Kun puhutaan kehitysmaista kukaan ei esitä eriävää mielipidettä tuomittaessa liian alhainen (12-13-14) naimaikä ja lapsenhankkimispakko, mutta kun on kyse Suomen lintukodosta kaikkea pitäisi vain aktiivisesti ymmärtää.
Lapsen kasvattama lapsi ei kasva aikuiseksi. Opiskelkaa vaikka sen verran psykologiaa, että ymmärrätte. Ihminen, jonka seksuaalinen ja persoonallisuuden kehitys on vielä murrosiän alkuvaiheessa, ei kykene toimimaan vanhempana joka pystyy lapsestaan kasvattamaan persoonaltaan eheän ihmisen. Kyse ei tietenkään aina ole nuken tai lemmikin korvikkeesta, mutta jotakin sisäistä tarvetta (joka ei ole todellakaan ole biologisen kellon tikityksen aikaansaama lapsentarve) tai tyhjiötä teini äitiydellään yrittää täyttää - ikään kuin kyseessä olisi oikotie aikuisuuteen.
Lapsen kasvattama lapsi ei kasva aikuiseksi. Opiskelkaa vaikka sen verran psykologiaa, että ymmärrätte. Ihminen, jonka seksuaalinen ja persoonallisuuden kehitys on vielä murrosiän alkuvaiheessa, ei kykene toimimaan vanhempana joka pystyy lapsestaan kasvattamaan persoonaltaan eheän ihmisen. Kyse ei tietenkään aina ole nuken tai lemmikin korvikkeesta, mutta jotakin sisäistä tarvetta (joka ei ole todellakaan ole biologisen kellon tikityksen aikaansaama lapsentarve) tai tyhjiötä teini äitiydellään yrittää täyttää - ikään kuin kyseessä olisi oikotie aikuisuuteen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Samaa mieltä noista nuorimmista 12-14-vuotiaista äideistä. Jos 13-vuotias saa lapsen, on hän 18-vuotiaana 5-vuotiaan äiti. Itselläni on 5-vuotias lapsi, ja tiedän todella, minkälaista sen ikäistä on kasvattaa. Siinä iässä alkavat esikoulu- sun muut asiat olla ajankohtaisia, ja näin ollen vaatimustaso lisääntyy, eikä kovin nuorella välttämättä ole siihen valmiuksia. Pienemmän lapsen hoitaminen on hieman erilaista, sillä vauvaikäinen vaatii lähinnä vain perushoitoa, rakkautta ja turvallisuutta, eikä siinä sinänsä äidin kypsyys vaikuta kovin paljoa. Enemmänkin on persoonasta kiinni, pystyykö esimerkiksi hillitsemään hermonsa koliikkivauvan kanssa.
Tyypillinen teiniäiti kuitenkin saa lapsena 16-18-vuotiaana, mikä on aivan eri asia kuin alle 15-vuotias äiti. Teini-iässä vuodella tai parilla on suuren suuri merkitys. 17-vuotiaana lapsen saava on huomattavasti aikuisempi kuin 14-vuotias, ja menee vähemmän vuosia siihen, että on Oikea Aikuinen ja näin ollen kykenevämpi huolehtimaan isommastakin lapsesta. Toivoisinkin, että keskusteluissa otettaisiin huomioon se, että hyvin nuoret äidit ovat todellinen poikkeus, eipä niitä varmaan montaa ole, jotka 14-vuotiaana tai nuorempana lapsen ovat saaneet.
Jos tuo pitäisi paikkansa silloinhan jokainen tulisi valmiiksi äidiksi, kunhan antaa vain ajan kulua.
Olen ymmärtänyt, ettei näin ole.
Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin oma kasvu on edes pikkuisen kesken, on pidättäydyttävä lapsen hankinnasta! Oma kasvu taas on mitä todennäköisemmin kesken, mitä nuoremmasta on kyse. Vielä monella täysi-ikäiselläkin!
Samaa mieltä aloittajan kanssa! Täällä lastenkin kuvitellaan olevan "älykkäämpiä" kun väsäävat lapsia alaikäisinä. Minusta se ei kyllä älykkyyttä osoita...
Oletko sitä mieltä, että jos jostain syystä 17-vuotiaalla on lapsi tulossa, on abortti aina oikea vaihtoehto?
Mielestäni kuitenkin menee puurot ja vellit sekaisin, jos niputtaa 13-vuotiaat ja 19-vuotiaat teiniäidit samaan kasaan. Onhan siinä nyt huomattava ero.
Toki kannattaa tehdä lapset vasta päälle 20-vuotiaana, mutta joskus elämä ei mene niin kuin odottaa. Minäkin aina ajattelin, että minusta ei ainakaan tule teiniäitiä, mutta niinpä vain kävi, kun en aborttiakaan halunnut. Eikä ole kukaan moittinut, että lapseni olisi jotenkin huonosti kasvatettu tai kehityksestä jäljessä, päinvastoin.
Erityistä älykkyyttä teiniäitiys ei osoita, mutta eipä se osoita eritystä tyhmyyttäkään. Kyllä siihen joukkoon mahtuu niin monenlaista tallaajaa... :)
että täytyy olla paljon vanhempi ennen kuin pystyy omaa elämäänsä arvostelemaan kriittisesti. Silloin vasta uskaltaa "nähdä" virheensä, eikä yritä niistä välttämättä tehdä menestystarinaa vailla vertaa...
Kyllä elämä näissä asioissa menee juuri kuten tahtoo. Mutta se vaatii suunnittelua, itsekuria ja päämääriä!
Minä taidan olla todella vanha, kun osaan kritisoida elämääni ja nähdä virheeni. En vaan jumitu näihin negatiivisiin puoliin. Ei siitä elämästä muutoin mitään tule.
eli katsot "vanhuudeksi" kohdallasi sen, että et osaa ottaa huomioon tosiasioita, etkä ymmärrä, että 17 vuotiaana et ole VIELÄ sitä mitä olet 26 vuotiaana...ts. et näe lapsellisuudeltasi kokonaisuutta?
Virheitä teinit ei tee koskaan. Senhän me kaikki tiedämme. Ne virheet näkyy vasta paljon myöhemmin. Teinille itselleen kaikkein viimeisenä!!!
Tässä "keskustelussa" kanssani olet noudattanut juuri sitä linjaa.
Elämästä tulee muuten aivan yhtä "vähän", kun jumittuu positiivisiin puoliin, joita ei edes ole...
Aivan kuten sinäkin Ruusunen, minäkin mielestäni osaan katsoa kriittisesti elämääni taaksepäin ja näen selkeästi omat virheet muutama vuosi taaksepäin. Mutta tosiaan, miksi niitä virheitä pitäisi märehtiä? Miksei niistä voisi ottaa opikseen ja korjata sen, minkä voi korjata?
Parinkympin rajapyykin ylitettyäni koin jonkun sortin valaistuksen, jossa sekä aikuistuin että opin ymmärtämään elämän tosiasioita. Nyt odottelen mielenkiinnolla sitä kuuluisaa kolmenkympin kriisiä, mitä se mahtaa pitää sisällään. :) Nykyinen elämäni on mielestäni ihan mallillaan, mutta aivan varmasti siinä vaiheessa näen tämänhetkiset virheeni. Ja aivan varmasti lähempänä neljääkymppiä tajuan virheeni kolmikymppisenä... Tosin (kuulemma) sen ikäisenä omaan itseensä suhtautuu armeliaammin kuin vielä näin nuorena. :) Saa nähdä. Onhan tässä vielä pitkä matka edessä ja paljon nähtävää.
Kerrohan millä tavoin nelikymppisenä suhtautuu armeliaammin itseenä/virheisiinsä/menneisyyteensä kuin nuorena?
Ihan kiinnostaa tietää kun opinnnoissani olen siinä vaiheessa, että olen viittä vaille valmis ja minulla on (oppikirjoista saatu) aivan toisenlainen tieto!
niinpä. itse täytän noin viikon kuluttua 24 vuotta ja vasta viimeisen vuoden aikana olen huomnnut/ymmärtänyt olevani lapsi vielä monessa suhteessa, vaikka illoin täysi-iän kynnyksellä usein tuntuikin olo niin aikuiselta.
tähän haluan kommentoida vähän... Eli jotkut 18-19-vuotiaat kypsyvät lapsen myötä(ehkä jopa 17-v voi kypsyä), itselleni kävi niin, en heti mutta nopeammin, vastuun myötä. Teiniäideissä on monen ikäisiä itse pidän ylä-asteikäisiä lapsiäiteinä, sillä lapsia he vielä ovat, kykenemättömiä monella tavalla huolehtimaan itsestään ja muista ihmisistä. En tiedä tarkoititko minkä ikäisiä äitejä... ;)
Jotkut vanhempinakin lapsen saaneet eivät kypsy ollenkaan, hyvänä esimerkkinä anoppini. 13-vuotiaasta tyttö ja poikaystävät saaneet yöpyä ja asua heillä jos haluavat, alkoholin käyttö ja tupaointi sallittua 7-luokalta, lasten kuuluu olla kaikki viikonloput ja lomat sukulaisilla hoidossa, alkoholia saa käyttää reippaastikin lasten nähden ja 13-v täytettyä myös lasten kanssa yhdessä... Hän sai lapset 25-v ja eteenpäin. Ei vieläkään ole vastuuntuntoa tai ymmärrä tekojensa seurauksia, osoittanut monella tavalla... Tunnen myös teiniäitejä jotka ovat saaneet tarvitsemansa tuen ja asettaneet lapsensa aina joka asiassa etusijalle ja hoitaneet todella vastuuntuntoisesti.
En kuitenkaan halua ketään rohkaista lapsentekoon, jos viestistäni sen kuvan saa, en todellakaan... Se on tosi rankkaa nuorella iällä ja jokainen ansaitsee nuoruutensa -ilman velvollisuuksia ja liikaa vastuuta. Mutta en pidä oikein yleistämisestä tälläisissä asioissa.
Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin oma kasvu on edes pikkuisen kesken, on pidättäydyttävä lapsen hankinnasta! Oma kasvu taas on mitä todennäköisemmin kesken, mitä nuoremmasta on kyse. Vielä monella täysi-ikäiselläkin! Ja tässä asiassa olen täydellisen samaa mieltä Ainon kanssa!!!
voi kasvaa VAIN jos ottaa vastuun. Murkkuikäisille on tyypillistä vastuun pakoilu, kuten koko siihen ästisen elämänsä aikana. Eihän lapsi ole vastuussa teoistaan.
mihin teidän huumorintajunne on kadonnut.
Minä en missään vaiheessa ole väittänyt olevani psyykkisesti samalla tasolla esim. 25 vuotiaan kanssa. Ikäni nyt on tämä enkä sitä voi taikomalla muuttaa. Hyväksyn asian näin.
Mulla vaan sattuu olemaan sitä elämänkokemusta enemmän kun te luulette...
Kenenkään on turha tulla mulle kertomaan, että "hei, sä olet 17v, susta tulee surkea äiti"
tai edes vihjailemaan moista. Itse tiedän parhaiten. Eikö niin?
Jos positiivinen elämänasenteeni tekee minusta lapsellisen ja kakaran. Niin sitten minä olen lapsellinen ja erittäinkin kakara. Minä vaan elän elämääni niillä korteilla, jotka minulle on jaettu. Toimin niin, kuin ITSELLENI (ja nyt sisälläni kasvavan elämän) parhaaksi näen. Siitä on kenenkään ihan turha tulla nipottamaan. Itseppähän olen tieni valinnut, eihän sen luulisi olevan muiden ongelma.
usko jo nyt! Et voi tulevaa ennustaa. Et kyllä yhtään tiedä mihin joudut ja mitä eteesi sen myötä ilmaantuu.
Olet saakelin tyhmä, jos kuvittelet 17 vuotiaana olevasi voittamaton ja erehtymätön!
Musta tuntuu että niitä kortteja ei ole jaettu sulle ollenkaan. Jos ei oteta lukuun joulukortteja...
Aikasi kuluksi voisit hieman opetella suomen kielioppia. Nimittäin ei ole oikein kirjoittaa "itseppähän" sanaa kahdellä peellä...ihan vaan tiedoksi ja opiksi. Kuten huomaat puutteita sinussa on...voi lapsi parkaa,jonka puolesta myös olet valinnut...koitapas muuten sitä orgasmia, jos se auttaa tuohon tyhmyyteen...vaikka?
minä spekulaatiota?
En minä ole väittänytkään olevani erehtymätön. Ihminen on erehtyväinen. Minä vaan en jää niitä virheitä loppu elämäkseni märehtimään. Otan opikseni ja jatkan eteenpäin...
Jos se on väärin, niin sitten se on...
ajatella kun on lapsen vanhempi, virheitä on "märehdittävä" niin kauan, että niistä on opittu!
Vastuuta pitää olla ja vaikeita aikoja on kestettävä. Vanhemmuus on sellainen koetinkivi, että aikuisena ja kokeneenakin tuntee riittämättömyyttä. On erittäin yltiöpäistä alaikäisenä kuvitella mitään suurempaa itsestään. Se koituu viime kädessä lapsen tappioksi.
Toisaalta vain alaikäisenä tuohon sortuukin. Hieman vanhemmat äidit usein kyselevät etukäteen miten he tulevat pärjäämään. Sitä olisi tervettä miettiä sinunkin. Sillä, vaikka en ennustajaeukko olekaan, niin kovat ajat ovat edessäsi. Sen voit uskoa. Paljon opittavaa lyhyessä ajassa ja itku tulee tyttöhyvä silmään vielä monta kertaan!
Ehdit ensimmäisen vuoden aikana lapsen syntymästä käymään läpi tunteet onnesta syvimpään epätoivoon ja tulet katumaan valintaasi. Niin tekee jokainen nuori äiti. Sitä syvemmin, mitä tahattomampi raskaus oli kyseessä. Sitä ei ole sovelias myöntää kaveriporukassa eikä tämän kaltaisissa paikoissa.
Ikäsi puolesta sinulta ei voi odottaa ymmärrystä asiaasi, mutta sen puolesta voi, kun sinusta on tulossa äiti. Sen takia, lapsen takia, sinun on kasvatettava itsesi ulos tuosta lapsen kaavusta.
Sillä lapsi ei osaa lasta hoitaa eikä tarjota tälle, mitä hän eniten tarvitsee.
Pelkkä rakkaus ei riitä yhtään mihinkään. Eniten pieni vauva (ennen 2. ikävuotta) tarvitsee turvallisuutta. Sen puute tuhoaa hänen itseluottamuksensa loppuelämäksi. Turvallisuutta ylläpidetään rutiineillä, jotka toistuvat aina samaan aikaan. Joten se kysyy hoitajalta paljon. Myös hoitajan tulisi olla sama. Kaksi ensimmäistä ikävuotta on lapsen kehityksen kannalta tärkeimmät.
Nimenomaan tuota mä tarkoitin, olen vaan huono tiivistelemään, joten kirjoitan pitkät litaniat.
hei kuule minä en ole kertaakaan katunut sitä, että lapseni tein(lapsi nyt 8-v). En tiedä mistä olet päähäsi saanut, että nuoriäiti katuu lastaan.
Vaikka 17-v on nuori äidiksi, hänellä on mahdollisuus kypsyä äitiyteen tuella ja hyvällä tukiverkolla. Olen muuten huomannut, että tuollainen 17-18-vuotias jaksaa valvoa öisin paljon paremmin kuin vanhempana. Kannattaisi ennemmin yrittää käännyttää näitä 13-16 vuotiaita äitejä jotka oikeasti eivät varmasti tule selviämään.
tulos.
Muistaakseni mainitsin että täällä sitä ei kukaan myönnä, koska täällä ollaan olevinaan ihmeäitejä.
Tunne on kuitenkin jokaiselle äidille tuttu, tavalla tai toisella. Väitä mitä väität. Uskoo ken tahtoo.
Mikähän kyselyn, eiköhän se riipu muistakin asioista, minä tein lapseni pitkäaikaisen miesystäväni kanssa rakkaudesta mieheeni. Ja tietysti myös lapseen, lapsi oli suurin unelmani. Sain hyvin paljon apua ja tukea vanhemmilta ekat vuodet. En tarkoita pelkkiä hoitoreissuja vaan henkistä tukea eniten.
Mä en ymmärrä miten joku voi sanoa katuvansa lastaan. Ehkä jos ei ole varautunut siihen työhön ja vastuuseen minä olin, tiesin, etten pääse bailaamaan ym. mutta en pitänyt enkä pidä edelleenkään sitä tärkeänä. Sinä voit itse sanoa mitä sanot, mutta on sairasta katua omaa lastaan. Minulle lapseni ovat elämäni suurimmat saavutukset. En sano, etten olisi ajoittain väsynyt kyllä olen, mutta silloin, lähden lasten kanssa kävelylle tai tehdään kaikkea kivaa, kyllä siitä piristyy :) Ja nukun päiväunet, sekä hyvät yöunet. Ne ovat jaksamisen a ja o.
on täysin normaali tunne kun alkaa olla väsynyt.
Tuhrha on sinun nostaa itseäsi toisten yläpuolelle. Säälin lastasi, jos haluat aina olla muitten yläpuolella, sillä hän saa tuta sen!
on kyllä ihme palsta...täällä harvalla on toisen asiaan positiivista sanottavaa, jos ei muuta negatiivista keksitä niin, puututaan kirjoitusvirheisiin!Tässä kirjoituksessasi minua ärsytti lauseet "lapsi ei osaa hoitaa lasta, eikä tarjota tälle, mitä hän eniten tarvitsee" sekä "tulet katumaan valintaasi".Miksi nuoriäiti ei voisi osata hoitaa lastaan ja tarjota samaa mitä esim.30-vuotias äiti? Tai miksi hänen pitäisi katua valintaansa? Tiedän kyllä miten raskasta vanhemmuus on 18-vuotiaana, mutta aivan yhtä raskasta se on 30-vuotiaana(kokemusta on molemmista).Eikö näitä nuoria äitejä pitäisi tukea ja kannustaa?Toivottaa onnea tulevaisuuteen ja vanhemmuuteen?Eikä aina etsiä joitain negatiivista sanottavaa?!!
sen enempää puutumatta muihin, sanoisin sinulle, että mitä tukea tarvitsee ihminen joka on jo omasta mielestään täydellinen? Muistaakseni Raamatussakin sanotaan, että se, joka itsensä ylentää, se alennetaan...
Siinä lyhykäisyydessään vastaus uteluusi.
kaikki täällä olevat teiniäidit kuvittelevat olevansa täydellisiä.Sellainen ihminen (oli sitten teini tai aikuinen)tuskin tukea kaipaa, siinä olet oikeassa.Tarkoitin lähinnä sitä, että tällä palstalla pääsääntöisesti kommentit ovat aika negatiivisia.
No eiköhän se ole aivan eri asia, jos pakotetaan johonkin... Näitä suomalaisia nuorena lapsensa saavia ei kai kukaan kuitenkaan ole mihinkään pakottanut.