Eli maksoin 200euron pikavipin myöhässä. Odottelin sitten viivästyskoroista laskua tulevaksi, muttei mitään kuulunut. Sitten seuraavaksi tulikin jo viestiä vippipaikasta, että lasku maksettava tämän päivän aikana tai se siirretään perintätoimiston hoidettavaksi. Ja tämä tekstiviesti tuli illalla klo 18 aikoihin..No olisin tietty soittanut sinne saman tien, mutta joskus olen ottanut puhelimeen sen eston, etten niihin numeroihin voi soittaa. Ja seuraavaksi yritin Dna:lle soittaa, että poistaisivat eston, mutta ei onnistunut tämän käynnissä olevan työtaistelun vuoksi.
No nyt sitten odottelen aamua, että saan soitettua Dna:lle ja sitten vippipaikkaan. Saa nähdä mitä sanovat. Käsittääkseni tälläiset mokat eivät liikuta heitä, siis etten ole laskua edes saanut. Entä jos antaisin viivästyskorkojen laskun mennä suoraan perintään...kuinka suuret kulut heillä on suunnilleen? Jos vaikka saisin maksettua laskun ihan yhdessä erässä, mutta esim ensi kuun alussa? Osaisiko joku neuvoa tyhmää?
No nyt sitten odottelen aamua, että saan soitettua Dna:lle ja sitten vippipaikkaan. Saa nähdä mitä sanovat. Käsittääkseni tälläiset mokat eivät liikuta heitä, siis etten ole laskua edes saanut. Entä jos antaisin viivästyskorkojen laskun mennä suoraan perintään...kuinka suuret kulut heillä on suunnilleen? Jos vaikka saisin maksettua laskun ihan yhdessä erässä, mutta esim ensi kuun alussa? Osaisiko joku neuvoa tyhmää?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Laita sähköpostia sinne. Kysy paljonko pitää vielä maksaa. todennäköisesti 5€ muistuskuluja ja viivästyskorot n.1€. Voi myös olla, että et joudu maksamaan mitään, jos eivät olleet kerenneet laittaa vielä muistuslaskua. Ja muista, että suorituksen näkyminen firmalle saattaa kestää 3 päivää, eli välttämättä suorituksesi ei ollut kirjautunut heidän järjestelmään, kun lähettivät tuon viestin.
Kannattaa kuitenkin kysyä. Jos laittavat sen muutaman euron saatavan perintään, niin siihen tulee 21€ viivästyskorot perintämaksua.
Juu laitoinkin heti sähköpostia sinne, kun tuon viestin sain. Kyllä sen suorituksen pitäisi näkyä niillä jo, siitä kun on aikaa jo sen verran. Eikö muka viivästyskorot ole enempää, vaikka tuollaset korot on...pakkohan on olla. No eiköhän tämä tän päivän aikana selviä miten käy...kiitos vastauksesta!
pyh. oota perintäfirman kirje ja ongelmoi vasta sitten. ne perintäfirmat oo sen kummallisempia mörköjä kun mikä tahansa laskusta muistutteleva yritys. Niillä toimii puhelinpalvelukin ihan eri lailla kuin vippaajilla
itse teen usein niin, että kun olen maksanut laskun, kopioin maksuni ja liitän verkkopankkimaksuni vippifirman sähköpostiviestiin ja joskus muihinki, siinä he näkevät, ohjautuuko oikein. elikäs viite oikein ja jos menee eri pankkiin, nii näkevät, onko tilinumero oikea. mun mielestä ihan hyvä niin.
koska joillain vippifirmoilla maksut menevät eri tilille ja sieltä ne siirtävät tämän summan vippifirmalle. epäilen, ett siinä tapauksessa maksun kirjautumiseen menis n. viikko.