Masetaipumuksen hyödyllisyys????

Muistaakseni Saarnaajan Kirjasta, Bibliasta luin murrosikäisenä tekstin, murhe on sydämelle hyväksi. Ai että mitenkä?

Ajatellaanpa masentunut tyyppi, jolla on bibolarisuutta. Mieli sahaa koko elämäniän kestävää vuoristorataansa. Ennen ominaisuutta sanottiin maanisdebressiivisyydeksi.

Mielen korkeasuhdanteen aikana mieli ravaa taivaansfääreissä. Yön valvottuina eufoorisen tunteen hetkillä tuntuu mahdottomalta, että mitää 'pohjamutavaihetta' ikänä enää tulisikaan. Tulee se. Nopeasti.
Seuraavana päivänä joku tyyppi katsoo sinua mielestäsi pahansuovalla ilmeellä. Vapaa pudotus alkaa välittömästi.

Perustelen syviin depressioihin notkahtavaa mieltäni onnekkaaksi. Kun kanssaihmiset ehkä tahattomasti pudottavat mieleni rajusti pakkasen puolelle, se estää pissan nousemisen pipoon liian pitkäksi aikaa.
Sanon miljoonnetta kertaa itselleni; kusipäähän sinä oikeasti olet, sen kanssaihmisiltä kuuleminen ei ole mikään kardinaalivirhe. Toisaalta.

Asperger-ominaisuuteni on rakentanut mielenterveyden ylläpitämäksi läpinäkyvän, ydinaseenkin kestävän 'lasikuvun'. Sinne voi tarvittaessa pujahtaa. " Sinnepä ei hallin hammas"!

Uskon, että perimässä saadusta depressiotaipuksesta on strategista etuakin kunhan muistaa tällaisen tyypin faktat - siitä voi parantua vain 'hiippakuntaa' vaihtamalla.

2

153

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Malice

      Onhan masennuskausista hyötyäkin. Miten esimerkiksi voit ymmärtää ihmistä, joka siellä pohjamudissa vaeltaa, jos oma kokemuspohja puuttuu. Ja mitä hyötyä tästä ymmärtämisestä taas on? Voit mahdollisesti olla jollekulle avuksi, ja tuntea hyvää oloa siitä, että kykenet auttamaan. Ihminen joka tykkää auttaa muita, on myös yhteiskunnassamme paljon hyväksyttävämpi yksilö, kuin sellainen joka ei piittaa muista.

      Masennus on myös omakohtaisena kokemuksena opettavainen, jos sen vain haluaa/kykenee mieltämään niin. Pohjat ja huiput lisäävät käsitystä ihmiselon monista puolista. Masentunut mieli on herkkä tekemilleen virheille ja ymmärtää ehkä oman "kusipäisyytensä" toisin sanoen itsekkyytensä paremmin (Yleensä sen tosin ymmärtää liian hyvin). Noususuhdanteessa taas näkee valoisammin omat ja muiden hyvät puolet. Silloin saa aikaan asioita, joita normaaliolossa ei vain yksinkertaisesti synny. Ns. normaalitilassa voi taas tarkastella näitä kahta ääripäätä ja kasvattaa omaa ymmärrystään.

      Jos on syntynyt tällaiseksi ja saanut nämä ongelmat vaivoikseen, voi tilanteeseen suhtautua kahdella tapaa. Ajatella positiivisesti ja etsiä mahdollisia plussapuolia, tai suhtautua negatiivisesti ja olla oppimatta mitään.
      Jos ei mietitä henkisiä kärsimyksiä, olen itsekin melko tyytyväinen ailahtelevaan mieleeni. Lääkkeiden tuoma tasaisuus ja turtumus vs. vuoristorata. Vuoristorataa mieluummin. Piristävää olla oma itsensä välillä.

      • masistäti

        ... kuin tutkimustenkin mukaan masentuneet näkevät asiat paljon realistisemmin...

        Mutta mitä hyötyä tai iloa siitä on, kun muut ovat hypomaanisen optimistisia ja koko ajan kehotetaan ajattelemaan positiivisesti.

        Pitäisi perustaa joku negatiivisten valtakunta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe