Kyllä ei ole ollut mitään rääpyä siitä millä pallila mies on istunut ja mitä on sitten tehnyt. Kepun historia tällä poliittisen korruption saralla on ylittämätön. Ei päivää ilman uutta korruptiotapausta.
Mitähän kaikkea onkaan mennevuosina tapahtunutkaan esim. kepujohtoisissa kunnissa. Valtiontasolla jää helpommin kiinni.
Mitähän kaikkea onkaan mennevuosina tapahtunutkaan esim. kepujohtoisissa kunnissa. Valtiontasolla jää helpommin kiinni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kuitenkaan tässä maassa pääministereitä nimittele eikä erottele.
Eletään vain sen mukaan...
Tässä keskustelussa, jota käydään Matti Vanhasen ympärillä on unohdettu kokonaan se tosiasia, että
Vanhasella on työpestinä olla pääministeri.
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri valvoo myös hallitusohjelman toimeenpanoa ja huolehtii Euroopan unionissa päätettävien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta valtioneuvostossa.Pääministerillä on johdettavanaan valtioneuvoston kanslia, jonka toimintatavoitteena on turvata kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset.
Itse asiassa ei ole tullut vastaväitteitä siitä etteikö Matti Vanhanen ole hoitanut työpestiään hyvin.Esim. entisen Kalevan päätoimittajan Risto Uimosen mielestä Vanhanen on hoitanut pääministerin tehtävät erittäin hyvin. - Mutta mikään ei tunnu riittävän.
Yleisessä keskustelussa ja varsinkin suurissa mediataloissa pidetään sivuseikkana sitä miten Vanhanen todella hoitaa työpestiään.
Tärkeimmät kriteerit näyttää olevan sen miten pääministeri naurattaa naisia tai miten pääministeri on rakentanut taloaan. Koka ajan hoetaan vain että Vanhasen on erottava koska hän on muka epäpätevä hoitamaan pääministerin virkaansa
Hyvän Johtajan kriteerinä pidetään sitä, että johtaja antaa ryhmän toiminnalle suunnan ja toimii muutoksen agenttina. Hyvä johtaja motivoi ja innostaa ihmisiä toimimaan yhdessä sekä edesauttaa toiminnallaan tiimien luovuutta. Hyvä johtaja ojentaa myös auttavan kätensä ja energisoi ihmisiä ylittämään eteen tulevia esteitä. Hyvä itsetuntemus, empatia ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovatkin hyvän johtajan tuntomerkkejä.
Edellä mainitut seikat myönnetään Hallituksessa, jossa kaikki ryhmät kehuvat Vanhasen yhteistyökykyä. Poikkeuksena tosin on Vihreät, jotka Heidi Hautalan suulla haluasi Vanhasen eroavan, mikä kuitenkin osoittaa Vihreänliikkeen ailahtelevaisuuden.Nimittäin pääministeri Matti Vanhanen vastaanotti New Yorkissa Louise Blouin Foundation -säätiön palkinnon. Palkinnon perusteluissa kerrottiin, että Vahanen on edistänyt työssään kiitettävällä tavalla teknologisia innovaatioita ja globaalia vastuuta erityisesti ilmastonmuutosasioissa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/960892
http://www.reuters.com/article/pressRelease/idUS20819 25-Sep-2009 PRN20090925
New Yorkissa Ensimmäisenä palkittuna oli edesmennyt ja salamurhattu pakistanin Benazir Bhutto. Hänet palkittiin demokratia ja ihimisoikeuksien puolustajana.Toisena palkittiin Matti Vanhanen. Aikaisemmin ko. palkinnon saajina ovat olleet mm. Jordanian Kuningas King Abdullah II ja Presidentti Bill Clinton, joten Vanhanen on hyvässä ja arvovaltaisessa seurassa..mutta Suomessa vaan
yritetään kiinittää huomiota Vanhasen naisjuttuihin ja "näkymättömiin" lautakasoihin.
Mutta. toden totta.. tämäkään Louise Blouin Foundation "luonnonsuojelupalkinto" ei riitä Vihreille, sillä esim. Hautalan mielestä ensisijaisesti Matin olisi rehellisesti pitänyt kertoa missä hän tapasi Susan Kurosen ensimmäisen kerran. Tämä yli viiskymppisen Hautalan mielipide kuvastaa juuri sitä keskustelua mitä käydään Vanhasen ympärillä.Naisten vaihdevuosien (myös Tuulikki Ukkola) tuomat traumat heijastetaan politiikkaan ja se muodostetaan yleiseksi totuudeksi ja perusteeksi syyttää viriiliä Vanhasta kaikista ongelmista.
kepukaan, jonka valta supistuu olemattomiin seuraavien vaalien jalkeen.
korruptiovapaa asiantuntemus vie suomen talouden nousuun?
http://static.iltalehti.fi/vaalit/timosoinivoittiSU_vl.jpg
BWuuaahahahahah!!
ketjualoitetta tekemässä! oiniko antoi otsikko ohjeen? Niin kauan kun perussuomalaiset eivät ota muuta vastuuta kuin Soinin leivänleventämisen, niin heidän on turha huudella minkään tai kenenkään erottamista, tai tuomitsemista.
Puolustakaa Keskusta muinaishistoriaan.
Timo Soini lähti Brysseliin Eu:ta vastustamaan ..mutta hän palkitsi myös hyvän kaverinsa palkkaamalla hänet EU-avustajakseen 8000 e/kk -palkalla.
Soini laittoi vaatimukseksi sellaiset vaatimukset jotka vain hänen kaverinsa täytti - ei kukaan muu.
Niinpä..niin..jostain syystä niihin kuului juuri prikulleen ne hakuvaatiukset jotka sattui, vähintäänkin, hyvältä kaveriltaan löytymään. Timo Soini palkitsi monivuotisen kaverinsa, joka on ollut Soinin suullisten letkauksiensa alullepanija - Ei Soini itse mitään ole itse letkauksiaan keksinyt !!!
Ketä soini yrittää kusettaa - Suomen Kansaako -Kuinka tässä nyt näin on päässyt käymään, että Soini, EU:n suuri vastustaja, käyttää näitä samanlaisia kieroilukeinoja kuin hän nyt väittää Vanhasen käyttävän.
Soini haukkuu muutkin Brysselin parlamentaarikot, ja hän itse esiintyy muka niin suoraselkaisenä.
Vanhanen on politiikan liemissä marinoitu harmaa puoluevirkailija. Valtiomiehen aineksia ei sitten yhtään. Joitakin ajatuksia avustajilta poimittuina, sitten nuo vakiovastaukset "odotetaan selvitystä" jne ja muuta kiemurtelua. Suomalaiset arvot ja moraalikäsitykset aivan hukassa.
Odottaisi, että politiikan alallekin riittäisi pätevämpiä ajattelijoita ja toimijoita, kuten ennen on ollut.
Rikollisesta pääministeristä eroon!
Kepulaisten palkkaamat bloggaajat yrittävät hädissään levittää paskaa tällä palstalla, mutta totuus on tullut silti ilmi.
88 prosenttia kansasta (kaikki muut paitsi lantapaukut) haluavat tästä huijarista eroon heti! Suomen kansa häpeää tätä pääministeriä erittäin paljon:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010013011026301_uu.shtml
Puolusta vain Keskustapuoluetta tai mene navettaan.
mene jo lypsylle lantajooseppi!
Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kommunikoida toiminnan visio alaisilleen. Visio on aktiivinen tahtotila, jota arkikielessä kutsutaan unelmaksi. Sen avulla pyritään luomaan jokaiselle kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Vision tehtävä on innostaa luomaan jotakin taloudellista voittoa suurempaa ja merkityksellisempää. Visio antaa ryhmän toiminnalle merkityksen.
Vähän aikaa sitten Pääministeri Matti Vanhanen esitteli unelmansa että Suomeen pitäisi muodostaa pieniä väljästi asuttuja puutarhakaupunkeja, joilla olisi omat lähipalvelut ja työpaikkoja lähellä asuinpaikkaa. Hän sai unelmallaan kriitiikkiä Etelän Mediassa varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Muiden puolueiden mielestä suomalaiset pitäisi sijoittaa rautateiden varsille tiiviisti rakennettuihin kerrostalolähiöihin, joista kuljetaan junalla töihin pääkaupunkiin tai muihin suuriin keskuksiin.
Hyvin suunniteltu, yhdyskuntarakenteeltaan eheä puutarhakaupunki on vaihtoehto kaupunkien ulkopuolelle sijoittuvalle pientalorakentamiselle. Tämä puutarhakaupunki-idea on juuri Louise Blouin Foundation-palkinnon perustana. Puutarhakaupungin ihannekoko on 3–4 neliökilometriä. Sillä on oma keskustansa, jossa sijaitsevat kaupat, koulu, muut palvelut ja työpaikat sekä raideliikenteen pysäkki tai asema. Tällainen puutarhakaupunki säästä
nimenomaan luontoa: tällaiselle alueelle mahtuu normaalilla omakotikaavalla noin 5000 asukasta ilman, että kukaan asuu yli kilometrin päässä keskustorista ja sen palveluista. Puutarhakaupungissa on kaikki pientaloasumisen hyvät puolet, mutta ei suunnittelemattoman pientalomaton huonoja puolia. Palvelutaso on hyvä, kaupat ja koulut ovat lähellä. Päivittäiset matkat voidaan tehdä pääasiassa jalan tai joukkoliikenteellä - tämähän on juuri se peruslähtökohta,jolla suojellaan luontoa ja luodaan katse tulevaisuuteen. .
Muualla maailmassa kyllä arvostetaan Vanhasen ideoita ja jopa palkitaan, mutta Suomessa tuntuu siltä että Etelän Median järjenjuoksu liikkuu jossain jalkovälin lähitienoilla, josta ammennetaan jutunaiheita ja sitten aika ajoin lööppeihin laitetaan isoin otsikoin Vanhasen vanhoja naisjuttuja.
kun kysyttiin, mistä työpaikat noihin himmeleihin saadaan, Matti änkytti, mutta ei saannut vastausta aikaiseksi. Toinen hyvä kysymys oli se, että mistä varallisuus noiden himmeleiden rakentamiseen saadaan ja taas Matti jätti vastaamatta. Hevostalli ei vielä työllistä himmelikaupunkia...
Nyt kannattaa lopetta jo tuo sama jokellus Vanhasen erottamiseski.
Vanhanen on enää noin neljä kuukautta pääministerinä kun jo
kesäkuussa on Kepun puoluekokous ja tule uusi pääminsteri...
Nyt kannattaa lopetta jo tuo sama jokellus Vanhasen erottamiseski.
Vanhanen on enää noin neljä kuukautta pääministerinä kun jo
kesäkuussa on Kepun puoluekokous ja tule uusi pääminsteri...
Vanhanen jatkaa ministerinä vaalien jälkeenkin. Hyvälle miehelle löytyy aina paikka.