Hugo W. Löfgren

Miksi suomenruotsalainen Hugo W. Löfgren tappoi aseettomia maanmiehiään vuonna 1918?
112077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oikeasti, joka pitäjässä ja kylässä tapahtui hirmutöitä. Niitä tekivät myös suomenkieliset ja paljon. Valitettavasti historia on täynnä syyllisiä ja uhreja. Meidän tehtävämme on katsoa asioita avoimin silmin ja pitää huolta, ettei historia enää koskaan toistu.

2Äänestä
  • Gylling, Borg ja muut suomenruotsalaiset kommunistit yllyttivät rauhallisia suomalaisia työläisiä nousemaan kapinaan.

    Katsos kun Lenin-sedällä oli myös ruotsalaisia sukujuuria.

    Raukkamaisinta oli, että Ruotsi lähetti "rauhanturvaajajoukon" sisällissodan aikana Ahvenanmaalle ja epäisänmaalliset ahvenanmaalaiset vaativat vuonna 1918, että Ahvenanmaa pitää liittää osaksi Ruotsia.

    Onneksi saksalaiset tulivat ja pelastivat Suomen venäläiseltä ja ruotsalaiselta terrorilta.

    Äänestä

Ruotsin kielelle piti tehdä tilaa, ja helpoimminhan se kävi sodassa ja vielä pitkään sen jälkeen ampumalla vankileireistä suomalaiset työläiset ja tappamalla heidät nälkään ja tauteihin.

Esimerkiksi Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle kerrotaan tapauksista, joissa ruotsalaiset lahtarit olivat lahtaamassa vankeja, jopa sairaaloissa, mutta armahtivat kuitenkin ne, jotka puhuivat ruotsia!

Äänestä

Enpäs tiennytkään, että 1918 käytiin kielisotaa oikein asein.

Minä luin aikoinaan koulussa, että kyseessä oli kahden poliittisen ideologian vastakkainasettelu.

Kyllä nettifenno sitten osaa olla tyhmä!

1Äänestä

Voi sanoa, että suomalaisella yläluokalla (joka oli valtaosin ruotsinkielistä mutta myös suomenkielistä) on vastuu kapinasta - sehän johtui siitä, ettei Suomessa oltu tehty riittävästi muutoksia köyhän kansan olojen parantamiseksi eikä parlamentarismi toiminut.

Mutta kapinan kauhuja ei pidä nostaa esimerkiksi kieliryhmien väleistä. Tarinat julmuuksista ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle - nyt meillä alkaa olla kaikilla esivanhempia molemmilla puolilla, tiedämme tragedian syvyyden ja ihmisen julmuuden. Rauha kapinassa kuolleiden sieluille.

Nyt rakennetaan tätä päivää. Keskustelu kapinan vaiheista, syyllisistä ja uhreista olisi viisasta käydä historia-palstoilla, jossa on asiantuntijoita valottamassa monia eri näkökulmia. Kapinaa ei saa enää käyttää suomessa elävien ryhmien keskinäisen vihanpidon pohjana. Sen verran kunnioitusta pitää olla kapinan uhreja kohtaa.

Kapinassa kaikki kuolivat demokratian puolesta. Se on saatu. Se pitää panna toimimaan. Ilman aseita ja ilman vihaa - viisaudella.

1Äänestä
  • Ehkä osittain on, mutta kuten presidentti Ståhlberg sanoi. Olisi tilanne voitu ratkaista ilman väkivaltaa. Suomenruotsalaiset olivat kuitenkin sekä punaisten, että valkoisten johtajia koska halusivat, että suomalaiset tappavat toisiaan.

    Äänestä

  • SS-svekko kirjoitti:

    Ehkä osittain on, mutta kuten presidentti Ståhlberg sanoi. Olisi tilanne voitu ratkaista ilman väkivaltaa. Suomenruotsalaiset olivat kuitenkin sekä punaisten, että valkoisten johtajia koska halusivat, että suomalaiset tappavat toisiaan.

    Vai sellainen teoria. Olisi nyt parasta testauttaa sitä jollakin historiapalstalla. Aina kannattaa saada uusia näkökulmia. Historia ei ole mustavalkoista. Mustavalkoinen historiankirjoitus on tuhoisaa.

    1Äänestä

  • sosiologiaa kirjoitti:

    Vai sellainen teoria. Olisi nyt parasta testauttaa sitä jollakin historiapalstalla. Aina kannattaa saada uusia näkökulmia. Historia ei ole mustavalkoista. Mustavalkoinen historiankirjoitus on tuhoisaa.

    Esimerkiksi Venäjällä Stolypin yritti parantaa tilannetta, mutta kommunisti Dmitri Bogrov surmasi hänet.

    Oskari Tokoi yritti yhdistää kansaa ja parantaa oloja, mutta suomenruotsalaiset sosialidemokraatit ja porvarit eivät suostuneet tukemaan Tokoin senaattia.

    Lisäksi Gylling, Borg ja muut suomenruotsalaiset kommunistit yllyttivät suomalaisia työläisiä lakkoiluun. Ypäjän ja Huittisten maatalouslevottomuuksissa olivat tietenkin suomenruotsalaiset vastuussa.

    Me vaadimme- ohjelman olivat suomenruotsalaiset sosialidemokraatit laatineet.

    "Karjala nousee kaikin miehinensä vapauttamaan maata anarkian häpeästä. Luotamme urheitten Pohjanmaan miesten täyttävän velvollisuutensa"
    -jääkäriluutnantti Woldemar Hägglund-

    Selvä todiste sodanlietsonnasta ja väkivaltaisuudesta.

    Äänestä

jaahas.. ja missäs tää porukka on ollut historian tuntien aikana?
:D

1Äänestä
  • Koulussa? Ei siellä näitä opeteta koska se kuulostaa liian pahalta erään väestö osalta.

    Äänestä

  • Erik Grotenfeld oli esillä "Uhrit - 1918" ohjelmassa. Hän oli yksi teloittaja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


svekko 1918 eiunohdu kirjoitti:

Miksi suomenruotsalainen Hugo W. Löfgren tappoi aseettomia maanmiehiään vuonna 1918?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu