Mikä teitä lapsena pelotti?

Syy epäselvä. Nukun vieläkin valot päällä.

=DW=

Olisi helpompi luetella, mikä ei pelottanut. Olin mahoton pelkuri lapsena. Pimeä, tulipalo, ukkonen, koirat, univormut, veri eli sain kohtauksen jos tuli pienestäkin haavasta verta ja ihan pienenä pelkäsin napaani. Nämä äkkiseltään mieleeni tulee. Saattoi niitä olla muitakin. Niin ja serkkuani silloin arvoilta 10-vuotiasta poikaa pelkäsin. Miksi? Ei aavistustakaan. Taisin pelätä kaikkia vähänkin vieraampia ihmisiä muutenkin.

lapsuudessa niitä oli tulevinaan vähän väliä, ja Näkki, joskus.
.

Minua pelotti fyysinen kipu.

että pelkäsin naapurin setää, kun tuolla jo poistettiin viesti jossa vastaaja oli pelännyt
kansallispukua käyttäviä kiertolaiselämää viettäviä henkilöitä. Ollaan me suomalaiset arkoja
puhumaan asioista niiden oikeillä nimillä, ettei vaan tulisi syytettä rotusorrosta tai muusta syrjinnästä.
Saako nykyisin sanoa pelkäävänsä terroristeja.

Pelkäsin minä ukkostakin ja koulussa paria ilkeää poikaa sekä isän suuttumista.

Pimeä, ahtaat paikat. Joskus pahaa tehtyäni jouduin kenkäkaappiin, ei se mahdottoman pieni ollu, mut kuitenkin, pimeä, eikä päässyt pois ennenkuin laskettiin. Elikkä siitä vieläkin ahtaanpaikan kammo.
Koulussa yhtä ilkeää poikaa, nyttemmin aikuisina ollaan nähty, juteltu tästä aiheesta,kerroin miten aina yhden toisen tytön kanssa juostiin ja kovaa, kun hänet nähtiin. Pelkäsin kans sellasia ihmisiä joilla oli vihaisen näköiset silmät, ja haastelivat aikuisten kesken, aivan kuin ei lapsia olis siinä vierellä ollutkaan):

Olin juuri saunassa ja kuinkas ollakkaan,mitein juuri menneisyyttä,lapsuutta,kaikkea mihin olen ryhtynyt,tai jättänyt ryhtymättä.

Menin ajassa taaksepäin noin 45 vuotta ja siitä lähdin kelaamaan,mitä silloin mietin.Asuin maaseudulla,enkä koskaan ollut vielä käynyt ns.kirkonkylällä,kuulin kuitenkin äänen joka kuullosti junalta,lok,lok lok..Oletin että ääni tulee junasta,olin jopa varma asiasta.Lähin junaraide oli sadan kilsan päässä todellisuudessa:)

Tuo muistelo olikin aika huvittava,mutta siitä eteenpäin ajateltuani,koulu ja murrosikä,mitä tein ja mitä jätin tekemättä..Tunsin pahan olon,aivan kuin ahdistaisi,mietin miten minua voi ahdistaa,vaikka mitään kamalaa ei nuoruudessa ollutkaan.Sitten minulle valkeni,kuin olisin herännyt.Tein paljon töitä jo lapsena,olin neljäntoista vanha kun olin metsäojaa kaivamassa lapiolla,muistan että tein sitä niin kauan kun kelit sallivat,kunnes maa oli niin jäässä että en voinut enää kaivaa..

Maalaistalon poikana minulle oli tietysti varattu paljon töitä,kun toiset nuoret kisailivat pihalla,minun oli tehtävä työni,enkä siloin osannut ajatella että olin lapsi,tai ainakin nuori.Kuitenkaan sen työmäärän ajatteleminen ei tunnu mitenkään vaikealta,tai ahdistavalta,vaan jokin muu sillä kummittelee..

Mietin pikään sanunan lauteilla...Kävin läpi koko elämäni,ainakin kaiken mitä muistan,olo oli todella haikea,viittä vaille etten alkanut märsäämään,tunsin että olen pettynyt elämään,vaikka kaikki onkin hyvin,tunsin silti.Syy tähän on varmaankin että entinen aika ei koskaan palaa,moni ystävä on muuttanut kauas pois,moni on kuollut,osa jopa oman käden kautta.

Se tunne ei ollutkaan ahdistusta vaan kaipausta,kaipausta päästä takaisin,palata tutulle polulle,olla nuori,peloton ja sinisilmäisesti hyvään maailmaan uskova lapsi.

Meni vähän tunteelle,ups"

Olen täällä joskus, kertoillutkin;)) Olin ihan pienenä lapsena kovin ihmisarka. Jopa lähisukulaisia pelkäsin, vaikka olivat ihan tuttuja eivätkä lainkaan pelottavia...minä menin aina sängyn alle piiloon ja koira seurasi perässä jos, meille tuli vieraita kylään. En tullut pois sängyn alta ennenkuin vieraat todella olivat lähteet;)) Siis todella arka... Pelkäsin myös kameraa. Minusta ei ole kuin muutama mustavalkoinen valokuva tuolta ajalta...Itse olen aikuisena tätä paljonkin pähkäilyt että, miksi olin tuolloin niin pelokas ja arka. Muuta syytä en oikein osaa järkeillä. Olen synytynyt keskosena ja kotiin pääsin vasta vuoden vanhana...Ehkä joku alitajuinen pelko että, joutuisin taas pois kodistani ja minut vietäisiin Sairaalaan takaisin..ja eroon vanhemmistani. Tuohon kamera pelkoon liittyi vahvasti sellainen kuvitelma..(meillä kun oli isäni serkku joilla oli ammattivalokusliike täällä Stadissa..) nooh, kun tuo mies sitten tuli sillä kameralla isolla ja mustalla jossa oli myös sellainen puinen teline...niin pelkäsin niin kovasti että, ensin otetaan Friidusta kuva ja sitten tulee ISO piikki jolla pistetään ja satutetaan kovasti;))) Tämän on täynyt liittyä johonkin tutkimuksiin mitä on tehty ihan vauvana...siellä Lastenlinnassa...en vain osanut sanoa tai kertoa näistä peloistani...

Sitten kävi aikuisena niin, kun jouduin kundin ekan kerran viemään Lastenlinnaan myös tutkimuksiin 2 vuotiaana, siellä pää-aulassa kun tämä hienot maalaukset ja korkokuvat edelleen ja ovat hienosti muuten entisöity...Vitsi jostain hyvin syvältä tulivat tulikuumaat kyyneeleet silmiini...ex-mieheni katsoi minua kummmissaan....että mikä nyt? En osanut silloinkaan sanoa että, nuo kuvat ikäänkuin laukaisivat jonkun muiston....vaikka olin ollut kovin pieni..niin....jostain nuo muistot palasivat...

Uskon että, kannamme mukanamme itsekukin käsittämättömiä muistoja....ihan sieltä varhaislapsuudestamme, ja näistä kokemuksistamme sitten nämä pelot syntyvät...

Enää en suinkaan ihmis-arka...päin vastoin;)) ja valokuvatakin saa...;)) Piikkejään en pelkää...korkeita paikkoja kyllä...

tsau:Friidu

ukonilma, pelkäsin salaman iskevän kotiini ja siksi nukuin kengät jaloissa, jotta pääsen pikaisesti
karkuun ! :D

reissu pimeässä..:(

Minä oon pimpotellut lapsena pilvien päällä. Täysin ajattelematta, että olisi mitään pelättävää.
Muistan, miten äitini usein sanoi, että "tärkeintä on oppia tulemaan alas vuorilta."
Nuo sanomiset harmitti kovasti, kun tiesin hänen tarkoittavan, että en saisi vain leijuskella jossakin
"kaikki-on-hyvin"- tunnetilassa ja sitten jos jotakin epämiellyttävää tapahtuisi, niin minä pätkähtäisin maan kamaralle tosta noin vaan PAM.
Vähän vanhempana yritin selittää äidilleni, että mitä sitä etukäteen murehtii jotakin Jos jotakin tapahtuu, miksei sitä voi leijuskella missä haluaa ja sitten jos/kun jotakin tulee, niin murehtii sitten vasta niitä.
Sitä ajattelutapaa äitini ei ymmärtänyt. Hän oli ja on edelleen enempi sellainen ihminen, joka näkee aika paljon negatiivisia asioita. Noissa tuon kaltaisissa ajatteluissa oon tullut enempi isääni. Eli kyllä kaikki menee hyvin loppujen lopuksi.

vastata, ettei mitään tuu mieleen.
Sitte tuli pari opee mieleen, ne todella käytti ääntään.. ;)

Mä pelkäsin tulipaloa. Pienenä kun oltiin kerran jkylässä katsomassa itsenäisyyspäiväparaatia, näin kuinka vanhan puutalon ikkunoissa olevat verhot syttyivät kynttilöistä palamaan, kaiken lisäksi pahinta oli kun näin isäni siellä sisällä auttamassa huonekalujen kantamista jms. Itkin ja pelkäsin, etten näe isää enää koskaan.
Yleensä hälytysajoneuvon sireenin ääni pelotti.
Sitten pelkäsin, etteä menetän isän tai äidin, joskus surullisena ollessani kuvittelin elämää ilman äitiä ja isää, silloin pelotti ja itketti jo pelkkä ajatuskin.

mennä kesällä aittaan nukkumaan vaikka sisaruksetkin olivat mukana. No miksikö, no siksi kun mummu oli koko pitkän kylmän talven (vaikka ei varmaankaan kuin pari kolme viikkoa) arkussa siellä. Häntä ei voitu haudata kun oli niin kylmä ettei pystytty kaivamaan hänelle leposijaa.
Myös noin 7 vuotiaana pelkäsin tätini miestä. Äklöä lääppijää jka pakotti koskettelemaan itseään. Helevetin UKKO!!

Lapsukaisena alaluokilla, oli hurjan pelottavaa ylittää yli äyräittensä tulviva joki. Joen yli oli vedenvarassa kelluvat ohkaset puut. Kauhun paikka kun ei ollut vanhempaa henkilöä ylitystä valvomassa.

Aika moni siinä kylmässä vedessä plutasi, onneksi ei sentään hukkunut. Uiton alkaessa päästiin helpommin uittopuita pitkin, varsinkin kun kosken alle syntyi suma. Siitä oli helppo kulkea niin kauan kuin sitä sumaa kesti. Tulivat miehet mokomat ja purkivat (laukaisivat) suman.

Pelkäsin hitosti eri tyyppisiä kummituksia. Tilannetta pahensi vielä se että äitikin ihan tosissaan uskoi kummituksiin ja muihin henkiolentoihin.

yksittäisiä asioita kylläkin tuli mieleeni, mutta eniten ehkä pelkäsin kovalla tuulella järvellä verkkoja nostettaessa. Toinen asia mikä tässä mieleeni putkahti oli ukonilmat, jotka yleensä olivat kovia siellä maalla, järvi jotenkin lisäsi vielä sitä ääntä. Kerran salama iski veljeni omatekoiseen radioantenniin, hirveä pamahdus, tulenlieskat löi ja semmoinen pieni kapea vana lähti suoraan järveen. Aivan oli kuin viivottimella vedetty. Nämä nyt tässä ihan ensimmäisenä tuli mieleeni.