järjestyy töitä päästämällä vanhemmat ihmiset eläkkeelle, eikö ne pölvästit päättäjät sitä tajua.
Nuorille
anna mun kaikki kes.
294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuoret ovat laiskoja.
Eläkkeelle siirtyi viime vuonna ennätyksellisesti suomalaisia
Viime vuonna eläkkeelle siirtyi enemmän ihmisiä kuin koskaan eli 80 000 henkilöä. Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousi viime vuonna 59,8 vuoteen. Eläketurvakeskuksen mukaan nousu on eläkeuudistuksessa vuonna 2005 arvioidun mukaista.
Ensimmäisen kerran eläkkeelle siirtyneistä yli puolet siirtyi vanhuuseläkkeelle. Eläkkeellesiirtymisikä nousi, koska työkyvyttömyys vei aikaisempaa vähemmän väkeä eläkkeelle.
TYÖPAIKKOJA ON HÄVINNYT SAMANAIKAISESTI 150 000. NUORILLE LÖYDYTTÄVÄ TÖITÄ. NYT ELÄKEASIOISTA PÄÄTTÄMÄSSÄ HENKILÖT, JOTKA AJAVAT VAIN TYÖNANTAJIEN ETUA JA OVAT ELÄKEIÄN KYNNYKSELLÄ (MUHKEAT ELÄKKEET TULOSSA). MISSÄ NUORET ELÄKETYÖRYHMISSÄ? PUUTTUU EDUSTUS KOKONAAN!