Tomppeli

Mitä pahaa suomen kansa on tehnyt kun sitä rangaistaan tällaisella tomppelipääministerillä?

Ulkomailla kun sanoo että tulee Suomesta niin heti hörähtävät nauramaan ja kysyvät että oliko se se maa missä pääministeri päivät pitkät tirkistelee työkoneeltaan tilapäissuhteidensa "puutarhoja"?
1689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Oletko koskaan päässyt sanomaan, että tulen Suomesta ja vieläpä heidän (siis paikallisella kielellä)?
Jos näin on käynyt, niin luultavampaa heidän naurun hörähdys johtui muusta kuin pääministeristä.

Äänestä

muissa länsimaisissa sivistys maissa ei ole kepulaisuutta, kuin korkeintaan muutama prosentti. Kepu on meillä jäänne venäjän vallan ajalta. Siinä vaiheessa suomalaisiin sekoittui sen verran slaavilaisuutta, että kepulaisuus sikisi suomeen. Pääministeri on sentään hyvä tirkistelemään puutarhojaan, mutta muissa tehtävissään täysin epäonnistunut. Kepu on pysähtyneisyyden hatara monumentti.

Äänestä
  • Mutta missä puolueessa se toverihenki, toverituomioistuin ja kulttuuri on säilynyt pisimpään punaisia tunnusmerkkejä myöten?
    Kepulandiassa on hienoinen epäilys, että slaavilaisen siemennestettä on saattanut lirahtaa vasemmistolaisten naaraiden hataraan istukkaan enemmän kuin isänmaalisten vastaavien kepulaisten.

    Äänestä

  • luultavampaa kirjoitti:

    Mutta missä puolueessa se toverihenki, toverituomioistuin ja kulttuuri on säilynyt pisimpään punaisia tunnusmerkkejä myöten?
    Kepulandiassa on hienoinen epäilys, että slaavilaisen siemennestettä on saattanut lirahtaa vasemmistolaisten naaraiden hataraan istukkaan enemmän kuin isänmaalisten vastaavien kepulaisten.

    ..."Isänmaalliset kepulaiset" - toi ei voi olla mitään muuta kuin huumoria.

    Äänestä

  • Tall Idiot kirjoitti:

    ..."Isänmaalliset kepulaiset" - toi ei voi olla mitään muuta kuin huumoria.

    Voin kertoa sinulle Tali Idiot, että demarit ovat olleet monta kertaa myymässä Suomea Neuvostoöiitolle ja DDR:lle mm, nykyisen presidentin toimesta, tosin silloin muissa tehtävissä toimien.
    E. Liikanen ja sd. kumppanit olivat estämässä Kekkosen aikeet liittyä EEC-yhdentymiseen, sd. korosti ja vaati enemmän SEV-järjestön kumppanuutta Suomelle tärkeämpänä kuin soluttautumista lännen kapitalistisiin kauppaliittymiin.
    SD:ssa sama idiottinen ideologia elää edelleen.

    Äänestä

  • Fin visitor kirjoitti:

    slaavilainen poistui hiljaa vasemmalle;-))

    En saanut paljonkaan irti tekstistäsi mutta eikös se ollut tämä maalaisliiton Kekkonen kun neuvostoliiton kanssa maakauppoja teki, siinä oli Lappi myynissä ja alehintaan.

    Äänestä

  • jiippo kirjoitti:

    En saanut paljonkaan irti tekstistäsi mutta eikös se ollut tämä maalaisliiton Kekkonen kun neuvostoliiton kanssa maakauppoja teki, siinä oli Lappi myynissä ja alehintaan.

    luulossa, että Lappi kuuluu edelleen Suomeen??

    Äänestä

  • comment kirjoitti:

    slaavilainen poistui hiljaa vasemmalle;-))

    slavilainen ei tieda edes,mista slaavi sana tulee.

    Äänestä

  • slaavilainen hah haa kirjoitti:

    slavilainen ei tieda edes,mista slaavi sana tulee.

    Mutta slaavilainen tulee aina vasemmalta;-)

    Äänestä

että keskeinen syy tähän nauruun olet sinä ;)

Se käy ilmi jo tästä sinun avauksestasi.

Äänestä
  • Englannin muteella että "Ole suomi poika" niin kyllä se varmaan nauratttaa.

    Äänestä

  • Hiiihihihihihihiih kirjoitti:

    Englannin muteella että "Ole suomi poika" niin kyllä se varmaan nauratttaa.

    ...siis amerikan

    Äänestä

  • mikä se kepu on? kirjoitti:

    ...siis amerikan

    ameriikan tyttöjä suoraan sihteeriopiston sivuilta?

    Äänestä

  • mikä se kepu on? kirjoitti:

    ...siis amerikan

    Ehkä äidin kieli näyttää englantilaiselta mutta isän geeniperintö slaavilainen.

    Äänestä

että Matti Vanhanen , Kanervan Ile ja Ahteen Matti ovat kai ainoita siellä etuskunnassa joilla seisoo ? Naisethan on heijän perään niiku on nähty ! Kateelliset ja kyvyttömät ryöpyttävät ja medioivat . Pojat osaa hommansa niin politiikassa kuin naisissakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi puutarha... kirjoitti:

Mitä pahaa suomen kansa on tehnyt kun sitä rangaistaan tällaisella tomppelipääministerillä?

Ulkomailla kun sanoo että tulee Suomesta niin heti hörähtävät nauramaan ja kysyvät että oliko se se maa missä pääministeri päivät pitkät tirkistelee työkoneeltaan tilapäissuhteidensa "puutarhoja"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu