Eikös olis hienoa jos olisi sellainen kaveri, jonka kanssa vois maleksia ihan vapaasti kaupungilla tms. viikolla sekä viikonloppuna. Ei tarvis tehdä mitään, olla vaan yhdessä ja liikkua paikoissa. Laskea mäkeä tai lauleskella metsässä. Mun päivissä ei ole mitään sisältöä, en ole kouluttaunut, ei ole yhtään kaveria, ei minkään näköstä. Olis vaan siistiä hengailla vaikka aamuyöhön asti jossain oudossa paikassa ja keksiä outoja yhteisiä juttuja, kun kummallakaan ei ois mitään velvoitteita tai muita menoja. Elämä olis elämää aidoimmillaan.
Maleksimiskaveri?
hmmmh..
21516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kukahan sinutkin elättää ? Ota järki käteen ja mene kouluun tai töihin !
Jaa-a. Mutta kai se on sitten mun vika että jouduin kiusatuksi, masentuneeksi enkä koskaan saanut mitään kosketusta yhteiskuntaan kun kavereita tai edes sukulaisia ei ole kuin kaksi.
On niille jotka siihen kykenee. Me joilla on joutilasta luppoaikaa niin tarvitsisimme kaverin
Ei mullakaan ole koskaan ollut kavereita, eikä minkäänlaisia välejä useimpiin sukulaisiin, mutta ei se ole estänyt minua kehittämästä itseäni opiskelemalla, koska yksinkertaisesti pidän siitä. Ja siitä saa opintotukeakin lisäksi.
Ei muuta kuin ehdotelma kansainväliseksi tosi-tv-formaatiksi vetämään: The Idlers. Tuo metsässä lauleskelu kyllä toimii varmaan, mitä meinasit laulaa... "Vielä niitä honkia humisee?" Keep on dreaming! Hulluja haaveita tarvitaan, eikä unelmointi maksa mitään! :) (ei paheksuntakaan maksa mitään, mutta hyödyttää luultavasti vähemmän)
Itse asiassa syrjäytyneet ovat länsimaailmassa kohta niin iso ilmiö, että aiheesta aivan varmasti tullaan tekemään tosi-tv:tä. Selviytymistarinoille, yhteyden löytämiselle ja toivolle on tilausta.
Tuommoista pitäisi kaikilla olla etenkin nuorna. Toisaalta on sitä marketien auloissa maleksivia hengaaja-pappoja/mummojakin :-) Kotro taisi kirjoittaa jonkun kanssa hengaajan oppaan. Pitää lukaista joskus.
Näille "kuka sun elättää" -kritikoijille pitää ihan väkisin sanoa, että mm. luova toiminta edellyttää myös ajoittaista joutilaisuutta, se ei ole ojankaivuuta - ja luovan talouden kannattavuus ja tuottavuus (jokainen sijoitettu euro poikii keskimäärin useita takaisin) taas on ihan kylmästi todistettu. Onhan sitä jotenkin ahdistavaa uskoa, kun on tämä luterilais-germaaninen työmoraali.
Itse haluaisin tehdä niin samanlaisia asioita kuin sinä viestissäsi! Vaikka mäeslasku, hengailu ja outouksien tekeminen on ehkä vähän lapsellista, mutta itse olenkin vielä erittäin lapsenmielinen. Olisin todella kiinnostunut, mutta veikkaan, että asut jossakin Helsingissä? Itse olen Turusta.
Jos kiinnostaa, niin ota ihmeessä yhteyttä minuun, niin suunnitellaan enemmän lonelyworlf (miukumauku) hotmail.com.
Asun Tampereella. Valitettavasti. Matkustelu on ylihinnoiteltua eikä mulla ole yhtään rahaa.
Asutko omassa kämpässä? Onko tilaa majoittaa toinen yöpyvä ihminen?
Voisin tulla joskus vierailemaan maleskelun merkeissä, mutta matkat olisivat vähän turhan kalliit yhden illan juttua varten.
Sama kysymys koskee halutessasi myös sinua, Lonelywolf :)
No ei, asun vanhempien luona. Enpä omaa kämppää varmaan mistään saa, saati töitä koska en osaa käyttäytyä oikein enkä edes pukeutua yhteiskunnan vaatimalla tavalla joten.. enkä edes uskaltaisi pienessä "asunnossa" ypöyksin oleillakaan. Tätä se vaan on.
Vau, hieno ketju! Olen juuri samasta haaveillut. Olisiko samaan halukkaita Espoo/Helsinki-akselilla?
Minä (Hki) enkä varmaan ole ainoa... tosin käyn sekä koulussa että töissä ja oon jo vuosikaudet "elättänyt itseni" mutta maleksiminen vie valtaosan päivistä niin et jos kelpaa;) Haluisin mennä mäkeä laskemaan mutta yksin ei riitä ihan pokka ainakaan kovin julkisesti eikä taida kiinnostaa "fiksuja" tuttuja--- Kiva vaan nauttia elämästä ja tehdä jotain täysin älytöntä. Esim. kierrän aakkosten ekoja osoitteita, tutustun samalla kaupunkiin, aina jos ventovieras, vaikka pultsari, juttelee juttelen mielellään takaisin, ottelen valokuvia, kattelen lintuja, istun ratikassa, haaskaan aikaa. Yksin oleminen kyrsii usein mutta toisaalta jos olis seuraa huvittaisko sitä toista oikeasti vaan hengata ympäriinsä? Pliis olis niin kiva jos se olis mahdollista ihmiset!
Minkä ikäinen olet?
Opiskeletko missään, oletko töissä?
...totuus taitaa olla, että opiskelu ja työskentely auttavat eteenpäin elämässä paremmin kuin haahuilu, jolla on taipumus muuttua syrjäytymiseksi, vaikka haahuilijoita olisikin kaksi :/. Kuitenkin kaunis unelma, ei siinä mitään :) toki jos sattuu olemaan multimiljonääri, eikä tarvitse huolehtia huomisesta, asia on ok. Ehkä viisainta olisi hakeutua kuitenkin johonkin koulutukseen/töihin. Sieltä niitä kavereitakin löytyy, ja vapaa-ajalla ehtii kyllä irroitella vaikka metsälaulannan merkeissä :)
Ihme valitusta tämä ketju täynnä.
Jos nyt joku haluaa kaverin niin ei se tarkoita että haluaa koko elämäänsä elää toimettomana kelan tuilla.
Jos on yksinäisyydestä masentunut niin ei pysty edes koulua käymään sen takia. Kaverin hommaaminen voi olla ainut tapa päästä yksinäisyydestä ja masennuksesta ja sitä kautta päästä elämässä eteen päin.
Syökää kaikki moraalisaarnaajat paskaa.
Aloittajahan selvästi väitti, että velvoitteeton tyhjäntoimittajan elämä kaverin kanssa maleksien on elämää aidoimmillaan. Miten saat sellaiseen elämään sovitettua oman leipänsä tienaamisen? Harvalla on niin paljon omaisuutta tai rikkaita sponsoreita, että pärjäisi toimettomana ilman Kelaa tai sossua...
Ja kuvitteletko todella, että yksinäisyyden masentaman ainoa keino päästä eroon masennuksesta on kaverin hommaaminen? Eiköhän siitä masennuksesta voi toipua niinkin, että opettelee nauttimaan elämästään yksinäisenä tai edes sietämään sitä. Helppoa se ei ole, mutta ei ole myöskään kaverin löytäminen masentuneena.
"Opettelee nauttimaan elämästään yksinäisenä tai edes sietämään sitä"
Tuo on LUOVUTTAMISTA puhtaimmillaan. Minun mielestäni elämällä ei ole mitään arvoa jos sen aikoo viettää yksinään. Siinä ei työpaikka tai koulutus tai raha auta mitään jos elämässä ei ole mitään oikeaa sisältöä.
Olen samaa mieltä, siis 3443342:n kanssa.
Kerro toki mikä siitä tekee luovuttamista, jos opettelee nauttimaan elämästä myös silloin kun se ei ole sellainen kuin sen toivoisi olevan? Mun mielestä se on paljon lähempänä luovuttamista jos ajattelee, että ainoa keino päästä masennuksesta eroon ja saada elämä raiteilleen on löytää ystävä, eikä edes yritä etsiä mitään muita vaihtoehtoja. Sitä paitsi masentuneena on paljon vaikeampi saada kavereita kuin "normaalina", koska masentuneelta puuttuu mielenkiintoa muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa kohtaan ja viitseliäisyyttä tehdä asioita. Masennus vaikeuttaa muutenkin ihmissuhteiden solmimista, joten siitä kannattaa senkin takia koittaa toipua myös omin päin. Mikäänhän ei estä elämästään nauttivaa yksinäistä etsimästä ystäviä, koska kaverillisena elämästään voisi nauttia vielä enemmän...
Moikka sulle, aloittaja :)
minkä ikänen olet?