mitä tehdä kun on liian ihastunut "väärään" henkilöön??

Mitä tehdä kun on ääriään myöten ihastunut henkilöön, jota EI voi saada? Omassa tapauksessani varattuun. Olen tuntenut tämän pojan jo vähän yli vuoden. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita ja muutenkin olemme luonteiltamme aika samantapaisia. Ihastuin tähän poikaan ensisilmäyksellä, perhosia oli mahassa ja sormiin pisteli kun vain ajattelin poikaa. Alussa tunne oli sellainen, että katsoin poikaa "vaaleanpunaisten" lasien läpi ja pidin häntä täydellisenä. Nykyään en tunne IHAN noin voimakkaasti, mutta tunne ei ole siltikään laantunut mihinkään. Tykkään hänestä edelleen TODELLA paljon. Noin puoli vuotta sitten poika tunnusti itsekkin olevansa kiinnostunut minusta, ja hän kertoi olevansa kyllästynyt omaan suhteeseensa. Hän vielä kertoi kuinka ei tunne enää mitään tätä nykyistä kohtaan ja kuinka he ovat liian erilaisia. Niinpä he erosivat mutta palasivat pian yhteen ja silti poika vakuutteli mulle samalla välittävänsä minusta todella paljon. Jatkoimme silti toistemme tapaamista kunnes siihen tuli yhtäkkiä stoppi, emmekä nähneet noin kolmeen kuukauteen. Sain sen kuvan että pojalla menee suhteessaan hyvin. Riuduin ikävästä, kunnes tapasimme taas uudestaan joulun tienoilla ja siitä lähtien olemme taas nähneet taas usein viikonloppuisin.

Yksi asia mikä minua häiritsee edelleen on ujouteni. Alkuvaiheessa kun tapasimme toisiamme olin NIIN ujo että tuskin puhuin pojan kanssa mitään. Nykyään se on helpottanut onneksi todella paljon ja osaan olla rennommin pojan seurassa. Eniten häiritsee se että tuntuu ettei juttelumme ole välillä luontevaa. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan. Myös poikakin on ujo (varsinkin mun seurassa) mutta viesteissä ja mesessä taas juttelee hyvin avoimesti. Kyllä hän mulle puhuu kun näemmekin, mutta välillä se tuntuu hieman "vaikealta". Olen epäillyt sen johtuvan siitä, että molemmat tietävät sen, että olemme olleet/olemme vieläkin kiinnostuneita toisistamme ja sitä ei osaa olla täysin luonteva sen takia. Toisaalta, emme nyt kuitenkaan ihan vaivaantuneita ja hiljaisia ole toisiemme seurassa, pelkään vaan ettemme "puhu tarpeeksi". Lisäksi ajattelen aina että kaikki mitä sanon kuulostaa tyhmältä. Tunnen itseni myös tyhmäksi jos poika puhuu mulle jotain ja en osaa vastata kuin "aa, okei, kiva" tyylisiä lyhyitä vastauksia.

Tiedän että tää on periaatteessa ihan turhaa, että miksi haikailen vaan sellaisen perään joka on varattu. En vaan ymmärrä koska pojan käytös on edelleen ristiriitaista ainakin omasta mielestäni. Olimme viikonloppuna yhdessä ulkona ja yhteinen kaverimme (poika) yritti hieman lähennellä mua ja pyrin tahallani saamaan poikaa "mustasukkaiseksi" ja katsomaan miten hän reagoi. En tehnyt tämän pojan kanssa mitään, juttelin hänelle paljon ja hymyilin, mutten mitenkään vetänyt sitä yli. Ilmeisesti se toimi. Tämän jälkeen tämä varattu ihastukseni alkoi käyttäytymään näin: kun eräs tuttavapoikamme ilmaisi etsivänsä naisseuraa ja osoitti minua niin tämä ihastukseni sanoi tälle pojalle että "se on mun kanssa". Lisäksi hän otti hiusvahaa joltain tytöltä käsiinsä ja käski mua hieromaan omia käsiäni hänen käsiinsä ja sanoi "laita mun tukka jotenkin kivasti". Ja yleensä hän ei käyttäydy tuolleen. Toisaalta hän vaikuttaa välillä "välinpitämättömältä" mutta en tiedä johtuuko sekin siitä ujostelusta..

Osaisko joku auttaa? Ois kiva kuulla vaikka saman tyylisiä kokemuksia, vaikka varattuunkin ihastumisesta? Luulen että saan tän menemään ohi vasta kun löydän jonkun toisen, mutta ketään en ole löytänyt, jota kohtaan tuntisin yhtä paljon kuin tätä ihastustani. Vaikka kuinka olen yrittänyt. HELP!
21437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa vain alkaa KÄÄNTÄÄ AJATUKSIA. Jos on ihastunut, silloinhan sitä ajattelee tätä henkilöä alinomaan. Tavallaan ruokkii itseään ihastuksella. Järjen tasolla olet kuitenkin "järjissäsi". Hyvä niin, koska kohde on varattu. Ajatuksen kääntäminen itsellä on tapahtunut niin, että alkuun pakotan itseni ajattelemaan muita asioita. Ja katselemaan muita ihmisiä. Jonkin asteinen alakulo kuuluu myös asiaan. Sun tarvitsee vain antaa lupa itsellesi ja lakata ajattelemasta kyseistä henkilöä. Vapauttaa..tulet huomaamaan sen. Tsemmppiä!

Äänestä

"Mitä tehdä?" Hankit muuta ajateltavaa. Kyllä ne tunteet sieltä tulevat muita kohtaan, kun saat sysäyksen. Eli pitää vain kokeilla. Joku päivä huomaat, että olet ollut niin sokea, ettet ole nähnyt muita ihmisiä ihastukseltasi. Pitää vain siirtyä eteenpäin ja kokeilla. Ajan kanssa tunteet syvenevät uutta ihmistä kohtaan koko ajan. Mitä enemmän saa viettää yhdessä, sitä enemmän tuntee. Joku päivä huomaat olevasi tilanteessa, johon et uskonut pääseväsi. Pääset etenkin eroon varatun ihmisen haikalusta etkä tahdo takaisin sellaiseen. Niin paljon parempaa on, kun sinulla on ihan oma. Jokaikinen ilta saa kiepsahtaa hänen kainaloon, voi nukkua onnellisena kun tietää tarkalleen missä rakas on. Omassa sylissä, ei kenenkään muun eikä tule olemaan. On joku, jonka kanssa yhdessä selvitään elämän vaikeista hetkistä. On jollekin se, johon se tukeutuu ja johon itse tukeutuu. Kaikkein läheisin ihminen. Kun käy yhdessä läpi asioita, ymmärrät kuinka paljon voi rakastaa. Sekin avaa tunteita. Vaikka tuntuisi, ettet pysty ihastumaan kehenkään muuhun. Pystyt.
Tuo mustasukkaiseksi tekeminen ei ole minkään muunlaista käytöstä kuin käsittämättömän lapsellista ja typerää. Voi olla, että on korkea aika hankkia muuta ajateltavaa, jos noin käyttäydyt. Se ei ole kunnioittavaa muita ihmisiä kohtaan. Eikä kovin viisastakaan. En tiedä ketään, jonka elämä olisi ko. käytöksellä parantunut. Hyvin usein se on vielä merkki oikeasta halusta etääntyä/pettää, niin ainakin vanhemmillani ja kavereiden suhteissa. Tietysti saat puhua kenen kanssa haluat, koska ilmeisesti olet vapaa, mutta jos teet sen tuollaisesta syystä olet aika lapsellinen. On varmasti vaikea tilanne, mutta silti. "Ilmeisesti se toimi." Kuten sanoin, enpä ole ikinä nähnyt että sellainen epäkunnioittava käytös kenenkään tunteita olisi syventänyt tai saanut ajattelemaan, että onpa ihanan luonteinen ihminen.

Sama ujoudesta johtuva puhumis"ongelma" voi olla muidenkin kanssa. Älä ota sitä niin vakavasti. Tietysti se ottaa aikaa. Mulla on auttanut vähän se, että hermostuneena hymyilen jatkuvasti, jos pitää puhua. Siis tahtomattani, reagoin vain niin hermostuneena. Nauru on herkässä ja pelkään, että vaikutan typerältä, kun kaikki huvittaa ja ilostuttaa. Onneksi se hymyileminen keventää tilannetta ja auttaa itsestään. Toinen asia mitä kannattaa miettiä. Jos epäilet itseäsi yleensä. Kannattaa miettiä, että ajatteletko kaikkea sanomaasi tyhmäksi sen takia, että "kuulit" muiden pitävän siitä, mitä sanoit. Eli näit tietämättäsi eleistä tai se muuten vain välittyi. Ja ennen kuin kerkesit oikeasti kuulla sen, aloit epäillä sitä ja siksi niin vahvasti ajattelet, että sanoit typerästi. Kuulitkin vain oman epäilyksesi, jonka toi pinnalle se, että "kuulit" muiden tykänneen. Sekavaa, mutta kannattaa miettiä sitä. Eli silloin kun olet ajatellut sanoneesi jotain todella typerää, toinen onkin pitänyt.
Sori tuomitsevaisuudesta, mutta en voi sietää sellaista käytöstä, että yritetään tehdä tahallaan mustasukkaiseksi. Se on ongelma, josta vois mun puolesta sulkea laitokseen siihen asti, että oppii oikeasti kommunikoimaan ihmisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiaaa kirjoitti:

Mitä tehdä kun on ääriään myöten ihastunut henkilöön, jota EI voi saada? Omassa tapauksessani varattuun. Olen tuntenut tämän pojan jo vähän yli vuoden. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita ja muutenkin olemme luonteiltamme aika samantapaisia. Ihastuin tähän poikaan ensisilmäyksellä, perhosia oli mahassa ja sormiin pisteli kun vain ajattelin poikaa. Alussa tunne oli sellainen, että katsoin poikaa "vaaleanpunaisten" lasien läpi ja pidin häntä täydellisenä. Nykyään en tunne IHAN noin voimakkaasti, mutta tunne ei ole siltikään laantunut mihinkään. Tykkään hänestä edelleen TODELLA paljon. Noin puoli vuotta sitten poika tunnusti itsekkin olevansa kiinnostunut minusta, ja hän kertoi olevansa kyllästynyt omaan suhteeseensa. Hän vielä kertoi kuinka ei tunne enää mitään tätä nykyistä kohtaan ja kuinka he ovat liian erilaisia. Niinpä he erosivat mutta palasivat pian yhteen ja silti poika vakuutteli mulle samalla välittävänsä minusta todella paljon. Jatkoimme silti toistemme tapaamista kunnes siihen tuli yhtäkkiä stoppi, emmekä nähneet noin kolmeen kuukauteen. Sain sen kuvan että pojalla menee suhteessaan hyvin. Riuduin ikävästä, kunnes tapasimme taas uudestaan joulun tienoilla ja siitä lähtien olemme taas nähneet taas usein viikonloppuisin.

Yksi asia mikä minua häiritsee edelleen on ujouteni. Alkuvaiheessa kun tapasimme toisiamme olin NIIN ujo että tuskin puhuin pojan kanssa mitään. Nykyään se on helpottanut onneksi todella paljon ja osaan olla rennommin pojan seurassa. Eniten häiritsee se että tuntuu ettei juttelumme ole välillä luontevaa. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan. Myös poikakin on ujo (varsinkin mun seurassa) mutta viesteissä ja mesessä taas juttelee hyvin avoimesti. Kyllä hän mulle puhuu kun näemmekin, mutta välillä se tuntuu hieman "vaikealta". Olen epäillyt sen johtuvan siitä, että molemmat tietävät sen, että olemme olleet/olemme vieläkin kiinnostuneita toisistamme ja sitä ei osaa olla täysin luonteva sen takia. Toisaalta, emme nyt kuitenkaan ihan vaivaantuneita ja hiljaisia ole toisiemme seurassa, pelkään vaan ettemme "puhu tarpeeksi". Lisäksi ajattelen aina että kaikki mitä sanon kuulostaa tyhmältä. Tunnen itseni myös tyhmäksi jos poika puhuu mulle jotain ja en osaa vastata kuin "aa, okei, kiva" tyylisiä lyhyitä vastauksia.

Tiedän että tää on periaatteessa ihan turhaa, että miksi haikailen vaan sellaisen perään joka on varattu. En vaan ymmärrä koska pojan käytös on edelleen ristiriitaista ainakin omasta mielestäni. Olimme viikonloppuna yhdessä ulkona ja yhteinen kaverimme (poika) yritti hieman lähennellä mua ja pyrin tahallani saamaan poikaa "mustasukkaiseksi" ja katsomaan miten hän reagoi. En tehnyt tämän pojan kanssa mitään, juttelin hänelle paljon ja hymyilin, mutten mitenkään vetänyt sitä yli. Ilmeisesti se toimi. Tämän jälkeen tämä varattu ihastukseni alkoi käyttäytymään näin: kun eräs tuttavapoikamme ilmaisi etsivänsä naisseuraa ja osoitti minua niin tämä ihastukseni sanoi tälle pojalle että "se on mun kanssa". Lisäksi hän otti hiusvahaa joltain tytöltä käsiinsä ja käski mua hieromaan omia käsiäni hänen käsiinsä ja sanoi "laita mun tukka jotenkin kivasti". Ja yleensä hän ei käyttäydy tuolleen. Toisaalta hän vaikuttaa välillä "välinpitämättömältä" mutta en tiedä johtuuko sekin siitä ujostelusta..

Osaisko joku auttaa? Ois kiva kuulla vaikka saman tyylisiä kokemuksia, vaikka varattuunkin ihastumisesta? Luulen että saan tän menemään ohi vasta kun löydän jonkun toisen, mutta ketään en ole löytänyt, jota kohtaan tuntisin yhtä paljon kuin tätä ihastustani. Vaikka kuinka olen yrittänyt. HELP!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu