Olen niin kokematon näissä tuki- ynnä muissa asioissa, että ajattelin kirjoittaa tänne.
Ongelmani on seuraava. Olen kärsinyt masennuksesta aina lukion alusta saakka ja vasta kun koulu loppui, masennuskin hellitti (kärsin aika kovasta perfektionismista). Koulun jälkeen sain pari kuukautta "hengähtää", ja kesällä menin työelämään. Jo parin kuukauden kuluttua huomasin, että nuppi alkoi oireilla taas ja juuri ennen työsuhteen päättymistä (määräaikainen) aloin saada jo voimakkaita paniikkikohtauksia. Masennus oireili todella kovasti ja en nukkunut kunnolla. Sain tämän työsuhteen jälkeen taas lomailla noin kuukauden, ja olo oli todella hyvä.
No, sitten ryhdyin uuteen työsuhteeseen, syksyllä. Olin hyvin iloinen, kun sain töitä, mutta jo kuukauden kuluttua alkoi oireilu, pikku hiljaa. Olin varma, että vika on jossakin muualla; enhän minä voi olla masentunut.. Joulukuu meni jo ihan horroksessa. En saanut nukuttua kunnolla, olin itkuinen ja työpäivät tuntuivat kestävän ikuisuuden. En jaksanut harrastaa, olin kiukkuinen. Vapaapäivät kuluivat nukkuessa. Sama jatkui vuodenvaihteen jälkeen ja pian en jaksanut enää edes nousta sängystä. Jäin nyt vajaa viikko sitten sairaslomalle, "keskivaikea masennus", mutta ahdistaa jo valmiiksi, koska arvaan, etten jaksa ja sama rumba jatkuu pian töiden aloittamisen jälkeen.
Avun saaminen on ollut hankalaa ja vasta nyt pikku hiljaa isotkin pyörät alkavat pyöriä (psykoterapian mahdollisuutta TUTKITAAN..). Eli toivon mukaan ehkä kesän kynnyksellä pääsisin psykoterapiaan. Masennuslääkkeet eivät kohdallani ole auttaneet. Uskon muutenkin itse puhumisen voimaan.
Työ itsessään ei ole masennuksen syy, vaan toki syitä on paljon muita taustalla.. Mutta koko ajan selvemmäksi käy, että minun pitäisi saada puhaltaa. Jatkuvan, läpi elämän kestäneen suorittamisen jälkeen haluaisin LEVÄTÄ. Tehdä asiat itseni kanssa selviksi; raivata pöytää puhtaammaksi. Aloitan opiskelun syksyllä, alalla, jolle todella haluan ja aion tulevaisuudessa yrittäjäksi. Nykyinen työsuhteeni kestää kuitenkin aina juuri opiskelun alkamisen kynnykselle saakka - missä välissä ehdin toipua? Tuntuu, että teen työtä, jolla ei ole merkitystä ja päivät vilisevät ohitse kun olen vain koko ajan töissä. En ehdi nähdä, miten talvi vaihtuu kevääksi ja kevät kesäksi.. Haluaisin päästä elämisen makuun. Olen toiveikas, mutta surullinen.
Olen yrittänyt laskea sairauspäivärahoja, tukia, ym. mutta ne kattavat hädin tuskin vuokran. Tarvitsisin vielä mahdollisen tuen lisäksi parisataa euroa, jotta tulisin joten kuten toimeen. Onko minulla oikeastaan edes vaihtoehtoja, kuin yksinkertaisesti kuluttaa itseni loppuun ja rukoilla, etten aja itseäni kuilun reunalta alas?
Vielä muutaman päivän saan hengähtää..
Ongelmani on seuraava. Olen kärsinyt masennuksesta aina lukion alusta saakka ja vasta kun koulu loppui, masennuskin hellitti (kärsin aika kovasta perfektionismista). Koulun jälkeen sain pari kuukautta "hengähtää", ja kesällä menin työelämään. Jo parin kuukauden kuluttua huomasin, että nuppi alkoi oireilla taas ja juuri ennen työsuhteen päättymistä (määräaikainen) aloin saada jo voimakkaita paniikkikohtauksia. Masennus oireili todella kovasti ja en nukkunut kunnolla. Sain tämän työsuhteen jälkeen taas lomailla noin kuukauden, ja olo oli todella hyvä.
No, sitten ryhdyin uuteen työsuhteeseen, syksyllä. Olin hyvin iloinen, kun sain töitä, mutta jo kuukauden kuluttua alkoi oireilu, pikku hiljaa. Olin varma, että vika on jossakin muualla; enhän minä voi olla masentunut.. Joulukuu meni jo ihan horroksessa. En saanut nukuttua kunnolla, olin itkuinen ja työpäivät tuntuivat kestävän ikuisuuden. En jaksanut harrastaa, olin kiukkuinen. Vapaapäivät kuluivat nukkuessa. Sama jatkui vuodenvaihteen jälkeen ja pian en jaksanut enää edes nousta sängystä. Jäin nyt vajaa viikko sitten sairaslomalle, "keskivaikea masennus", mutta ahdistaa jo valmiiksi, koska arvaan, etten jaksa ja sama rumba jatkuu pian töiden aloittamisen jälkeen.
Avun saaminen on ollut hankalaa ja vasta nyt pikku hiljaa isotkin pyörät alkavat pyöriä (psykoterapian mahdollisuutta TUTKITAAN..). Eli toivon mukaan ehkä kesän kynnyksellä pääsisin psykoterapiaan. Masennuslääkkeet eivät kohdallani ole auttaneet. Uskon muutenkin itse puhumisen voimaan.
Työ itsessään ei ole masennuksen syy, vaan toki syitä on paljon muita taustalla.. Mutta koko ajan selvemmäksi käy, että minun pitäisi saada puhaltaa. Jatkuvan, läpi elämän kestäneen suorittamisen jälkeen haluaisin LEVÄTÄ. Tehdä asiat itseni kanssa selviksi; raivata pöytää puhtaammaksi. Aloitan opiskelun syksyllä, alalla, jolle todella haluan ja aion tulevaisuudessa yrittäjäksi. Nykyinen työsuhteeni kestää kuitenkin aina juuri opiskelun alkamisen kynnykselle saakka - missä välissä ehdin toipua? Tuntuu, että teen työtä, jolla ei ole merkitystä ja päivät vilisevät ohitse kun olen vain koko ajan töissä. En ehdi nähdä, miten talvi vaihtuu kevääksi ja kevät kesäksi.. Haluaisin päästä elämisen makuun. Olen toiveikas, mutta surullinen.
Olen yrittänyt laskea sairauspäivärahoja, tukia, ym. mutta ne kattavat hädin tuskin vuokran. Tarvitsisin vielä mahdollisen tuen lisäksi parisataa euroa, jotta tulisin joten kuten toimeen. Onko minulla oikeastaan edes vaihtoehtoja, kuin yksinkertaisesti kuluttaa itseni loppuun ja rukoilla, etten aja itseäni kuilun reunalta alas?
Vielä muutaman päivän saan hengähtää..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ai onko vaihtoehtoja...? Niitähän riittää, kyse on siitä kykenetkö antamaan itsellesi vähän hengähdysaikaa. Olet tyyppi, jolla rima on todella korkealla. Haluat pyrkiä koko ajan eteenpäin ja luoda itsellesi täydellisen elämän....
Et varmaan myönnä tätä, mutta kyllä oireet siihen pahasti viittaavat. Sellaisen ihmisen elämä on epäilemättä tosi raskasta. Mutta se on jossain määrin oma valinta.
Suomessa ei kuitenkaan kukaan joudu nälkää näkemään ellei käytä rahojaan huumeisiin tms. Olet vain nyt rauhassa, hyvin omintunnoin sillä sairaslomalla ja elelet vaatimattomasti. Tietysti jos sinulla on kovinkin kallis vuokra-asunto, voi onglemia tulla. Mutta sekin on kyllä sinun oma valintasi.
Joka tapauksessa opiskeluaika on oikeasti leppoisaa. Jos se polttaa sinut loppuun, et ole tarpeeksi välkky tavoitteitesi saavuttamiseksi. Mutta ei se tee sinusta pitkällä juoksulla sen huonompaa vaikka et joka kokeesta kymppiä saisikaan. Ei niistä todistuksista kukaan välitä enää viiden vuoden kuluttua. Ihmissuhteita kun luo pikkuhiljaa, niin elämässä pääsee eteenpäin.
Älä vaadi itseltäsi liikoja. Elät kuitenkin vain kerran. Nauti siitä äläkä yritä olla porukan priimus.
Jälleen, et myönnä että näin on, mutta mietipä vielä. Jos kaikki mitä teet, stressaa sinua. mistä se johtuu???