täällä

kun oppii joka päivä uusia liikennesääntöjä, niin kysyn teiltä, jos pätielle tulee toiselta sivutieltä kolmion takaa ja toisella puolella stop merkki ja stop merkin takaa tuleva on kääntymässä vasemmalle ja kolmion takaa tuleva menee suoraan, niin kumpi menee ensin?
14290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

STOP on merkkinä järjetön, se kun aiheuttaa tämänkaltaista sekaannusta, ilman että siitä olisi sinänsä mitään hyötyä. Tosin osa kuskeista on vähintään yhtä järjettömiä, eivätkä ymmärrä kärkikolmion merkitystä, elleivät pysähdy samalla...

Vastauksena kysymykseesi: vasemmalle kääntyvä väistää. Tilanne olisi hankalampi, jos kolmion takaa tuleva olisi kääntymässä vasemmalle ja stopin takaa tuleva jatkamassa suoraan, ja molemmat lähestyisivät risteystä samaan aikaan. Tällöin stopille tulijan pitäisi periaatteessa pysähtyä, jolloin kolmion takaa tulija saattaisi ehtiä ensin stopin takaa tulevaa häiritsemättä. Tai sitten ei.

Äänestä
  • Jos kärkikolmion takaa tullaan esim. huoltoasemalta tai muulta TLL 14 §:n ns vähäiseltä tieltä niin pitää väistää myös vastasuunnasta kääntyviä.

    TLL 14§ 3mom:
    Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä

    Tieliikenneasetus 14 §
    Merkki 231
    ...Merkillä voidaan osoittaa myös tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukainen väistämisvelvollisuus

    Äänestä

  • näin, mutta jos stoppilainen on jo kerennyt pysähtyä, ennen kuin kolmion takaa tuleva ajaa risteykseen, niin stoppilaisella on etuajooikeus, mikä ei aina näy menevän kaikille tienpäällä perille. ps. alkuperäinen kysymys piti olla noin päin, jos stoppaaja kääntymässä, silloin ilman muuta kolmion takaa tulevalla etuajooikeus.

    Äänestä

  • paitsi kirjoitti:

    Jos kärkikolmion takaa tullaan esim. huoltoasemalta tai muulta TLL 14 §:n ns vähäiseltä tieltä niin pitää väistää myös vastasuunnasta kääntyviä.

    TLL 14§ 3mom:
    Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä

    Tieliikenneasetus 14 §
    Merkki 231
    ...Merkillä voidaan osoittaa myös tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukainen väistämisvelvollisuus

    Kas kun et kopioinut koko tieliikennelakia tähän. Et pystynyt vastaamaan
    kysymykseen kun et edes ymmärrä mitä kopioit. Ei pitäisi tuolla olemattomalla
    ymmärryksellä tulla mukaan keskusteluun ollenkaan.

    Nyt tietenkin kirjoitat, miksi minä en vastaa tuohon kysymykseen. No siksi, että
    siihen on jo vastattu.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Rotta keskustelee taas itsensä kanssa.

    Äänestä

  • rekkis, kirjoitti:

    näin, mutta jos stoppilainen on jo kerennyt pysähtyä, ennen kuin kolmion takaa tuleva ajaa risteykseen, niin stoppilaisella on etuajooikeus, mikä ei aina näy menevän kaikille tienpäällä perille. ps. alkuperäinen kysymys piti olla noin päin, jos stoppaaja kääntymässä, silloin ilman muuta kolmion takaa tulevalla etuajooikeus.

    Millä perusteella?
    Koska vasemmalla kääntyvä väistää AINA muuta liikennettä.

    Äänestä

  • enska. kirjoitti:

    Millä perusteella?
    Koska vasemmalla kääntyvä väistää AINA muuta liikennettä.

    enska osaa lukea, niinhän tuossa seisoo.

    Äänestä

Stop-merkki: Pakollinen pysähtyminen. Ajojärjestys on sama kuin "kärkikolmioristeyksessä". Ajoneuvo on pysäytettävä aina pysäytysviivan kohdalle. Missä pysäytysviivaa ei ole, ajoneuvo on pysäytettävä juuri ennen risteävää tietä kohtaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys.

Mielestäni nämä stop-merkkien pysäytysviivat ei aina ole oikeassa paikassa, joskus ne on liian kaukana ja pitää pysähtyä vielä toisenkin kerran siihen kohtaan mistä sitten vasta näkee tuleeko ajoneuvoja.
Tätäkin on joskus ihmetellyt miksi viivan kohdalle pitää pysähtyä josta ei edes vielä näe tarpeeksi.

Äänestä
  • Jos ei ole pakko pysähtyä pysäytysviivan taakse vaan saa pysähtyä kohdalle, niin silloin lienee kuskin valittavissa, mikä kohta autosta on pysäytysviivan päällä?

    Äänestä

  • UPDATE_9155426 kirjoitti:

    Jos ei ole pakko pysähtyä pysäytysviivan taakse vaan saa pysähtyä kohdalle, niin silloin lienee kuskin valittavissa, mikä kohta autosta on pysäytysviivan päällä?

    ns että pysäytysviivaa ei saa mielestäni ylittää samoin kuin valkoinen- ja keltainen sulkuviiva kaistojenvälissä.

    Noin muuten niin ei juuri kannata ottaa mallia muista liikenteessä koska ihan helvetin moni ajaa virheellisesti. Kun osaaminen sitten perustuu virheellisellepohjalle ja vauhtia tulee lisää niin yllätyksiä voi matkaan. Pitää ottaa huomioon liikenteessä muutkin sen suhteen että ei ole oikeuttaa haitata muuta liikennettä eli juuri ne virheelliset tiedot, ajo-asenteet eikä aiheuttaa vaaraa muille.

    Äänestä

  • ff33fd kirjoitti:

    Jos pysäytysviiva on kohdalla, josta on huono näkyvyys, niin kannattaa pysähtyä kohtaan, josta näkyvyys on hyvä. Jos laki määrää pysähtymään sellaisen viivan taakse, josta ei näe, niin sellaista lakia ei kannata kirjaimellisesti noudattaa, koska aiheutuu onnettomuuksia. Lain pitäisi velvoittaa liikennemerkkien ja -merkintöjen asentajiakin, mutta virheitähän tulee. Eli vikaa on laissa ja viivan asentajassa/suunnittelijassa - ei autoilijassa, jos on olemassa parempi pysäytyskohta kuin missä viiva on. Ja ko. parempi pysähtymiskohtahan on todennäköisesti se, mihin autot pysähtyy ilman sitä viivaakin (vaikkapa talvella).

    Kyllä se viiva pitäisi olla nimenomaan sen parhaan pysäyttämispaikan kohdalla. Viivaahan käytetään pääsääntöisesti vain niissä risteyksissä, joissa se paras pysäyttämispaikka ei ole riittävän selkeä. Toki sitä voidaan käyttää myös muissa paikoissa.

    Ja onhan siinä näkyvyydessäkin eroja eri autoilla. Vanhasta hiacesta ja nokka-scaniasta on ihan eri näkymät, vaikka molempien keulat olisivat heti viivan takana.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja11 kirjoitti:

    Stopmerkin kanssa pitää käyttää aina pysäytysviivaa päällystetyillä teillä.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja11 kirjoitti:

    Kyllä se viiva pitäisi olla nimenomaan sen parhaan pysäyttämispaikan kohdalla. Viivaahan käytetään pääsääntöisesti vain niissä risteyksissä, joissa se paras pysäyttämispaikka ei ole riittävän selkeä. Toki sitä voidaan käyttää myös muissa paikoissa.

    Ja onhan siinä näkyvyydessäkin eroja eri autoilla. Vanhasta hiacesta ja nokka-scaniasta on ihan eri näkymät, vaikka molempien keulat olisivat heti viivan takana.

    Eipä vaan näy eräässäkään risteyksessä. Auton keula pysähtymisviivalle, niin vasemmalla olevan sillan kaiteen pystypuolat muodostavat tasaisen seinän, jonka läpi ei vasemmalta lähestyvä auto näy. Kun ajaa sen verran eteenpäin (3-5m), että näkee mitä siellä kaiteen toiselta puolelta on tulossa, niin voikin tulla turvallisesti tielle, jos ketään ei ole tulossa. Pysäytysviivan kohdalta ei näe mitään ja siitä on pakko ajaa se auton mitta eteenpäin ja pysähtyä siihen, jos aikoo sokeaa turvallisemmin tielle ajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rekkis, kirjoitti:

kun oppii joka päivä uusia liikennesääntöjä, niin kysyn teiltä, jos pätielle tulee toiselta sivutieltä kolmion takaa ja toisella puolella stop merkki ja stop merkin takaa tuleva on kääntymässä vasemmalle ja kolmion takaa tuleva menee suoraan, niin kumpi menee ensin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu