http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=701&Itemid=1
"Vallankumouksen organisointi: vallankumouksellinen puolue ja yhteisrintama
Kirjoittanut Ben Wray
14.10.2009
Yhtenäisyyttä tarvitaan taistelun viemiseen eteenpäin.Sarjamme toisessa osassa Ben Wray tarkastelee yhteisrintamaa ja vallankumouksellista puoluetta
Vain vallankumouksellinen puolue, johon kuuluvat luokkatietoisimmat työläiset, voi onnistuneesti kehittää ja soveltaa strategiaa ja taktiikkaa. Se kuitenkin luo ongelman.
Karl Marx totesi Kommunistisen puolueen manifestissa: «Kommunistit eivät ole erikoinen puolue muiden työväenpuolueiden vastakohtana. Heillä ei ole mitään koko proletariaatin eduista poikkeavia etuja.»
On totta, että Marx kirjoitti tämän ennen kuin nousivat sosialidemokraattiset, tai reformistiset, joukkopuolueet, jotka yrittivät peittää kuuliaisuutensa kapitalismille sosialistisella puheella. Hänen näkökohtansa on silti edelleen ajankohtainen.
Vallankumouksellisten on aina puolustettava koko työväenluokan etuja. Mutta kuinka he pystyvät siihen, jos luokkatietoisimmat työläiset järjestäytyvät erillään muusta luokasta? Tämän ongelman ratkaisemiseen on kaksi näkökulmaa.
Ensiksikin se, miksi vallankumoukselliset järjestäytyvät puolueeksi, on että se on tehokkain tapa yhdistää koko työväenluokka. Koska he ovat periaatteessa samaa mieltä, he pystyvät soveltamaan linjaansa yhtenäisesti ja suuntaamaan voimansa yritykseen saada koko työväenluokka sosialismin taakse.
Vallankumouksellinen puolue ei pyri ottamaan valtaa itse. Se yrittää vakuuttaa ihmisten enemmistön siitä, että sen on otettava yhteiskunta valvontaansa käyttämällä omia työväenvallan elimiään.
Luokkien voimasuhteet eivät usein kuitenkaan ole edullisia. Sellaisissa tapauksissa on tarpeen yhdistyä niiden kanssa, jotka haluavat puolustaa työväenluokan välittömiä etuja. Siihen tarvitaan yhteisrintamaa. Se on sopimus liittoutua reformistien kanssa vähimmäisvaatimusten suhteen. Tämän toiminnan aikana vallankumouksellisten on säilytettävä järjestönsä ja tavoitteidensa riippumattomuus. Taktisesti yhteisrintama voi saada monenlaisia muotoja riippuen siitä, mitä tilanne vaatii.
Luottamus
Strategisesti siinä on kysymys työläisten itseluottamuksen ja taistelutahdon lisäämisestä – ja näin työväenluokan auttamisesta siirtymään puolustuksesta hyökkäykseen. Prosessin aikana se voi saada työläiset kääntymään pois reformistijohtajistaan kohti vallankumousta.
Kysymys vallankumouksellisesta puolueesta ja yhteisrintamasta oli kiistakysymys kommunistisessa liikkeessä 20-luvun alussa. Komintern oli maailman vallankumouksellisten puolueiden liitto, joka syntyi Venäjän 1917 onnistuneen vallankumouksen innoittamana. Se rakennettiin vastapainoksi reformistiselle Toiselle internationaalille.
Komintern sovelsi «21 ehtoa» puolueisiin ennen kuin ne pääsivät jäseniksi. Tärkein ehto oli, että marxilaisten oli rakennettava selkeän vallankumouksellisia puolueita. Mutta työväenluokan kapina-aalto, joka oli pyyhkinyt Eurooppaa 1918—20, oli alkanut laantua.
20-luvun alussa Saksan kommunistisesta puolueesta oli tullut joukkopuolue, vaikka se olikin irrallaan työväenluokasta kokonaisuutena. Kommunistijohtajat rohkaisivat sitten jäseniään olemaan mahdollisimman taistelutahtoisia sen korvaamiseksi, ettei aitoa vallankumousliikettä ollut.
Tämä «äärivasemmistolaisuus» johti Maaliskuun liikkeeseen. Kommunistit yrittivät tehdä kuparikaivoksen paikallisesta kamppailusta valtakunnallisen kapinan. Manööveri johti katastrofimaiseen jäsenkatoon ja tuhansien puolueen jäsenten vangitsemiseen.
Italian kommunistinen puolue irtautui sosialistipuolueesta juuri, kun maan vallankumousliike oli haipumassa. Ero oli tarpeen vallankumouksellisten toimintaitsenäisyyden takaamiseksi. Sitä olisi kuitenkin pitänyt seurata yhtenäisyysyritys sosialistien kanssa Benito Mussolinin fasisteja vastaan. Valitettavasti Amade o Bordiga, ytimiään myöten äärivasemmistolainen, hallitsi kommunistipuolueessa. Puolue vastusti yhteisrintamahanketta sosialistien kanssa ja niinpä Mussolinin roistot saivat yliotteen.
Sekä Saksassa että Italiassa vallankumouksellisten epäonnistui soveltaa yhteisrintamataktiikkaa, koska he eivät ymmärtäneet strategisesti tarvetta perääntyä. Marxilaisten on aina yritettävä rakentaa puolueita, jotka ovat itsenäisiä niistä, jotka eivät usko työväenluokan kykyyn vapauttaa itse itsensä. Tämä täytyy kuitenkin yhdistää tilanteen tarpeiden tarkasteluun, sillä toimintayhtenäisyysyritykset ovat usein elintärkeitä puolueen ja luokan edistämisessä."
"Vallankumouksen organisointi: vallankumouksellinen puolue ja yhteisrintama
Kirjoittanut Ben Wray
14.10.2009
Yhtenäisyyttä tarvitaan taistelun viemiseen eteenpäin.Sarjamme toisessa osassa Ben Wray tarkastelee yhteisrintamaa ja vallankumouksellista puoluetta
Vain vallankumouksellinen puolue, johon kuuluvat luokkatietoisimmat työläiset, voi onnistuneesti kehittää ja soveltaa strategiaa ja taktiikkaa. Se kuitenkin luo ongelman.
Karl Marx totesi Kommunistisen puolueen manifestissa: «Kommunistit eivät ole erikoinen puolue muiden työväenpuolueiden vastakohtana. Heillä ei ole mitään koko proletariaatin eduista poikkeavia etuja.»
On totta, että Marx kirjoitti tämän ennen kuin nousivat sosialidemokraattiset, tai reformistiset, joukkopuolueet, jotka yrittivät peittää kuuliaisuutensa kapitalismille sosialistisella puheella. Hänen näkökohtansa on silti edelleen ajankohtainen.
Vallankumouksellisten on aina puolustettava koko työväenluokan etuja. Mutta kuinka he pystyvät siihen, jos luokkatietoisimmat työläiset järjestäytyvät erillään muusta luokasta? Tämän ongelman ratkaisemiseen on kaksi näkökulmaa.
Ensiksikin se, miksi vallankumoukselliset järjestäytyvät puolueeksi, on että se on tehokkain tapa yhdistää koko työväenluokka. Koska he ovat periaatteessa samaa mieltä, he pystyvät soveltamaan linjaansa yhtenäisesti ja suuntaamaan voimansa yritykseen saada koko työväenluokka sosialismin taakse.
Vallankumouksellinen puolue ei pyri ottamaan valtaa itse. Se yrittää vakuuttaa ihmisten enemmistön siitä, että sen on otettava yhteiskunta valvontaansa käyttämällä omia työväenvallan elimiään.
Luokkien voimasuhteet eivät usein kuitenkaan ole edullisia. Sellaisissa tapauksissa on tarpeen yhdistyä niiden kanssa, jotka haluavat puolustaa työväenluokan välittömiä etuja. Siihen tarvitaan yhteisrintamaa. Se on sopimus liittoutua reformistien kanssa vähimmäisvaatimusten suhteen. Tämän toiminnan aikana vallankumouksellisten on säilytettävä järjestönsä ja tavoitteidensa riippumattomuus. Taktisesti yhteisrintama voi saada monenlaisia muotoja riippuen siitä, mitä tilanne vaatii.
Luottamus
Strategisesti siinä on kysymys työläisten itseluottamuksen ja taistelutahdon lisäämisestä – ja näin työväenluokan auttamisesta siirtymään puolustuksesta hyökkäykseen. Prosessin aikana se voi saada työläiset kääntymään pois reformistijohtajistaan kohti vallankumousta.
Kysymys vallankumouksellisesta puolueesta ja yhteisrintamasta oli kiistakysymys kommunistisessa liikkeessä 20-luvun alussa. Komintern oli maailman vallankumouksellisten puolueiden liitto, joka syntyi Venäjän 1917 onnistuneen vallankumouksen innoittamana. Se rakennettiin vastapainoksi reformistiselle Toiselle internationaalille.
Komintern sovelsi «21 ehtoa» puolueisiin ennen kuin ne pääsivät jäseniksi. Tärkein ehto oli, että marxilaisten oli rakennettava selkeän vallankumouksellisia puolueita. Mutta työväenluokan kapina-aalto, joka oli pyyhkinyt Eurooppaa 1918—20, oli alkanut laantua.
20-luvun alussa Saksan kommunistisesta puolueesta oli tullut joukkopuolue, vaikka se olikin irrallaan työväenluokasta kokonaisuutena. Kommunistijohtajat rohkaisivat sitten jäseniään olemaan mahdollisimman taistelutahtoisia sen korvaamiseksi, ettei aitoa vallankumousliikettä ollut.
Tämä «äärivasemmistolaisuus» johti Maaliskuun liikkeeseen. Kommunistit yrittivät tehdä kuparikaivoksen paikallisesta kamppailusta valtakunnallisen kapinan. Manööveri johti katastrofimaiseen jäsenkatoon ja tuhansien puolueen jäsenten vangitsemiseen.
Italian kommunistinen puolue irtautui sosialistipuolueesta juuri, kun maan vallankumousliike oli haipumassa. Ero oli tarpeen vallankumouksellisten toimintaitsenäisyyden takaamiseksi. Sitä olisi kuitenkin pitänyt seurata yhtenäisyysyritys sosialistien kanssa Benito Mussolinin fasisteja vastaan. Valitettavasti Amade o Bordiga, ytimiään myöten äärivasemmistolainen, hallitsi kommunistipuolueessa. Puolue vastusti yhteisrintamahanketta sosialistien kanssa ja niinpä Mussolinin roistot saivat yliotteen.
Sekä Saksassa että Italiassa vallankumouksellisten epäonnistui soveltaa yhteisrintamataktiikkaa, koska he eivät ymmärtäneet strategisesti tarvetta perääntyä. Marxilaisten on aina yritettävä rakentaa puolueita, jotka ovat itsenäisiä niistä, jotka eivät usko työväenluokan kykyyn vapauttaa itse itsensä. Tämä täytyy kuitenkin yhdistää tilanteen tarpeiden tarkasteluun, sillä toimintayhtenäisyysyritykset ovat usein elintärkeitä puolueen ja luokan edistämisessä."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.