työllistyminen kotiäitivuosien jälkeen

Mullekin tuli mieleen noiden pedagogisten opintojen suorittaminen. Koulutustehtäviä kyllä riittää!

että on myös muita kotiäidiksi haluavia, joilla myös korkea koulutus. Meidän alalla lähes kaikki tuntemani ovat menneet töihin viim. kun äitiysloma loppuu ja vain yksi on ollut tietääkseni edes 1,5v poissa töistä ja usein nämä äidit joutuvat tekemään töitä äippälomalla ollessaankin jotta virka uusittaisiin jne., itse en ole moiseen ryhtynyt. Olemme mieheni kanssa kyllä miettineet, että jos hänkin jäisi välillä kotiin lapsia hoitamaan, koska sekin olisi mahdollista, tosin rahaa menettäisimme enemmän koska mies tienaa enemmä. Olen jopa miettinyt yrityksen perustamistakin joskus kun on kuitenkin ekonomin tutkinto josta olisi sikäli hyötyäkin, pitäisi vain keksi hyvä liikeidea ensin! :-) Myös nuo pedagogiset opinnot kiinnostavat, joten sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto.

vxzvzxc kirjoitti:

että on myös muita kotiäidiksi haluavia, joilla myös korkea koulutus. Meidän alalla lähes kaikki tuntemani ovat menneet töihin viim. kun äitiysloma loppuu ja vain yksi on ollut tietääkseni edes 1,5v poissa töistä ja usein nämä äidit joutuvat tekemään töitä äippälomalla ollessaankin jotta virka uusittaisiin jne., itse en ole moiseen ryhtynyt. Olemme mieheni kanssa kyllä miettineet, että jos hänkin jäisi välillä kotiin lapsia hoitamaan, koska sekin olisi mahdollista, tosin rahaa menettäisimme enemmän koska mies tienaa enemmä. Olen jopa miettinyt yrityksen perustamistakin joskus kun on kuitenkin ekonomin tutkinto josta olisi sikäli hyötyäkin, pitäisi vain keksi hyvä liikeidea ensin! :-) Myös nuo pedagogiset opinnot kiinnostavat, joten sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Lue lisää

Järjen ja sydämen äänet joutuvat taistelemaan äitiyden ja työn kamppaillessa keskenään. Omantunnnon soimaukselta ei välty teki mitä tahansa.

Vaikuttaa näin ulkopuolisen aivoilla ajateltuna, että suuntasi on eteenpäin uralla (millä tahansa), etkä enää kaipaakaan niin kovasti siihen vanhaan hommaan. En tiedä minkä ikäinen lapsesi nyt on, mutta sanonpa vaan, että kunhan pääsee yli kahden vuoden ja lähelle kolmea, elämässäsi on mahdollisesti jo sen verran vapaa-ajan aukkoja, että voit alkaa kouluttautumaan uuteen ja miksei sitä yritystäkin vaikka kyhäämään. Miettimisaikaahan sitten ainakin olisi, ja kun ja jos lapsi menee 3- tai 4- vuotiaana hoitoon, olisi sinulla vauhtia ja vipinää aloittaa uuden uran kanssa.

Ajan kanssa asia ratkeaa, sinä kuitenkin tiedät sisimässäsi parhaiten miten tulee hommassa toimia.

Hankkikaa sitten osa-aika lapsiakin!

mutta veikkaanpa, että siinä kävisi niin, että joutuisin kuitenkin tekemään samat työt, mutta puolella palkalla. Esim. kun teen tutkimusta, niin sitä on aika vaikea tehdä vain "osa-aikaisesti", koska se itse työmäärä on kuitenkin ihan sama, mutta sitten siinä tutkimuksen tekemisessä menee vain puolet kauemmin, mikä johtaisi toden.näköisesti siihen ,että virkaa ei sitten uusittaisi tai rahoitusta ei tippuisi (tulokset / julkaisut kun ratkaisevat). Kenties opetusta voisikin tehdä osa-aikaisesti siten, että pari kurssia vuodessa.

Kyllä kotiin jääminen kannattaa, jos itsellä siihen on halua ja taloudellisia mahdollisuuksia. Olen itse akateemisesti koulutettu, kotona olin äitiys- ja hoitovapailla lähes 6 vuotta. Tein muutaman keikkahomman hoitovapailla ja siitä sainkin sitten "uuden" ammatin koulutusta vastaavassa työssä! Tällä hetkellä on lähes 10 vuotta freelancerina takana, töitä sopivasti lamasta huolimatta ja edelleen saa olla kotona ja ottaa lapset vastaan koulun jälkeen. Opiskelukavereiden tapaista hurjaa uraputkea ei ole, mutta välit lapsiin läheiset ja rahaa tulee sen verran että hyvin pärjätään. Eikä tarttenut viedä vaippaikäisiä tarhaan asumaan (akateemisillahan nuo työpäivät tuppaavat hieman venymään...). Tsemppiä ja uskoa siihen, että kyllä se paikka työelämässä löytyy sitten kun on sen aika!

Minä ainakin halusin aina varmistaa sen verran omaa 'uraani', että pysyn työn syrjässä kiinni. Ja olenkin ollut kaukonäköinen. Erottuani en pudonnut tyhjän päälle ja aina opiskeltuani lisää alaa olen pysynyt ajan tasalla työelämässä. Eläkekertymääkin on ihan kohtuullisesti, joten en voi sitten ainakaan valittaa ihan riittämätöntä eläkettäni. Kyllä naisen kannattaa myös ajatella omaa työelämäänsä, sillä tosiasiassa aika moni avioliitto päättyy eroon, vaikka sitä ei ikinä toivo kenellekään. - Niin ja sattuuhan sitä elämässä muutakin epävarmaa. Minä taas kannatan, että lasten ollessa pieniä olisi ihanteellista tehdä lyhyempää työviikkoa. Siinä samalla voisi myös täydentää opintojaan (näin minä olen tehnyt). Äitinä ja vaimona olen ollut mielestä ihan jees ja lapseni ovat hyvin pärjääviä ja omatoimisiakin.

kotiäitinä 6 v kirjoitti:

Kyllä kotiin jääminen kannattaa, jos itsellä siihen on halua ja taloudellisia mahdollisuuksia. Olen itse akateemisesti koulutettu, kotona olin äitiys- ja hoitovapailla lähes 6 vuotta. Tein muutaman keikkahomman hoitovapailla ja siitä sainkin sitten "uuden" ammatin koulutusta vastaavassa työssä! Tällä hetkellä on lähes 10 vuotta freelancerina takana, töitä sopivasti lamasta huolimatta ja edelleen saa olla kotona ja ottaa lapset vastaan koulun jälkeen. Opiskelukavereiden tapaista hurjaa uraputkea ei ole, mutta välit lapsiin läheiset ja rahaa tulee sen verran että hyvin pärjätään. Eikä tarttenut viedä vaippaikäisiä tarhaan asumaan (akateemisillahan nuo työpäivät tuppaavat hieman venymään...). Tsemppiä ja uskoa siihen, että kyllä se paikka työelämässä löytyy sitten kun on sen aika!

Lue lisää

jos voisi tehdä vaikka joskus osa-aikaisesti töitä kotonta käsin (lasten ollessa vähän vanhempia). Kyllä tällä hetkellä sydämeni sanoo 200% minun paikkani olevan kotona, vaikka se saattaakin olla ammatillinen itsemurha. Lapseni on kohta vuoden, mutta en mitenkään voisi vielä palata töihin ja nyt on jo uusi vauvakuumekin päällä :-). Tuntuu, että ympäristö kovasti painostaa minua töihin, koska olenhan kalliisti kouluttautunut yhteiskunnan verorahoilla, enkä ehtinyt olla kuin 3 vuotta töissä valmistumisen jälkeen. En edes usko, että pystyisin tekemään hyvin nykyisiä töitäni, koska ikävä olisi liian suuri hoitopäivän aikana (samoiten huono omatunto).

alkuper.kirjottaja kirjoitti:

jos voisi tehdä vaikka joskus osa-aikaisesti töitä kotonta käsin (lasten ollessa vähän vanhempia). Kyllä tällä hetkellä sydämeni sanoo 200% minun paikkani olevan kotona, vaikka se saattaakin olla ammatillinen itsemurha. Lapseni on kohta vuoden, mutta en mitenkään voisi vielä palata töihin ja nyt on jo uusi vauvakuumekin päällä :-). Tuntuu, että ympäristö kovasti painostaa minua töihin, koska olenhan kalliisti kouluttautunut yhteiskunnan verorahoilla, enkä ehtinyt olla kuin 3 vuotta töissä valmistumisen jälkeen. En edes usko, että pystyisin tekemään hyvin nykyisiä töitäni, koska ikävä olisi liian suuri hoitopäivän aikana (samoiten huono omatunto).

Lue lisää

Itse olen (ollut!) myös korkeakoulutettu. Meillä 4 lasta. 3:nen ja 4:nen lapsen jälkeen olinkin täydet 3 vuotta kotona. Ei ollut työpaikkaa odottamassa. Ja kuinka ollakaan putosin todella "oravanpyörästä" oltuani lähes 6 vuotta "vain kotona".

Kun lapset olivat pieniä, oli järkevää olla kotona, koska tarjolla oli vain pätkätöitä (vaikka olin/olen korkeakoulutettu), joissa palkka oli huono - vrt. hoitomaksut - käteen olisi jäänyt työn ilo. 90-luvulla ja 2000-luvun alussa pärjättiin vielä yhden ihmisen palkalla. Kun olisin oikeasti halunnut palata työelämään, kappas vain, olinkin jo liian vanha (34 v.) ja liian kauan kotona ollut. Työvoimatston kautta ei herunut kuin pakkokursseja, koska 18 vuotta opiskeltuani (peruskoulu, lukio ja tutkinto) ja nuo 6 vuotta kotona oltuani kaikki oli "vanhentunutta". Kursseilla opiskeltiin kuitenkin perusasioita, jotka olin opiskellut jo kertaalleen ja työelämässäkin tullut vastaan. Omatoimisessa työnhaussa työnantajat naureskelivat työkkärin kursseille - eniten painoarvoa oli kuitenkin DI:n tutkinnossa...

Kun edelleen ei ollut sellaista työtä tarjolla jossa olisin osannut yhdistää 6 hengen talouden pyörittämisen (niin , kun on pitkään kotona, niin kaikki osapuolet - lapset ja mies - tottuvat liian hyvään palveluun ja kotitöiden uudelleen jakaminen on aika vaikeaa, vaikka kuinka aina sovitaan mitä) 8-10 tunnin työpäivään niin aloin yrittäjäksi.

Nyt olen huonosti palkattu, teen pitkää työpäivää ja sellaisella alalla johon en alunperin kouluttautunut. Tämän tekemisen kestäisi, jos tulot olisivat isommat, mutta se ei tällä alalla ole mahdollista. Jos olisin tämän tiennyt niinä onnellisina pikkulapsi ja kotihoitovuosina, olisin kuitenkin kynsin hampain pitänyt jonkinlaisesta työpaikasta kiinni ja yrittänyt työnantajan kanssa sopia osa-aikatyöstä kun lapset olivat pieniä.

Edelleen on tosi kurjaa olla taloudellisesti riippuvainen puolisosta, vaikka hän ei fiksuna tuo tätä esiin, samoin hänen palkkansa ei ole noussut samoin kuin elinkustannukset, elämä on tiukempaa kuin silloin kuin olin vain kotona. Hyvästä tutkinnosta huolimatta arvoni työmarkkinoilla on 0. Oman alan töitä en saa ja muihin hommiin olen liian korkeasti koulutettu. Eläke tulee olemaan pieni ja puolison kanssa pitää pysyä sovussa, jottei tule ero. uudelleenkouluttautumistakin olen harkinnut mutta toisaalta haluaisin oikeasti tehdä töitä koska olen ollut koulussa puolet elämästäni.

alkuper.kirjottaja kirjoitti:

jos voisi tehdä vaikka joskus osa-aikaisesti töitä kotonta käsin (lasten ollessa vähän vanhempia). Kyllä tällä hetkellä sydämeni sanoo 200% minun paikkani olevan kotona, vaikka se saattaakin olla ammatillinen itsemurha. Lapseni on kohta vuoden, mutta en mitenkään voisi vielä palata töihin ja nyt on jo uusi vauvakuumekin päällä :-). Tuntuu, että ympäristö kovasti painostaa minua töihin, koska olenhan kalliisti kouluttautunut yhteiskunnan verorahoilla, enkä ehtinyt olla kuin 3 vuotta töissä valmistumisen jälkeen. En edes usko, että pystyisin tekemään hyvin nykyisiä töitäni, koska ikävä olisi liian suuri hoitopäivän aikana (samoiten huono omatunto).

Lue lisää

YHteiskunna verorahoilla kouluttaumista? Eikös opiskelijat kustanna itse omat opiskelunsa.
Kukas sitten hoitopaikat maksaa? Entä tulevan nuoren mielenterveysongelmat, sairauslomat ja jo hoitoajan sairaslomapäivät. Kaikissa tutkimuksissa on kiistattomasti osoitettu että liian varhainen erossa olo vanhemmasta aiheuttaa mm. masennusta kouluikäisenä.

Kuutele todellakin sydämesi ääntä.

K l a a v a kirjoitti:

Minä ainakin halusin aina varmistaa sen verran omaa 'uraani', että pysyn työn syrjässä kiinni. Ja olenkin ollut kaukonäköinen. Erottuani en pudonnut tyhjän päälle ja aina opiskeltuani lisää alaa olen pysynyt ajan tasalla työelämässä. Eläkekertymääkin on ihan kohtuullisesti, joten en voi sitten ainakaan valittaa ihan riittämätöntä eläkettäni. Kyllä naisen kannattaa myös ajatella omaa työelämäänsä, sillä tosiasiassa aika moni avioliitto päättyy eroon, vaikka sitä ei ikinä toivo kenellekään. - Niin ja sattuuhan sitä elämässä muutakin epävarmaa. Minä taas kannatan, että lasten ollessa pieniä olisi ihanteellista tehdä lyhyempää työviikkoa. Siinä samalla voisi myös täydentää opintojaan (näin minä olen tehnyt). Äitinä ja vaimona olen ollut mielestä ihan jees ja lapseni ovat hyvin pärjääviä ja omatoimisiakin.

Lue lisää

Ero tehdään itse niikuin yhteenmenokin. Eivät ne mitenkään "pääty" eikä ne pysy toivomalla pystyssä. Lasten kannalta asia on juuri aikuisten armoilla. He hölmöilee ei lapset.

Siksi naisen ei tarvitse ajatella eikä pidä ajatella vain itseään kun lapset syntyy eikä miehenkään. Epävarmuus omassa mielessä ei oikeuta kävelemään moraalisen ja kunniallisen vanhemuusvelvollisuuden yli. Mielestäni suurin osa uraihmisistä suoittavat eräälaista riittämättömyyden ja ahneuden sekoittamaa itsetuyydytystä jatkuvasti pitämällä oman asemansa sekavan moninaisena ja täten eivät ole itselle ,puolisolle ja lapsilleen tasapainoista turvaa.

Ehdottomasti selkeät valinnat ja päätökset yhteisymmärryksessä lasten toisen vanhemman kanssa. kenekään ura eikä mikään rahaan perustuva uhka laukea jos hoitaa lapsensa. Jotkut pärjää muutamalla satasella kuukaudet lasten kanssa. Egoistit ei millään rahalla edes itsekseen.

alkuper.kirjottaja kirjoitti:

jos voisi tehdä vaikka joskus osa-aikaisesti töitä kotonta käsin (lasten ollessa vähän vanhempia). Kyllä tällä hetkellä sydämeni sanoo 200% minun paikkani olevan kotona, vaikka se saattaakin olla ammatillinen itsemurha. Lapseni on kohta vuoden, mutta en mitenkään voisi vielä palata töihin ja nyt on jo uusi vauvakuumekin päällä :-). Tuntuu, että ympäristö kovasti painostaa minua töihin, koska olenhan kalliisti kouluttautunut yhteiskunnan verorahoilla, enkä ehtinyt olla kuin 3 vuotta töissä valmistumisen jälkeen. En edes usko, että pystyisin tekemään hyvin nykyisiä töitäni, koska ikävä olisi liian suuri hoitopäivän aikana (samoiten huono omatunto).

Lue lisää

Vaihda tuommoinen ympäristö!

Eikös se pikemminkin mene niin, että sinä olet tärkeämpi yhteiskunnalle kotona, kun et rasita päivähoitopaikkoja (kotihoito on ainakin kolme kertaa yhteiskunnalle halvempaa) ja vielä kasvatat tulevaa / tulevia veronmaksajia eläkkeitä ja hyvinvointipakveluja turvaamaan.

Vasta kolmevuotias lapsi on kypsä eroamaan äidistään pitkiksi ajoiksi toistuvasti. Aina ei vielä silloinkaan. Ei "viisaat" päättäjämme muuten olisi kehitelleet tätä pienimuotoista avustusta annettavaksi lapsen kolmeen ikävuoteen saakka ellei siinä olisi myös lapsen etu etusijalla. Järjestelmät on kehitetty hyötykäyttöön. Mitä useampi niitä käyttää, sen varmemmin ne jatkossa pysyvätkin.

Usko sydäntäsi, älä kateellisia törkimyksiä!

*** kirjoitti:

Itse olen (ollut!) myös korkeakoulutettu. Meillä 4 lasta. 3:nen ja 4:nen lapsen jälkeen olinkin täydet 3 vuotta kotona. Ei ollut työpaikkaa odottamassa. Ja kuinka ollakaan putosin todella "oravanpyörästä" oltuani lähes 6 vuotta "vain kotona".

Kun lapset olivat pieniä, oli järkevää olla kotona, koska tarjolla oli vain pätkätöitä (vaikka olin/olen korkeakoulutettu), joissa palkka oli huono - vrt. hoitomaksut - käteen olisi jäänyt työn ilo. 90-luvulla ja 2000-luvun alussa pärjättiin vielä yhden ihmisen palkalla. Kun olisin oikeasti halunnut palata työelämään, kappas vain, olinkin jo liian vanha (34 v.) ja liian kauan kotona ollut. Työvoimatston kautta ei herunut kuin pakkokursseja, koska 18 vuotta opiskeltuani (peruskoulu, lukio ja tutkinto) ja nuo 6 vuotta kotona oltuani kaikki oli "vanhentunutta". Kursseilla opiskeltiin kuitenkin perusasioita, jotka olin opiskellut jo kertaalleen ja työelämässäkin tullut vastaan. Omatoimisessa työnhaussa työnantajat naureskelivat työkkärin kursseille - eniten painoarvoa oli kuitenkin DI:n tutkinnossa...

Kun edelleen ei ollut sellaista työtä tarjolla jossa olisin osannut yhdistää 6 hengen talouden pyörittämisen (niin , kun on pitkään kotona, niin kaikki osapuolet - lapset ja mies - tottuvat liian hyvään palveluun ja kotitöiden uudelleen jakaminen on aika vaikeaa, vaikka kuinka aina sovitaan mitä) 8-10 tunnin työpäivään niin aloin yrittäjäksi.

Nyt olen huonosti palkattu, teen pitkää työpäivää ja sellaisella alalla johon en alunperin kouluttautunut. Tämän tekemisen kestäisi, jos tulot olisivat isommat, mutta se ei tällä alalla ole mahdollista. Jos olisin tämän tiennyt niinä onnellisina pikkulapsi ja kotihoitovuosina, olisin kuitenkin kynsin hampain pitänyt jonkinlaisesta työpaikasta kiinni ja yrittänyt työnantajan kanssa sopia osa-aikatyöstä kun lapset olivat pieniä.

Edelleen on tosi kurjaa olla taloudellisesti riippuvainen puolisosta, vaikka hän ei fiksuna tuo tätä esiin, samoin hänen palkkansa ei ole noussut samoin kuin elinkustannukset, elämä on tiukempaa kuin silloin kuin olin vain kotona. Hyvästä tutkinnosta huolimatta arvoni työmarkkinoilla on 0. Oman alan töitä en saa ja muihin hommiin olen liian korkeasti koulutettu. Eläke tulee olemaan pieni ja puolison kanssa pitää pysyä sovussa, jottei tule ero. uudelleenkouluttautumistakin olen harkinnut mutta toisaalta haluaisin oikeasti tehdä töitä koska olen ollut koulussa puolet elämästäni.

Lue lisää

"uudelleenkouluttautumistakin olen harkinnut mutta toisaalta haluaisin oikeasti tehdä töitä koska olen ollut koulussa puolet elämästäni."

Harmi etteivät halut ja todellissuus aina kohtaa. Joskus on tehtävä ja punnittava valintoja erilaisista lähtökohdista, kuin mihin on tottunut.

AP:lle sen verran, että vaikka joillain kävisi näin, ei se tarkoita, että sinullakin näin kävisi. Kannattaa todellakin kuunnella sydämen ääntä. Lapset ovat kuitenkin maailmassa ne tärkeimmät ja kaiken "maallisen" yläpuolella.

elämä kantaa kirjoitti:

"uudelleenkouluttautumistakin olen harkinnut mutta toisaalta haluaisin oikeasti tehdä töitä koska olen ollut koulussa puolet elämästäni."

Harmi etteivät halut ja todellissuus aina kohtaa. Joskus on tehtävä ja punnittava valintoja erilaisista lähtökohdista, kuin mihin on tottunut.

AP:lle sen verran, että vaikka joillain kävisi näin, ei se tarkoita, että sinullakin näin kävisi. Kannattaa todellakin kuunnella sydämen ääntä. Lapset ovat kuitenkin maailmassa ne tärkeimmät ja kaiken "maallisen" yläpuolella.

Lue lisää

sanot että "Lapset ovat kuitenkin maailmassa ne tärkeimmät ja kaiken "maallisen" yläpuolella" Millähän meinaat sitten ikäihmisenä elämises maksaa? Vai sossuko

Sitten onkin se riita ja rutina!

t o s i a s i a a kirjoitti:

Sitten onkin se riita ja rutina!

Rakkaus ei koskaan lopu. Parisuhteiden erkanemiset tulevat muista asioista, esim. siitä mitä itse haluaa elämältään. Rakkaus haudataan omien halujen ja mielikuvien alle.

Kaikkien ihmisten välillä vallitsee yhtenäinen rakkaus, jos pystymme antamaan sille mahdollisuuden. Mutta me ihmiset olemme enemmän ja vähemmän asenteiltamme ja ajatuksiltamme vammautuneita, niin että muut asiat tulevat rakkauden tielle. Riidat ja rutinat syntyvät päänsisäisistä haluista..

rakkaus ikuista kirjoitti:

Rakkaus ei koskaan lopu. Parisuhteiden erkanemiset tulevat muista asioista, esim. siitä mitä itse haluaa elämältään. Rakkaus haudataan omien halujen ja mielikuvien alle.

Kaikkien ihmisten välillä vallitsee yhtenäinen rakkaus, jos pystymme antamaan sille mahdollisuuden. Mutta me ihmiset olemme enemmän ja vähemmän asenteiltamme ja ajatuksiltamme vammautuneita, niin että muut asiat tulevat rakkauden tielle. Riidat ja rutinat syntyvät päänsisäisistä haluista..

Lue lisää

Eritoten korostaisin sitä mitä olen ihmetellyt vanhimman lapseni syntymästä saakka! Missä on nykajan naisten lasten AITO rakkaus ja mikä päänsisäinen halu on sen sekoittanut täydelliseksi unohdukseksi jota "selitetään" olemassa olevana mutta kuitenkin valtava palo on työntää lapset aivan muualle kuin äidinrakkauteen. Onko se sitä rakkaudellista tasa-arvoa vain uhmaa omaa perhettään vastaan vai mikä nykyajan naisilla on?

Mahdollisuus tulee rehellisyydestä itseään ja inhimillistä aitoa tuntemustaan kohtaan ja tosiaan siellä alla on se rakkaus mutta miksi kamppailla totuutta vastaan?
Uskon että parisuhteet hajoaa koska tälle talous rakkaudelle tarvitaan tilaa ja sitä saa hyökkäämällä yhteisöllisyyttä ja itseään vastaan jolloin on hyvin ohjattavissa markkinakoneeksi.

Edellin kertoo tämän asian lyhyesti ja ytimekkäästi. Siinä on jotain syvää aitoutta.

t o s i a s i a a kirjoitti:

Sitten onkin se riita ja rutina!

Kun lopetat vastuun kantamisen omista lähtökohdista ja haluat "helppoa elämää" niin kerrot rakkauden loppuneen. Voisko kysyä itseltään että onko vielä tiennytkään mitä rakkaus on?

Laspten ja puolison ja itsensä rakastaminen on kai aivan muuta kuin suuri määrä materiaalia ja ulkoinen yltäkylläisyys.

olipas sinulta todella typerä viesti!!!!! sinusta on haittaa.....

Olin hyvin onnellinen päästyäni takaisin töihin äitiysloman jälkeen. On järjestelykysymys hoitaa kaikki palaset kohdalleen, enkä olisi yhtään sen parempi kotiäiti jos olisin vielä vuosia ollut kotona lasten kanssa. Rakastan perhettäni, mutta kaipasin myös mielettömästi työyhteisöäni ja työtovereitani. Ja myös muiden ihmisten seura kuin pelkästään aviomiehen, lasten ja kodin elinpiiri alkoi tuntua piristävältä ja kannustavalta.

Onhan siinä miehestä riippuvainne taloudellisesti jos on kotona, mutta eikös elämän suuret valinnat ole aina riskejä, kyllähän myös avioliitto on aina "riski": joku voisi sanoa, että onko järkeä mennä naimisiin ja riskeerata koko elämä jos kerran puolet liitoista päätttyy eroon? Itse asiassa väitän kyllä, että keskituloisen miehen palkka (n.3000e/kk) riittää perheen elättämiseen jos esim. 2 lasta ja jos nainen kotona siis muutaman vuoden, ei esim. 10 vuotta- kyse on pitkälti menoista kiinni ja elintasovaatimuksista. Jos talolainaa lyhentää vähän, tekee itse ruoat, ei matkustele ja laittaa vähän rahaa autoon, niin kyllä sillä pärjää jos on keskituloinen. Ja jos on ehtinyt olla töissä vuosia, niin kyllähän sitä on ehtinyt pistää rahaa vähän säästöökin.

alkuper.kirjottaja kirjoitti:

Onhan siinä miehestä riippuvainne taloudellisesti jos on kotona, mutta eikös elämän suuret valinnat ole aina riskejä, kyllähän myös avioliitto on aina "riski": joku voisi sanoa, että onko järkeä mennä naimisiin ja riskeerata koko elämä jos kerran puolet liitoista päätttyy eroon? Itse asiassa väitän kyllä, että keskituloisen miehen palkka (n.3000e/kk) riittää perheen elättämiseen jos esim. 2 lasta ja jos nainen kotona siis muutaman vuoden, ei esim. 10 vuotta- kyse on pitkälti menoista kiinni ja elintasovaatimuksista. Jos talolainaa lyhentää vähän, tekee itse ruoat, ei matkustele ja laittaa vähän rahaa autoon, niin kyllä sillä pärjää jos on keskituloinen. Ja jos on ehtinyt olla töissä vuosia, niin kyllähän sitä on ehtinyt pistää rahaa vähän säästöökin.

Lue lisää

Mintenkähän minä olen sitten pärjännyt? Lapsia kolme ja ei työpaikkaa koska menetin sen mulle aiheutetulla onnettomuudella, kotini paloi ja silti olen noin 1000€ kk pärjäänyt ja lapset kouluttanut. Vaimon tulot on menneet hänen onnettomuuden vammojen hoitoon myös.

Mikä teillä raha rikkailla ihmisillä on ? Kun ei mikään riitä eikä lapsia viitsitä edes hoitaa ja vielä arvotaan mikä on parasta kun se kuviteltu kirkas kruunu jää saavuttamatta puhumattakaan siitä maailman valloituksesta.

Nykyään on vissiin suurempi voitto selvitä liiasta materiaalista kuin muutoin elämän vastuista.

Selvityminen kirjoitti:

Mintenkähän minä olen sitten pärjännyt? Lapsia kolme ja ei työpaikkaa koska menetin sen mulle aiheutetulla onnettomuudella, kotini paloi ja silti olen noin 1000€ kk pärjäänyt ja lapset kouluttanut. Vaimon tulot on menneet hänen onnettomuuden vammojen hoitoon myös.

Mikä teillä raha rikkailla ihmisillä on ? Kun ei mikään riitä eikä lapsia viitsitä edes hoitaa ja vielä arvotaan mikä on parasta kun se kuviteltu kirkas kruunu jää saavuttamatta puhumattakaan siitä maailman valloituksesta.

Nykyään on vissiin suurempi voitto selvitä liiasta materiaalista kuin muutoin elämän vastuista.

Lue lisää

Kun pääsis siihen asemaan ettei tarttis euroja laskea ja kun olis kiva olla vene. kunnon auto ja moottoripyörää ja pari kertaa vuodessa loma ulkomailla ja se on sitä elintasoa. Vaikka on perheellinen niin kyllä 3-6 kertaa vuodessa pitää päästä viihteelle puolison kanssa ja se elämästä nauttiminen maksaa ylättävän paljon ettei elämä ole pelkkää asuntolainan maksua ja kotona olemista ja myös omat ja lapsen harrastukset maksavat. Esim minulla tytär 15v haluaa kielikurssille vaikka maltalle että oppii kunnolla englannin kielen niin se 2000€ ja kun muutama vuosi niin ajokortti toiset 20002 niin vielä ihmettelette mikä elämässä maksaa. Lomat myös perheelle ovat kalliita vaikka maksajia olisi kaksi ja kukaan ei voi lomilla vaaan kotona olla koska se ei ole lomaa. Itsellä puoliso ja 15v tytär niin nettotulot 4000€ luokkaa niin kyllä välillä tuntuu että köyhiä ollaan jos haluaa jonkinlaista elintasoa pitää. Semmoinen 6000-8000€ nettotulot kun olisi niin hyvin tulis näillä menoilla toimeen.

..ketjun aloittaja sattuu oleman opettaja, niin kenkää vaan ja elinikäinen työsulku. Tuppaavat makaamaan vaan kaikilla virkavapailla ynnä muilla maidonvalutuslomilla ja kuittaavat kuitenkin kaikki edut poikkeamalla töissä sillointällöin. Varsinaisen työn tekee sitten jotkut määräaikaiset ja kyvyttömät sijaiset, joille ei heru lomarahoja eikä muitakaan työhön kuuluvia etuja. Sen kun pukkaat niitä ipanoita niin kauan kuin kohtu kestää, mutta älä sitten valita kun ikuinen kotiäiti ei saakaan suunnatonta eläkettä. Totta kai paras hoitaja pennulle olisi oma äiti, mutta nyky-yhteiskunta vaatii jotain ihan muuta. Panet vaan suosiolla jälkikasvun tarhaan tai sitten hommaat sen verran äveriään puolison ilman avioehtoja, että on varaa jäädä kotiin paapomaan....

mutta käytännössä meillä valitettavasti mahdotonta. Mies on maanviljelijä, tilaa eläimineen ei voi laittaa hyllylle vuodeksi ja maataloustulot niin pienet ettei ulkopuolisen palkkaaminen ole mitenkään mahdollista. Ajatuksena kyllä ihana ja kannatan ihan täysin miesten linkittämistä perhe-elämään nykyistä paremmin. Perheen ulkokehälle, töihin ja harrastuksiin on helppo kadota. ..

kammatetaan. oikeata tasa arvoa. niin kotona kuin perheen elättämisessäkin.

olen minäkin ollut jo 6 vuotta ja en ole katunut. Ura ei merkkaa mitään, lapset on ykkössijalla.

Voi että ku pitääkin ihmisten kokoajan ajatella tuota rahaa ja kumpi käy töissä että sitä rahaa tulee varmasti riittävästi.. itse en ajattelisin ihan noin vaikka rahaakin on pakko olla pakollisiin menoihin, mutta en alkasi sitä tinkimään ensiksi lapsista ja siitä yhdessä vietetystä ajasta !! voihan sitä tulla toimeen vähemmälläkin? vai mitä? hautaan me ei saada kukaan mitään mukaan ..suositteln kyllä kaikille jäämään kotiin jos vain on mahdollista:) lapset on hetken vain pienia ja tarhaan kyllä ehtii myöhemminkin ja hyvä paikka se tarhakin on! en yhtään väheksy !

Olin yhteensä liki 11v kotona kolmen lapsen kanssa. Tänään (yli 50v) monet korkeasti koulutetut ystävättäreni sanovat katuvansa sitä, että eivät aikanaan jääneet lasten kanssa kotiin, vaan valitsivat uran. Mainitsemistasi syistä. Itse valitsin toisin. Hitaasti kouluttauduin lisää "kotivuosien" aikana ja elämää oli yhä edessä sitten, kun nuorin täytti neljä.

Tänään tiedän olleeni lasteni kanssa tarpeeksi, he oppivat perusvalmiudet kotona ja meillä on varsin läheiset ja lämpimät välit. Koen myös, että oikeasti tunnen lapseni ja ymmärrän heitä. Itselläni on yhä varmaan yli 15v työuraa jäljellä yrittäjänä (olen unelma-ammatissani nyt) ja silloisesta taloudellisesta niukkuudesta huolimatta lasteni lapsuusmuistot ovat hyvät. Niin, jäin yksinhuoltajaksi 8v sitten ja silloin oli pakko tehdä pitkiä päiviä, mutta murrosiästä huolimatta lapset pärjäsivät hyvin, ehkä siksi, että perusta oli niin vahva.

Ylläolevasta huolimatta sanoisin, että kuuntele sinä itseäsi ja tee ratkaisusi itsenäisesti. Vain sinä voit tietää, mitä itse haluat ja mitä lapsesi tarvitsee, älä anna painostaa itseäsi sen paremmin kotiin, kuin töihinkään, jos se ei tunnu oikealta.

mennyttä kirjoitti:

Olin yhteensä liki 11v kotona kolmen lapsen kanssa. Tänään (yli 50v) monet korkeasti koulutetut ystävättäreni sanovat katuvansa sitä, että eivät aikanaan jääneet lasten kanssa kotiin, vaan valitsivat uran. Mainitsemistasi syistä. Itse valitsin toisin. Hitaasti kouluttauduin lisää "kotivuosien" aikana ja elämää oli yhä edessä sitten, kun nuorin täytti neljä.

Tänään tiedän olleeni lasteni kanssa tarpeeksi, he oppivat perusvalmiudet kotona ja meillä on varsin läheiset ja lämpimät välit. Koen myös, että oikeasti tunnen lapseni ja ymmärrän heitä. Itselläni on yhä varmaan yli 15v työuraa jäljellä yrittäjänä (olen unelma-ammatissani nyt) ja silloisesta taloudellisesta niukkuudesta huolimatta lasteni lapsuusmuistot ovat hyvät. Niin, jäin yksinhuoltajaksi 8v sitten ja silloin oli pakko tehdä pitkiä päiviä, mutta murrosiästä huolimatta lapset pärjäsivät hyvin, ehkä siksi, että perusta oli niin vahva.

Ylläolevasta huolimatta sanoisin, että kuuntele sinä itseäsi ja tee ratkaisusi itsenäisesti. Vain sinä voit tietää, mitä itse haluat ja mitä lapsesi tarvitsee, älä anna painostaa itseäsi sen paremmin kotiin, kuin töihinkään, jos se ei tunnu oikealta.

Lue lisää

hattua näille kotiäideille, jotka ovat uskaltaneet tehdä ratkaisunsa sydämensä mukaisesti, vaikkakin ympäristöhön nykyään ajaa äidit töihin, koska kotiäitinä oleminen ei ole "trendikästä" :-(. Tätä aikaahan ei enää koskaan saa takaisin, mutta töissä ehtii tietysti olemaan vaikka 70-vuotiaaksi jos niin haluaa. Laskeskelin, että minulla olisi vielä yli 30 vuotta aikaa olla töissä vaikka olisin 4 vuotta kotona nyt....

Siis mitä mentit ja mitä sait tilalle? Oliko se aika ja se jatkumo aika perhettä varten vai työpaikkasi vahtimista varten?

Kaikissa mielipidekirjoituksissa näyttää sama ihminen kirjoittavan kotiäidin puolesta ja lasten kanssa kotiin jäämistä! Kannattaa ottaa myös asiat realistisesti. Kenellä oikeasti on varaa jäädä kotiin vuosikausiksi kotiäitinä? Kuinka monta katkeraa kotiäitiä itkee nyt eläkkeensä pienuutta? Kuinka monen kotiäidin mies repsahtaa kuitenkin muille maille vierahille? Ja tuo uhrautunut kotiäiti on itseensä ja vain omaan lähiympäristöön käpertynyt ihminen: aika moni kotiäiti näet lösähtää ja jumiutuu siinä kotona.

nykyajan nainen kirjoitti:

Kaikissa mielipidekirjoituksissa näyttää sama ihminen kirjoittavan kotiäidin puolesta ja lasten kanssa kotiin jäämistä! Kannattaa ottaa myös asiat realistisesti. Kenellä oikeasti on varaa jäädä kotiin vuosikausiksi kotiäitinä? Kuinka monta katkeraa kotiäitiä itkee nyt eläkkeensä pienuutta? Kuinka monen kotiäidin mies repsahtaa kuitenkin muille maille vierahille? Ja tuo uhrautunut kotiäiti on itseensä ja vain omaan lähiympäristöön käpertynyt ihminen: aika moni kotiäiti näet lösähtää ja jumiutuu siinä kotona.

Lue lisää

Olemme mieheni kanssa yhdessä sopineet, että menen heti töihin äitiysloman loputtua. Toivomme, että hän pääsee samaan päiväkotiin kuin esikoisemme. Vanhempi lapsi onkin ollut koko ajan myös päiväkodissa hieman lyhyempää päivää. Hän on vilkas ja kavereita kaipaava sosiaalinen fiksu miehenalku ja kaipaa muitakin virikkeitä kuin seurustella vauvan ja äidin kanssa arkisin. Tottakai harrastamme ja olemme yhdessä perheen kanssa viikonloput. Meillä ainakin on velkaa niin paljon, että molempien työpanosta tarvitaan ja rahakin on yksi tärkeä ja onnellistuttava tekijä perhe-elämässä. Minulla kyllä riittää perheen ohella energiaa opiskeluun ja omaan harrastukseen, samoin miehelläni ja takaan olevani myös ihmisenä ja naisena kokonaisempi päästessäni takaisin työelämään.

rakastava äitinainen kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa yhdessä sopineet, että menen heti töihin äitiysloman loputtua. Toivomme, että hän pääsee samaan päiväkotiin kuin esikoisemme. Vanhempi lapsi onkin ollut koko ajan myös päiväkodissa hieman lyhyempää päivää. Hän on vilkas ja kavereita kaipaava sosiaalinen fiksu miehenalku ja kaipaa muitakin virikkeitä kuin seurustella vauvan ja äidin kanssa arkisin. Tottakai harrastamme ja olemme yhdessä perheen kanssa viikonloput. Meillä ainakin on velkaa niin paljon, että molempien työpanosta tarvitaan ja rahakin on yksi tärkeä ja onnellistuttava tekijä perhe-elämässä. Minulla kyllä riittää perheen ohella energiaa opiskeluun ja omaan harrastukseen, samoin miehelläni ja takaan olevani myös ihmisenä ja naisena kokonaisempi päästessäni takaisin työelämään.

Lue lisää

Koskaan tunne tekevänsä mitään oikein. Minä itse aloitin työt kk sitten oltuani 10 vuotta kotiäitinä.
Nuorimmainen on nyt tasan vuoden, ja vanhin lapsista 10. Oli vaikeaa tehdä päätös työn ja kodin välillä, vaikka kovasti töihin jo kaipasinkin, tuntui raskaallta jättää pikkuinen ilman äitiä.

Ehkä ajatus omassa päässä olikin se vaikein, juuri pikkuisen jättämisestä. Vaikka kuinka koitin takoa päähän etten ole lapsia minnekkään jättämässä, vaan palaan vain työelämään päiväksi, ja palaan illalla lasten luo.

Meillä on tällähetkellä tilanne se, että mies jäi lasten kanssa kotiin, joten päiväkotiin emme nuorimmaisia laittaneet. Tämä jo ihan siitä syystä, että mies sai järjestettyä työnsä niin että hoitaa suurimman osan töistään kotoa käsin. Helpotti hieman omaa töihin lähtöäni tämä järjestely.
Mitä työmarkkinoilta tippumiseen tulee, ei minulle ainakaan käynyt niin kymmenessä vuodessa. Nautiin kamalasti ajasta lapsien kanssa, mutta paluu työelämään pitkän kotona olon jälkeen tuntuu melkeimpä lomalle. On rauhaa, eikä jatkuvaa tekemistä:)

""Kenenkään en ole kuullut katuvan kotiin jäämistä, mutta töihin lähtemistään kyllä!"

Se johtuu siitä, ettet vain lue etkä päästä tietoisuuteesi sellaisia tarinoita jotka sotivat omaa arvomaailmaasi vastaan. Eli jos sinä et ole jotain kuullut, ei se suinkaan tarkoita sitä, että ko. asiaa ei ole olemassakaan.

Jokaisen vaan täytyy nämä omaa elämäänsä koskevat ratkaisut tehdä aivan itse koska niistä kantaa vastuun ja seuraukset itse. Oli sitten kotona tai missä tahansa. En tajua näitä outoja syyllistämistarinoita tapaan "kadut vielä sitä ja tätä, kadut jos menet töihin, kadut vanhainkodissa" Siis mitä v***ua? Miten kukaan ulkopuolinen voi tietää mitä toinen vanhoilla päivillään katuu jos yleensä mitään tekemisiään katuu?? Mitäs jos toinen ei tosiaan kadu itseään koskevia ratkaisuja, vaikka toisen mielestä muka näin pitäisi tehdä? Kaikki eivät koe jatkuvaa kotonaolemista auvona, vaan vaihtelu ja älyllinen seura osan päivää on se joka auttaa jaksamaan äitinäkin. Juttu on niin yksinkertainen, että jos äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen. Kaikki ei herra nähköön tule onnellisiksi jollain uhrauskonseptilla, vaikka täällä sitä jatkuvasti tyrkytetään.

Näitä toisten ratkaisuja tai asioiden priorisointia ei kukaan ulkopuolinen ei voi alkaa sanelemaan syyllistämällä tai ohjailemalla että "kadut sitä ja kadut tätä". Itsehän ne seuraukset kantaa. Olisiko se liian katkeraa todeta, että jotkut eivät tosiaan kadu ratkaisujaan, vaikka muka pitäisi? Miksi tämä on niin uhkaavaa joillekin? Yritetäänkö tässä vain taas kohottautua jossain äiti-hierarkiassa mahdollisimman korkealle siinä uhrautuvuusasteikossa? Kun ei ole sitä muuta ihmisarvon asteikkoa olemassa eikä ole päästy pätemään missään muualla?

Ei kenenkään luulisi ratkaisujaan "katuvan" jos kerran on ne vapaaehtoisesti ja vaihtoehdot tietäen tehnyt. Jonkun sitä elantoakin on hankittava senkin jälkeen kun lapset ovat kasvaneet eli kotiin jääminen vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Puolison rakkauteen ja avioliiton ikuiseen jatkumiseen/toisen tuloilla elämiseen uskovan kannattaa pudottautua maan pinnalle, tutkia avioerotilastot ja lukea noita muita forumeita, joissa kerrotaan, kun asiat eivät mene oman arvomaailman tai suunnitelmien mukaisessa järjestyksessä.

Entinen kotiäiti kirjoitti:

Koskaan tunne tekevänsä mitään oikein. Minä itse aloitin työt kk sitten oltuani 10 vuotta kotiäitinä.
Nuorimmainen on nyt tasan vuoden, ja vanhin lapsista 10. Oli vaikeaa tehdä päätös työn ja kodin välillä, vaikka kovasti töihin jo kaipasinkin, tuntui raskaallta jättää pikkuinen ilman äitiä.

Ehkä ajatus omassa päässä olikin se vaikein, juuri pikkuisen jättämisestä. Vaikka kuinka koitin takoa päähän etten ole lapsia minnekkään jättämässä, vaan palaan vain työelämään päiväksi, ja palaan illalla lasten luo.

Meillä on tällähetkellä tilanne se, että mies jäi lasten kanssa kotiin, joten päiväkotiin emme nuorimmaisia laittaneet. Tämä jo ihan siitä syystä, että mies sai järjestettyä työnsä niin että hoitaa suurimman osan töistään kotoa käsin. Helpotti hieman omaa töihin lähtöäni tämä järjestely.
Mitä työmarkkinoilta tippumiseen tulee, ei minulle ainakaan käynyt niin kymmenessä vuodessa. Nautiin kamalasti ajasta lapsien kanssa, mutta paluu työelämään pitkän kotona olon jälkeen tuntuu melkeimpä lomalle. On rauhaa, eikä jatkuvaa tekemistä:)

Lue lisää

...Siwan kassa ja siivooja mihinkään putoakaan, mutta kyllä kaikki muu sitten kehittykin kymmenessä vuodessa niin, ettei ilman koulutusta pärjää. Ja jos ei työkokemusta ole hankittuna ennen sikiämistä, niin ei paljon auta koulutkaan. Työkokemukseksi ei yleensä tosin lasketa harjoittelijan vakanssia joskus parikymppisenä.
Toisaalta....antaahan jokainen kotiin jäävä äiti mahdollisuuden työntekoon jollekin sellaiselle, joka oikeasti haluaa tehdä muutakin kuin osallistua maapallon ylikansoittamiseen!

nykyajan nainen kirjoitti:

Kaikissa mielipidekirjoituksissa näyttää sama ihminen kirjoittavan kotiäidin puolesta ja lasten kanssa kotiin jäämistä! Kannattaa ottaa myös asiat realistisesti. Kenellä oikeasti on varaa jäädä kotiin vuosikausiksi kotiäitinä? Kuinka monta katkeraa kotiäitiä itkee nyt eläkkeensä pienuutta? Kuinka monen kotiäidin mies repsahtaa kuitenkin muille maille vierahille? Ja tuo uhrautunut kotiäiti on itseensä ja vain omaan lähiympäristöön käpertynyt ihminen: aika moni kotiäiti näet lösähtää ja jumiutuu siinä kotona.

Lue lisää

Kumotakseni ainakin omalta osaltani "nykyajan naisen" kommentteja kerron, että kirjoitin ensimmäistä kertaa tällaisessa foorumissa - viestini oli lapsien kanssa kotiin jäämiseen kannustava!
Joten en tosiaankaan ole se yksi ja sama ihminen, joka on puolustamassa joka paikassa kotiäitiyttä! Meitä on siis ainakin kaksi.

Eläkkeet on tärkeä asia huomiotavaksi. 30 vuotta sitten lapsien kanssa kotona olleet naiset ansaitsisivat kyllä tänä päivänä parempaa eläkettä kotivuosistaan. Toivon, että minulla on mahdollisuus ainakin jollain tavoin vaikuttaa siihen, että tässä asiassa yhteiskuntamme parantaa suuntaa! Toivottavasti 30 vuoden päästä tilanne on parempi.

Mitä tulee uhrautumiseen, käpertymiseen, lösähtämiseen ja jumiutumiseen:
Kotiäitiys vuosina (6v.) voin oikein hyvin, olin tyytyväinen ja minulla oli huomattavasti enemmän aikaa mm. hoitaa ystävyyssuhteitani, olla mukana järjetötoiminnassa, huolehtia ruokavaliostani ja ulkoilusta sekä suunnata katsettani muihinkin kuin itseeni!

Jaksoin hyvin, koska lähelläni oli toisiakin kotiäitejä jakamassa samaa elämäntilannetta.
Jaksoin hyvin, koska olin mukana muskarissa, perhekerhossa, vauvauinnissa jne. - en suinkaan kaikissa samana lukuvuonna, vaan sen mukaan kuinka huvitti olla liikkeellä ja lapsen/lapsien mielenkiinto riitti.
Jaksoin hyvin, koska myös mieheni oli tämän kotona olemisen "takana" - raha-asiat hoidettiin yhteisestä pussista ja perusasiat suhteessa oli ja on edelleen kunnossa. Olemme yhdessä toivoneet tätä perhettä. Ei tästä kummallakaan ole ensisijaisena tarkoituksena sen kauemmaksi kaikota.
Jaksoin hyvin koska olin kiinnostunut kotiäiti vuosinani harrastamaan jotakin myös itsekseni, mieheni kanssa ja kannustin miestä myös omiin harrastuksiinsa.

En lösähtänyt - mikäli se tarkoittaa painokiloja. Säännöllinen elämänrytmi lasten kanssa (ulkoilu, uni ja järkevä ruoka) vei mennessään 17 kiloa. Takaisin hiipien nyt, kun töissä ollessa ei aina ehdi syömään ja kotona tulee laitettua " nopeasti jotain ruokaa", mikä ei aina ole ihan terveellisintä.

Ja meillä ei todellakaan ole mikään "superelämä" - ihan tavallinen vaan. Tyytyväisyyttä riittää kun tavallinen on tarpeeksi. Pulmia ja hankaluuksia tulee vastaan - niin kaikilla. Välillä väsytti ja teki mieli heittää tutti nurkkaan ja parkua kilpaa lapsen kanssa. Toisinaan kotiäitiys on ihan kamalaa. Mutta silti se kannatti.

Toivoisin, että nykyaikaiset naiset ja miehet rohkaisisivat enemmän toinen toisaan, katsoisivat tilannetta suurempana kokonaisuutena ja - kuten sanottu - ymmärtäisivät, että on useita eri tapoja tehdä hyvä lopputulos. Jokaisen on vain keksittävä se parhaiten itselleen - ja perheelleen sopiva tapa!

Pienten parhaaksi kirjoitti:

Kumotakseni ainakin omalta osaltani "nykyajan naisen" kommentteja kerron, että kirjoitin ensimmäistä kertaa tällaisessa foorumissa - viestini oli lapsien kanssa kotiin jäämiseen kannustava!
Joten en tosiaankaan ole se yksi ja sama ihminen, joka on puolustamassa joka paikassa kotiäitiyttä! Meitä on siis ainakin kaksi.

Eläkkeet on tärkeä asia huomiotavaksi. 30 vuotta sitten lapsien kanssa kotona olleet naiset ansaitsisivat kyllä tänä päivänä parempaa eläkettä kotivuosistaan. Toivon, että minulla on mahdollisuus ainakin jollain tavoin vaikuttaa siihen, että tässä asiassa yhteiskuntamme parantaa suuntaa! Toivottavasti 30 vuoden päästä tilanne on parempi.

Mitä tulee uhrautumiseen, käpertymiseen, lösähtämiseen ja jumiutumiseen:
Kotiäitiys vuosina (6v.) voin oikein hyvin, olin tyytyväinen ja minulla oli huomattavasti enemmän aikaa mm. hoitaa ystävyyssuhteitani, olla mukana järjetötoiminnassa, huolehtia ruokavaliostani ja ulkoilusta sekä suunnata katsettani muihinkin kuin itseeni!

Jaksoin hyvin, koska lähelläni oli toisiakin kotiäitejä jakamassa samaa elämäntilannetta.
Jaksoin hyvin, koska olin mukana muskarissa, perhekerhossa, vauvauinnissa jne. - en suinkaan kaikissa samana lukuvuonna, vaan sen mukaan kuinka huvitti olla liikkeellä ja lapsen/lapsien mielenkiinto riitti.
Jaksoin hyvin, koska myös mieheni oli tämän kotona olemisen "takana" - raha-asiat hoidettiin yhteisestä pussista ja perusasiat suhteessa oli ja on edelleen kunnossa. Olemme yhdessä toivoneet tätä perhettä. Ei tästä kummallakaan ole ensisijaisena tarkoituksena sen kauemmaksi kaikota.
Jaksoin hyvin koska olin kiinnostunut kotiäiti vuosinani harrastamaan jotakin myös itsekseni, mieheni kanssa ja kannustin miestä myös omiin harrastuksiinsa.

En lösähtänyt - mikäli se tarkoittaa painokiloja. Säännöllinen elämänrytmi lasten kanssa (ulkoilu, uni ja järkevä ruoka) vei mennessään 17 kiloa. Takaisin hiipien nyt, kun töissä ollessa ei aina ehdi syömään ja kotona tulee laitettua " nopeasti jotain ruokaa", mikä ei aina ole ihan terveellisintä.

Ja meillä ei todellakaan ole mikään "superelämä" - ihan tavallinen vaan. Tyytyväisyyttä riittää kun tavallinen on tarpeeksi. Pulmia ja hankaluuksia tulee vastaan - niin kaikilla. Välillä väsytti ja teki mieli heittää tutti nurkkaan ja parkua kilpaa lapsen kanssa. Toisinaan kotiäitiys on ihan kamalaa. Mutta silti se kannatti.

Toivoisin, että nykyaikaiset naiset ja miehet rohkaisisivat enemmän toinen toisaan, katsoisivat tilannetta suurempana kokonaisuutena ja - kuten sanottu - ymmärtäisivät, että on useita eri tapoja tehdä hyvä lopputulos. Jokaisen on vain keksittävä se parhaiten itselleen - ja perheelleen sopiva tapa!

Lue lisää

Olen noissa asioissa samaa mieltä kanssasi, minusta on vain harmi, että Suomessa äitiyttä ei arvosteta enää lainkaan. Kukaan ei ota huomioon sitä, että kyllähän jokainen päivähoitopaikkakin maksaa yhteiskunnalle about 1000e/lapsi! Varmasti meitä on useampia, jotka ajattelevat samoin kuin sinä ja minä ja itse kyllä nostan hattua kaikille, jotka uskaltavat tehdä niin kuin sydän sanoo. Olemme jo mieheni kanssa päättäneet, että jään kotiin vielä toistaiseksi.

alkuper.kirj. kirjoitti:

Olen noissa asioissa samaa mieltä kanssasi, minusta on vain harmi, että Suomessa äitiyttä ei arvosteta enää lainkaan. Kukaan ei ota huomioon sitä, että kyllähän jokainen päivähoitopaikkakin maksaa yhteiskunnalle about 1000e/lapsi! Varmasti meitä on useampia, jotka ajattelevat samoin kuin sinä ja minä ja itse kyllä nostan hattua kaikille, jotka uskaltavat tehdä niin kuin sydän sanoo. Olemme jo mieheni kanssa päättäneet, että jään kotiin vielä toistaiseksi.

Lue lisää

Tämä oli avartava kokemus. Nimittäin kirjoitella tällaisella palstalla. Monen monta mielipidettä ja paljon kaikkea tarpeetontakin tulee näppäimien välityksellä ihmisiltä toinen toiselleen heitettyä.

Sinulle pohdiskelun aloittaja toivon voimia niihin "pirullisiin hetkiin" kun kaikki villakoirat räksyttää nurkissa,
lapset huutavat huomiota ja itsekin olisit halausta vailla! Toivottavasti luoksesi tuolloin jostakin yltää jonkun rohkaiseva ajatus, lämmin tekstiviesti tai kiva meili, naapurin kiva kommentti tai ystävän huomion osoitus - jokin asia jossakin muodossa, joka saa sinut siinä hetkessä jaksamaan. Seuraavaan hankalaan hetkeen on siten ehkä vähän taas voimavaroja jaksaa. Ja aina ei tietty ole pakko niin kamalasti jaksaakaan!
Vain välttämätön on lopulta tärkeää...

Pidä huolta itsestäsi, lapsistasi ja puolisostasi! Onnea tehdystä päätöksestä!

Unelma Anelma kirjoitti:

""Kenenkään en ole kuullut katuvan kotiin jäämistä, mutta töihin lähtemistään kyllä!"

Se johtuu siitä, ettet vain lue etkä päästä tietoisuuteesi sellaisia tarinoita jotka sotivat omaa arvomaailmaasi vastaan. Eli jos sinä et ole jotain kuullut, ei se suinkaan tarkoita sitä, että ko. asiaa ei ole olemassakaan.

Jokaisen vaan täytyy nämä omaa elämäänsä koskevat ratkaisut tehdä aivan itse koska niistä kantaa vastuun ja seuraukset itse. Oli sitten kotona tai missä tahansa. En tajua näitä outoja syyllistämistarinoita tapaan "kadut vielä sitä ja tätä, kadut jos menet töihin, kadut vanhainkodissa" Siis mitä v***ua? Miten kukaan ulkopuolinen voi tietää mitä toinen vanhoilla päivillään katuu jos yleensä mitään tekemisiään katuu?? Mitäs jos toinen ei tosiaan kadu itseään koskevia ratkaisuja, vaikka toisen mielestä muka näin pitäisi tehdä? Kaikki eivät koe jatkuvaa kotonaolemista auvona, vaan vaihtelu ja älyllinen seura osan päivää on se joka auttaa jaksamaan äitinäkin. Juttu on niin yksinkertainen, että jos äiti on onnellinen on lapsikin onnellinen. Kaikki ei herra nähköön tule onnellisiksi jollain uhrauskonseptilla, vaikka täällä sitä jatkuvasti tyrkytetään.

Näitä toisten ratkaisuja tai asioiden priorisointia ei kukaan ulkopuolinen ei voi alkaa sanelemaan syyllistämällä tai ohjailemalla että "kadut sitä ja kadut tätä". Itsehän ne seuraukset kantaa. Olisiko se liian katkeraa todeta, että jotkut eivät tosiaan kadu ratkaisujaan, vaikka muka pitäisi? Miksi tämä on niin uhkaavaa joillekin? Yritetäänkö tässä vain taas kohottautua jossain äiti-hierarkiassa mahdollisimman korkealle siinä uhrautuvuusasteikossa? Kun ei ole sitä muuta ihmisarvon asteikkoa olemassa eikä ole päästy pätemään missään muualla?

Ei kenenkään luulisi ratkaisujaan "katuvan" jos kerran on ne vapaaehtoisesti ja vaihtoehdot tietäen tehnyt. Jonkun sitä elantoakin on hankittava senkin jälkeen kun lapset ovat kasvaneet eli kotiin jääminen vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Puolison rakkauteen ja avioliiton ikuiseen jatkumiseen/toisen tuloilla elämiseen uskovan kannattaa pudottautua maan pinnalle, tutkia avioerotilastot ja lukea noita muita forumeita, joissa kerrotaan, kun asiat eivät mene oman arvomaailman tai suunnitelmien mukaisessa järjestyksessä.

Lue lisää

"Jonkun sitä elantoakin on hankittava senkin jälkeen kun lapset ovat kasvaneet eli kotiin jääminen vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Puolison rakkauteen ja avioliiton ikuiseen jatkumiseen/toisen tuloilla elämiseen uskovan kannattaa pudottautua maan pinnalle, tutkia avioerotilastot ja lukea noita muita forumeita, joissa kerrotaan, kun asiat eivät mene oman arvomaailman tai suunnitelmien mukaisessa järjestyksessä."

Jos äidin on taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin, miten pahoin se vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen? Kenties ainakin lasten hyvinvointina ja perusturvallisuuden tuojana.

Avioliiton ikuisuudesta ei kukaan tiedä, mutta miksi pitäisi asennoitua jo alusta saakka kyynisesti? Jotenkin varautua aina pahimpaan? Elämä menee kuitenkin aina omaa tahtiaan ja siihen on mahdollisuus vaikuttaa itsekin. Ihminen on myös selviytyvä eläin ja asioilla on tapana järjestyä. Lasten kanssa täytyy elää hetkessä. Ei voi jatkuvasti suunnitella, varautua, tai pian huomaa jo ajan rientäneen. Minne se aika katosi? Sitä ei saa takaisin.

Eiköhän voi vain yrittää parhaansa, uskoa hyvään ja toimia oman arvomaailmansa mukaisesti.

alkuper.kirj. kirjoitti:

Olen noissa asioissa samaa mieltä kanssasi, minusta on vain harmi, että Suomessa äitiyttä ei arvosteta enää lainkaan. Kukaan ei ota huomioon sitä, että kyllähän jokainen päivähoitopaikkakin maksaa yhteiskunnalle about 1000e/lapsi! Varmasti meitä on useampia, jotka ajattelevat samoin kuin sinä ja minä ja itse kyllä nostan hattua kaikille, jotka uskaltavat tehdä niin kuin sydän sanoo. Olemme jo mieheni kanssa päättäneet, että jään kotiin vielä toistaiseksi.

Lue lisää

Miksi sinua ei harmita se miten kotiisyyttä ei arvosteta?! Kyse ei ole alunperinkään mistään puolustamisesta eikä sen tarpeesta. Lasten saaminen on etuoikeus ja täten terveesti ajateltuna itsestään selvyys että vanhemmat hoitaa ja huoltaa lapsensa ja nimen omaan kotona. Tätä ei edes tarvitse vastakkain asetella minkään kanssa. Minusta vanhemmat teksi aivan oikein kun he ottaisiva lapset mukaan työpaikalle jos ja kun on pakko mennä (koulutuksen vaatimaan "pakkotyöhön" taloudellisin perustein, ja ja hoitaisivat lapset ensiksi ja sitten jos jää aikaa niin teksivät työpaikoilla sitä nyky yhteiskunnan vaatimaa "tulosta".

Miksi ihmeessä lapsiperheet antaa ulkopuolisten markkintalous voimien ja yhteiskunnan vastuuttomien talousfanatikoiden päättää terveestä perusturva ja kasvutuesta omille lapsilleen? Egonomistina tuon juuri pitäisi selvitä melko äkkiä. Kumpi oli ensiksi muna vai kana?

Tämä keromasikin myllerrys sisäisesti ja kysely sekä epävarmuus on tuullut siitä kun vanhemat on saatu uskomaan ja mänipuloitu siihen käsitykseen että lapset ovat "vain lapsia" ja heille on olemassa yhteiskunnallinen tuotantoketju hoidossa ja aikuiset ovatkin uraa ja taloudellista tuottoa varten eikä omia lapsiaan varten!!?? Mikäli arvostus aitona haluaa sen saa vain lapsiltaan.! Työ ja ahneus uran kautta saatu "arvostus" ja tuotto on katovaa ja sillä ei loppujen lopuksi tee yhtään mitään.

nykyajan nainen kirjoitti:

Kaikissa mielipidekirjoituksissa näyttää sama ihminen kirjoittavan kotiäidin puolesta ja lasten kanssa kotiin jäämistä! Kannattaa ottaa myös asiat realistisesti. Kenellä oikeasti on varaa jäädä kotiin vuosikausiksi kotiäitinä? Kuinka monta katkeraa kotiäitiä itkee nyt eläkkeensä pienuutta? Kuinka monen kotiäidin mies repsahtaa kuitenkin muille maille vierahille? Ja tuo uhrautunut kotiäiti on itseensä ja vain omaan lähiympäristöön käpertynyt ihminen: aika moni kotiäiti näet lösähtää ja jumiutuu siinä kotona.

Lue lisää

Ei ole sama joka puolustaa lapsia ja heidän perusturvaa sekä kotihoitoa ja läsnäoloa.
Luen kovasti kirjoituksetasi tuota pelon ja itseä ajattelevan yksityishenkilön epävarmuutta kun on uhkakuvia tulevaisuudessa luotuna ja nykyisen yksilökeskeisen elämän mallin antaman. Arvona näyttää olevan RAHA. Käsittääkseni realismia on kun toteaa lasten olemassa olon sekä hoito/huolto sekä turva ja kasvaympäristö vastuun. Uhriksi ei tarvitse tehdä itseään kun on terve yhteisöllisyys vastuu läheisistään sen voi tehdä vaikka ilman titteliä ja surta eläkekertymää tai "kirkasta kruunua". Myös se ruikuttaminen parisuhteiden tilasta ym ei muuta todellisuutta sillä suhteetkin syntyy ja katkeaa omasta tahdosta. Syyllisiä ei ole lapset. Varaa on jäädä kotiin jos on vastuuta. Varat loppuu heti kun tekee arvovalinat lapsiaan vastaan.

Mielenkiintoiseksi on mennyt keskustelu siitä kun päivällä tätä viimeksi katsoin ja peräti kerrankin kommentoinkin.

Osa kannustaa aloittajaa jäämään kotiin ja osa taas menemään töihin. Omia valintojahan nämä tosiaan ovat.
Ihana oli huomata, että on muitakin (noin monia vieläpä!) kotiäitiyttä arvostavia. Ehkäpä yhteiskunta ei olekaan niin armoton kuin olen luullut? Moni on uskaltanut(?) tehdä rohkean valinnan nykypäivänä ja jäädä tosiaan kotiin lapsen/lasten kanssa. Siinä ei mielestäni ole mitään hävettävää eikä hävittävää, mutta liian monen mielestä on. Miksi?
Itsekin olen joskus saanut kuulla olevani mieheni siivellä elävä kotihoro ja vaikka sun mitä. Mikä minusta sellaisen tekee jos kerran työlläni tätä taloutta pyöritän ja säästän lastenhoitokulut myös yhteiskunnalta? Meillä on mieheni kanssa ihan mustaa valkoisella virallisesti kirjattuna, että minun lainamääräni vähenee tasan yhtä paljon kuin miehenikin, vaikka olenkin "vain kotona". Maksan velkaamme kotitöilläni ja lastemme hoidolla, jos näin haluaa ajatella. Mieheni halusi tämän asian itsekin virallistaa. Enkä koe millään tavalla eläväni mieheni siivellä, minulla vaan on kotiäitinä ollessani pienemmät tulot kuin hänellä. Töissä kun olin sen vuoden, minun palkkani oli isompi ja saatiin siitä makseltua laskut, kauppareissut ym ja säästöönkin jäi. Olihan se luksusta kun kauppareissuja ei tarvinnut suunnitella kummemmin kun rahaa oli toki kahden töissäkäyvän kanssa enemmän. Mutta ei tämä kituuttamista ole nytkään.

Eläkehommista en ole kovin huolta kantanut. Ehkä pitäisi. Nykyään onneksi tämä kotiäitiyskin kerryttää eläkettä. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Ja onhan niitä vapaa-ehtoisia eläkesäästöhommia, jos sellaiseen saa revittyä rahaa säästöön. Ja mistäpä sen tietää, saako enää kukaan eläkettä sitten joskus ja elääkö edes niin kauan...?

Sitäkin olen miettinyt, että varmaan sellaiset ihmiset, jotka ovat päiväkodissa "kasvaneet", eivät ehkä osaakaan arvostaa/osaa olla kotona/ymmärrä sitä arvoa, mitä kotihoidetut lapset aikuisina? Se ehkä ohjaa heidän tekemisiään ja arvovalintojaan? En tiedä toki, mutta mitä tuttavapiirissäni olen seurannut niin näin usein on.
Ja ehkä tämä "ura, omakotitalo, koira"- yhtälö ainakin on oltava valmiina ennenkuin lapsia halutaankaan nykyään? Vanhempana ei ehkä jaksa olla lastensa kanssa kuin nuorempana? Oma palkka on oma palkka ja sitä ei kenenkään kanssa jaeta- ajattelua myös ehkä on??
En tiedä, spekulaatiota ja vähän provosointiakin, mutta sille välillä ainakin vaikuttaa tämä elämänmeno..
Mikä tekee mistään tärkeämpää kuin lapset?

Lapseni 7v ja 5v ovat aina saaneet lapsikavereita, en ole kotona heitä vain pitänyt. On seurakuntien kerhoissa käyty, perhekahviloissa, puistoissa, tuttavilla jne. Vanhempi nyt jo opintiellä ja nuorempi kerhoilee sen kaksi kertaa viikkoon (ilman minua siis hänkin). Tottakai lapset kaipaavat lapsikavereita ja niitä onkin tarjolla kiitettävästi kun ei kotiin linnottaudu. Ei se päiväkoti tässäkään ole juuri se autuaaksi tekevä asia, niinkuin joskus ajatellaan. Kotilapsillekin kun on "acitonia".

Omasta mielestäni en ole sen parempi tai pahempi ihmisenä kuin muutkaan kun kotona olen. Enkä ole työtävieroksuva. Enkä halua ketään arvostella valinnoistaan, ne eivät minulle kuulu. Mutta mikä tekee monen mielestä kotiäitiyden halveksittavaksi?

Aika irrallisia ajatuksia taisi tulla, pistetään väsymyksen piikkiin. ;)

77 kirjoitti:

Mielenkiintoiseksi on mennyt keskustelu siitä kun päivällä tätä viimeksi katsoin ja peräti kerrankin kommentoinkin.

Osa kannustaa aloittajaa jäämään kotiin ja osa taas menemään töihin. Omia valintojahan nämä tosiaan ovat.
Ihana oli huomata, että on muitakin (noin monia vieläpä!) kotiäitiyttä arvostavia. Ehkäpä yhteiskunta ei olekaan niin armoton kuin olen luullut? Moni on uskaltanut(?) tehdä rohkean valinnan nykypäivänä ja jäädä tosiaan kotiin lapsen/lasten kanssa. Siinä ei mielestäni ole mitään hävettävää eikä hävittävää, mutta liian monen mielestä on. Miksi?
Itsekin olen joskus saanut kuulla olevani mieheni siivellä elävä kotihoro ja vaikka sun mitä. Mikä minusta sellaisen tekee jos kerran työlläni tätä taloutta pyöritän ja säästän lastenhoitokulut myös yhteiskunnalta? Meillä on mieheni kanssa ihan mustaa valkoisella virallisesti kirjattuna, että minun lainamääräni vähenee tasan yhtä paljon kuin miehenikin, vaikka olenkin "vain kotona". Maksan velkaamme kotitöilläni ja lastemme hoidolla, jos näin haluaa ajatella. Mieheni halusi tämän asian itsekin virallistaa. Enkä koe millään tavalla eläväni mieheni siivellä, minulla vaan on kotiäitinä ollessani pienemmät tulot kuin hänellä. Töissä kun olin sen vuoden, minun palkkani oli isompi ja saatiin siitä makseltua laskut, kauppareissut ym ja säästöönkin jäi. Olihan se luksusta kun kauppareissuja ei tarvinnut suunnitella kummemmin kun rahaa oli toki kahden töissäkäyvän kanssa enemmän. Mutta ei tämä kituuttamista ole nytkään.

Eläkehommista en ole kovin huolta kantanut. Ehkä pitäisi. Nykyään onneksi tämä kotiäitiyskin kerryttää eläkettä. Ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Ja onhan niitä vapaa-ehtoisia eläkesäästöhommia, jos sellaiseen saa revittyä rahaa säästöön. Ja mistäpä sen tietää, saako enää kukaan eläkettä sitten joskus ja elääkö edes niin kauan...?

Sitäkin olen miettinyt, että varmaan sellaiset ihmiset, jotka ovat päiväkodissa "kasvaneet", eivät ehkä osaakaan arvostaa/osaa olla kotona/ymmärrä sitä arvoa, mitä kotihoidetut lapset aikuisina? Se ehkä ohjaa heidän tekemisiään ja arvovalintojaan? En tiedä toki, mutta mitä tuttavapiirissäni olen seurannut niin näin usein on.
Ja ehkä tämä "ura, omakotitalo, koira"- yhtälö ainakin on oltava valmiina ennenkuin lapsia halutaankaan nykyään? Vanhempana ei ehkä jaksa olla lastensa kanssa kuin nuorempana? Oma palkka on oma palkka ja sitä ei kenenkään kanssa jaeta- ajattelua myös ehkä on??
En tiedä, spekulaatiota ja vähän provosointiakin, mutta sille välillä ainakin vaikuttaa tämä elämänmeno..
Mikä tekee mistään tärkeämpää kuin lapset?

Lapseni 7v ja 5v ovat aina saaneet lapsikavereita, en ole kotona heitä vain pitänyt. On seurakuntien kerhoissa käyty, perhekahviloissa, puistoissa, tuttavilla jne. Vanhempi nyt jo opintiellä ja nuorempi kerhoilee sen kaksi kertaa viikkoon (ilman minua siis hänkin). Tottakai lapset kaipaavat lapsikavereita ja niitä onkin tarjolla kiitettävästi kun ei kotiin linnottaudu. Ei se päiväkoti tässäkään ole juuri se autuaaksi tekevä asia, niinkuin joskus ajatellaan. Kotilapsillekin kun on "acitonia".

Omasta mielestäni en ole sen parempi tai pahempi ihmisenä kuin muutkaan kun kotona olen. Enkä ole työtävieroksuva. Enkä halua ketään arvostella valinnoistaan, ne eivät minulle kuulu. Mutta mikä tekee monen mielestä kotiäitiyden halveksittavaksi?

Aika irrallisia ajatuksia taisi tulla, pistetään väsymyksen piikkiin. ;)

Lue lisää

Ihan oon samoilla linjoilla sinun kanssasi.
Mulla ei ole tuota huolta että sanottaisi olevan miehen siivellä oleva horo tms mut mie oon sit varmaan elatustukiloilla kukkoileva tmv...ei hätää...en ole koska se mitä tukia saan on aika vähäisiä enkä sen takia lapsia maailmaan koskaan olisi tehnytkään, että saisin joltakulta mieheltä rahaa kiskottua.
Aina vaan ei suhteet kanna ja parempi elää lasten kanssa keskenään kuin hirveässä suhteessa jossa saa pelätä milloin mitäkin.

Siis mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset eikä mene heidän edelleen.
Rahalla ei rakkautta saa...ja se rakkaus mitä voi lapsiltaan saada ja heille antaa on mittaamatonta.
Mulla vanhin lapsi jo 18v eikä ollut päivääkään päivähoidossa yms...vaan kotihoidossa aina...ensin miun kans ja sit mummolassa..
Mut päiväkerhoissa ja seukkarin kerhoissa kävi sun muissa sellaisissa ja kavereita oli minkä tarviikin olla.
Erittäin vastuullinen nuori nainen hänestä on kasvanut ja jotenkin arvostaa kotia ja sellaista ehkä enemmänkin kuin moni muu.
Ei ole tarkoitus moittia päiväkoteja tai perhepäivähoitajia.Kunnia heidän työlleen kaikin puolin.

Siltikin olen oman ratkaisuni tehnyt omien lasten suhteen...ja totta tosiaan ei menkään linnouduta kotiin periaatteella että olemassa ollaan vain me eikä muita tavata eikä halutakkaan tavata.
Myös nää nyt jo 2 ja 3 luokkalaiset kävivät kerhoissa ja tapahtumissa ja kavereita kertyi.
Nyt tää pienin ei vielä kerhoon oikein pysty mutta samalla periaatteella kuin aiempienkin kanssa aion edetä eteenpäin..
Kotiäitiys on kunnioitettava juttu!
Jokaisella on mielipiteensä ja niistä ei toki kannata kiistellä mutta oon onnellinen että meitä kotiäitejä löytyy paljon ja ilmeisesti myös hyvin koulutettujakin sellaisia..eli periaate että hyvin koulutetut naiset tuppaa lapsensa 3 kuisina hoitoon on väärä.
Iloista talven jatkoa kaikille ja naututaan elämästä ja lapsistamme :)

Voisikohan aika yleinen syy olla vaikkapa, että mies tienaa paremmin ja siksi vaimon kannattaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia? Joskus voi myös olla, ettei mies yksinkertaisesti halua jäädä esim. hoitovapaalle. Kaikista ei siihen ole.

Mutta periaatteessa mies voi jäädä yhtälailla kotiin. Miksei voisi? Eiköhän useimmissa perheissä yleensä keskustella näistä asioista ja katsota, miten on paras tehdä ;)

Tottakai! kirjoitti:

Voisikohan aika yleinen syy olla vaikkapa, että mies tienaa paremmin ja siksi vaimon kannattaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia? Joskus voi myös olla, ettei mies yksinkertaisesti halua jäädä esim. hoitovapaalle. Kaikista ei siihen ole.

Mutta periaatteessa mies voi jäädä yhtälailla kotiin. Miksei voisi? Eiköhän useimmissa perheissä yleensä keskustella näistä asioista ja katsota, miten on paras tehdä ;)

Lue lisää

Meillä ei keskustelua tarvinnut. Mies tienää kymmenen kertaa enemmän, ei pärjää kotitöissä, eikä lapsenhoidossa ja lapsi tarvitsee enemmän äitiään. Sanomattakin selvää, kumpi hoitaa lasta. Antaa sen tehdä sitä mitä parhaiten osaa..

Maahanmuuttajaäidit ovat melkein kaikki kotiäitejä ja mallina kotiäitiydestä. (Minkä poliittisen puolueen puolestapuhuja olet, kun noin kirjoitat koko tämän valtavan ritiramsun kotiäitiyden ainoasta oikeasta autuudesta)?

muukin vaihtoehto kirjoitti:

Maahanmuuttajaäidit ovat melkein kaikki kotiäitejä ja mallina kotiäitiydestä. (Minkä poliittisen puolueen puolestapuhuja olet, kun noin kirjoitat koko tämän valtavan ritiramsun kotiäitiyden ainoasta oikeasta autuudesta)?

Lue lisää

Mikäs vainoharhainen kirjoittaja siellä luuraa? Etkö pysty uskomaan, että useat tässä "ritiramsussa" kannustavat kotiäitejä?

Positiivista huomata. Onko se sinulta pois?

muukin vaihtoehto kirjoitti:

Maahanmuuttajaäidit ovat melkein kaikki kotiäitejä ja mallina kotiäitiydestä. (Minkä poliittisen puolueen puolestapuhuja olet, kun noin kirjoitat koko tämän valtavan ritiramsun kotiäitiyden ainoasta oikeasta autuudesta)?

Lue lisää

Jos ja kun mamut ovat kaikki kotiäitejä, niin ainakin heidän lapsillaan on paremmat lähtökohdat saada tasapainoisempi lapsuus.

Kunnallinen päivähoito on sitä paitsi HUOMATTAVASTI kalliimpaa kuin lapsen kotihoito. Kunnallista hoitoa tehdään joka päivä törkeästi tappiollisena toimintana. Ainoa "voiton mahdollisuus" on kasvattaa yhteiskunnalle veronmaksajia. Se, että äiti menee töihin ja maksaa kuukausipalkastaan veroja, ei kata ensinkään hänen lapsensa kuukauden päivähoitokustannuksia. Kunnallinen päivähoitoetu on tehty uraäitejä silmällä pitäen, koska todellakin on niin, että joillakin aloilla putoaa kelkasta, jos on vaikka yli vuodenkin pois töistä.

Kotiäitiys on pääsääntöisesti yhteiskunnalle vain etu.

Lapset ovat lahja. Ei sitä montaa kertaa elämässään ole mahdollisuus pikkuisista nauttia ja silloin saa kyllä jäädä kaikki muu rahan ympärillä pyöriminen.

Eletään tässä ja nyt, jossa on kaikki tarvittava. Mietitään muuta sitten, kun lapset lähestyvät eskari- ja kouluikää. Vaikka onhan sekin kurjaa, kun ekaluokkalainen menee vielä koulupäivän päätteeksi hoitoon.

Omalla kohdallani sain elää kiireettömän lapsuuden ja äitini oli aina koulusta (ala-aste) tullessani kotona. Sitä piti silloin itsestäänselvyytenä, mutta nyt vasta tajuaa, miten onnellisia olimme.

Kyllä töitä saa jos haluaa. Tekosyy työnsaamattomuuteen muutaman vuoden kotiäiteys. Aluksi myös työHAKU on työtä. Joskus se voi ottaa aikansa. Nirsoilla ei kannata myöskään. Jonkin koulutuksen/ kurssin kautta työllistyisi taatusti, mutta jos se ei kelpaa niin sitten ei voi mitään.

Lapset vain tarhaan niin saavat olla ikäistensä seurassa. Jos mietit vaikka omia lapsuuden muistojasi niin monet niistä varmasti liittyvät juurikin kouluun tai tarhaan ja siellä koettuihin asioihin. Jos lapset ovat paljon kotona tarhaiässä niin kouluun mennessä voivat syrjäytyä jos eivät ole oppineet olemaan ryhmässä.

teppe kirjoitti:

Lapset vain tarhaan niin saavat olla ikäistensä seurassa. Jos mietit vaikka omia lapsuuden muistojasi niin monet niistä varmasti liittyvät juurikin kouluun tai tarhaan ja siellä koettuihin asioihin. Jos lapset ovat paljon kotona tarhaiässä niin kouluun mennessä voivat syrjäytyä jos eivät ole oppineet olemaan ryhmässä.

Lue lisää

ei todellakaan pidä paikkaansa, että ne, jotka eivät ole olleet pk:ssa, jotenkin syrjäytyisivät koulussa. Ja onhan sitä eskari ennen koulua. Minulla ei ainakaan yksikään lapsuudenmuisto liity päiväkotiin, koska en ole päivääkään siellä onneksi ollut. Koulussa silti on aina ollut kavereita. Samoin monella muulla kotona hoidetulla.

on ammatti-ihiset seuraamassa lapsen kehitystä?! Siis oikeasti, voi jessus mikä mielipide. Sekö on siis parempi, kuin että oma äiti/isä seuraisi lapsen kehitystä? Aika huonolla itsetunnolla näköjään jotkut vanhemmat ovat varustettuja.

teppe kirjoitti:

Lapset vain tarhaan niin saavat olla ikäistensä seurassa. Jos mietit vaikka omia lapsuuden muistojasi niin monet niistä varmasti liittyvät juurikin kouluun tai tarhaan ja siellä koettuihin asioihin. Jos lapset ovat paljon kotona tarhaiässä niin kouluun mennessä voivat syrjäytyä jos eivät ole oppineet olemaan ryhmässä.

Lue lisää

Perustelut ontuu käytännön elämästä ne ovat täyttä liturgiaa pyrkyryydestä pakoilla vanhempain vastuuta ja keinona on keksitty tälläin markkintalousmalli joka on aivan kuin järjestelmätäloudesta. Lapset työnnetään tähän aikuisten tarvekoneeseen. Lasten puolesta puhuu yltiöhenkiset luovuttajat.

Lapset tarvitseta nimen omaan kaiken ikäistä seuraa oppiakseen todellisuuden ja vanhempien turvallisen käytöksen sekä johdonmukaisen toiminnan sillä tämä jatkuva hylkäys/hyväksyntä rumba on kaiken ikäisille lapsille kauhea sisäinen tragedia joka toistuu joka päivä. Sen lisäksi mitä muuta lasten vanhempien parisuhdekäytös heille esittää. Kysyn vaan mistä johtuu nuorten epatasapaino ja sekoilut ym laaja hoidon tarve ja ongelmat. Ne alkaa mielestäni tästä "pakkohoidosta" ja heitteille jättämisestä varhais vaiheesta alkaen.

Siinä on taas näköjään yksi vanhempi, joka on suostunut omaksumaan kritiikittä nyky-yhteiskunnan pelisäännöt. Citius, altius, fortius!

Minkä vuoksi lapsen pitää pienestä lähtien mennä kehittymään, oppimaan ja varmistamaan paikkansa yhteiskunnassa siten, ettei varmasti jää mistään paitsi? Minkä vuoksi pieni lapsi ei yksinkertaisesti saa vain olla? Mielestäni on lähinnä vastenmielinen ajatus, että minun lapseni olisi pienestä lähtien joiden ammattikasvattajien (huomaa, että minäkin olen sellainen) silmätikkuna ja pelinappulana suuressa ryhmässä. Minusta on huomattavasti suurempi arvo, että lapsi saa viettää lapsuusvuotensa rauhassa ja olla sellainen kuin on tuntematta, että hänen pitäisi olla jatkuvasti kehittymässä, oppimassa ja muuttumassa. Ja tämä nimen omaan pienistä lapsista. Isommat, leikki-ikäiset lapset tarvitsevat ryhmätoimintaa. Mutta ei siihenkään tarvita päiväkotia kahdeksaa tuntia joka päivä. On olemassa kerhoja, naapureita, leikkipuistoja ja ties mitä. Olkoonkin, että tuo ratkaisu vaatii vanhemmalta enemmän viitseliäisyyttä kuin se, että viedä heidät joka päivä samaan paikkaan.

Kun sinä arvoisa äiti paasaat niin kovasti lasten kehittymisen puolesta, niin saanko kysyä sinulta, kuinka paljon seuraat itse aikaasi ja pysyttelet mukana elämän tosi asioissa. Kuluneen vuoden aikana lukuisat valtakunnan eturivin psykologit, psykiatrit ja jopa lastentarhanopettajain liiton puheenjohtaja ovat ottaneet kantaa sen puolesta, että suomalainen päivähoito ei tällaisenaan palvele lapsen hyvinvointia. Aloitapa vaikka seuraavasta:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Professori Ylisuuret päiväkotiryhmät lisäävät lasten aggressiiv...

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/penttihuovinen/suuri-paivahoitoryhma-on-riski-lapsen-terveydelle

http://www.esse.fi/content/view/1346/1/

Olen oikeasti hämmentynyt, että joku vielä tänä päivänä kirjoittaa tuollaista tekstiä, mitä sinä. Vai uskotko noihin juttuihisi itsekään? Puhumalla suurryhmän kehittävyydestä sosiaalisten taitojen ja muun elämässä pärjäämisen suhteen paljastat vain oman sivistymättömyytesi. Ja entisenä lastentarhanopettajana ja nykyisenä luokanopettajana voin vain hymähdellä tuolle luottamuksellesi meitä ammatti-ihmisiä kohtaan. Juttusi pitävät paikkaansa ehkä siinä vaiheessa, kun lasten hoitopäivät lyhenevät monella tunnilla, päiväkotiryhmät pienenevät ja lapsia seuraavat oikeat ammattilaiset. Eivät alati vaihtuvat sijaisen sijaiset.

Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsiansa kotona. Mutta siinä tapauksessa asia on kerrottava niin kuin se on eikä keksiä tuollaisia tyhmyyksiä puolustamaan pienten lasten rääkkäämistä ylisuurilla ryhmillä. Vähän nyt selkää suoremmalle!

(Ja kerrotko, minkä ihmeen takia kaikkien ihmisten pitäisi olla sosiaalisia? Tiedätkö, mitä sosiaalisuus edes tarkoittaa? Huomaa ennen kuin avaudut julkisilla paikoilla, että sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kaksi eri asiaa.)

teppe kirjoitti:

Lapset vain tarhaan niin saavat olla ikäistensä seurassa. Jos mietit vaikka omia lapsuuden muistojasi niin monet niistä varmasti liittyvät juurikin kouluun tai tarhaan ja siellä koettuihin asioihin. Jos lapset ovat paljon kotona tarhaiässä niin kouluun mennessä voivat syrjäytyä jos eivät ole oppineet olemaan ryhmässä.

Lue lisää

Minulla on ainakin hyvät muistot lapsuudestani omassa kotona. Välissä äidilläni taisi olla pari hoitomuksuakin ja heistä saimme leikkikavereita. Tosin lapsia oli aina piha täynnä, kun ulkoilimme.

Kiireetön lapsuus, toisin kuin nykypäivän tarhakasvateilla.

Ai lapsetko eivät voi muualla saada toisten lasten seuraa ja virikkeitä kuin kodin ulkopuolisessa päivähoidossa? Höpö höpö, äidistähän se on kiinni viitsiikö järjestää lapsille tekemistä ja seuraa vai surffaileeko mieluummin koneella. Mutta sama mietintä täälläkin menossa, taloudellisesti ei mitään kiirettä töihin, mutta it-alalla alkaa kahden vuoden kotona olo olla jo liikaa, niinkuin taitaa jo ikäkin.

On kuin tynnyrissä kasvanut ihminen hokisi kotiäitiyden puolesta kynsin hampain. Ei kotiäitiys ole mikään kaikkein paras ratkaisu lastenhoidossa. Haloo, elämme v. 2010. Katso realistisesti tämän päivän yhteiskuntaa, et kai ihannoi viime vuosisadan muka-muka idylliä. Minä ainakin aion olla työelämässä ja samalla äiti sekä miehelleni vaimo; haluan pysyä elämän sykkeessä mukana. Suurin osa lapsiperheistä elää meidän lailla aika tiukoilla, rahat eivät tahdo riittää molempien työssäkäymisestä huolimatta. Olemme ihan tavallinen kaksilapsinen perhe, jossa isän ja äidin palkka on keskivertoa. Rehellisesti sanoen en edes haluaisi olla kokonaan kotiäiti, oma kekseliäisyyteni on jo ajat sitten kaluttu lasten viihtymiseksi. Päiväkodissa lapseni saavat olla riittävästi ulkona, oppivat uusia kädentaitoja ja asioita sekä sosiaalisuutta muiden kanssa. Joskushan se kodin ilmapiiri voi esi rahavaikeuksien, työttömyyden ym ongelmien takia olla aika raskasta, tällöin lapsillekin on terveempää saada vaikutteita esim päiväkodista. Kotiäitiys on myös joillekin pakotie olla syrjässä tämän päivän yhteiskunnallisista tapahtumista - ei pullankaan paistoon tarvitse koko päivää käyttää.

elä tätä päivää kirjoitti:

On kuin tynnyrissä kasvanut ihminen hokisi kotiäitiyden puolesta kynsin hampain. Ei kotiäitiys ole mikään kaikkein paras ratkaisu lastenhoidossa. Haloo, elämme v. 2010. Katso realistisesti tämän päivän yhteiskuntaa, et kai ihannoi viime vuosisadan muka-muka idylliä. Minä ainakin aion olla työelämässä ja samalla äiti sekä miehelleni vaimo; haluan pysyä elämän sykkeessä mukana. Suurin osa lapsiperheistä elää meidän lailla aika tiukoilla, rahat eivät tahdo riittää molempien työssäkäymisestä huolimatta. Olemme ihan tavallinen kaksilapsinen perhe, jossa isän ja äidin palkka on keskivertoa. Rehellisesti sanoen en edes haluaisi olla kokonaan kotiäiti, oma kekseliäisyyteni on jo ajat sitten kaluttu lasten viihtymiseksi. Päiväkodissa lapseni saavat olla riittävästi ulkona, oppivat uusia kädentaitoja ja asioita sekä sosiaalisuutta muiden kanssa. Joskushan se kodin ilmapiiri voi esi rahavaikeuksien, työttömyyden ym ongelmien takia olla aika raskasta, tällöin lapsillekin on terveempää saada vaikutteita esim päiväkodista. Kotiäitiys on myös joillekin pakotie olla syrjässä tämän päivän yhteiskunnallisista tapahtumista - ei pullankaan paistoon tarvitse koko päivää käyttää.

Lue lisää

Olen hoitanut kummatkin lapseni kolmivuotiaaksi kotona. En ole perinteinen äiti, en näe villakoiria nurkissa paitsi siivouspäivänäni, en pidä askartelusta enkä osaa tehdä erityisemmin ruokaa tai leipoa. Lasteni synnyttyä rakastuin heihin kuitenkin ensisilmäyksellä ja äitiys on ollut siitä asti ykkösasia.

Olen tehnyt keikkatöitä kotihoidontuen jälkeen ja pyrkinyt olemaan keikkojen välillä jonkun aikaa taas lasten saatavilla. Työpäivät ovat pitkiä, matkoineen helposti 9-10 tuntia. Se on mielestäni liian pitkä aika kasvavalle lapselle odottaa vanhemman tuloa kotiin. Perheessämme murrosikää lähestyvä poikani näyttää yllättäen olevan enemmän se, joka kyselee äidin perään ja pyytää tulemaan kotiin nopeasti. Siksi teinkin viime syksynä päätöksen, että jään kotiäidiksi samalla kun nuorempi aloittaa ekan luokan.

Poikani luokka on myös osoittautunut levottomaksi joten hänen ei tarvitse jäädä iltapäiväkerhoon vaan hän pääsee kotiin lepäämään ja tekemään läksyjä hiljaisuudessa. Harrrastuksiin on kuitenkin satsattu mutta asuinneliöistä ja kaikesta ylimääräisestä ja turhasta tingitty. Olen myös lopettanut kulutuksen sillä ostettavista tuotteista alvin osuus on 22 %.

Töitä on tähän asti aina löytynyt. Toki jos työhönpaluuta miettisi tämän hetken talouselämän myllerryksessä, voisi joutua varautumaan pitkäänkin etsimiseen. Siksi nyt onkin hyvä aika elää suhdanteen mukaan ja antaa aikaa kodille. Seuraavan nousun kohdatessa työelämä saattaa taas viedä kaikki kynnelle kykynevät mukanaan.

Yhteiskunnalta ei tule enää tukea näin isojen lasten ollessa kyseessä mutta minulla on kuitenkin palkkapäivä joka päivä. Palkka ei tule rahan muodossa vaan tunteena että on valinnut oikein ja sisällä on hyvä olo. Ekaluokkalaisen lähtiessä kouluun hänelle on tullut tavaksi vilkuttaa minulle vielä pihalta lähtiessä sillä hän tietää, että olen ikkunassa katsomassa hänen lähtöään. Nauramme toisillemme ja vilkutamme kumpikin niin kauan kuin toisesta näkyy vielä nenänpääkin.

Eläkettä en mieti koska uutisia katsoessani eivät taida tämän maan päättäjätkään miettiä. Katsotaan sitten vuosikymmenten päästä kenelle jaetaan ja mitä on jaettavaa. Voihan olla että rahaa iät ajat kartuttaneet saavatkin maksaa omasta pussistaan eläkkeensä ja köyhät ex-kotiäidit saavat edes jonkun osan pussin pohjalta. Paljon kuulee työpaikoilla myös tarinoita entisistä työntekijöistä jotka pian eläkkeelle päästyään ovatkin menehtyneet yllättäen tai jonkun taudin seurauksena. On myös mahdollista että teen keikkaa 70-vuotiaana jos työelämän viihtyvyyttä saadaan parannettua esim. vaatimalla oikeasti esimiehiltä kykyä ja pätevyyttä esimiehiksi. Hyvä ilmapiiri on kaiken A ja O.

elä tätä päivää kirjoitti:

On kuin tynnyrissä kasvanut ihminen hokisi kotiäitiyden puolesta kynsin hampain. Ei kotiäitiys ole mikään kaikkein paras ratkaisu lastenhoidossa. Haloo, elämme v. 2010. Katso realistisesti tämän päivän yhteiskuntaa, et kai ihannoi viime vuosisadan muka-muka idylliä. Minä ainakin aion olla työelämässä ja samalla äiti sekä miehelleni vaimo; haluan pysyä elämän sykkeessä mukana. Suurin osa lapsiperheistä elää meidän lailla aika tiukoilla, rahat eivät tahdo riittää molempien työssäkäymisestä huolimatta. Olemme ihan tavallinen kaksilapsinen perhe, jossa isän ja äidin palkka on keskivertoa. Rehellisesti sanoen en edes haluaisi olla kokonaan kotiäiti, oma kekseliäisyyteni on jo ajat sitten kaluttu lasten viihtymiseksi. Päiväkodissa lapseni saavat olla riittävästi ulkona, oppivat uusia kädentaitoja ja asioita sekä sosiaalisuutta muiden kanssa. Joskushan se kodin ilmapiiri voi esi rahavaikeuksien, työttömyyden ym ongelmien takia olla aika raskasta, tällöin lapsillekin on terveempää saada vaikutteita esim päiväkodista. Kotiäitiys on myös joillekin pakotie olla syrjässä tämän päivän yhteiskunnallisista tapahtumista - ei pullankaan paistoon tarvitse koko päivää käyttää.

Lue lisää

Pötypuhetta. Lapsen ei tarvitse "kasvaa tynnyrissä" vaikka hän onkin kotona. Siis haloo itsellesi, nyt puhutaan pienistä alle kouluikäisistä lapsista eikä mistään murrosikäisistä teineistä! Vaikka tietyllä tavalla kuulostat itse teiniltä, jonka täytyy saada elä "elämän sykkeessä". Eli kävi kyllästyttämään tylsä lastenhoito. Hoh. Lapsille riittää kyllä kodin virikkeet hyvin, ja sitten on aina leikkipuistot, muskarit ja aikanaan kerhot yms. Eli riippuu paljon äidin aktiivisuudesta, paljonko tavataan päivittäin uusia ihmisiä.

Millainen on viime vuosisadan muka-muka idylli? Et oikein selvittänyt. Vai voisiko se olla vain ihan TAVALLISTA tervettä perhe-elämää ilman turhaa sykettä ja stressiä. Nykypäivän menosta sen sijaan puhut tyypilliseen tapaan. Itselleen täytyisi olla vähintään yhtä paljon aikaa kuin joskus lapsettomana. Paljastit paljon, kun sanoit, ettet edes haluaisi olla kotiäiti. Miksi teit ylipäänsä lapsia? Statuksen vuoksiko?
Jos kotona on huono ilmapiiri, ei sitä äidin (ja isän) työssäkäynti pelasta. Voi vain kuvitella mikä stressi on lapsille, kun haetaan kotiin suurinpiirtein vain nukkumaan että voidaan taas aamulla lähteä tarhaan.

Kotiäitiys on vuosissakin vain lyhyt aika, mutta äitiys kestää koko elämän. Pieniä lapsia nyt ei vain voi laittaa syrjään puoleksi päiväksi, silloin kun haluaa. Tai kaikkea voi tehdä, mutta sillä on yleensä seurauksensa. Sitäpaitsi ajatus paistaa pullia koko päivän, kiireettömänä kuulostaa ihanalle ja ennenkaikkea lapset tykkäävät ;)

kotona hyvä kirjoitti:

Olen hoitanut kummatkin lapseni kolmivuotiaaksi kotona. En ole perinteinen äiti, en näe villakoiria nurkissa paitsi siivouspäivänäni, en pidä askartelusta enkä osaa tehdä erityisemmin ruokaa tai leipoa. Lasteni synnyttyä rakastuin heihin kuitenkin ensisilmäyksellä ja äitiys on ollut siitä asti ykkösasia.

Olen tehnyt keikkatöitä kotihoidontuen jälkeen ja pyrkinyt olemaan keikkojen välillä jonkun aikaa taas lasten saatavilla. Työpäivät ovat pitkiä, matkoineen helposti 9-10 tuntia. Se on mielestäni liian pitkä aika kasvavalle lapselle odottaa vanhemman tuloa kotiin. Perheessämme murrosikää lähestyvä poikani näyttää yllättäen olevan enemmän se, joka kyselee äidin perään ja pyytää tulemaan kotiin nopeasti. Siksi teinkin viime syksynä päätöksen, että jään kotiäidiksi samalla kun nuorempi aloittaa ekan luokan.

Poikani luokka on myös osoittautunut levottomaksi joten hänen ei tarvitse jäädä iltapäiväkerhoon vaan hän pääsee kotiin lepäämään ja tekemään läksyjä hiljaisuudessa. Harrrastuksiin on kuitenkin satsattu mutta asuinneliöistä ja kaikesta ylimääräisestä ja turhasta tingitty. Olen myös lopettanut kulutuksen sillä ostettavista tuotteista alvin osuus on 22 %.

Töitä on tähän asti aina löytynyt. Toki jos työhönpaluuta miettisi tämän hetken talouselämän myllerryksessä, voisi joutua varautumaan pitkäänkin etsimiseen. Siksi nyt onkin hyvä aika elää suhdanteen mukaan ja antaa aikaa kodille. Seuraavan nousun kohdatessa työelämä saattaa taas viedä kaikki kynnelle kykynevät mukanaan.

Yhteiskunnalta ei tule enää tukea näin isojen lasten ollessa kyseessä mutta minulla on kuitenkin palkkapäivä joka päivä. Palkka ei tule rahan muodossa vaan tunteena että on valinnut oikein ja sisällä on hyvä olo. Ekaluokkalaisen lähtiessä kouluun hänelle on tullut tavaksi vilkuttaa minulle vielä pihalta lähtiessä sillä hän tietää, että olen ikkunassa katsomassa hänen lähtöään. Nauramme toisillemme ja vilkutamme kumpikin niin kauan kuin toisesta näkyy vielä nenänpääkin.

Eläkettä en mieti koska uutisia katsoessani eivät taida tämän maan päättäjätkään miettiä. Katsotaan sitten vuosikymmenten päästä kenelle jaetaan ja mitä on jaettavaa. Voihan olla että rahaa iät ajat kartuttaneet saavatkin maksaa omasta pussistaan eläkkeensä ja köyhät ex-kotiäidit saavat edes jonkun osan pussin pohjalta. Paljon kuulee työpaikoilla myös tarinoita entisistä työntekijöistä jotka pian eläkkeelle päästyään ovatkin menehtyneet yllättäen tai jonkun taudin seurauksena. On myös mahdollista että teen keikkaa 70-vuotiaana jos työelämän viihtyvyyttä saadaan parannettua esim. vaatimalla oikeasti esimiehiltä kykyä ja pätevyyttä esimiehiksi. Hyvä ilmapiiri on kaiken A ja O.

Lue lisää

Ihanaa, että voit olla kotona myös murrosikää lähestyvän poikasi saatavilla ja saattaa ekaluokkalaisesi koulutielle. Kotiäitiys on aina rohkea päätös.
Samoilla linjoilla olen eläkeasioiden kanssa kuten sinäkin. Sitähän ei kukaan tiedä, miten asiat ovat meidän ollessamme eläkeikäisiä. Työelämän viihtyvyys sekä esimiesten pätevyys hommaansa ovat myös mahdolliseen työelämään siirryttäessä ensisijaisia asioita. Näitä osaamattomia on kyllä nähty, samoin monella tavoin sairaita työilmapiirejä. Hassua, että samaan paikkaan pesiytyvätkin yleensä ne itseriittoisimmat ja mieleltään sairaimmat ihmiset. Samankaltaisuus vetää puoleensa.

Tsemppiä!

-Krisse- kirjoitti:

Pötypuhetta. Lapsen ei tarvitse "kasvaa tynnyrissä" vaikka hän onkin kotona. Siis haloo itsellesi, nyt puhutaan pienistä alle kouluikäisistä lapsista eikä mistään murrosikäisistä teineistä! Vaikka tietyllä tavalla kuulostat itse teiniltä, jonka täytyy saada elä "elämän sykkeessä". Eli kävi kyllästyttämään tylsä lastenhoito. Hoh. Lapsille riittää kyllä kodin virikkeet hyvin, ja sitten on aina leikkipuistot, muskarit ja aikanaan kerhot yms. Eli riippuu paljon äidin aktiivisuudesta, paljonko tavataan päivittäin uusia ihmisiä.

Millainen on viime vuosisadan muka-muka idylli? Et oikein selvittänyt. Vai voisiko se olla vain ihan TAVALLISTA tervettä perhe-elämää ilman turhaa sykettä ja stressiä. Nykypäivän menosta sen sijaan puhut tyypilliseen tapaan. Itselleen täytyisi olla vähintään yhtä paljon aikaa kuin joskus lapsettomana. Paljastit paljon, kun sanoit, ettet edes haluaisi olla kotiäiti. Miksi teit ylipäänsä lapsia? Statuksen vuoksiko?
Jos kotona on huono ilmapiiri, ei sitä äidin (ja isän) työssäkäynti pelasta. Voi vain kuvitella mikä stressi on lapsille, kun haetaan kotiin suurinpiirtein vain nukkumaan että voidaan taas aamulla lähteä tarhaan.

Kotiäitiys on vuosissakin vain lyhyt aika, mutta äitiys kestää koko elämän. Pieniä lapsia nyt ei vain voi laittaa syrjään puoleksi päiväksi, silloin kun haluaa. Tai kaikkea voi tehdä, mutta sillä on yleensä seurauksensa. Sitäpaitsi ajatus paistaa pullia koko päivän, kiireettömänä kuulostaa ihanalle ja ennenkaikkea lapset tykkäävät ;)

Lue lisää

olen kanssasi siitä, että ei lasten tarvitse kasvaa tynnyrissä vaikka kotona olisivatkin. Kyllähän sitä voi käydä muskareissa, kerhoissa, leikkipuistossa yms. niin kuin itsekin olen tehnyt. Ainakaan alle 3-vuotiasta ei todellakaan tartte viedä tarhaan, jotta "reipastuisi" tai "kasvaisi sosiaaliseksi"!! Hitsi et naurattaa, kun joku sanoo "meidän 10kk ikäinen Petteri on niin reipas ja muuttunut niin sosiaaliseksi kun käy tarhassa", miksi ihmeessä alle 1-vuotiaan tulisi reipastua?? Eihän sen ikäinen osaa edes leikkiä toisten kanssa, vaan leikkikin on rinnakkaisleikkiä. Myös 3-5-vuotiaat voi aivan hyvin hoitaa kotona, voihan lapset käydä seurakunnan kerhoissa esim. 2 päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan.

Tässä omia mietteitäni...
Minusta nämä asiat ei tosiaan ole yksinkertaisia, ja jokainen ratkaisu täytyy miettiä yksilöllisesti. Toinen ei henkisesti voi hyvin mikäli jää pitkäksi aikaa kotiin, ja silloin ei lapsilla välttämättä paras paikka koti ole mikäli siellä on huono ilmapiiri yms. ja toisilla taas on taloudellisesti niukkaa, mutta äiti/isä hoitaa lapsia kotona ja lapset ja aikuiset kukoistavat ja työpaikkaa mietitään sitten kun se tulee ajankohtaiseksi! ja tähän väliin mahtuu vielä niin paljon erilaisia perheitä ja malleja kuin on ihmisiä! onneksi meillä monilla on valittavana itselle paras ratkaisu ja minusta pitää tehdä sen mukaan miten itse on tyytyväisin koska se ei palvele ketään ei avioliittoa, lapsia eikä itseä jos on kotona hermot jatkuvasti kireällä, ukon kanssa sukset ristissä, silloin lienee se virikkeellinen työelämä ja lapsille iloinen leikiympäristö hoidossa parempi ratkaisu kaikille, kun taas ite olen valinnut seuraavan tien. Olen nuorena 18 ja 20 vuotiainan lapseni tehnyt ja ensimmäinen tuli hieman ennen valmistumistani lähihoitajaksi, äippälomalla lapsi mukana koulussa kävin viimeiset pari kurssia jotta valmistuin, sitten menin töihin lapsen ollessa 1.v.2kk poika jäi iloisena hoitoon mutta illalla oli selvästi syliä vailla sitten sain ihanan perhepäivähoitajan jota olin alusta alkaen etsinyt jossa poika oli mielellään itse tein vuorotyötä, mieheni päiväyötä ja lapsi oli n3-4 päivää lyhyttä päivää hoidossa, ja vaikka lapsi oli iloinen hoitoonsa yms. oli itsellä todella paha mieli kun hoidin muiden lapsia ja koin että paikkani olisi kotona, ja sitten päätimme tehdä toisen lapsen ja saisin samalla jäädä heidän kanssa kotiin, kerkesin siis siinä välissä olla puoli vuotta poissa kotoolta. Nyt lapset 3.v. ja 10kk ja aion jäädä ainakin vielä pariksi vuodeksi kotiin sillä töissä ollessa sain huomata että sydän palaa halusta olla lasteni kanssa eikä se ole koko perheelle hyväksi kun äidillä on jatkuva huono omatunto ja ikävä lapsiaan... ja nyt sitten olen tehnyt kompromissin että olen kotona lasten kanssa ja otan meille hoiolapsia josta tulee vähän tienestiä ja samalla on lapsille leikki seuraa sekä saavat kotihoitoa... Ja olen kyllä todella tyytyväinen ratkaisuuni nyt minulla on kaksi osapäiväistä lasta ja syksyllä aion aloittaa ihan täyspäiväisesti perhepäivähoitajana. Näin mieheni ei ole ainut elättäjä, rahaa on kaikkeen mihin tarvitsee, ja kaikki osapuolet tyytyväisiä! mielestäni rahaa ei kannata ajatella liikaa, kyllä se useimmiten riittää siihen mitä on tarvis ja silti ei kaikista virikkeistä, harrastuksista yms. luovuttava ja mielestäni on myös turhaa väittää laittavansa lapset hoitoon koska he tarvitsevat seuraa, kyllä sitä seuraa voi muutenkin hoitaa käy esim ilmais kerhoissa, puistoissa, tai etsii paikkakunnalta jonkun kellä on saman ikäinen lapsi kotihoidossa ja sopii jokaviikolle päivän jolloin lapsi leikkii toisen kotona ja päivän jolloin itse vahtii lapsien leikkejä näin saa myös itse aina välillä myös päivän hengähtää tms. ja lapsi vähän vaihtelua ja tottua olemaan poissa äidin helmoista! kyllä sitä keinoja keksii kun vain haluaa!!!
Tsemppiä kaikille toivottavasti löydätte oman polun jota on hyvä tallata!

Tai sitten sinä oletkin vain iso trolli!

Enpä ole koskaan kuullut jonkun valittavan sitä, että silloin lapsena täytyi olla kotona äidin helmoissa, eikä päässyt päiväkotiin vieraiden tympeiden tätien hoidettavaksi. Kyllä, he tekevät vain työtään ja voivat olla myös todella vittumaisia lapsille. Tiedätkö, että hemmotteltu lapsi on täysin eri asia kuin rakkautta, syliä ja äidin läsnäoloa tarpeeksi saanut lapsi. Lapsi joka on saanut elää rauhassa lapsuutensa ja saanut hyvän perusturvallisuudentunteen.
Esikoulu on oikein hyvää harjoitusta koulua varten. Sitten siirrytään mukavasti samojen eskarikavereiden kanssa ekaluokalle. Näin ainakin minulla.

Olen nähnyt ja tavannut aika monta kotiäitiä, jotka itse ovat mielenterveysongelmaisia. Tällaiset äidit haluavatkin olla kotiäitejä ja oikeastaan kasvattavat niitä lapsiaankin tynnyrissä.