Kun tuolla joku kyseli noista hoitokokouksista ja että nämä puhujaveljet siellä rakkaudella neuvoivat ja puhuttelivat.
Oma ja monen muun mielipide eroaa hieman tuosta raukkaudella neuvomisesta ja puhuttelemisesta. Monesti ne olivat syyttelyä, tuomitsemista ja nimittelyä. Kyllä monesti hoitokokouksista oli rakkaus ja Jumalan sana kaukana. Oli tietenkin näitä raukkauden kokouksiakin, eli en tahdo yleistää liikaa tai tuoda väärää kuvaa...
Ei annettu tälle "väärintekijälle" edes mahdollisuutta kertoa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään vaan suoraan syytettiin ja vaadittiin parannukseen tai muuttamaan tapojaan. Jos tästä yritti saada sitten aikaan keskustelua ja tarkennuksia niin joillekkin saatettiin sanoa suoraan, että sinä olet niin pahasti hakoteillä ja et voi enää olla uskomassa. Ei sen jälkeen tervehditty tai hyväksytty joukkoon mukaan.
Kauhulla muistelen noita aikoja. Tiedän vieläkin monia vanhoja puhujaveljiä, jotka pitivät silloin näitä hoitokokouksia ja suorastaan kylvivät kauhua uskovaisten piireissä 70-luvulla.
He haluavat tätä nykyä unohtaa asian, olla keskustelematta siitä tai sitten vähättelevät niitä.
On kuitenkin paljon meitä jotka tietävät asian "oikean" laidan, haluavat puhua niistä ja kenties jopa sovitella tekemisiään/sanomisiaan. Mutta miten se on mahdollista jos toinen osapuoli ei ole enää siihen valmis? Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka eivät koskaan unohdu, eikä näitä koskaan haudata kokonaan. Moni vie murheensa mukanaan hautaansa saakka.
Tämä on minusta hyvin väärin ja Jumalan sanaa vastaan. Tämä sama lakihenkisyys on vieläkin näkyvissä samoilla tahoilla kuin silloinkin. Se ei ole oikein ja jokaisen olisikin syytä mennä itseensä, tutkistella, jutella ja sopia tekonsa.
ps. Tässä ei olla nyt ketään syyttämässä tai herjaamassa. Tämä on asiallinen keskustelun avaus, joten toivon myös sellaista kohtelua muiden palstalaisten ja sheriffin osalta :)
Oma ja monen muun mielipide eroaa hieman tuosta raukkaudella neuvomisesta ja puhuttelemisesta. Monesti ne olivat syyttelyä, tuomitsemista ja nimittelyä. Kyllä monesti hoitokokouksista oli rakkaus ja Jumalan sana kaukana. Oli tietenkin näitä raukkauden kokouksiakin, eli en tahdo yleistää liikaa tai tuoda väärää kuvaa...
Ei annettu tälle "väärintekijälle" edes mahdollisuutta kertoa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään vaan suoraan syytettiin ja vaadittiin parannukseen tai muuttamaan tapojaan. Jos tästä yritti saada sitten aikaan keskustelua ja tarkennuksia niin joillekkin saatettiin sanoa suoraan, että sinä olet niin pahasti hakoteillä ja et voi enää olla uskomassa. Ei sen jälkeen tervehditty tai hyväksytty joukkoon mukaan.
Kauhulla muistelen noita aikoja. Tiedän vieläkin monia vanhoja puhujaveljiä, jotka pitivät silloin näitä hoitokokouksia ja suorastaan kylvivät kauhua uskovaisten piireissä 70-luvulla.
He haluavat tätä nykyä unohtaa asian, olla keskustelematta siitä tai sitten vähättelevät niitä.
On kuitenkin paljon meitä jotka tietävät asian "oikean" laidan, haluavat puhua niistä ja kenties jopa sovitella tekemisiään/sanomisiaan. Mutta miten se on mahdollista jos toinen osapuoli ei ole enää siihen valmis? Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka eivät koskaan unohdu, eikä näitä koskaan haudata kokonaan. Moni vie murheensa mukanaan hautaansa saakka.
Tämä on minusta hyvin väärin ja Jumalan sanaa vastaan. Tämä sama lakihenkisyys on vieläkin näkyvissä samoilla tahoilla kuin silloinkin. Se ei ole oikein ja jokaisen olisikin syytä mennä itseensä, tutkistella, jutella ja sopia tekonsa.
ps. Tässä ei olla nyt ketään syyttämässä tai herjaamassa. Tämä on asiallinen keskustelun avaus, joten toivon myös sellaista kohtelua muiden palstalaisten ja sheriffin osalta :)
Vastaukset 34
Vanhimmat
haluan vain sanoa, ettei minulla ole a) mahdollisuutta eikä b) halua tehdä parannusta toisten vioista. Typerää vaatiakaan siitä osattomilta anteeksipyyntöä. Kieltäydyn ehdottomasti kaikesta sellaisesta.
Minusta ne, jotka siihen syyllistyivät, ovat velvollisia pyytämään anteeksi. Kieltämättä ihmetyttää, miksei SRK ole ottanut mitään julkista kantaa asiaan. Se onkin ainoa seikka, josta yhdistystämme voin kritisoida.
En nyt tiedä, että ymmärränkö minä väärin vai sitten sinä.
En tietenkään ole vaatinut kenenkään tekemään parannusta toisten teosta. Suurin osa uskovaisista ei ole ollut koko touhussa mukana ja toinen puoli ei ole vielä syntynytkään.
Kyllä asianosaiset ja mukana olleet tietävät mitä tälläkin palstalla tuolla tarkoitetaan.
Pyydän anteeksi väärinkäsitystä...
Anteeksipyyntöön - en kommentillani viitannut sinun tekstiisi, vaan joidenkuiden täällä esittämiin väitteisiin.
Olisi pitänyt tarkentaa...
Kyllä SRK on todennut, että ylilyöntejä oli. En oikein tiedä, mikä olisi oikea tapa hoitaa nämä asiat kuntoon SRK:n taholta - kun asiat monessa mielessä jo ovat kunnossa, niin mihin asti pitäisi mennä jotta viimeisetkin olisivat tyytyväisiä. Kysymys on samantyyppisestä asiasta kuin katolisen kirkon pedofiiliskandaalit. Tiettyyn rajaan asti kirkko on vastuussa pappiensa tekemisistä, mutta tulee myöskin raja, josta eteenpäin se ei ole. Myös kun mietimme aikojen eroja - nykypäivän avoimemmassa yhteiskunnassa tuollainen 70-luvun riehuminen tuskin enää onnistuisi, ja jälkihoitokin osattaisiin tehdä tyylikkäämmin. Nyt ongelmaksi jää: jos ongelmat SRK:n näkökannan mukaan on kunniallisesti hoidettu (=on myönnetty erehdyksiä tulleen), millä pakotettaisiin yksittäiset 70-luvulla asioita huonosti tehneet ihmiset korjauskierrokselle. Voi olla jo liian myöhäistä. Kuten on palstaltakin saatu lukea, tuolloin hoitokokouksia masinoineet ihmiset eivät kaikki enää ole vl-liikkeen piirissäkään.
Luulen, että tuolloin eroon joutuneet otettaisiin suurella rakkaudella vastaan seurakunnissa, jos ha rohkaistuisivat palaamisen ja parannuksen askelille. Nöyrtyminen on se avainsana. Sitä vaaditaan. Sitä vaaditaan meiltä kaikilta jatkuvasti, myöskin meiltä jotka emme ole seurakunnan yhteydestä mihinkään joutuneet. Uskonpa, että tällaisen pitkään erossa olleen palaaminen saisi aikaan oikeat seurat, jossa puolin ja toisin ihmiset siunaisivat toisiaan.
En nyt oikein sisäistä tuota "SRK:n näkökannan mukaan on kunniallisesti hoidettu."
On tosiaan myönnetty, että ylilyötenjä on jossakin määrin tullut. On kuitenkin myös annettu ymmärtää sellaista, että "paikalliset" ovat menneet liian pitkälle ja että SRK ei olisi ollut mukana siinä. Kuitenkin kun muistelee Päivämiesten kirjoituksia ja muita keskusteluita niin kyllä vain niin on, että koko SRK oli vakaasti sanojensa ja tekojensa takana.
Minusta on väärin jos SRK ns. pyyhkii kätensä ja laittaa syyt joidenkin tiettyjen henkilöiden niskaan. Olihan tietenkin joukossa sellaisia joilla oli SRK:n näkemykseen eri kanta, mutta he eivät uskaltaneet avata suutaan etteivät olisi tulleet leimatuiksi.
En usko että viimeiset tulisivat tyytyväisiksi ennen kuin asiat ovat sovitettu. Ei ole sellaista tapaa, että aika parantaa haavat. Miltei niin, että aika pahentaa haavat.
Se on tosi että ei tänä päivänä 70-luvun "riehuminen" onnistu. Tiedän, että on paljon myös johtokunnissa ja seurakunnissa erilaisia näkemyksiä tietyistä asioista, mutta niistä vaietaan, koska ei haluta enää uusintaa menneistä. Lakihenkisyyttä on vieläkin, mutta sanotaako näin että se on enemmänkin piilotettua.
Onko se sitten ihmisten viisautta vai heikkoutta?
En koe itseäni väärin kohdeltuksi vaikka vikoja minussakin on ollut ja tulee aina olemaankin. Ehkä myöskin olen ollut niin heikko etten ole omaa näkemystä ja ymmärrystä koskaan uskaltanut kuuluvasti tuoda esille. Monesti olenkin miettinyt, että teinkö silloin väärin kun vaikenin ja liityin hiljaisiin hyväksijöihin. Kapinamieltä ja erimielisyyttä oli itsellänikin niinä aikoina, moni ystävä joutui maailmaan, moni sai parannuksen ja moni ystävä oli myös hoitokokouksia vetämässä.
>>
Luulen, että tuolloin eroon joutuneet otettaisiin suurella rakkaudella vastaan seurakunnissa, jos ha rohkaistuisivat palaamisen ja parannuksen askelille. Nöyrtyminen on se avainsana. Sitä vaaditaan. Sitä vaaditaan meiltä kaikilta jatkuvasti, myöskin meiltä jotka emme ole seurakunnan yhteydestä mihinkään joutuneet.
>>
Pointti mitä en voi hyväksyä, että vaaditte vilpittömästi uskovilta erotetuilta parannusta epäuskosta!!
Missä on SRK:n nöyryys ja huoli näitä väärinkohdeltuja kohtaan??
Ande
Olen samaa mieltä.
kolme kertaa aamen.
En myöskään ole vaatimassa väärin tehneiltä vikojensa tunnustamista. Sen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Minulla ei ole intohimoja puoleen eikä toiseen, kunhan vain ihmettelen, mikseivät he ole sitä tehneet (jos voin totena pitää tämän palstan juttuja).
Sitä kuule miettii hyvin moni muukin, että mikseivät he ole tunnustaneet vikojaan. Ei se ole minusta oikein Jumalan sanan mukaista. Silti he tuolla pitävät saarnoja viikosta toiseen. En usko että sadat uskovaiset valehtelisivat 70-luvusta ja itsekkin hyvin hämärästi jotakin muistan. Yleensä vaan syytellään meitä, jotka sen ajan tapahtumista keskustelevat, mutta itsessään he eivät ole mihinkään syyllisiä tai syntisiä. Miksi niistä asioista ei saisi enää puhua? Miksi meidän pitäisi vaieta? On hyvä puhua ettei enää sorruta samaan.
on diktatuurien toimintatapa.
Sinä vl2003 näet juttusi mukaan kumminkin vikaa vain erotetuissa, et suinkaan SRK:n menettelytavoissa. SRK harjoitti 70-luvulla uskonnon nimissä henkistä pahoinpitelyä, joka olisi syytä julkisesti korjata. Tällä kertaa nöyrtyä pitäisikin SRK:n, eikä jo näiden pahasti SRK:n nöyryyttämien ihmisten.
Sitä paitsi kaikki erotetut eivät halua kokemuksistaan viisastuneena koskaan palata lestadiolaisuuden pariin. SRK:n anteeksipyyntö tekisi kuitenkin hyvää näillekin ihmisille.
onkin yksi, joka kulkee pelkät vl-sokeuslasit silmillä.
...Ei ole uskoakaan. Anteeksipyyntö vaatii nöyryyttä myös eroitetuilta.
Raamattu kieltää seurakuntayhteyden ylön antamisen.
Hebr 10
25. Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
SRK on ilmeisesti epävirallisesti myöntänyt että ylilyöntejä on tapahtunut. Siis _seurakunta_ on ollut väärässä, ja siis SRK ainakin jollakin tasolla jopa itse myöntää sen.
Siksi erotettujen _ei_ tarvitse enää nöyristellä mitenkään, sanoo raamattu siihen mitä hyvänsä. Eihän 70-luvun hoitokokouksillekan kaikkine kososlaisuuksineen ole löydettävissä mitään perusteita raamatusta. Tai jos löydät jostain semmoisen raamatunkohdan niin tiedota ihmeessä muillekin.
>>
Raamattu kieltää seurakuntayhteyden ylön antamisen.
Hebr 10
25. Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
>>
Juu entä sitten, jos tuo seurakunta ylenkatsoo uskovaisen? Raamatussa myös varoitellaan omavanhurskaasta Laodikean seurakunnasta, jolle ei Jumalan armo kelvannut, vaan he katsoivat että heillä itsellään oli kaikki, mitä he tarvitsevat!
Lisäksi Jeesus sanoi:
Matt. 18:20
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Eikä Jeesus tuominnut niitä, jotka eivät häntä seuranneet, vaan päinvastoin kielsi kaltaisianne toisten uskon kieltäjiä!
Markus 9:
"38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille. "
Ande
Et tainnut lukea vl2003:n viestiä tarkkaan. Minusta siinä kävi ilmi nimenomaan molemminpuoliset "virhearvioinnit".
Ja toisaalta, mitkät pyhät SRKt? En minä ainakaan ajattele SRK:ta yhtenä yksimielisenä ihmisryhmänä, yksilöinä heitäkin. Oletko itse ollut ihmisperäisiin auktorittetteihin uskova?
Jos olt/olette pahastuneet jonkun tietyn henkilön tekemiseen miksi ette lähesty yksilöä ja kerro mihin pahastuitte ja keskustele. Jos henkilö ei kykene keskustelemaan niin jättäkää omaan arvoonsa. Itse keskittyisin hoitamaan itseäni.
Olen tavannut SRK:ssa työskententeleviä ihmisiä. Hyvin erilaisia taustoiltaan, ammatiltaan, persooniltaan. Joistakin pidän, joistakin en mutta totuutena en missään tapauksessa heidän sanomisiaan pidä. Minusta he yrittävät tehdä työtään siinä missä itsekin, tosin paljon herkemmällä ja vaikealla alalla kuin itse. Ei kaikilla ole teologin, psykologin ja opettajan multikoulutusta, saati näiden alojen poikkeuslahjakkuutta. Niin kuin tiedättekin, moni puhujahan ponnistaa tehtäväänsä maallikkopohjalta. En yhtään ihmettele, jos jollakin heistä on joskus tullut tehtyä aivan vilpittömässä uskossaankin vääriä sanoja, vääriä tekoja. Kelläpä ei olisi.
Luulenpa että osa ongelmista johtuu siitä että ilmeisesti tuolle ajalle tyypillisesti hyvin arkisiakin asioita saatettiin hengellistää turhaan ja aiheuttaa ahdistusta ihmisissä. Mutta ehkä tarpeellista olisi, että molemmilla puolilla olleilla olisi hyvä/oikeus saada ammattiapua, ei enää mitään lisähengellistämisiä. Ryhmäterapiaa? Kenellä on viisautta tarpeeksi?
.. joka määrittelee liikkeen virallisen linjan. Tämän johtokunnan kokouksissa on päätetty mm. siitä, että lestadiolaiset eivät katso tv:tä. Johtokunta ei siis vain koostu hajanaisesta joukosta ihmisiä, vaan sillä myös on ollut/on yhä paljon valtaa liikkeen sisällä.
Niissä hoitokokouksissa, jotka pidettiin kotipaikkakunnallani, oli SRK:n edustaja mukana. Siksi olisi minun oikeustajuni mukaista, että SRK esittäisi julkiset pahoittelunsa näistä ylilyönneistään. Ei haittaa vaikka johtokunnan jäsenet ovat vaihtuneet. Kuten varmaan olet kuullutkin, saksalaisilla oli rohkeutta pyytää anteeksi natsien tekoja. _Huomio:_ en syytä ketään yksittäistä henkilöä lestadiolaisen liikkeen sisällä.
Ehei, en ole auktoriteettiuskoinen, ja olin tuohon aikaan vielä niin nuori, etten joutunut painostetuksi. Seurasin tapahtumia kyllä sivusta, olivat erittäin ahdistavia. Jäi mieleen tuolta ajalta lestadiolaisuuden rumat kasvot...
Totta töriset.
Näistä hoitokokouksistahan on puhuttu palstalla aiemminkin.
Laitan linkkejä aiempiin, kunhan kerkeän.
Täytyy kuitenkin muistaa että noissa hoitokokouksissa ja niiden järjestämisessä oli varmasti myös paljon paikkakuntakohtaisia eroja, eikä koko liike ollut näistä tietoinen, koska tapaukset käsiteltiin yksilöllisesti aina hoidettu kerrallaan...
Monet vl-kirjoittajat tällä palstalla ovat myöntäneet, että väärinkäytöksiä on tehty ja ylilyöntejä on sattunut. Nyt täytyisi vielä avoimesti liikkeen tunnustaa että se oli väärässä opettaessaan "erehtymättömyysoppiaan" 70-luvulla (= Jumalan valtakunta on erehtymätön ja he ovat Jumalan valtakunta) sekä pyytää uhreiltaan julkisesti anteeksi.
Ande
sun linkkejäsi on kyllä jo kovasti usein luettu...
Jospa nyt laittaisit sellaiset tiedon ihan lyhyesti vain, että mikä olikaan käsitysero tms asia, jossa sinun vanhempasi asettuivat vl-linjaa vastahankaan?
Kun täällä on muiltakin kyselty ihan tarkkaan, mikä oli todellinen seikka ja erimielisyys.
Jotakin täytyi olla, missä törmättiin.
Tuli vaan tuossa mieleen yksi tapaus vuosikymmenten takaa kun televisiot tulivat myyntiin.
Kummisetäni oli sellaisessa liikkeessä töissä, missä myytiin televisioita. Häneen otettiin seurakunnan toimesta yhteyttä ja puhuteltiin. Sanottiin, että ei ole oikein myydä tällaisia synninpesiä. Annettiin ensin ohjeita, että katselisi uutta työpaikkaa, mutta sitten näille veljille "riitti" se, että tämä kummisetäni on talossa töissä, mutta ei myy televisioita vaan vain muuta tavaraa.
Näin ne ajat vaan muuttuvat :)))
Olen yksi hoitokokouksessa erotetuista. Kirjoitinkin siitä vastauksena vl2003:n avaukseen "vaikea asia eroon joutuneille?" alla. Sieltä löydät tarkemmin, mitä minä tarkoitan.
Puhut täyttä asiaa. En kuitenkaan usko, että SRK liikahtaa minnekään. Sehän on luutunut vahoihin asenteisiinsa ja käsityksiinsä ja uskoo, että menettää kasvonsa, jos myöntää jotain erehdyksiä tapahtuneeksi. Vaikka oikeastihan siinä kävisi päin vastoin. Meidän kunnioituksemme siitä vain lisääntyisi, jos SRK:lla liikkeen johtona olisi "pokkaa" myöntää virheensä. Voisi tapahtua sekin ihme, että nämä hoitokokouskeskustelut loppuisivat tarpeettomina.
Hyvää kevättä sinulle, Mattias :)
Itse varmaankin jossain vaiheessa keroin rakkaudella neuvomisesta, mutta kyllä se lähinnä
on, "rakkaudella".Rakkaus on vain sellainen hokema tai sanonta ja muuta se ei sitten siinä tilanteessa olekkaan.
lukea Jorma Kurvisen "Raportti lestadiolaisuudesta". Siinä on tasapuolisesti kannanottoja puolesta ja vastaan. Ja siinäkin mielessä tasapuolisesti, että molemmilla osapuolilla on saman verran kirjan sivutilaa käytettävissä.
Jos luette tarkkaan kirjan, m y ö s SRK:n nimeltä mainittujen työvaliokunnan jäsenten vastaukset, pääsette selville suunnilleen siitä, mistä tuolloin oli kysymys, ja mistä tilanne juonti juurensa.
Netistä näitä mainuíttuja kirjoja,mielellään täysin neutraaia kuvailua.
Mutta mistäs sen tieää kun ei itse ole ollut paikanpäällä.
Ei siin suuri lipsahdus tarvii olla kun jo asia on aivan toinen; vain , väärään kohtaaan niin se on sillä selvä.
Toivotaanhan pilkkujen pitävän paikkansa.
Mikä pakko teikäläisten oli mennä hoitokokouksiin, kun etukäteen tiesitte ne ahdistaviksi tilaisuuksiksi.
Silloin sai kuulla paikallaolleilta, että poissaolleet oli julistettu väärähenkisiksi ja sidotuiksi, syynä tottelemattomuus (hoitokokouskutsulle="Jumalan valtakuntaa kohtaan"), joskus tuli kirje perään, jossa erottaminen tehtiin kirjallisesti.
Poissaololla ei siis voinut välttää erottamista.
mennyt eikä mua kutsuttukaan, en riehunut kenenkään puolesta enkä ketään vastaan, kävin seuroissa ja uskoin tavalliseen tapaan
koko myrsky meni viheltäen pääni yli ja samanlaisia meitä oli paljon
armosta saan edelleenkin olla uskomassa
Jumalan armo ei koskaan suostu ihmisten annosteltavaksi, vaan ympäröi ja täyttää meidät, omalta puoleltamme epätäydelliset.
"Hänessä me olemme, elämme ja liikumme."
menetteli minun ja monen muun osalta.
oli kyllä halventavasti sanottu....ota ihmeessä takaisin
Eräältä toiselta palstalta lainattua:
Sain käsiini Kaleva-lehden 20.2.2004. Siinä on Erkki Reinikaisen 85-vuotishaastattelu, jonka otsikko oli: Fundamentalismi oli vaarana 1970-luvulla.
Lainaan tekstiä:
"Reinikainen myöntää, että 1970-luku oli rankkaa aikaa herätysliikkeessä, kuten koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Vanhoillislestadiolaisuudessa se näkyi Reinikaisen mukaan lakihenkisyyden korostumisena ja pyrkimyksenä eristäytyä yhteiskunnasta. Olin taistelemassa siitä, ettei vanhoillislestadiolaisuudesta tule fundamentalistinen liike, hän sanoo. Ongelman ytimeksi Reinikainen määrittää sen, että usko alkoi olla liikaa ihmisen kädessä. Jumalan armon merkitys ikään kuin himmeni. Hän sanoo, että linjasta käytiin liikkeen piirissä lujaa taistelua.....Tultuaan valituksi SRK:n puheenjohtajaksi vuonna 1983, hän lähti määrätietoisesti kääntämään liikettä takaisin yhteiskuntaan päin. Tärkeä osa sitä oli avoin tiedottaminen SRK:sta ja sen toiminnasta...
Kiitos tästä sitaatista.
mieheni, tuo herra Q.
Sinänsä hauska, mutta toisaalta kurja, että kaikista maailaman kirjaimista valitsi minun Q:n! :(