Ei työkokemusta = friikki?

Ite oon ujo ja oman huonon itsetunnon ==> puhelimella en uskalla / kehtaa alkaa töitä kyselemään (johtuu varmaan eniten r-viasta) enkä vaan kävelemällä johonki mestaan sisään. Toisaalta taas nettihakemuksia tulee jokaseen vähänkin tunnettuun paikkaan se joku 1000-4000 (kyllä, esim ABB oli viime vuonna saanut yli 4000 hakemusta). Sitten, kun en edes näe itsessäni mitään erityisiä hyviä puolia, niin hakemuksetki on mitä on...

Ainut haastattelu, johon olen koskaan itse päässyt, on kaupan kassalle tässä muutama vuosi sitten, kun aloitin yliopistossa. Silloinkaan en sitten tähän äärimmäisen vaatimaan hommaan kelvannut (ja asenteeni ei todellakaan ollut haastattelussa edellisen lauseen kaltainen). Tuntuu jotenkin sairaalta tämä nykypäivän työmarkkina. Pitää olla vaikka mitä "alan työkokemusta", puhua sujuvaa ruotsia jne jne. Ja vaikka nämä kaikki jopa täyttäisi niin sitten pitää vielä erottua jotenki vähintään 100 hakijasta.

Vihaan tätä elämää muutenkin ja tämä työjuttu on vain yksi helvetin rieasa tässä koko paskassa. Olen ajattellut hankkia henkivakuutuksen mahdollisimman suurella vakuutusarvolla, jonka jälkeen sinnittelen vielä karenssiajan ja lopulta vedän piuhat irti, niin ainakin sisko saa "paremman" elämän sen jälkeen.

se vaan on. Auta armias kun saat elämäsi aikana juosta virastoissa, käydä työpaikkahaastatteluissa, tavata töissä vaikeita ihmisiä ja hoitaa kaikki asiasi itse, alat vuosien varrella "kyynistymään." Silloin tarraat siihen luuriin ja olet valmis vuodattamaan jopa enemmän mitä on tarvis. =)
Töitä ei nykyään saa heti kun haluaa. Kilpailu on kaikilla aloilla kovaa. Päällepäsmärit tietysti rynnii rauhallisten ohi. Mutta henkilöstövuokrauksien kautta voit saada jotain siivoushommaa jos sinulla ei ole siis mitään varsinaista ammattia. Ja kun ammattia alkaa itselleen miettimään, kannattaa harkita, missä on oikeasti hyvä, parempi kuin muut. Koska silloin voi työmarkkinoilla jyrätä alleen ne kaikki muut ja saat työpaikan loppuelämäksi.

Sulla sentää koulutus. :P Monet meistä ujoista ei oo kyennyt menemää yläasteen jälkeen mihinkään kouluun.

Sama ongelma. :( Olen nyt 20, eikä minulla ole ikinä ollut kesätöitä. Nyt pitäisi sitten jotain hankkia... Onhan tässä tietysti osasyynä sekin, että työt eivät kiinnosta minua, mutta tiedän kyllä, että työkokemusta on hankittava. Se vähä mitä minulla on, koostuu kauppiksen pakollisista harjottelujaksoista. Olen kahtena edellisenä kesän lähetellyt hakemuksia, mutten saanut töitä. Ehkä en sitten osaa tehdä vakuuttavaa hakemusta... Koen puhelimessa puhumisen erittäin epämiellyttäväksi, joten en oikein uskalla mihinkään soittakaan. Paikan päälle marssimisenkin koen jotenkin hölmönä. :/

...uskaltauduin soittamaan pariin oman alani työpaikkaan (olen 1. vuoden opiskelija ammattikoulussa, joskin täysi-ikäinen) ja sain kutsun tulla käymään ko. paikassa! Kyselivät aikaisempaa työkokemusta ja myönsin että minulla ei ole varsinaisesti aikaisempaa työkokemusta. Ei hitto kun jännittää, että tuleeko tästä nyt oikeasti mitään. Ei kai ne minua olisi sinne kutsunut jos ajattelisivat minun olevan täysi surkimus?!?

Itselleni tuo soittaminen oli todella suuri asia, en millään meinannut kyetä sitä tekemään.. Sitten vain otin itseäni niskasta kiinni ja pääsin mainoksia jakamaan.. Sen jälkeen jotenkin rohkenin ja nykyään se työpaikan kysyminen ei niin vaikeaa ole.. Sinun kannattaa kirjoittaa paperille mitä puhut.. SIitä on sitten melko helppoa suoraan lukea tekstiä, niin et ainakaan sekoa sanoissa.. Varmasti työhaastattelijat ymmärtävät, että sinua ujostuttaa.. Jokainen ihminen varmasti jännittää noita tilanteita.. Ymmärrän miten kiusallista se on aluksi.. Ei muuta kun soittamaan vaan, kyllä varmasti pääset johonkin töihin.

Itse olen 25 ja omaan saman ongelman. Ainoa työkokemukseni on työkkärin harjoittelut. Saan niistä positiivista palautetta, mutta ne eivät ole johtaneet työpaikkaan. Harmittaa, kun jo ammattikoulussa sain palautetta luonneviastani. Joka paikassa sain loistavat arvostelut työnteostani, mutta sitten valitettiin luonteestani. Se laski arvosanoja. Olisi pitänyt olla sosiaalisempi ja reippaampi. Sillä ei ollut väliä, että tein työni heidän sanojensa mukaan kiitettävästi, olin ahkera, tunnollinen, täsmällinen ja oma-aloitteinen.

Vaikea päästä töihin näyttämään osaamistaan, kun kaikki tyssää jo haastatteluvaiheessa. Tuntuu, ettei kukaan halua ottaa töihin tällaista.

Työkkäristä olen joutunut kaiken maailman kursseille ja muihin ja ravannut psykologeilla ja saanut lääkettäkin tähän. Tunnen itseni jotenkin niin epäonnistuneeksi. Joskus nuorempana ajattelin, että 25-vuotiaana olisin valmistunut unelma-ammattiini (nyt olen vain sellaisessa, mihin nyt olen sattunut ajautumaan), minulla olisi perhettä, vakituinen työ jne. Mutta sen sijaan olen epäonnistunut kaikessa.

Ensimmäisissä oikeissa kesätöissä 21-vuotiaana. Satunnaisia töitä olin tehnyt lukuvuosien aikana suhteilla. Kokemus ei ole kaikki kaikessa, vaan se, missä valossa osaat itsesi esittää työhakemuksessa. Hae esim. kaupan kassalle, siivoomaan tai muihin vastaaviin duuneihin, niin saat työkokemusta ja rahaa.

Kirjoitanpa nyt huvikseen, että onnistuin sitten lopulta saamaan kesätöitä, työskentelen eräässä suurkeittiössä. Töitä riittää kokopäiväisesti kesäkuun alusta heinäkuun loppuun, joten lomailuun jääkin aikaa vain viikko. Pakko saada nyt mahdollisimman paljon työkokemusta, kun ensi vuonna valmistunkin jo ammattiin jos jatkan opiskelua. Palkkaan olen varsin tyytyväinen. Jos olisin tyytynyt niihin siivoushommiin joita hain, olisin saanut n. 800 e/kk, nyt saan tuplaten... Toiveissa olisi, että pystyisin jatkamaan satunnaisesti työntekoa viikonloppuisin, mutta ken tietää haluavatko kesän jälkeen nähdäkään tällaista tuppisuuta? Olen varsin tyytyväinen, mutta väsynyt kuuden päivän työputken jälkeen.

Veikkaisin oikeesti, että en ois eläessäni tehtny vieläkään mitään töitä ellei isoveli ois aikanaa mua suositellu omalle esimiehelle (varmasti ei ois suositellu jos vanhemmat ei ois painostanu). Ei oltu veljen kaa samassa vuorossa, mutta se oli päivää enne töitten alkua antanu selkeesti ymmärtää että "et sitte nolaa mua siellä". Edellinen kesäpoika oli potkittu pois ku se ei oppinu asioita tarpeeks nopeesti ja ekana työaamuna oksensin vielä aamupalan pois enne töihin lähtöä ihan pelkästä jännityksestä. Ei siis ehkä ihan ihanne lähtökohta alottaa työuraa.

Alussa oliki isoja vaikeuksia tuntu ettei oppi tarttunu tarpeeks nopeesti ja ujolla pojalla oli neuvon pyytäminenki vaikeeta pelkäsin että lennän sen 1kk koeajan jälkee pihalle. No lopulta ku vihdoin alko pystymään siihen itsenäiseen työskentelyyn niin opin myös tykkäämään siitä työstä ja se taas näkyi myös työnjäljessä.

Sen pestin jälkeen kävin viimesen vuoden ammattikoulua loppuun kävin armeijan ja tais olla 2 aamua inttiä jälellä ku se mun esimies soitti ja kysy että kiinnostaako tulla takasi ja sillä teillä ollaan oltu nyt 2 vuotta.
Nyt toukokuussa mulle tulee koulutettavaks ensimmäinen kesätyöntekijä :)

melkeen oli alotus kuin oma kirjoittamani :D

ei meilläkää mitää töitä tehä... ja samaa ikäluokkaa. ujo kyllä lienen mutta ei se tuohon työn saamattomuuteen ole vaikuttanut?? noh niin

Nuorten työtilanne on suoraan sanottu ihan sairas tänä päivänä. Tai tämä on ainakin oma kokemukseni (opiskelen kaupallista alaa yliopistossa). Minullakin oli yliopistoon mentäessä vain pari lyhyttä nakkihommaa takana lähinnä ujouteni takia (jännitin hulluna töiden sosiaalista puolta ja sitä osaisinko edes esim. siivoushommissa mitään; siksi en uskaltanut olla aktiivinen työnantajien suuntaan).

Vuosi vuodelta sain edes vähän itseluottamusta ja uskalsin lähetellä nettihakemuksia. No, kuten minullekin valkeni, netistä ei työtä saa (ainakaan jos ilmoitus on näissä yleisimmissä paikoissa). Hakemuksia tulee niin paljon. Toisen opiskeluvuoteni jälkeen CV:ni oli täysi vitsi: yhden kesän olin armeijassa ja pääsykokeiden lukulomalle hain osa-aika työtä siinä onnistumatta. Useimmat saman vuosikurssin ihmiset olivat jo "hyvissä" työpaikoissa ja tunsin itseni täydeksi luuseriksi. Kerran pääsin haastatteluun kaupan kassalle, mutta en saanut sitäkään työtä. Siinä vaiheessa olin niin masentunut, että ajatukset alkoivat olla jo itsetuhoisia.

Iän karttuessa olen onneksi saanut sentään vähän rohkeutta. Hakemuksia olen kirjoitellut ehkä n. 80 kpl muutaman viime vuoden aikana. Ainoastaan kerran olen saanut vastauksen. Tällöin en päässyt hakemaani paikkaan, mutta firmalla oli auki toinen paikka, johon he pitivät minua sopivana. Viestissä pyydettiin soittamaan. SOITIN henkilölle, kävin haastattelussa ja sain sen työpaikan. Jännitin kovasti, miten haastattelijat suhtautuvat kokemuksen puutteeseeni. He eivät oikeastaan koskaan edes lukeneet CV:täni. Olen edelleen tuossa työpaikassa ja työ on mukavaa.

Pointti on, että nettihakemukset ovat täysin toivottomia, jos ei ole uskomattomia erikoistaitoja, runoilijan lahjoja ja loistavaa CV:tä. Ainut keino on voittaa ujous (pääsin itse tässä suhteessa helpommalla, koska en joutunut alkaa soittelemaan kaikkia firmoja läpi). Toinen pointtini oli, että ilman suhteita työpaikan saaminen on ihan täyttä sattumaa. Olen koulussani huomannut, että suhteet valitettavasti ratkaisevat lähes kaiken työmarkkinoilla. Nykyisin lähes kaikki vuosikurssini ihmiset ovat oman alan hyvissä työpaikoissa. Vaikka oma työni on käytännössä yhtä hyvin palkattua ja mukavaa, olen yrittänyt hakea näihin samoihin paikkoihin ilmoitusten perusteella. En ole vieläkään päässyt yhteenkään haastatteluun, vaikka opintomenestykseni on erinomaista ja minulla on nyt jo kahden vuoden oikeaa työkokemustakin. En väitä, että olisin kaikkia muita opiskelijoita pätevämpi. Väitän vain, että KAIKKI eivät voi olla minua niin paljon parempia kirjoittajia ja pätevämpiä, ettenkö olisi päässyt edes yhteen työhaastatteluun. Valintojen on siis oltava suhteiden kautta.

Alle 20-vuotiaana en ole ollut missään kesätöissä, vaikka joillain nuorilla oli silloin jo ehkä useampi työkesä takana. 20-vuotiaana menin työharjoitteluun, että tulis tehtyä edes jotain työtä muistuttavaa. Samoihin aikoihin jätin hakemuksen kesätöihin..

Paikka oli melkein puhdasta sattumaa ja ajattelin tapahtukoon mitä tapahtuu. Minut kutsuttiin työhaastatteluun. Noin kuukausi sen jälkeen sain tekstiviestin, jossa lukikin jo töiden alkamispäivä ja -kellonaika!

Kun kesä loppui, en ollut enää kesätyöntekijä vaan työntekijä. Puoli vuotta siitä taaksepäin minulla ei ollut aavistustakaan missä pian olisin. Palkka ei ole hepponen, mutta tärkeintä on että kerrytän nyt itselleni työhistoriaa.

Itsellä on nyt 25-vuotiaana työkokemusta 7 eri työpaikasta, yht 25kk. Töitä on löytynyt oikeastaan aina kun on halunnut: turkistuottajilla, muuttotöitä, pintakäsittelyfirmassa, kahdessa eri varastotöissä, kahdessa eri tallennustyössä.
Kaikista vähiten epämiellyttävä työ oli varmaan tallennus ja sitä voisin harkita tekeväni uudestaankin, en kyllä täysipäiväisesti vaan joku 5-6h per päivä on maksimi.

Itse olen 22-vuotias ja työkokemusta yhteensä... 7 kk, joista 5 kk työharjottelua työkkärin kautta ja 2 kuukautta kesätöissä.
Nyt oon ollut työttömänä yli puoli vuotta (alun perin selkävaivan takia) ja pitäis alkaa jostain etsimään. Mutta ahistaa niin paljon ajatus, että pitäisi ottaa yhteyttä johonkin firmoihin, että tuntuu kuin olisin umpikujassa ja itsemurha ainut ulospääsy. Joku masennus kai tässä on taas ehtinyt keskeytyä kun on ollut kaiken sosiaalisen elämän ulkopuolella koko syksyn ja talven.

Et ole ainoa ketä ahdistaa. Mua ahdisti ennen mun nykyistä työpaikkaa ihan sairaasti. Koulu oli käyty ja mä olin tavallaan kaikesta irrallaan puoli vuotta. Ihminen ei jaksa välittää mistään jos tilanne tuntuu toivottomalta, eikä tiedä mitä edessä odottaa.

Mä tiesin kuitenkin että mun on pakko tehdä jotain. Että mulla on vain yksi tie ja se on tie ylöspäin. Vaikka se tie kulki mahdottomuuden rajamailla, niin se oli mun ainoa vaihtoehto. Niin näyttää olevan myös sullakin. Joten ota yhteyttä niihin firmoihin. Rohkeesti, äläkä turhia mieti. Eteenpäin kulkemiseenhan tarvitaan energiaa!

Mikään ei putoa meille taivaalta. Menestyminen vaatii aina hikeä ja kyyneliä. Jokaisella.

Mä oon 21 ja mul on tosi niukasti työkokemusta. Yläasteella jaoin vuoden-pari mainoksia kerran viikossa... tosin siitä ei ole olemassa mitään todistustakaan enää. Sitten oli ammattikoulun työharjoittelut, niitä en tosin laske.. ja en edes ole valmistunut ko. koulusta ikinä... lopetin kesken. Masentava ala.
No amiksessa tein jonkun vuoden ajan keikkaa opiskelun ohella, joku pari keikkaa/kk-tahdilla, eli ei mitenkään paljoa.
Ja yhtenä kesänä olin 1 1/2 kk kesätöissä...

Siinähän se, tuo minun pitkä upea työkokemushistoriani. Ja nyt oon ollu viime tammikuust tekemättä kirjaimellisesti yhtään mitään. Olihan siinä masennusta ja ahdistusta, joka nyt on hieman lievempää. Mut oon aina ollu tosi ujo, hiljainen, ja kömpelö sosiaalisissa tilanteissa... esitelmiä en pystynyt pitämään vaan lintsasin aina ne.. ja nyt ku oon ollu vuoden kotona, ainoona seuranani avomies ja lemmikit, ehkä kerran kuukaudessa tai kahdessa tapaan muitakin ihmisiä (avomiehen kavereita..) niin se, että jos pääsisin edes jonnekki töihin tai jos hakisin jonnekki kouluun, ja sinne pääsisin... en tiedä miten edes uskaltaisin mennä sinne kouluun syksyllä.

Oon työhakemuksia laittanut muutamia per viikko. En ole nirso, mutta en ole mikään täydellinen työntekijä, huono itsetunto estää hakemasta kaikkia työpaikkoja :)) ei ole koulutusta, vain yhdeltä alalta työkokemusta, en ole sosiaalinen ja kykene toimimaan ryhmässä (tai kykenen mutta se on äärimmäisen ahdistavaa), en ole innovatiivininen tms tms. Ja niitä työpaikkoja joihin ei tartte koulutusta ja/tai kokemusta, on oikeesti aika vähän. Tiskariksi jos ois hakenu, niin olisi pitäny olla joku keittiöalan tutkinto. Tiskarin hommiin siis? Kuka ei osaisi tiskaa..

Eli haku on päällä koko ajan... mol:n sivuja tullu seurattua suht ahkerasti et välillä nään unia kyseisistä sivuista... :D

Ps. ketä muuta ärsyttää kun joissakin työhakulomakkeissa kysytään ihme kysymyksiä, kuten "mitkä ovat suurimmat saavutuksesi tähän mennessä" tai "mitä erityistaitoja sinulla on".

Kiva jättää ne aina tyhjiksi, kun EI OLE SAAVUTUKSIA, JA EI OLE MITÄÄN ERITYISLAHJOJA TAI TAITOJA TAI MITÄÄN. Oon ihan perusmuija. Helvetin ujo sellainen.

Minä olen saanut kesätyötä netin kautta. Lähetin sähköpostiin hakemuksen ja menin haastatteluun. Toki jännitin tilannetta, mutta sainpa kesätyöpaikan. Nyt taas olis tiedossa yksi paikka. Tosin tämä on koulun harjottelujakson ansiota, kun pyydettiin kesätöitä hakemaan. Ei auta kun odottaa ja katsoa miten käy. Jos minä pystyn saamaan kesätyöpaikan, niin kyllä tekin siihen pystytte. =)

28 vuotta, ei työkokemusta. Ylempi korkeakoulututkinto. Suomeksi sanottuna tuo yhdistelmä tarkoittaa vuosikausien tuhraamista opiskeluissa ja työkkärissä ilman toivoakaan työllistymisestä. KOSKAAN. Hakeminenkin on liian vaikeaa. Vedänkö itseni hirteen?

Ite olin 17v ja pääsin heti ekana kesänä seurakunnalle töihin, jonne hais netin kautta. Soitti muutaman päivän varotusajalla että tuukko töihin. Tänä vuonna olin kaupungilla kuukauden (toukokuulle kannattaa yrittää, opiskelijat sillon koulus). Kaupunki vaan ilmotti sähköpostilla että on valittu, piti vaan vahvistaa kaupungille että tulee.

Täältä tulee taas voittaja. Minä sain ensimmäisen työni vasta 23-vuotiaana. Sitä ennen en ujouteni takia ollut saanut mitään töitä. En ollut käynyt edes työhaastattelussa. Jotenkin arvasin, että koko Suomesta tai varmaan koko maailmasta ei löydy yhtä ujoa kuin minä :D Niin ja vielä sekin, että ujouteni takia sain potkut tuosta kyseisestä siivoustyöstä.

Juu mulla on sama juttu! Täytän 20. Ei minkäänlaista työkokemusta, ottamatta huomioon opiskelun kautta tulleet työharjoittelut. Valmistun kuukauden päästä. Mun ois pitänyt hakea kesätöitä mutta nyt se on jo liian myöhäistä. Nyt mun pitäisi mennä työkkäriin ilmoittautumaan työnhakijaksi (ja niin menenkin!). Sekin tuntuu vain kovin vaikealta, mietin jo etukäteen sen tilanteen kun menen lukkoon.

Kuvittelen työnhakemisen, itseasiassa koko työelämän hirveän hankalaksi munlaiselle ihmiselle kun tuntuu että työssä kuin työssä vaaditaan sitä sosiaalisuutta ja kaikkea muuta mitä just mä en ole.Työhaastattelua pelkään kuollakseni vaikka ei se varmasti kummoinen tilanne olekaan. Olen myös ujo. Mutta eihän se tietenkään ole mikään syy olla hakematta töitä. Mutta kun en ole edes yrittänyt. Tunnen itseni niin luuseriksi.

Mut toisaalta ihan sama mulle vaikka mulla ei olekaan työkokemusta takana. Sitä ehtii vielä tulla, ja eihän mulla mitään kiirettä olekaan. Oonhan mä "vasta" 20v.

Mulla on sama tilanne, kuin aloittajalle. Erona vaan se, etten ole ujo. Olen hyvin puhelias ja sosiaalisissa tilanteissa selviän moitteetta, paitsi isossa porukassa annan muiden hölistä, mutten piiloudukkaan. Olen myös hyvä koulussa. Lukio finaalissa ja jällee töitä hakemassa... Olen tosin hakenut puolitoista vuotta päivätöitä, koska vaihdoin iltalukioon abivuoden alussa.. Mitään en saanut, en edes kutsua haastatteluun.

Kesätöitä en ole koskaan saanut ja olen 14 kesäsestä niitä hakenut. ;( Suhteita ei ole minkäänlaisia, tai no äiti tuntee puoli Lahtea, mutta ei kuulemma saisi hommattua mulle sitä kautta töitä(ei vaan kehtaa kysyä)...

En ole opintotukiakaan tai tommossia saanut äidin tulojen takia, en kyllä sitäkään ymmärrä, eihän hänelläkään jää mtn palkasta käteen. :D En toisin sanoen ole tienannut koskaan mtn, kaikki on joutunut äidiltä pyytämään. Alkaa olemaan todella todella toivotonta. :(

Olen myös mitettinyt sitä, jos en vaan osaa kirjoittaa hakemuksia. Noh näihin keskustelupaltoille yms. en jaksa argumentoida oikein, mielestäni kirjoitan hakemukset fiksusti.. Vähän hävettää sekin, ettei ole mtn kirjoitettavaa CVhen, ei harrastuksia tai muitakaan.. Hygienia- ja anniskelupassistakaan ei ole ollut mtn hyötyä. Olen myös harkinnut vapaaehtoistyötä, päähän tässä kotona hajoaa ja kun ei ole tosiaan varaa muuttaa kotoa pois ilman töitä..

Olen 24-vuotias mies ja olen aina tiennyt etten tule koskaan pääsemään työelämään. Nyt ei enää olisi mitään toivoakaan kun en ole edes yrittänyt hakea töitä. Kun ei kykene niin ei kykene.

Oon 34v mies, edelleen yliopistossa, maisteripaperit jossain kaukana haaveena häämöttää, ei yhtään "oikeaa" työsuhdetta: työhistoriani koostuu viidestä kesätyöstä, eri aloilta, otin mitä sain.

Ujo olen, mutta töiden saanti ei ole ollut ongelma koskaan. Haastatteluja varten vedän yleensä eri roolin päälle eli olen eri ihminen kuin normaalisti.

Työnhaku kieltämättä nykyisin on mitä on..
Olen 30-vuotias, varsinaista työkokemusta pienissä pätkissä ympäri eurooppaa, kielitaitoa riittää, ja myös ammattipaperit on taskussa.
Siitä huolimatta oman alan hommia ei löydy - osittain siksi, kun n.90% on yrittäjähommia, ja ne vähät palkka paikat menevät kaverintutunserkulle. Eli niitä surullisen kuuluisia suhteita ei ole, vaikkakin taitoa ja kokemusta olisi enemmän mitä alan keskiverto edustajilla.
Olen hakenut vaikka mihin ; siivoamaan, kassalle, avustajaksi, lastenhoitajaksi.... ainoat vastaukset mitä saa ovat kielteisiä.
Myönnettäköön, en osaa kirjallisesti tuoda kaikkea esiin, eli edes haastatteluihin saakka en ole edennyt.
Tilanne alkaa hiljalleen ahdistaa, sillä vaikka kammoankin puhua tuntemattomille, siitä huolimatta sitä ahdistuu vain istuessaan asunnolla aamusta iltaan. Töissä ollessa kuitenkin jonkunlainen sosiaalinen elämä muotoutuu..

Minä olen 44 eikä ole työkokemusta.
En ole ujo. Korkeakoulututkinto on hyvin arvosanoin.
En päässyt terveudenhoitoalalle, koska sain liian korkeat pisteet pääsykokeessa. Tulos siis poikkesi liikaa muista.
Monessa paikassa on sanottu, että "et sinä kuitenkaan viihtyisi tässä yksitoikkoisessa työssä..."
Helvetistäkö ne tietävät missä minä viihtyisin? Ja olisi mukava joskus rahaakin saada.