Miten sitä pääsisi edes työstämään/tuntemaan. Minulla johtuu koulukiusaamisesta ja siitä että olin osasyyllinen omaan kiusaamiseeni. Häpeä tuntuu möykkynä koko ajan ja tavallaan kaikki suodattuu siitä läpi, tunteet jne. Minulla lisäksi epävakaa persoonallisuushäiriö. Eli häpeän työstäminen vissiin vaikeaa. Miten auttaa ettei omat lapset tarvitse kokea häpeää vaan enemminkin syyllisyyttä, koska itse en osaa vielä syyllisyyttä tuntea.
Olen käynyt terapeutilla noin. 3kk puhumassa ja vasta viime aikoina kertonut kiusaamisesta ja syyllisyydestä ja siihen liittyvästä häpeästä. Nyt tuntuu että ahdistuu jossain vaiheessa aina terapeutin luona, melkein paniikki tulee. Ja möykky tuntuu vatsassa, juuri se myöntäminen että tuntee häpeää ja syyllisyyttä. Miten sitä möykkyä voisi ruveta avaamaan?
Olen käynyt terapeutilla noin. 3kk puhumassa ja vasta viime aikoina kertonut kiusaamisesta ja syyllisyydestä ja siihen liittyvästä häpeästä. Nyt tuntuu että ahdistuu jossain vaiheessa aina terapeutin luona, melkein paniikki tulee. Ja möykky tuntuu vatsassa, juuri se myöntäminen että tuntee häpeää ja syyllisyyttä. Miten sitä möykkyä voisi ruveta avaamaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikea uskoa, että olisit itse syyllinen kiusaamiseen. Millä tavoin koet olevasi syyllinen omaan kiusaamiseesi?
että kirjoittaja puhuu häpeästä myöntää olleensa kiusattu..
Itse kärsin myös epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja olen patouttanut kaiken mahdollisen sisälleni. Etenkin ne asiat, mitkä ovat tuottaneet aikoinaan häpeää (kiusaaminen, perheväkivalta)
En ole kiusaamisesta uskaltanut vieläkään puhua psykologille, lääkärille sun muille. Ei ookkaan niin helppoa. Mähän olen niin helkkarin "vahva". Ulkokuori kätkee sisäänsä niin paljon. Minusta ei edes näe päälle päin, että voin huonosti :/
Tuo möykky on mulle kans ikuinen ongelma... Kai sitä pitää löytää sellanen ammattiauttaja joka saa ikään kuin revittyä ne tiedot susta pikkuhiljaa... Itsellä sama ongelma joka varmasti masentaa ja huonontaa elämänlaatua huomattavasti.
Olin itse koulukiusattu. Jäin vaan miettimään tuota, että miten niin olet ollut osasyyllinen omaan kiusaamiseesi. Minusta kiusaaminen ei koskaan ole kiusatun syytä, edes osittain. Kiusaaminen saattaa jättää elinikäiset traumat. Tuntuu, että itsetunto on tuhottu. Tuntuu, että arvottomuus ja häpeä jäävät iänikuisiksi seuralaisiksi. Mutta sen ei tarvitse kuitenkaan olla niin. Olet aika vähän aikaa käynyt vielä terapeutilla, vasta 3 kk. Kaikki tämä häpeän ym. työstäminen vaatii aikaa. Olet kuitenkin päässyt alkuun. Se ei ole helppo tie, se tuntuu vaikealta ja raskaalta. Ahdistavaltakin. Tuntuu möykyltä vatsassa. Yritä puhua terapeutillesi siitä, miltä se tuntuu. Ehkä hän voisi jotenkin auttaa sinua avaamaan sitä möykkyä. Auttaa sinua varovasti ja hellävaraisesti etenemään asian kanssa sinun omaan tahtiisi. Pakottamallakaan ei tule oikein hyvää tulosta.
Jäin miettimään myös tuota syyllisyyden tuntemista. Onkohan se oikeaa vai väärää syyllisyyttä? Molempia kun on olemassa. Voi olla molempia, varmaan sen terapian myötä opit erottamaan, mikä on oikeaa ja mikä väärää syyllisyyttä. Kiusaamista ei koskaan voi unohtaa, mutta sen asian kanssa voi oppia elämään siten, ettei se enää hallitse elämää. Itsetunto voi tervehtyä. Voi alkaa tuntea itsensä arvokkaaksi, tärkeäksi. Voi oppia hyväksymään itsensä puutteineenkin. Oppii erottamaan sen, mikä on kiusaajien aikaansaamaa käsitystä itsestään, ja luomaan uutta, tervettä käsitystä itsestään. Toivon sinulle voimia tervehtymisen tiellä!
voi kun tietäisi, minulla on kanssa samanlainen ongelma vähän.
kannattaa ainakin lukea:
häpeän lapset kirjoittasta oli joku tor spiik, hyvä kirja aiheesta.
häpeän monet kasvot ---ben malinen
Pitäisi saada kiinni siitä, MIKÄ sinua pohjimmiltaan hävettää ja miettiä, onko häpeään aihetta, vai onko se ihan kohtuutonta. Terapiassa häpeällinen asia voi asettua oikeisiin mittasuhteisiin. Maailma ei kaadu, terapeutti ei kauhistu, suutu, paheksu sitä että olet vain ihminen..
Hyviä vastauksia tässä jo onkin, ja haluaisin vielä antaa hyvän kirjavinkin:
Antti Pietiäinen: Tunne, antitunne, perimä
Kirjassa käsitellään perustunteita; häpeää, syyllisyyttä, pelkoa ja vihaa. Toinen puoli näistä on kyseisten tunteiden "antitunteet", joita kuvataan myös. Suosittelen, koska se on jotenkin niin selkeä ja mielenkiintoinen lähestymistapa asiaan.