Olen siis sairastanut bulimiaa noin vuoden ja ollut "kuivilla" puoli vuotta ja oppinut vähän kunnioittamaan kehoani. Kuitenkin tänään ja eilen, kumpanakin päivänä kerran, oksensin pitkästä aikaa ja yllätyin, miten kuvottavalta se tuntuu. "Taidot" (sairasta sanoa näin, mutta en tiedä muutakaan ilmaisua) oli kyllä tallessa, mutta se maku ja haju ja kaikki... *puistatus*
Ihmettelen, että jos purjoilu on aina ollut yhtä pahan tuntuista, miten olen joskus voinut tehdä sitä useasti päivässä tuntematta juuri mitään, ajattelin vain ruokaa, sen syömistä ja ulos saamista, enkä huomioinut tuntemuksia ollenkaan. Hirveää, miten olekaan voinut kohdella kehoani niin kaltoin.
En aio palata tuohon, vaan taistella bulimiaa vastaan ja tämänkertaiset saa jäädä vain pieneksi takapakiksi!
En tiedä, miksi jaan tämän täällä, haluan varmaankin herättää ajatuksia ja kuulla, jos jollain muulla on samanlaisia tuntemuksia.
Ihmettelen, että jos purjoilu on aina ollut yhtä pahan tuntuista, miten olen joskus voinut tehdä sitä useasti päivässä tuntematta juuri mitään, ajattelin vain ruokaa, sen syömistä ja ulos saamista, enkä huomioinut tuntemuksia ollenkaan. Hirveää, miten olekaan voinut kohdella kehoani niin kaltoin.
En aio palata tuohon, vaan taistella bulimiaa vastaan ja tämänkertaiset saa jäädä vain pieneksi takapakiksi!
En tiedä, miksi jaan tämän täällä, haluan varmaankin herättää ajatuksia ja kuulla, jos jollain muulla on samanlaisia tuntemuksia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pidin sinun tarinastasi. Mietin, että alkaako lopullinen parantuminen siitä, että alkaa inhoamaan oksentamista ja pitää sitä epämiellyttävänä. Itselleni en osaa kuvitella tuollaista tilannetta.
Minä oksensin kanssa pitkästä aikaa eilen ja tänään. Tiesin ettei sitä pitäisi tehdä, seurakset heti: turvonnut naama ja silti joutuu taas syömään lisää kun nälkä iskee. Ei mitään hyötyä. Itseinho vaan iski ja kaikki viikonlopun suunnitelmat uusiksi. En halua nähdä ketään. Ja tuo kierre lähtee herkästi päälle, tänään kun kävin kaupassa (juuri ja juuri ihmisten ilmoille pysty lähtemään) ja ostin jäätelön ja karkkipussin, tiesin, mikä riski se olisi. Muulloin, ei ees makeaa tee nykyisin usein mieli, mutta heti kun oksentaa kerran, keho huutaa energiaa ja väsymystä.
En oo puolta vuotta ollut kuivilla, mutta aika harvoin tulee oksenneltua. Elämänlaatu parantunut huomattavasti, mm. kun ei ole koko ajan sitä häpeäntunnetta esim. turvonneesta naamasta. Ihan järkyttävä sairaus tää on. Pakko parantua kokonaa, mutta haluaisin laihtua niin paljon. Tämmöisenä pyöreämpäna normipainoisena pärjää ilman, mutta en tiedä, jos alkaisi tosissaan taas laihduttamaan, niin sitä ruoan himoa. Siinä kun iskee ahmimiskohtaus niin on aika tiukka paikka olla oksentamatta, kun ei haluaisi laittaa hukkaan sitä työtä ja mitä on saavuttanut.
Löytyisiköhän täältä joku, joka haluaisi alkaa laihduttaa kanssani ja samalla kertoo on pystyny olee oksentamatta. Ihan rehellisesti.. Vaikka viikottain ihan lyhyttä viestiä miten menee. Eli en etsi niinkään mitään mailiystävää, pitkiä selostuksia. Painan luullakseni n. 65 kiloa ja oon 165 pitkä. Vähintään kymppi pois ois suotavaa. Jos sähköpostiosottetta laittais? Omani on liian tunnistettava.
Enpä oo pitkään aikaan näillä sivuilla käynyt. Tulee hirveä sääli niitä kohtaan, joilla oksentelu on vielä päivittäistä.. Aika vaikea neuvoa antaa siitä ulos itselläkään..
Tsemppiä kaikille :)
Oon sairastanu n. 7-8 vuotta. Noista ehkä 4 vuotta vähäsempää ja nyt siis jo aika hyvä, ehkä kerran kuukaudessa. En usko että se, miltä itse oksentaminen tuntuu tai maistuu, vaikuttaa jatkamiseen tai lopettamiseen. Itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä se on kiinni, ja erityisesti siitä, millä muilla tavoin pystyy käsittelemään ahdistusta, jonka syytä ei yleensä pysty edes käsittämään. Suosittelen sosiaalisia suhteita enemmän vaan.. Avuksi. Yleensä kavereisen näkeminen piristää mieltä.