Haukkasin kenties liian ison palan kakusta, kun päätin mennä opiston teatterilinjalle. Aina olen salaa haaveillut, että pääsisin johonkin näyttelemään, mutta rohkeus ei ole koskaan riittänyt. Nyt halusin kokeilla, sillä itse asiassa jopa luulin että minulla olisi jotain luontaista lahjakkuutta näyttelemiseen.
Olen tykännyt opiskeluistani, siinä ei ole mitään. Haluan tosissaan oppia näyttelemään. Olen vaan selkeästi ujompi kuin kukaan muu ryhmässäni ja minulla on luultavasti vähiten kokemustakin näyttelemisestä. Viisi viikkoa on opiskelua kestänyt, enkä vieläkään ole oikein vapautunut. En uskalla mennä ensimmäisenä improvisaatio-harjoituksiin. Menen vasta, kun joku huomauttaa etten minä ole vielä käynyt. Pelkään meneväni lukkoon, jos vaikka impron aihe on sellainen, josta en tiedä yhtään mitään. Itsensä nolaamistahan esiintyminen on, mutta minä kun olen koko ikäni yrittänyt välttyä nolaamiselta...
Pahin ongelma minulla on, että tunnen olevani ihan lukossa. Olen jäykkä, epävarma liikkeissäni ja puhekin jotenkin salpautuu niin, että se tulee jostain kurkusta ja kuulostaa hiljaiselta. Luulin, että minulla olisi ihan hyvä ja kuuluva ääni, mutta en kykene jännitykseltäni puhumaan normaalisti. Hiljaisesta äänestäni huomautellaan. Rennossa seurassa ystävien ja perheen kanssa puheeni tulee kuuluvasti.
Joitakin pieniä esiintymisiämme on kuvattu. Olen joka kuvauskerran jälkeen luullut, että minulla meni ihan hyvin ja ollut ylpeä kun olen uskaltanut kameran eteen. Nauhani on kuitenkin aina kauheaa katsottavaa, eikä opettajammekaan ole kommentoinut niitä mitenkään positiivisesti. Muiden nauhoista tuntuu löytyvän useimmiten positiivista sanottavaa, mutta minun nauhani jälkeen opettaja huokaisee ja miettii pitkään, miten tällä kertaa sanoisi nätisti että olen surkea ja epävarman näköinen. :)
Onko mitään keinoa vähentää jännityksen tunnetta? Se on aivan hirveää, kun olen joka päivä kuin jäykkä paska; puristaa rintakehän tienoilta, maha on sekaisin, ahdistaa ja tärisyttää. Mitään lääkkeitä en haluaisi syödä, eikä alkoholi tule kysymykseen rentoutusmenetelmänä. Mitä jää jäljelle...? Tykkään opiskelusta ja olen toiveikas sen suhteen että rohkaistuisin, joten en halua luovuttaakaan.
Olen tykännyt opiskeluistani, siinä ei ole mitään. Haluan tosissaan oppia näyttelemään. Olen vaan selkeästi ujompi kuin kukaan muu ryhmässäni ja minulla on luultavasti vähiten kokemustakin näyttelemisestä. Viisi viikkoa on opiskelua kestänyt, enkä vieläkään ole oikein vapautunut. En uskalla mennä ensimmäisenä improvisaatio-harjoituksiin. Menen vasta, kun joku huomauttaa etten minä ole vielä käynyt. Pelkään meneväni lukkoon, jos vaikka impron aihe on sellainen, josta en tiedä yhtään mitään. Itsensä nolaamistahan esiintyminen on, mutta minä kun olen koko ikäni yrittänyt välttyä nolaamiselta...
Pahin ongelma minulla on, että tunnen olevani ihan lukossa. Olen jäykkä, epävarma liikkeissäni ja puhekin jotenkin salpautuu niin, että se tulee jostain kurkusta ja kuulostaa hiljaiselta. Luulin, että minulla olisi ihan hyvä ja kuuluva ääni, mutta en kykene jännitykseltäni puhumaan normaalisti. Hiljaisesta äänestäni huomautellaan. Rennossa seurassa ystävien ja perheen kanssa puheeni tulee kuuluvasti.
Joitakin pieniä esiintymisiämme on kuvattu. Olen joka kuvauskerran jälkeen luullut, että minulla meni ihan hyvin ja ollut ylpeä kun olen uskaltanut kameran eteen. Nauhani on kuitenkin aina kauheaa katsottavaa, eikä opettajammekaan ole kommentoinut niitä mitenkään positiivisesti. Muiden nauhoista tuntuu löytyvän useimmiten positiivista sanottavaa, mutta minun nauhani jälkeen opettaja huokaisee ja miettii pitkään, miten tällä kertaa sanoisi nätisti että olen surkea ja epävarman näköinen. :)
Onko mitään keinoa vähentää jännityksen tunnetta? Se on aivan hirveää, kun olen joka päivä kuin jäykkä paska; puristaa rintakehän tienoilta, maha on sekaisin, ahdistaa ja tärisyttää. Mitään lääkkeitä en haluaisi syödä, eikä alkoholi tule kysymykseen rentoutusmenetelmänä. Mitä jää jäljelle...? Tykkään opiskelusta ja olen toiveikas sen suhteen että rohkaistuisin, joten en halua luovuttaakaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jätä tuo turha pelko romukoppaan (oli ehkä tylymmin sanottu kuin tarkoitus) Harvassa on ne esiintyjät jotka eivät tunne ramppikuumetta aika ajoin. Mielestäni se on oikeastaan edellytys hyvin meneelle esiintymiselle. Tein aikoinani työtä jossa jouduin aika-ajoin myös esiintymään. Harjoitelimme sitä videokameroitten kanssa....ja yllätys yllätys...vaikka jänittää niin se ei videolla näy. Heh.......tapasin kerran näillä kurseilla hyvin kokeneen esiintyjän. Siinä esiitymisessä oli käytössä myös fläppitaulu ja tämä kaveri hermostuksissaan takoi tussin niin tiukaan kiinni että sitä ei enää saatu auki. Että sattuu sitä muillekkin....usko pois...et ole ainut joka jännittää.
Tiedän ja olen kuullut, että monia muitakin jännittää, jopa kokeneita esiintyjiä. Olen monta kertaa jo kurssin aikanakin kuullut, että jännitys on vain hyvästä.
Peruskoulussa ja lukiossa sain monesti sellaista palautetta esitelmien jälkeen, joissa sanottiin: "Jos sinua jännitti niin ainakaan sitä ei huomannut". Nyt olenkin hieman yllättynyt kun näen videotallenteissa itseni todella epävarman näköisenä. Muutkin ovat siitä huomauttaneet, joten se ei ole vain oma havaintoni. Toivoisin, että kehittyisin niin hyväksi esiintyjäksi, että onnistuisin kätkemään epävarmuuden ja heittäytymään tilanteeseen, mahdollisesta mokaamisen pelosta huolimatta.
Pelosta luopuminen on helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitä yrittäessä... :)
Olen muutaman kerran ollut kuvattuna televisiossa. Kerran jopa suorassa lähetyksessä. Ajattelin, että m iten selviän, mutta en ainakaan kuollut.
Mutta tähän näyttelemiseen.
Kävin kerran liiton kurssin ilopuhua, jossa filmattiin erilaisia puheita.
Opettaja kertoi kuuluisien näyttelijöiden rituaaleja, mitä ne tekevät ennen näyttelemistä, koska laukaisevat sillä jännityksen.
Loiri kuulemma käy oksentamassa ennen esiintymistä.
Minulle vakuutettiin, että näyttelijät jännittävät aina.
Jos kuka ei jännitä, niin silloin hän ei yritä parastaan, sillä jännitys laITTAA JUURI NÄYTTELIJÄN YRITTÄMÄÄN PARASTAAN.
Näyttelijät osaavat monesti laulaa.
Oletko ajatellut, että yrittäisit karaokella päästä irti jännityksestäsi.