Paljon saa lainaa yhteensä...

Joo, elikkä olen muuttamassa aasiaan helmikuussa, enkä ole tulossa takaisin, joten ei paljon maksuhäiriömerkinnät haittaa. Jos otan kaikista firmoista pikavippejä, saiskohan jonkun 5000 € kasaan?
8586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toivo todellakin itsesi puolesta ettei tartte sitten tulla maitojunalla takaisin sillä täällä voisi olla odottelemassa korkoineen pikku yllätys. Velka nimittäin on voimassa kerrallaan 10 vuotta. Itse en lähtisi tuohon leikkiin mutta kai se sitten niin on että jos on tarpeeksi tyhmä niin kaikki on mahdollista.

Äänestä
  • Sitten, kun suomen passi vanhenee max. viiden vuoden päästä ja kansalaisuuden vaihtamiseenkin otetaan totta kait yhteyttä suomen viranomaisiin ja paukahtaa tämmöinen tieto, eikä kansalaisuutta irtoakaan, niin jo alkaa korot ja lainat hirvittämään, kun se maitojuna odottaa ihan pakollakin. Tokihan siellä aasiassa on paljon näitä nimettömiä työpaikkoja, joissa ei tarvita asiapapereita ja voi saada jopa 5 dollarin päiväpalkkoja. Mutta kuitenkin.

    Et joo. Viimeistään viiden vuoden päästä on aloittajalla paskat housussa.

    Äänestä

Tuhota luottotietoja moneksi vuodeksi. Ja kai se työnantaja siellä ulkomaillakin ottaa sun taustoista selvää.

Äänestä

saat ku 5000 euroa, jos otat joka yrityksestä keskimäärin n.250 euroa ja yrityksiä on noin 45 kpl saat 11250 euroa! Huomaa että laskin mukaan et jokaisesta yrityksestä ei tod saa tuota 250 ekalla lainauskerralla ja toisista saat reippaasti tuon yli (n.400 euroa). Vippifirmojen lukumäärä ylittänee jo 55 kpl mutta kun sivulafkoista ei saa jos oot ottanu jo toisesta saman yrityksen omistuksessa olevasta vippipaikasta. Joten pidä hauskaa Aasiassa äläkkä ikinä palaa Suomeen takaisin!!! Oikein mukavaa loppuelämää!

Äänestä
  • äkkiä kannattaa luoda 'luotettavan' vip-vakioasiakkaan profiili firmoihin että saat lähtiessäsi maksimivipit mukaan. Eli kato firmat läpi ja varmista miten niisssä pääsee lopulta nostamaan maksimin. Suurin osahan vaatii hyvin hoidettuja vanhoja lainoja alle ennenkuin lainaa noita 400-1000e summia.

    tsemppiä, muista laittaa aasian auringosta viestiä paljon sait kassaan

    Äänestä

  • kadeoon kirjoitti:

    äkkiä kannattaa luoda 'luotettavan' vip-vakioasiakkaan profiili firmoihin että saat lähtiessäsi maksimivipit mukaan. Eli kato firmat läpi ja varmista miten niisssä pääsee lopulta nostamaan maksimin. Suurin osahan vaatii hyvin hoidettuja vanhoja lainoja alle ennenkuin lainaa noita 400-1000e summia.

    tsemppiä, muista laittaa aasian auringosta viestiä paljon sait kassaan

    Joo kiitti vinkeistä, en tosiaan tarvitse kuin 5000 e, se riittänee hyvin. Tarkennetaan nyt vielä sen verran kaikille maitojunalla pelotteleville, että olen muttamassa takaisin synnyinmaahani. Ei oikein nappaa tällainen kylmä suomi, eikä mulla ole täällä oikein mitään hyvää syytä, miksi jäisin tänne. Muutamia frendejä jää kyllä ikävä, mutta netti ja puhelimet on keksitty ja voihan sitä tulla käymään täällä joskus.

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    sellainen, jota tänne ei koskaan olisi kaivattukaan loisimaan eli tervemenoa vaan kotimaahasi.

    Äänestä

  • alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Joo kiitti vinkeistä, en tosiaan tarvitse kuin 5000 e, se riittänee hyvin. Tarkennetaan nyt vielä sen verran kaikille maitojunalla pelotteleville, että olen muttamassa takaisin synnyinmaahani. Ei oikein nappaa tällainen kylmä suomi, eikä mulla ole täällä oikein mitään hyvää syytä, miksi jäisin tänne. Muutamia frendejä jää kyllä ikävä, mutta netti ja puhelimet on keksitty ja voihan sitä tulla käymään täällä joskus.

    juuri ja juuri omaan riksaan. Sellaiseen, jolla sitten ajelutan pohjolasta saapuneita turisteja nähtävyyksiä katsomaan. Toisaalta, pitäisiköhän hakea samantien 5200 euroa, niin saisi riksaan vielä sumuvalot. Olisi siinä kavereilla ja kollegoilla ihmettelemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

..kaikista firmoista kirjoitti:

Joo, elikkä olen muuttamassa aasiaan helmikuussa, enkä ole tulossa takaisin, joten ei paljon maksuhäiriömerkinnät haittaa. Jos otan kaikista firmoista pikavippejä, saiskohan jonkun 5000 € kasaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu