EDUSTAJA UUSISTA

Olisiko uusista Pielisen Karjalaan muuttaneista henkilöistä löydettävissä edustajaksemme halukkaita tai sellaisia, jotka voisivat vuosien myötä tehtävään kasvaa, kun yhdessä heidän tukenaan ja ohjaajina olisimme.
On huomattava , että tänne muuttaneet henkilöt, valitessaan alueen kotipaikakaseen ja työpaikakseen, lastensa kasvupaikaksi, sekä perheensä elämisen paikaksi ovat tehneet valinnan, he ovat valinneet Pielisen Karjalan. Heillä on oikea kiinnostus kehittää asumisen ja elämän piiriään. Olisiko heissä meille tulevaisuutta, myös edunvalvojanamme?
16201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on ollut mielenkiintoisia juttuja alueelle muuttaneista ihmisistä. Monesta heistä varmasti olisi luottamus- tehtävään.

Äänestä
  • persoonia nyt pitää hakea tehtäviin.

    Äänestä

Hai!

Tokko me Lieksalaiset nyt sentään niin höpelöitä ollaan, että me mitää 'edunvalvojia kaivataan'!

Edunvalvojathan määrätään sellaisille, jotka ei enää itse kykene asioitaan hoitamaan, elikkä ns 'hulluille' !

Tv:Kuotta. Täysjärkinen LIeksalainen!

Äänestä
  • Kansanedustajaehdokkaalla on toki etuna se, että on muutama vuosi sitten Lieksaan muuttanut !
    Näkee asiat laajemmin ja ns ulkopuolisin silmin!

    Minusta näitä jo virassaan vuosikausia olevia tyyppejä, ei tulisi äänestää ehdokkaaksi, koska heidän meriittinsä tunnetaan Lieksassa !

    Mitä he on täällä saaneet aikaa??

    Puhetta ja pölinää mutta teot on uupuneet aina, ja toteutukset!

    Haluatteko Lieksalaisen, oman edun tavottelijan eduskuntaan vai sellaisen joka ajaisi Lieksalaisten asiaa??

    Tv:Kuotta.kansakuntien neuvoa-antava konsultti

    Äänestä

  • Kuules Kuotta! Olet ihan ilmeisesti edunvalvojan tarpeessa. Sitähän et sinä itse tietysti huomaa, mutta kyllä juttu on näin.
    Sama se on niin monella muulla pielisjärveläisellä.
    Joku pitäisi saada teitä holhoamaan.
    Vaikeaksi asian tekee se, että jos joku on muuttanut Lieksaan muualta niin jo se on osoitus siitä, että kyseinen henkilö ei ole ihan täysipäinen.
    Miten sellainen sitten voisi toimia kenenkään edunvalvojana?

    Äänestä

  • Halleberry lujjaa kirjoitti:

    Kansanedustajaehdokkaalla on toki etuna se, että on muutama vuosi sitten Lieksaan muuttanut !
    Näkee asiat laajemmin ja ns ulkopuolisin silmin!

    Minusta näitä jo virassaan vuosikausia olevia tyyppejä, ei tulisi äänestää ehdokkaaksi, koska heidän meriittinsä tunnetaan Lieksassa !

    Mitä he on täällä saaneet aikaa??

    Puhetta ja pölinää mutta teot on uupuneet aina, ja toteutukset!

    Haluatteko Lieksalaisen, oman edun tavottelijan eduskuntaan vai sellaisen joka ajaisi Lieksalaisten asiaa??

    Tv:Kuotta.kansakuntien neuvoa-antava konsultti

    että Pielisen Karjalassa ns. näyttönsä antaneet ja asioita vuosia jauhaneet eivät innosta, veikkaan ketään.

    Äänestä

  • ovat kaksi aivan eri asiaa. Toivoisin, että tuleva kansanedustaja toimisi alueen kehityksen vahvana edunvalvojana siellä missä rahoja ja resursseja jaetaa. Siellä ei holhouksella pärjätä.

    Äänestä

  • sitä enemmän vahvistuu käsitys holhouksen tarpeesta.

    Äänestä

  • E. de Klerk, rasisti kirjoitti:

    Kuules Kuotta! Olet ihan ilmeisesti edunvalvojan tarpeessa. Sitähän et sinä itse tietysti huomaa, mutta kyllä juttu on näin.
    Sama se on niin monella muulla pielisjärveläisellä.
    Joku pitäisi saada teitä holhoamaan.
    Vaikeaksi asian tekee se, että jos joku on muuttanut Lieksaan muualta niin jo se on osoitus siitä, että kyseinen henkilö ei ole ihan täysipäinen.
    Miten sellainen sitten voisi toimia kenenkään edunvalvojana?

    jos tänne muuttanut ei mielestäsi ole täysipäinen, tarvitseeko täältä olla minkäänlaista edustajaa missään. Ketä ja mitä hän edustaa?

    Äänestä

  • E. de Klerk, rasisti kirjoitti:

    Kuules Kuotta! Olet ihan ilmeisesti edunvalvojan tarpeessa. Sitähän et sinä itse tietysti huomaa, mutta kyllä juttu on näin.
    Sama se on niin monella muulla pielisjärveläisellä.
    Joku pitäisi saada teitä holhoamaan.
    Vaikeaksi asian tekee se, että jos joku on muuttanut Lieksaan muualta niin jo se on osoitus siitä, että kyseinen henkilö ei ole ihan täysipäinen.
    Miten sellainen sitten voisi toimia kenenkään edunvalvojana?

    Hai!

    Eiköhän ihmisten, kykenemättämien edunvalvota, holhouslautakuntineen hoidu ihan tällä kaupungin omalla ja vähäpätöisella organisaatiolla jotenkuten, vaikkakin takavuosina on ollut heikkouksia!!

    Siis kyse kai oli kansanedustaja ehdokkaasta, jos saanen täsmentää!!

    Olipa virassa kuka hyvänsä,niin eipähän ne asiat paljoa muut miksikään..onhan sen nähty jo edellisten edustajien näyttäminä!

    Tv:Kuotta, kansan syvien rivien tulkki ja laiminlyödyn kansan ääni!

    Äänestä

  • Halleberry lujjaa kirjoitti:

    Kansanedustajaehdokkaalla on toki etuna se, että on muutama vuosi sitten Lieksaan muuttanut !
    Näkee asiat laajemmin ja ns ulkopuolisin silmin!

    Minusta näitä jo virassaan vuosikausia olevia tyyppejä, ei tulisi äänestää ehdokkaaksi, koska heidän meriittinsä tunnetaan Lieksassa !

    Mitä he on täällä saaneet aikaa??

    Puhetta ja pölinää mutta teot on uupuneet aina, ja toteutukset!

    Haluatteko Lieksalaisen, oman edun tavottelijan eduskuntaan vai sellaisen joka ajaisi Lieksalaisten asiaa??

    Tv:Kuotta.kansakuntien neuvoa-antava konsultti

    Kun Pielisen Karjalasta ihminen kansanedustajaksi valitaan, on hänen oltava tasokas ja raamikas, ei mikään nurkissa kuiskutteleva TUPUKKA.

    Äänestä

  • Tuosta edunvalvonnasta himppusen. Ei tarvitse olla hullu, että edunvalvoja määrätään. Ett siihen korjuuksia.

    Äänestä

Mitä kauempaa pielisen rannoilta , sitä suurempi todennäköisyys , että omistaa hivenen älyllistä ajattelua.
No ei paljoa ,olisi muuten jättänyt muttamatta.
Tietenkin voisin itse ruveta mutta olen nähnyt helpommmaksi yhdistää pielisen seudun isommaksi kokonaisuudeksi ja hankkia ulkopuolisia asiantuntijoita.
Esim. Lieksalaisten tehtäväksi jätän kaupungin leikkipuistojen suunnittelun ja talvisin hiihtolatujen,
Kaiken muun ulkoistan.

Äänestä
  • Luin tässä lehdestä ,että nyt on havaittu tai opittu ,että myös matkailu voinee toimia pielisen kummallakin puolella mutta tähän asti se on ollut kitkuttelua mielestäni tuo yhteistyö on puuttunut joten onnea ja menestystä työllenne.MK

    Äänestä

Edustaja
Huolestuttavaa on Edustaja käyttö vakuutus, Edustaja ei kirjoita it ylös mitä tekee NS homma.
Sähköliike it nerot jotka saa tehdä samaa ainakin Nivalassa, ei meillä ylös kirjoiteta oman suvun käyntejä.
Laskutus on näil valkoinen sukka tyyli.

Äänestä

Somalit omiaan paikkakunnan kehittämissuunnitelmiin. Tuotteliaita ja ahkeria ihmisiä. Suurin osa koneinssejä, joten laadukas koulutus myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUUTTAJISTA? kirjoitti:

Olisiko uusista Pielisen Karjalaan muuttaneista henkilöistä löydettävissä edustajaksemme halukkaita tai sellaisia, jotka voisivat vuosien myötä tehtävään kasvaa, kun yhdessä heidän tukenaan ja ohjaajina olisimme.
On huomattava , että tänne muuttaneet henkilöt, valitessaan alueen kotipaikakaseen ja työpaikakseen, lastensa kasvupaikaksi, sekä perheensä elämisen paikaksi ovat tehneet valinnan, he ovat valinneet Pielisen Karjalan. Heillä on oikea kiinnostus kehittää asumisen ja elämän piiriään. Olisiko heissä meille tulevaisuutta, myös edunvalvojanamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu