...että tässä on vaihtoehto!
SKP:n aloite perusturvasta (jolle on myös esitetty selkeät laskelmat millä se kustannetaan!)
Komitean linjaukset kuvaavat sitä, miten Suomessa on siirrytty Pekka Kuusen sosiaalipolitiikasta oikeistolaisempaan ajatteluun. Sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena eikä perusoikeutena ja tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana tekijänä, joka vaikuttaa myönteisesti myös työllisyyden ja kansantalouden kehitykseen.
Samalla sosiaaliturvaa tarkastellaan entistä kapeammin – työllisyyden ja kunnallisten palvelujen merkitys sivuutetaan. Perusturvan ja julkisen vallan työllistämisvelvoitteiden sijasta painottuu sosiaaliturvan ”kannustavuus”. Sillä tarkoitetaan käytännössä halpatyön markkinoita.
Tälle linjalle tarvitaan vaihtoehto. SKP esittää siirtymistä asteittain vähintään 900 euron perusturvaan kuukaudessa jokaiselle täysi-ikäiselle, joka ei voi muuten saada toimeentuloaan. Lisäksi SKP ehdottaa verotettavan tulon alarajan nostamista 1 100 euroon kuukaudessa, 1 400 euron vähimmäispalkkaa, perusturva- ja eläkejärjestelmien keskittämistä Kelaan sekä rahoitusohjelma, jolla uudistus voidaan toteuttaa vaalikauden aikana kiristämällä suurten tulojen, pääomien ja pörssikaupan verotusta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos suomea ei olisi myyty ulkomaisille sijoittajille!
Nii ensi vuonna kaikki voi olla toisin:D...jos siis tahdomme!
mutta luotto on mennyt jokaiseen Arkadianmäen papukaijan puheisiin.
SKP
SAATANAN PASKAT