ensin. Pienenä olin isin tyttö mutta sen jälkeen kun vanhempani erosivat ja hän löysi naisystävän niin välimme ovat menneet tosi huonoon suuntaan (hän on narsisti).
Lapsen isä ilmoitti että ei aijo olla kuvioissa mukana joten kaikille pitäisi erikseen selittää että minusta tulee yksinhuoltaja. Olen vasta 22 vuotias joten sekin sitten vielä..
Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä miten voisi kertoa raskaudesta?
Lapsen isä ilmoitti että ei aijo olla kuvioissa mukana joten kaikille pitäisi erikseen selittää että minusta tulee yksinhuoltaja. Olen vasta 22 vuotias joten sekin sitten vielä..
Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä miten voisi kertoa raskaudesta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrot vaan suoraan isällesi, että olet raskaana.Mitä sitä turhia kiertelemään.
on vaikea kertoa isällesi, voisitko ajatella, että esim. saisi veljiltäsi kuulla asiasta? Ymmärsin, että et ole isäsi kanssa kovin hyvissä väleissä, joten onko sillä silloin merkitystä mistä hän sen kuulee? Tai voisit lähettää hänelle vain tekstiviestin. Itse aikoinaan lähetin esikoisesta kerrottaessani seuraavan viestin:
"Nyt salaisuuden suuren,kuiskaan mukaan tuulen. On masussani pienet sormet, varpaat,nyt jo varmaan arvaat: on ilomme rajaton, meille tulossa vauva on."
Sitä tietenkin voisit hieman muunnella ja kertoa lopuksi, että tulette jatkamaan elämää vauvan kanssa kaksin. Edessähän se kuitenkin on eikä sinun tulisi miettiä sitä, mitä isäsi mahtaa ajatella yksinhuoltajuudesta tms. Tämä on sinun raskautesi, eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita valintojasi. Jos asia ei ole hänelle mieleen, sille ei kukaan mahda mitään eikä sinun pidäkään siitä pahoittaa mieltäsi, vaikka kurjaa se on jos oma isä ei pysty olemaan iloinen tulevasta lapsen lapsestaan. Se on ainoastaan hänen menetyksensä.
Toki olisi hyvä, jos pystyisi asioista kertomaan vanhemmille reilusti ja voisi luottaa heidän tukeensa. Aina kaikki ei vain ole niin yksinkertaista. Tiedän tämän omasta kokemuksestani, isäni omasi narsistisia piirteitä ja oli alkoholisti. Hänen kanssaan ei viimeisinä vuosina voinut puhua mistään, aina hän käänsi asiat päälaelleen ja tuomitsi. Hän oli myös aina olevinaan oikeassa.
Voimia sinulle ja toivottavasti saat rohkeutta kertoa isällesi asiasta :).
Juuri tuollainen oma isänikin on ja varsinkin nyt vanhemmalla iällä muuttunut pahemmaksi (hän on jo melkein 70v)
Olin pienenä isin tyttö mutta sit vain kaikki jotenkin muuttui.. Kommunikointi ei onnistu enään lainkaan. Välillä hänelle tulee semmosia itsesääli/pahaolo kohtauksia jotka hän haluaa selvästi näyttää ja silloin itsellekin tulee todella paha mieli..
Oikeastaan kaikkein eniten pelkään sitä että hän pettyy. Hän on kumminkin joutunut kokemaan kaikennäköistä elämänsä aikana ja muutenkin sairastelee aika paljon..
ei se silti saisi olla sinulta pois, nimittäin onnellisuus. Oma isäni kaipasi aina hyväksyntää ja manipuloi ihmisiä puolelleen ja yritti saada muita säälimään ja ymmärtämään itseään. Osakseen se oli tottakin, oli monenlaista sairautta, mutta silti läpi paistoi välillä sellainen "esittäminen" ja se oli keino saada muita tuntemaan huonoa omaatuntoa ja vika oli aina muissa olevinaan, riidoissakin. En muista koskaan isän pyytäneen anteeksi. Aina muiden piti häneltä pyytää. Itsensä mielestä vain hän koki vääryyttä. Hän onnistui aina kääntämään riidatkin toisen syyksi.
Sitten kun hän jostain ihmisestä ei voinut hyötyä, hän haukkui ja yritti kääntää ihmisiä toisiaan vastaan. Jos koki hyötyvänsä taas jostain ihmisestä, piti hyvinkin välit kunnossa ja kehui. Lopulta itse opin sen kuvion, miten asiat hänen maailmassaan pyörii, ja etten rupea kenenkään pelinappulaksi saati pidä yhteyttä kuin välttämättömissä asioissa ja siten välit olivat sitten neutraalit loppuun asti.
Minusta sinulla ei ole mitään hävittävää, vaikka kertoisit suoraan miten tilanteesi on. Se on hänen oma valintansa, miten suhtautuu asiaan. Jos hän asian ottaa huonosti, niin se kertoo vain siitä kuinka paljon välittää suvun jatkumisesta ja oman tyttärensä elämästä. Sinulla on oma elämä elettävänä, etkä ole enää pikkutyttö. Ei sinun pidä voida asioita tehdäkään muiden mieliksi, jotta joku ei vain loukkaantuisi.
Kun saat asian kerrottua tavalla tai toisella, olet taas viisaampi siinä, miten jatkossa suhtaudut isääsi ja millaiset välit tulevat olemaan eteenpäin. Onhan sinulla kuitenkin muita tukemassa raskaudessa ja yksi murhe vähemmän kertomisen jälkeen. Stressi ei ole hyvästä raskausaikana, joten sinuna en pitkittäisi asiaa.
Kun saimme tietää raskaudestani miesystäväni kanssa, uusi tilanne oli aika shokki. Kerroimme lähimmille ystävillemme ja kävimme uutta tilannetta yhdessä läpi ja totuttauduimme asiaan. Hankimme asunnon ja hoidimme asioita järjestykseen. Sen jälkeen kerroimme vasta vanhemmillemme.. vk oli varmaan jo n.20 silloin. Ja oikeastaan Joulukuussa asia paljastui sukulaisillemme. Joillekkin kerroimme henk.kohtaisesti ja loput laski 1 1.. Helmikuussa 13 päivä laskettu aika..ei enää pitkä aika. Jokainen kertoo kun haluaa jne. eikai sitä ole mihinkään kirjoitettu että silloin ja silloin pitää kertoa ja eikai sitä ole mitenkään velvollinen kertomaan jos ei tunnu siltä. Ei siitä ole ihmisillä oikeus pahastua:)