ONT muutti suhtautumisen aiheeseen!

Halusin vaan todeta että minulle kävi niin, että aihe josta tein opinnäytetyöni ei enää kiinnosta minua lainkaan, suorastaan inhottaa. Valitsin (ristiriitaisten ohjeitten ja mielipiteitten jälkeen) aiheen joka tuolloin kiinnosti minua kovasti, ja jonka parissa minun piti valmistumisen jälkeen jatkaa ja työuraani kehittää. Takkuileva ja taas takkuileva opinnäytetyöni, jonka sain kuin sainkin lopulta valmiiksi, vei kuitenkin kaikki mehut minusta, aiheuttaen suorastaan vastenmielisyyden koko aiheeseen. Ehkäpä aika korjaa, mutta tällä hetkellä en vielä halua olla missään tekemisissä aiheen kanssa, joka sentään oli yksi koko opiskeluaikaisista motiiveistani. Mistä se uusi motiivi ja innostus nyt sitten löytyykään, jää nähtäväksi. Uudelleen jos koskaan minkäänlaista lopputyötä teen, luulen sentään oppineeni tästäkin kokemuksesta jotain. :)
1617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukapa ei inhoasi omaa aihettaan sen jälkeen, kun siitä kaiken tietää ja sen on kirjoittanut.

Kyllä se siitä paranee, kun huomaat että olet niitä ainoita, jotka tietävät aiheesta paljon :)
Samoin kävi itselle, mutta "väliaikaa" tarvittiin vuoden verran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


littlebitthis kirjoitti:

Halusin vaan todeta että minulle kävi niin, että aihe josta tein opinnäytetyöni ei enää kiinnosta minua lainkaan, suorastaan inhottaa. Valitsin (ristiriitaisten ohjeitten ja mielipiteitten jälkeen) aiheen joka tuolloin kiinnosti minua kovasti, ja jonka parissa minun piti valmistumisen jälkeen jatkaa ja työuraani kehittää. Takkuileva ja taas takkuileva opinnäytetyöni, jonka sain kuin sainkin lopulta valmiiksi, vei kuitenkin kaikki mehut minusta, aiheuttaen suorastaan vastenmielisyyden koko aiheeseen. Ehkäpä aika korjaa, mutta tällä hetkellä en vielä halua olla missään tekemisissä aiheen kanssa, joka sentään oli yksi koko opiskeluaikaisista motiiveistani. Mistä se uusi motiivi ja innostus nyt sitten löytyykään, jää nähtäväksi. Uudelleen jos koskaan minkäänlaista lopputyötä teen, luulen sentään oppineeni tästäkin kokemuksesta jotain. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu