http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=5925709 Varma ääni minulta, Parasta mitä lieksassa on tapahtunut aikoihin. Jos jatkat samaan malliin eduskunnassa, kuin kaupungilla, voi lieksakin odottaa jotain hyvää :)
Hyvä Soile
Matti A
1662089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 166
Vanhimmat
Samaa mieltä olen, äänestän demarienkin listoilta, asiallinen ihminen ollut aina.
Aina olen asiallisen kohtelun saanut kun hänet olen jossain mutkassa tavannut. Parasta mitä Lieksalle on pitkään aikaan tapahtunut on Soile Syrjäläinen. Äänestän häntä
Kerrankin joku potentiaalinen ehdokas, toista demarien ehokasta en edes kommentoi. Soilea äänestän.
Äänestän sinua, vaikka et pääsisikään eduskuntaan, niin tiedät että sinua kannatetaan yli puolue rajojen. Äänestin sinua jo KD ehdokkaana.
Olin varma, että aikaisempi hekumointi oli uutisankka. Onnea kuitenkin. Saat ääneni.
Soile on ihmisenä varmasti tosi hieno ja mukava, mutta valtakunnanpolitiikkaan...? Ensinnäkin, tajuaako tai välittääkö edes tajuta yhtään mitään muusta kuin vanhustyöstä? Onko hänestä ajamaan Pohjos-Karjalaan kestävää kehitystä, joka tuo meille muitakin kuin suurempia määrärahoja vanhusten vaippabudjettiin? Onko hänestä huolehtimaan siitä, että pohjoiskarjalaiset yrittäjät, nuoret, opiskelijat, äidit, veronmaksajat, kuluttajat jne. pystyvät elämään Lieksassa tai Pohjois-Karjalassa vielä vuonna 2020?
I Don't think so. Ihan just demareille sopiva ehdokas.
Jo alkuvaiheessa ehdokasasettulu kuvaa demareiden kykyä hoitaa omia hajalla olevia rivejä. Kahden ehdokkaan esiintuominen kertoo, ettei kahtia jopa kolmeen leiriin jakautunut paikallisjärjestö kykene saamaan rivejään kasaan. Tästä asetelmasta kärsii vaaleissa eniten uskottava ehdokas. Eli S.S. Useamman ehdokkaan tuominen jo tässävaihessa on virhe demareilta.
Eihän Soilessa henkilönä mitään valittamista... tosin tunnen hänet työn kautta, hieman hajamielinen, mutta niinhän me kaikki? Ainut asia miksi en Soilea äänestäisi on, että VÄÄRÄ puolue, ehdottomasti väärä puolue! Demarit mollaa jatkuvasti muita puolueita, mutta itsellä on rivit -mitensennytnätistisanoisi- kuin hujasen .... Soilen työpanosta tarvittaisiin Lieksassa. Mietihän vielä olisiko jonkinlainen sitoutumattomuus ehdokkuudessa mahdollista? saisit ehkä meiltä "toisinajattelijoiltakin" ääniä.
Teoria pohjalta hiven. Tulevissa vaaleissa on käytössä valtaisa määrä äänestäjiä, jotka ovat luopuneet aiemmasta ehdokkaasta. Ensinnäkin meneekö Vanhanen valtakunnanoikeuteen ? Jo nyt keskusta on menettänyt valtaisan määrän kannattajiaan. Ainoastaan kourallinen fanaatikkoja uskoo kepun nousevan. Ylä-Karjala, Ilomantsi Joensuu sektorilla on kepun jäseniä jotka ovat valmiit vaihtamaan ehdokastaan uskottavaan. Perussuomalaisten tekemä lehmäkauppa em. kanssa tuo edelleen lisää äänestäjiä, jotka menettivät luottamuksen PerusS:n.Lisänä mainittu demareiden rivien hajalla olo ja yhden ehdokkaan ilmoitus luopumisesta luo otollisen paikan olla äänestämättä Ylä-Karjalan alueella. Oman mielenkiintoisen lisän tuo Savon puolen ehdokas asettelu. Mikäli ryvettymätön kokoomus toimii oikein Savon puolella, ja asettaa oikeat henkilöt alueelleen ja tekee vaalityönsä Ylä-Karjala, Ilomantsi Joensuun seutukunnan alueella kunnolla, on asia pihvi. Kuitenkin, demareiden riveistä on mahdollista oikein toimittuna saada ehdokas läpi. Tämä edellyttää oman likapyykin pesua kulissien takana ensiksi paikallistasolla.
enemmistö lieksalaisista äänestää demareita, vaikka ehdokkaana olisi ameeba. Vaikka koko muu Suomi olisi jo tajunnut, että SDP on eduskunnan suurin pellepuolue, joka ei todellisuudessa ole kiinnostunut muusta kuin siitä, että saako lentää businessluokassa lentokoneessa ja majoittua royal hiltoniin, niin lieksalaiset äänestävät sitä ameebaa, koska "se on köyhän puolella". Jeah, right. In my ass.
Kokoomuksella on pullat hyvin uunissa, vaikka en sitäkään puoluetta sinänsä kannata. Joensuussa on Pekka Ravi ja Ylä-Karjalaan saattaa tosiaan löytyä joku innovatiivinen tyyppi, joka osaa ajatella muutakin, kuin sitä, kuinka sosiaalitoimistoihin saadaan lisää rahaa toimeentulotukena jaettavaksi.
Mikäli noin arvioit demareista, niin silloinhan peli on taputeltu. Voinen kuitenkin esittää arvion siitä, että nyt ei äänestyskäyttäytyminen ohjaudu hernekeitolla. Kun demarit on pellepuolue niin keskustapuolue on sitten mikä. Sanoisinko, että kiinni jäänyt rosvojoukko, joka pakoilee jossakin kulisseissa.
Kokoomushan aloitti vaalityönsä jo eilen ilmoittamalla valtionvelan kasvavan 9 miljardiin euroon. Kuuluu samaan kastiin kuin kepun aiemmin vaalirahasekoilujen yhteydessä liikkeelle saattama kloppi kukkojen teon kieltäminen.
SDP ei ole nostanut suurempaa älämölöä vaalirahoituskiemuroista? Ettei vaan siksi, että sitten olisi tehtävä tiliä omistakin vaalirahoista :D
Nytkin demareilla suurin huolenaihe eduskunnassa kun Niinistö alkanut rajoittaa heidän tuhlailujaan omiin menoihinsa. Kyllä kansaa kusetetaan!
Julkinen sanahan toi esille koko lahjonta ja petosvyyhden. Ainoastaan kepun puolelta löytyi kansalta varastettuja miljoonia. Nämä kun puolue joutuu maksamaan takaisin nämä, on veret seisauttava vaaliraha sekoilu päättynyt yhden puolueen osalta.
En ole kepun äänestäjä ja toisin kuin sinä, tiedän, että suomessa on muitakin puolueita kuin läpimädät kepu ja sdp.
Eikö demarit muka ole pyörittäneet toimintaansa nimenomaan veronmaksajien rahoilla? Tiedätkö sinä, että mistä heidän vaalitukensa tulee? AY-liikkeiltä jne., joiden toimintaa taas tuetaan verovaroin.
BTW, taisi Kähkösenkin vaalikassaan kilahtaa jokunen euro sieltä KMS:ltä... ;)
Kuka on menossa valtakunnan oikeuteen. Mikä puolue on poliisitutkinnassa. Onko se pöljäpuolue
Ei puolue, vaan puolueen puheenjohtaja. Perusasiat ensin haltuun...
Ja miksi yrität saada minun kanssani aikaan väittelyä siitä, kumpi on suurempi mätisäkki, SDP vai Kepu? Molemmat puolueet ovat viimeisiä, joita voisin kuvitella koskaan äänestäväni.
Siltikin edelleen kysyn, vaikka tiedänkin etten saa sinulta vastausta, että miksiköhän SDP ei ole nostanut melua vaalirahoituksesta, vaikka olisi ollut mahdollisuus vaikka uudet vaalit saada aikaan?
Miksikö demarit ei nostanut meteliä vaalirahoituksesta. Senhän teki keskustapuolueen oma sakki. Antoi tiedot medialle. Eihän siinä tarvinnut muiden kuin seurata kepun sisäistä riitaa. Siellä on puolueen sisällä semmoinen paskapyykki pestävänä ettei sitä pestä vuodessa. Ja vaihtuu moninainen määrä puolueenjohdossa. Paikallistasollakin osataan olla hiljaa ja antaa ylimmän puoluejohdon repiä toisensa. Sidetarpeet tuleekin sitten Lahdessa kun jäänteitä lapioidaan.
Et taida kauheasti tajuta politiikasta mitään?
Annas kun väännällän rautalangasta:
Keskusta on sössinyt kaiken. Kansa halusi syksyllä uudet vaalit, välikysymyksen, jotain. Demarit, tuo suurin oppositiopuolue, ei tehnyt MITÄÄN. Miksi, no siksi, etteivät he halunneet alkaa selvittelemään omia vaalitukiaan. Loppukesästähän sieltä jo löytyi pintaraapaisulla hieman pasaa demareittenkin tileiltä, jonka jälkeen Urpilainen karttoi tiedotusvälineitä pari viikkoa.
Kotimaamme politiikka on huomattavasti laajempi käsite, kuin vain jonkun rupukylän paikallistason demarit vs. keskusta vääntö.
Et taida kauheasti tajuta politiikasta mitään?
Annas kun väännällän rautalangasta:
Lainaukset yllä ettei tule taasen noottia tekijänoikeuksista.
Et sie nyt tajunnu. Keskusta upotti ittesä omiensa avulla.
Nyt kotimaanpolitiikka korjaantuu paljonkin, kun keskusta poistuu. Onneksi.
Jokunen paikalliskepu uskoo vielä ihmeisiin ja muuhun päläpälään.
perustuu uskomus siitä, että demarit nousisi hallituspuolueeksi?
Ei mihinkään uskomukseen vaan normaaliin vaalikäytäntöön. Mikäli demarit nyt vihoviimein aloittaisi uskottavan oppositiopolitiikan niin sinnehän ne kokoomuksen viereen parkkeeraa. Mikäli tyyli jatkuu samanlaisena mamoiluna on kokoomus se joka potin korjaa. Kepu on pihalla tai uponnut jo nyt. Ja yksi mikä on varma. Teki kepulaiset vaikka mitä, niin tuosta ei nousta pinnalle.
Kokkarit jos fiksusti tekevät, niin seuraavaan hallitukseen ottavat demarit ja lahjoittavat valtiovarainministerin paikan demarille.
Vaan sitä olen ihmetellyt, että miksi ei Lieksassa ole kokoomuksen riveissä muita kuin näitä mummeleita ja muita kaavoihinsa kangistuneita? Kyse on kuitenkin nykyään varsin nuorekkaasta ja raflaavasta puolueesta muuten....???
Siinäpä tämä SS tekikin virheen. Hajallaan olevaan puoluejärjestöön ilmottutui. Olisi sopinut paree kokoomuksen riveihin. Mutta aika näyttää miten paikalliset demarit pyykkisä pesee..
Onhan niillä kaupunkiyhdistys ja Lehikoinen. Tiijä vaikka oisi niitteen ehokas
Kortelaisesta ei ole kansan suosikiksi ja Öystilälle teatterirooli liian iso.
Kuka on kokoomuksen ehdokas, se on mielenkiintoista!
Soileen hänen kotisivuiltaan osoitteesta www.soilesyrjalainen.net.
Hyvä Soile!
äänestän SINUA, en puoluetta.
Kai nyt useimmat tajuavat, että henkilöä äänestäessään äänestävät myös puoluetta. Joku puoluehan se on jonka ehdokkaana henkilö on ja puoluehan sanelee tekemiset ja sanomiset, harvassa on ne edustajat jotka pääsevät vaikuttamaan pelkillä omilla ajatuksillaan. Tämähän on nähty.
edelleen kohillaan?
Ja tuli täältäkin varma ääni - nyt kelpaat SDP:n listoille joten eikun iloinen ramppa kalakattamaan ja suoraan Arkadianmäelle. Meriittejä riittää- muut jäävät jo ihan kalkkiviivoille.
http://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc
Niin hänenhän on ensin läpäistävä jäsenäänestys ei hän voi asettua ehdokkaaksi ennen sitä.Toisin sanoin hänen on tultava 10 joukkoon jäsenäänestyksessä, sitten hän voi asettua ehdokkaaksi.Ja siinä äänestävät kaikki SDP:n jäsenet Pohjoi-Karjalasta.
Siinä sitä sitten on Lieksalaisilla joillakin kampeamista, kuitenkin siellä voi olla vielä varaventtiili jos vaaleissa on ehdokkaita vaikka useampi ja jäsenäänestyksessä valitaan ensin vaikka kymmenen ja sitten piiritoimikunta valitsee 2 esimerkiksi niin siellä sitä sitten saattaapi olla mukana, eli sellaista kuviomarsiaMK
Vasta demarit Kärkkäiset Muikut yms. olivat puukkoa Syrjäläisen selkään lyömässä ja nyt on juhlittu sankari. Tässä tämän näkee, ei tiedä mitä uskoa, on aika outoa.
Uudella jäsenellä on varmaan "kannatusta" vanhoihin nähden, vai miten arvelet. Ja kun on vielä tuommoinen poukkoilu edestakaisin puolueissa. Hän on varmaan "aatteen" ihmisiä, se on vain että minkä "aatteen".
Mutta kuten totesin juhlat eivät ole vielä juhlittu mutta tuolla tempauksella saatiin matto alta KD porukalta eli sika söi eväät kansanomaisesti sanottuna.
Median käyttö siten on ollut ilmaista ja tämän tietää myöskin puoluejohto ja muualla olevat ja täällä perässähiihtäjät.Kun näin lehdestä että tuo sdp puoluejohto vieraili Liksassa näkyvästi kirjoitus lehdessä minun isoon nokkaan tuli joku tuoksu vaikka välillä tämä nokka on tukossa, mutta sen verran minäkin olen ollut mukana jotta olen katsellut noita töttöröötö eli kuviomarsia tarpeeksi jotta aavistan asioita ja piruko sitten pistää povaamaan.MK
Loikkaritaustallaan Soile Syrjäläinen ei takuulla tule valituksi eduskuntaan. Se on varma. Yhden asian ihmisenä ei ole myöskään kompetenssia kansanedustajaksi. Asiantuntijaroolissa voi hyvinkin vaikka käydä eduskunnassa kuultavana, jos niikseen tulee.
Mitenköhän muuten on niiden neljän epäillyn valelääkärin kohdalla tilanne? Onkohan joku niistä Lieksasta...
Monenkos asian ihminen tämä nykyinen Lieksan edustaja on ollut, löydättekö yhtään asiaa?
En löydä heiltäkään yhtään asiaa, nyökyttelyä kylläkin.
Pelekällä aattellaan, kuinka moni on piässynnä sillä etteenpäin?
Voihan hän siirtyä taas KD:n ehdokkaaksi jos ei pääse SDP:n jäsenäänestyksessä läpi aivan niinkuin edellisisissä vaaleissa. Ehkäpä se onkin tarkoitus niin voi valittaa että kun ne ei taaskaan ottaneet minua ehdokkaaksi. Aikamoista sirkustahan tämä on.
Jos oikein muistan Syrjäläinen oli kunnallisvaaleissa sitoutumattomana Kristillisten listalla, ei puolueen jäsenenä, ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
Hyppelyä mitä hyppelyä kyllähän se kertoo ihmisestä aika paljon kun pitää hyppiä ja etsiä paikkaansa tuolla tavoin, että mistä puolueesta on MINULLE eniten hyötyä.
Käypikö katteeksi?
Taitaa tämä laskelmointi olla demareiden puolelta. Mikähän puukko nyt tulee? Muikku viikatteen kanssako?
Niin Syrjäläinen ei valittanut, Ossi Muikku sen teki! Demareiden ehdokas valitti ja nyt sama puolue hihkuu riveihinsä
Ei tule mitään puukkoja eikä puntareita, vaan lieksalaiset kokoavat rivinsä ja puhaltaisivat yhteen hiileen.
Muuten eivät saa ketään Ylä_karjalan asioita ajamaan. Kuusi edustajaa pääsee P-K:sta ja jos ne kaikki on Joensuusta, niin se on meidän loppu.
Eihän tässä ole kyse mistään valittamisesta vaan puolueesta toiseen hyppimisestä ja MINUN edun parantamisesta.
Voe tokkiisa. Etkö parempaa keksi. Yritähän miettiä syntyjä syvijä eläkä yksinkertaista.
Laskelmointia kaikki tykönänsä SDP tä koska täältä ei löydy kovin varteenotettavaa ehdokasta ja näin saadaan avuja puolueelle eli kokonaispotti kasvamaan näillä kalastettavilla äänillä ja siten lyödään KD kannatus nollalukemiin jolla olisi ollut jopa keskittämällä saada edustaja läpi varsinkin vaaliliitossa sehän on tunnettu asia.MK
Rouva Syrjäläiselle! Varmaankin pärjäät kun olet pidetty ihminen hyvin laaja-alaisesti. Olet aina kuunnellyt mm. eläkeläisjärjestöjen näkemyksiä ja hyvä työ palkitaan. Mummot tykkää sinusta.
Ja höpöhöpö sinun analyysillesi.
Sie out tainna puota kärryiltä aikaa sitten. Out jo menneen talaven lunta noine kepulaisine aatoksinesi. Huh siun kansa! Tuu jo 2010-luvulle!
Kyllä ne lumet jaa jäät koittaa sinunkin porstuaan vielä,eli lunta tupahan ja jäitä porstuaan niin saa mummotkin luistella.
Mutta asiaan tiedostan ihan milla vuosiluvulla mennään ja kokemus asioista ei ole paha asia ainakaan muissa kulttuureissa,ei kaikki ole kultaa joka kiltää.
Mutta toisaalta onko tämä joku mainoskanava ja siten en käsitystäni muuta millaista mediaa pidetään yllä ja tajuan sen varsin hyvin ,ketkä sitä risusavottaa tekee, silloin puhutaan käsikassaroista ja niiden tarpeesta henkilöitä työtä tekemään ja niitä tarvitsee isäntä ja joskus myös emäntä niitä piikoja joita komentaa.MK
Älä kirjoittele,että mummot tykkää.......on mummoja jotka taatusti eivät tykkää,
Syrjäläisestä siis.Puhu omasta puolestasi nimimerkki :mummot.
Ihan pistää vihaksi kun yleistetään...mummot...voi hattu.Nyt suutun.
Soile kyllä kuuntelee suvuvasti mutta siihen se sitten jää.
tämän nykyisen Laurimme aikaansaannoksista!
se tämä Arjamme on ainakin - tiesi hevosmiesten tietotoimisto kertoa - ottakaapa selvää
esittelemiseksi. Jo tässä vaiheessa olisi suotavaa tuoda esille henkilön tunnettavuus, eri yhteiskunta aktiviteetit, sekä koulusivistys, myös eri kieliosaamisineen, työssäolot jne. tulee myös henkilönä kuvata mitä hän edustaa. Tätä samaa jankutusta tulee toistaa jo nyt, sillä vuosi on lyhyt tulla tunnetuksi. Tämä ehdotus on teille vaalityöntekijät, sitä mitä te teette ja vain teette, mutta nyt se sitten alkaa se todellinen jankutus….Hyvää menestystä Soile Syrjäläinen.
Ihan tuon itsepäisyyden takia!
Hirveän itsenäinen ja itseppäinen tyyppi. Oman tiensä kulkija, ei tunnut kuvia kumartelevan. Mikä lie yhteistyökyky?
Monissa asioissa olen huomannut ettei kummoinen taito taida olla muillakaan.
että tarinointi tavan kansalaisten kanssa on unohtunut pelkkään ruutuvihkoon piirtelyksil ja valitettavasti jäänyt myös sille asteelle.
Lieksan Lapussa Kärkkäinen ja Orava. Saman puolueen jäsenenä voin kertoa että teidänkin äänimääränne lähti laskuun. Laitoitte oman uskottavuutenne vaakalaudalle mokoman tuuliviirin takia. En äänestä.
Onnea SDP, kun saitte Soilen suostumaan!
Kunnioitan Soilea juuri sen takia, ettei hän ole henkeen ja vereen yhden asian kannattaja.
On jo saatu kokemusta, että hänet hyväksyy oikeistokin!
Tuuliviiriksi haukutaan..hmm.. Yhteiskyky vaatii myös toisten mielipiteiden huomioon ottamista yli puoluerajojen. Soilella on sen verran tietoa ja taitoa, ettei hän ole tuuliviiri, eli että olisi joka tuulen tuiverruksen vietävissä. Mutta hänella on kykyä myös kuunnella muita, ja rohkeutta tarkistaa omia kantojaankin.
Sellainen luovija pärjää isossa maailmassa. Sinnehän nyt edustajaa ollaa laittamassa!
Soilesta ehdokas yli puolerajojen. Kaikki puolueet mietitämyssy päähän ja ainakin harkintaan yhteisen hyvän pulesta, eli Soilen puolesta.
En piru olisi Syrjäläiselle ääntä antanna, vaan kun demareiden puolueen sai sekaisin, niin ihan siitäpä syystä annan. Nyt tämä ukkoköörin mahti on murrettu! Muikku ei omalla ehdokkaallaan pääse puuta pitemmälle. Taitaa tulla nolo loppu! Ja niin pitkä ura kuin hänelllä oli.
iso puolue selällään yhden naisen takia? Onko niin heikko puolue vai niin vahva nainen? Sehän pitää ilmoittaa voimanainenkisaan?
Ilimassa on monenlaista sähinää. Kannattaa tulla kauempaakin kahtomaan. Demarit pöläyttivät kunnolla. Kunnia Kärkkäiselle ja Oravalle - rohkeita miehiä. Urpilainen taitaa jäädä kakkoseksi. Sisusyrjäläistä ei pitele pentele sitten mikkään. Porvaria olen äänestänyt ja nyt taidan pistää ääneni vasemmiston piikkiin.
kukas sen akottelun aloitteli
Sitä saa mitä tilaa!
nimimerkin.
ilmoitaa asiattomasta viestistä
ikä alkoi miestä painaa ja ei enää vanhentuneilla aivoillaan pysynyt nykymenossa mukana. Vanhoihin oli polo kangistunut. Siitä kertoo monet valitukset ja valtava halu hangoitella ja hidastaa kehittymistä. Onneksi uuden toimijat ovat pistäneet vanhan jäärän fiksusti sivuun, toivottavasti nyt antaisi nuoremmille työrauhan. Syrjäläisen ottaminen edustajaksi kertoo nykytoimijoiden uudistumishalusta. Kannatan.
Antakaahan eläkerauha hänelle! Aika aikaansa kutakin. Muikku oli aikansa ääniharava,siitä hänelle kaikki kunnia.
Aika on nyt toinen. Ja toiset on vaatimukset.
EU:hun liittyminen vaatii kansanedustajilta muutakin kuin kotinurkkiensa tuntemista. Pelkkä Suomen lakien tekeminen vaatii kaikenlaisten direktiivien tuntemista.
Siksi sinne ei toinna ketä vaan lähettää.
Lieksan sdp on oivaltanut tämän ja valinnut Soilen ehdokkaakseen. Hyvä sdp, olette ajan hermolla.
Lieksalaiset ovat fundeeranneet hyvästi. Tuo sosiaalinainen on ihan kelpo ehdokas. On edustavan näköinen ja asiantuntevan oloinen. Hyvä., hyvä. Kiitos myös Muikulle ja kaikkea hyvää jatkoon. Kunniamaininta Oravalle ja Kärkkäiselle.
luuletteko te pahvit jotta lieksalaisten äänillä joku sosiaalitanttasotkija pääsee eduskuntaan???? idiootismia!!!! EI ONNISTU IKINÄ!!!
älykkäiden ihmisten valinta metodein. Huomata täytyy, että ääniä tarvitaan myös ympärys kuntien taholta, emme ole yksin.
Onnitteluni hyvän ja edustavan ehdokkaan johdosta. Pärjää sen uskallan sanoa.
Että läpi menee keveästi!
Eduskunta koostuu tai pitäisi koostua kansanedustajista, sellaisista jotka edustavat kansan syvintä riviä. Siksi Arja Kiiskinen on paras edustaja, sellainen kuten Kerttukin oli! Hän on kylläkin Ossi Muikun sukulainen, mutta hyvä edustaja eduskuntaan. Olen Ossin kanssa samaa mieltä, Arjassa on ainesta edustamaan ihan tavallista veronmaksajaa. Pohjois-Karjalan alueella on tuntematon, mutta Arjan pitäisi saada näkyvyyttä ledistön kautta ja lähteä kiertueelle puhumaan edustamistaan teemoista! Arjan on nyt saatava Lieksankin lehdessä enemmän julkisuutta. Hän on mukava ihminen ja sydämmellinen.
Ei taija mukavuus tai Muikun sukulaisuus ennee nykypäivänä riittee. Luulisin niin..Järeempi ehokas tarvittaan.
Syrjäläinen puhuu vanhusten puolesta, mitkä ovat Arjan teemat?
Mitenkä te oikein kuvittelette kassaneidin omaavan tyypin pystyvän pitämään Itä-Suomen puolia? Ei ole hääppönen puhuja, eikä hääppöstä osaamista. Tämähän suoranainen vitsi.
Mikäs se oli Törkvisti alakujjaan.
Kyllä kerttu osasi. Nyt vaan tarvitaan kovin erilaisia taitoja kuin Kerttulin aikana. Kunnia hänelle.
Sama pelin politiikka pelaa!!!!
ja ääni menee SisuSoilelle. Kärkkäiselle ja Oravalle nostan hattua - osaavat nähdä nk. metsän puilta.
Taas etsitään se vanhin mummo tai ukko, joka suostuu ehdolle.
Soile on lähellä seitsemääkymmentä, ollut eläkkeellä jo vuosia.
Eikö tosiaan ole yhtään nuorempaa, jota voisi edes ajatella? Joka olisi jollakin tavalla tunnettu P-K:ssa? Kaikkiko kunnan eläkevirkamiehet pitää saada edelleen johonkin uuteen virkaan? Ovatko he kaikki olleet niin täysiä kymppejä, joita ei korvaa mikään eikä kukaan?
Jospa annettaisiin eläkkeellä olevien olla ihan vain vapaan viettäjinä? Eihän kunnan eläkkeellä ainakaan nälkä yllätä, ovat osanneet palkkansa petrata siihen tappiin, että sillä kyllä elää.
kaikillen lubuttavaksi.Sellaista pukkaa..
Ohoh!
"Ainut asia miksi en Soilea äänestäisi on, että VÄÄRÄ puolue, ehdottomasti väärä puolue! Demarit mollaa jatkuvasti muita puolueita"...
Tämä puoluehan on juuri sinulle sopiva, koska mollaat mm. demareita. Pata kattilaa soimaa jne...
Oot vähän (enemmän) tyhmä!
Vanhat muistaa.
http://www.youtube.com/watch?v=CF_-ThDLF34&feature=related
Onkohan nimeltä mainittu henkilö tietoinen ,Häntä koskevista jutuista
Tällä foorumilla ? Noin tulevaisuutta ajatellen .
suap vastata lopputuloksesta.
Asian tuntija ,Minä minä.
Ihmeen hiljaa olllut minä minä. Vai kuka nimimerkki se olikaan.
mainostetaan ja ties miksi.
ja muut vikisee - näin se vaan on!
Ettei vaan tulis pää vetävän kätteen.
EN ANNA ÄÄNTÄNI PUOLUEELLE JOKA ON IKÄÄN KUIN NATON SYLISSÄ.
PERUSSUOMALAISET ON IRROTTAUTUNUT SIITÄ KOKONAAN.
MIELESTÄNI PERUSSUOMALAISET ON ENEMPI TYÖVÄEN PUOLUE.
SUOMESSA ON OLLUT SATOJA YT NEUVOTTELUJA , NIISSÄ
ON YLEENSÄ TYÖN ANTAJAN PUOLELTA SDP JÄSENKIRJAN
OMAAVIA TYÖN JOHTAJIA , MUUTANIN PAIKOIN ON HAVAITTU
IHMEELLISTÄ SEULOMISTA , KOSKIEN TYÖPAIKAN SÄILYMISTÄ.
JÄSENKIRJALLA VOI PELASTUA LOPPUTILILTÄ.
Ei kannata solisalirattia äänestää!
Soini nousee valtakunnan kansleriksi ja perustaa uuden
Super Suomen TS, Puolueen ajaa Mersulla ja kansa hurraa
Käsi lipassa huutaen Timo Timo .
Sitten vallataan Ruotsi ja Norja alkupaloiksi vaan .
Tätä novellia voi jatkaa kuka vaan
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
KH
Veijo Ikonen 4.1.2011:
"Pyydän kaupunginhallitusta puuttumaan seuraavaan asiaan. Usealta taholta saamani tiedon mukaan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen käyttäisi eduskuntavaalikampanjassaan netissä yhteystiedoissaan kaupungin puhelinnumeroa ja sähköpostia. Myös yhteydenottolomake ohjaa samaan sähköpostiin.
Onko luvallista käyttää vaalikampanjansa tekemiseen kaupungin työaikaa ja sähköisiä työvälineitä. Olisi paikallaan jättäytyä vaalikampanjan ajaksi "vaalivapaalle", ettei mene omat ja kaupungin asiat ja työajat sekaisin."
Soile Syrjäläiseltä on pyydetty selvitys. Selvityksessään 24.1.2011 Syrjäläinen toteaa, että hän on avannut vaalityöhön liittyen uuden puhelinliittymän ja myös uuden sähköpostiosoitteen. Työaikaa vaalityöhön ei käytetä.
Vastine kokonaisuudessaan liitteenä, liite 2.
Lisäksi on mainittava, että Syrjäläinen ja hänen vaalisivujaan ylläpitävä taho on pyytänyt Google Finland Oy:tä poistamaan sellaiset vaalisivut, joissa Syrjäläisen kohdalla näkyy kaupungin puhelinnumero ja kaupungin sähköpostiosoite. Syrjäläisen ilmoituksen mukaan sivujen poistamisia ei tehdä aivan päiväseltään. Ns. poistamisajoja tehdään harvakseltaan.
Kaupungilla ei ole mahdollisuuksia poistaa tietoja muualta kuin omilta sivuiltaan (ja niillä ei ko. tietoja ole).
Syrjäläisen tulee olla tavoitettavissa virkapuhelimella myös virka-ajan jälkeen. Kaupungin antaman ohjeistuksen mukaan virkapuhelimella voi soittaa vähäisessä määrin yksityispuheluja, jotka maksetaan erittelyn perusteella kaupungille. Kaupungin sähköpostia voi myös vähäisessä määrin käyttää yksityisasioiden hoitoon.
Kj. Esko Lehto:
Merkitään saadut selvitykset tiedoksi ja saatetaan vastauksena Veijo Ikoselle tiedoksi.
Kaupunginhallitus
päättää, ettei kaupungin omistamaa puhelinliittymää tai sähköpostia saa käyttää vaalityöhön liittyvään toimintaan.
käsitellä ennenkuin ehdokas itse älysi?
ehdokas ei itse älynnyt tätäkään asiaa...........
"Kuopion hallinto-oikeus on 23.1.2009 antamallaan päätöksellä kumonnut Lieksan
kunnallisvaalien tuloksen siltä osin kun Lieksan sosiaalitoimen osastopäällikkö
Soile Syrjäläinen on julistettu kaupunginvaltuutetuksi."
että kaikkea saa kokeilla ja tehdä jos ei jää kiinni? Ja kiinni jäätyään ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunut! Voiko tuossa asemassa oleva henkilö olla niin tietämätön? Onko ollenkaan soveltuva sosiaalijohtajaksi?
Nähtäväksi jää miten tätä uutisoidaan ja mitkä tahot niin tekevät.
Kun pitäsivät edes välttävästi huolta KEPUN maineesta ja puhuisivat siitä rehellisyydestä omasta puolestaan. Nytkin yksitoista KePulaista lähti tutkintaan Nuorisosäätiön verovarojen käytöstä. Niiden ja aiemmin kiinni jääneiden ja syyteharkinnassa olevien lisäksi ei puolueelta taida löytyä enää ehdokkaita noihin vaaleihin.
Pitää kuitenkin muistaa että KePulla meni kansanverorahat ja puolueen rahat sekaisin.
KH
Veijo Ikonen 4.1.2011:
"Pyydän kaupunginhallitusta puuttumaan seuraavaan asiaan. Usealta taholta saamani tiedon mukaan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen käyttäisi eduskuntavaalikampanjassaan netissä yhteystiedoissaan kaupungin puhelinnumeroa ja sähköpostia. Myös yhteydenottolomake ohjaa samaan sähköpostiin.
Onko luvallista käyttää vaalikampanjansa tekemiseen kaupungin työaikaa ja sähköisiä työvälineitä. Olisi paikallaan jättäytyä vaalikampanjan ajaksi "vaalivapaalle", ettei mene omat ja kaupungin asiat ja työajat sekaisin."
Soile Syrjäläiseltä on pyydetty selvitys. Selvityksessään 24.1.2011 Syrjäläinen toteaa, että hän on avannut vaalityöhön liittyen uuden puhelinliittymän ja myös uuden sähköpostiosoitteen. Työaikaa vaalityöhön ei käytetä.
Vastine kokonaisuudessaan liitteenä, liite 2.
Lisäksi on mainittava, että Syrjäläinen ja hänen vaalisivujaan ylläpitävä taho on pyytänyt Google Finland Oy:tä poistamaan sellaiset vaalisivut, joissa Syrjäläisen kohdalla näkyy kaupungin puhelinnumero ja kaupungin sähköpostiosoite. Syrjäläisen ilmoituksen mukaan sivujen poistamisia ei tehdä aivan päiväseltään. Ns. poistamisajoja tehdään harvakseltaan.
Kaupungilla ei ole mahdollisuuksia poistaa tietoja muualta kuin omilta sivuiltaan (ja niillä ei ko. tietoja ole).
Syrjäläisen tulee olla tavoitettavissa virkapuhelimella myös virka-ajan jälkeen. Kaupungin antaman ohjeistuksen mukaan virkapuhelimella voi soittaa vähäisessä määrin yksityispuheluja, jotka maksetaan erittelyn perusteella kaupungille. Kaupungin sähköpostia voi myös vähäisessä määrin käyttää yksityisasioiden hoitoon.
Kj. Esko Lehto:
Merkitään saadut selvitykset tiedoksi ja saatetaan vastauksena Veijo Ikoselle tiedoksi.
Kaupunginhallitus
päättää, ettei kaupungin omistamaa puhelinliittymää tai sähköpostia saa käyttää vaalityöhön liittyvään toimintaan.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=419272&page=19
KH
Veijo Ikonen 4.1.2011:
"Pyydän kaupunginhallitusta puuttumaan seuraavaan asiaan. Usealta taholta saamani tiedon mukaan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen käyttäisi eduskuntavaalikampanjassaan netissä yhteystiedoissaan kaupungin puhelinnumeroa ja sähköpostia. Myös yhteydenottolomake ohjaa samaan sähköpostiin.
Onko luvallista käyttää vaalikampanjansa tekemiseen kaupungin työaikaa ja sähköisiä työvälineitä
----------____________________________________________________________
Mielestäni Veijo Ikonen on erittäin oikeudenmukainen mies!
Arvostan jopa häntä, koska hän uskaltaa puuttuua niihin asioihin, joita muut väheksyy, salaa ja jopa peittelee !
Onkohan kuin luvallista sitten käyttää kansan verorahoja vaalikampanjaan. Ja sitten nuo suuryritysten ostamat kepuministerit, jotka ykstoisesa jälkeen on poliisitutkinnassa.
Se pitäs ensin siivota omat nurkkasa enenkun tulee toisten nurkkiin kuuraamaan.
Tuossakin KePun puoluejohdossa riittäsi savotoitavaa vielä vuosikausiksi.
keskustelua Lieksan kaupungin asiosta,tarkoitatko siis jos jossain muualla rötöstellään meillä/meidän puolueen ehdokkaat saa rötöstellä?
Puolueena Keskusta on jo LEIMAUTUNUT niin pahoin rötöspuolueeksi että heidän kannatuksensa taatusti alenee!
Ihan kaikki Kepulipuolueen edustajista ei ole vielä saanut tartuntaa vilinkipelistä ja heitä rehellisiä, ihme kumma on jopa lieksassakin!
haltijan , oikeastaan kahden viranhaltijan pestin omaavan toimintatapojen
julkiseksi tekemistä.
ta on kyse. Juuri niin. eikös työkämmykkä ja sähköposti kuulu viranomaistyön
välineiksi? Ettei tähän nyt kannata kovastikaan muuta sotkea.
kuuluu kaupunginviranhaltijan tekemisiin?
Työntekijöillä eräillä Lieksan kaupungissa, tuntuu olevan liian helpot työt, joissa ei ole mitään tekemistä!
(Todellisuudessa noin 25 % on täysin turhia palkannauttijoita)
Juuri tuon takia he roikkuvat päivät pitkät netissä, senssi, ihmissuhde tms ja eri keskustelupalstoilla työkseen!
Mielestäni työajan pitäisi kuulua työn tekemiseen ja ellei sitä ole, niin pyytäkää lisää töitä!
asiassa. Ihmettä on herättänyt juuri tuo, kuinka Lieksan yhtä viranhaltijaa pidetään näillä palstoilla vuodesta toiseen esillä. Suorastaan tekohengitetään julistamalla erinomaisuuttaan.Kyllä siinä työaikaa on kulunut ja tulee kulumaan, - eiks niin Alvari??
En yksilöinyt kirjoituksessani viranhaltijoita ja puoluekannasta riippumatta heistä, tai sanotaanko meidän edustajista, löytyy kaikista tarvittaessa jotain vikaa!
Olet oikeassa että aikaa kuluu..toisilla työaikana ja toisilla vapaa aikana!
Persujen imu voi viedä minutkin, lähdetkö rakkaani mukaan?
ehdokkaan maakunnallinen vaaliverkostoko Suomi24 sivujen tietoja päivittää, ettei kulu ehdokkaan työaikaa vaalityöhön?
Pitää ruveta oikein kaivamaan. Sosiaalivirastossa on ainahin minun havaintojen mukaan sellainen suihke, että ihmettelen jos joku vielä siinä myllyssä vaalityötä tekee. Häpeäisi Ikonen, joutava ukko jaktkuvasti joku hampaissa. Mutta omaan nilkaan sahaa - ei vois kepun lautakasat vähempi kiinnostaa.
SS on silkka kiipijä, ensin yritti kristillisdemokraateissa. Kun ei tärpännyt niin demareissa. Nopeastipa aate vaihtui toiseen!
Miköli on munaa paikallisjärjestössä, niin ensin hoidetaan oman puolueen johto joko ruotuun tai pihalle.
Tai sitten paikallisjärjestö hyväksyy puoluejohdon rosvoilut. Eli olisivat samaa rosvojoukkoa.
Kuin lieksan paikallisjärjestö. Minkäänlaista kannanottoa ei kuulu.
KH
Veijo Ikonen 4.1.2011:
"Pyydän kaupunginhallitusta puuttumaan seuraavaan asiaan. Usealta taholta saamani tiedon mukaan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen käyttäisi eduskuntavaalikampanjassaan netissä yhteystiedoissaan kaupungin puhelinnumeroa ja sähköpostia. Myös yhteydenottolomake ohjaa samaan sähköpostiin.
Onko luvallista käyttää vaalikampanjansa tekemiseen kaupungin työaikaa ja sähköisiä työvälineitä. Olisi paikallaan jättäytyä vaalikampanjan ajaksi "vaalivapaalle", ettei mene omat ja kaupungin asiat ja työajat sekaisin."
Kepunhan pitäisi olla Mamu myönteinen puolue ?
Kepulainen??tai loikkaamassa sinne??
Ainakin Lieksalainen apilakerhon kärkiedustaja Veijo Ikonen työllistää enemmän kaupunkimme virkakoneistoa alituisine selvityspyyyntöineen jotka kohta täyttävät kiusauksen kriteerit - eikä mene perille vaikka rautalangasta väännettäisiin. Liekö tullut liian vähän märehdittyä apilapellonlaidalla kuin noin juoksuttaa vai suolisolmuko Veijo Ikosta oikein vaivaa? Naurettavaa toimintaa ja yhä naurettavammaksi vain menee apilakukkakerholaisten toiminta.
Kaikki keinot ovat näköjään sallittuja! Ei Ikosella paljoa järki päätä pakota. Kovin on tyylisi läpinäkyvää. Yritä saada edes yksi asia läpi.
virkamiehen puhelimen ja sähköpostin käytöstä= kepu on munannut itsensä.aika mielenkiintoinen logiikka.
Edustaako mielipide jotakin puoluetta ja ehdokasta?
Keskustapuolueeseen loikkaaminen tuo häviön mutta Perussuomalaisten riveistä Soilekin ponnistaisi eduskuntaan!
Missähän vaiheessa paikallisjärjestön "kampanjapäälliköt" ryhtyy töihin paikallisen kepuehdokkaan eteen. Tulee kattoos kiirus kohta.
Ja samahan se kyllä koskettaa demareita. Jokos on porukka yhtenäinen.
Selvitys on tehty ja siihen vastine annettu joten enää ei pitäisi olla aihetta enenpään.
On olemassa sentään viestintasalaisuus mutta on sitten eri asia todella miten sitä käytetään,mutta varmaan on ihan virkatehtäviä ja jokainen asian harkitsee itse miten toimia.
Mutta olisi aika metkaa jos vielä elettäisiin sitä aikaa että veljelle on vartija tai siskolle mistä hän keskustelee työssä ja kennen kanssa ja sitä seurattaisiin ulkopuolisen toimesta jatkuvasti ja heti viestitetäisiin ns"moskovaan" kyllä sellainenkin asia on pirullista sen tiedän.MK
Kyllä noita eri puolueiden kamppanjapäälliköitä ja ehdokkaat on ottaneet yhteyttä puhelimitse kyseinen puolue eilen 17.2 tilaisuus vaalithan on sitten parin kuukauden päästä ja ministeri tulee 4,4. Lieksaan.
Yhteistä kuitenkin on asillinen keskustelu asioista eikä loanheitto se lienee Lieksalaisten ehdokkaiden näkemys koska ovat sentään sivistyneitä ihmisiä.sekä myöskin varsinaiset kamppanjan hoitajat.
Me jotka tänne kirjoitetaan olemme sitten omia toimijoita mielipiteinemme.MK
Mitäs se ministeri tänne Lieksaan tulee ennen vaaleja? Eikös sitä vois käydä sitten vaalien jälkeen tuomassa jotain positiivisia uutisia!
Se on varmaan siihen ministerin tuloon mennessä jo puolueen vaaliraha-asiat tutkittu. Johan tuo on aikakin.
Paikallisjärjestön nettisivulla on ainoastaan uutiset ja tapahtumat jaa muiden kanssa.
Tosi. Tyhjänä ammottaa sivusto. Uskoa pitää tuo asia, että puolueen kampanjointi on siirtynyt S24:n Lieksaan. Eipähän tule kampanjakuluja.
On muuten ihme kampanjointia keskustalla, kun luotetaan noihin kultaisiin vasikoihin. Ministereihin, edustajiin. Eikö ole rohkeutta haastaa noita liian kauan istuneita ja tyrineitä pois puolueesta.
Peesaillaan vain noiden taustalla.
Onko niin, että ainoastaan meillä ei ole kerrottavana mitään positiivista kun Lieksasta on ollut kansanedustaja?
Uskon kuitenkin siihen,että meillä on kyllä ollut ja on erilaisia hankkeita mutta myöskin erilaisia mielipiteitä.
Mutta nyt on tulossa vaalit ja sitten sen jälkeen muodostetaan hallitus ja sitä ei varmaan vielä tiedetä onko kyseinen ministeri siinä sen ratkaisee kansa .
Mutta nyt ehdokkailla on juoksuaika sen totesi aikanaan Lassi kun joku henkilö kysyi Kerttua puhelimeen vitsiniekka kun oli totesi hänellä on juoksuaika kun vaalit oli edessä.MK
Ja loput edustajat ja eduskuntaan pyrkivät tekee työtä sitten tiedoilla ja taidolla mitä kullakin eduskuntaan pyrkivällä on.
Uskon kuitenkin siihen, että olemme kuitenkin siinä suhteessa järjissämme,että emme sentään rakenna kultaista vasikkaa ja siitä on pitkälle nyt puhetta tuleeko EU liittovaltio silloin saattaa tuo vasikka syntyä. Joten on hyvä asia kun toit tuon asian esiin.MK
Maakunta | 7.2.2011 | 22:49
Sosiaalijohtaja sai ohjeet puhelimen käyttöön
Vaaleissa ehdokkaana oleva työntekijä ei saa käyttää kaupungin omistamaa puhelinliittymää tai sähköpostia vaalityöhön, linjasi Lieksan kaupunginhallitus maanantain kokouksessaan.
Ohjeistuksen taustalla on kaupunginhallitukselle tehty selvityspyyntö kaupungin va. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläisen (sd.) eduskuntavaalikampanjoinnista.
Syrjäläinen käytti vaalimainossivuillaan yhteystietoinaan kaupungin työpuhelinnumeroa sekä työsähköpostiosoitetta.
Kaupunginvaltuutettu Veijo Ikosen (kesk.) tekemässä selvityspyynnössä pyydettiin kaupungilta linjausta siihen, voidaanko vaalikampanjan tekemiseen käyttää kaupungin sähköisiä työvälineitä.
Kaupungille antamassaan vastineessa Syrjäläinen kieltää käyttäneensä työaikaansa vaalikampanjointiin. Vaalisivuston yhteystiedot on jo vaihdettu yksityisiin.
Se tuo kultainen vasikka on ostettuja edustajia, joita vieläkin on kaupan.
Osalla ehdokkaista tuo tieto ja taito on maksettu ja valmiiksi. Tässäpä kampanjaasi aluksi satatonnia, teet sitten ministerinä näin kun me halutaan.
Kuinka pieni pitää olla ihmisen äo ettei se älyä ketkä tätä kylää ja sen päätöksiä pyörittää.
Onneksi on edes joku joka yrittää tuoda julki pienen piirin pyörimisen.
on saatu aikaan? Vaalikampanjan maakuntajoukotko liikkeellä?
SOILE KANNATUKSESI OLI HYVÄ SILLOIN ,KUN MUIKKU KAMPITTI SINUA.
OLIKO TÄSSÄ VAALI TYÖN TEKOA ARJAN HYVÄKSI SILLOIN ?
SAASTAMOINEN LÄKSI JA TULI PERUSSUOMALAISIIN JA SANOI;
EI HÄN VOI OLLA TUOLLAISESSA PUOLUEESSA.
ÄÄNESTÄJÄNÄ NÄÄN ETTÄ EPÄREHELLISYYS PUOLUEESSA on HYVE.
TYHJÄÄ VOUHOTATTE, HÄVIÖ ON TEIDÄN.
Opettajat:
Maahanmuuttajien määrää kouluissa rajattava
Keskiviikko 23.2.2011 klo 11.41
Maahanmuuttajat lisäävät hälinää ja melua luokkahuoneissa, selviää Opettaja-lehden kyselystä.
Opettajien mielestä maahanmuuttajien osuutta kouluissa ja päiväkodeissa pitäisi rajoittaa, paljastaa Opettaja-lehden teettämä kysely.
Rajoittamista kannattaa 41 prosenttia kaikista opettajista.
Opettajien mielestä koulun antamaan opetukseen ja kasvatukseen heijastuu, jos suuri osa koulun oppilaista on maahanmuuttajia. Näiden lisäksi vaikutusta on myös muihin asioihin.
Hälinää ja väkivaltaa
Joka neljännen opettajan mielestä maahanmuuttajien suuri osuus lisää hälinää ja melua luokkahuoneessa sekä kasvattaa väkivallan määrää koulussa. Osa vastaajista epäilee lisäksi, että Suomeen tulee syntymään väkivallan ja rikollisuuden valtaamia maahanmuuttajaghettoja.
Opettajien mukaan maahanmuuttajien opettaminen on ylimääräinen rasite ja lisätyö, joka ei näy opettajan palkassa ja johon ei kouluteta.
Suurin osa opettajista kokee työmäärän kasvavan jopa kohtuuttomaksi, jolloin opetuksen laatu kärsii ja tasoa on laskettava.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/turvapaikkabisnes-on-suomen
Syrjäläinen on paras edustaja Lieksasta. Asiallinen, edustava ja osaa asiansa hyvin.
Eukko, joka pistää Lieksan demarit sekaisin ja vetää Muikut mennen tullen. Siinä akassa pitää olla potkua! Kyllä pitää ääni antaa, että saa seurata miten vetää eduskuntaa perässään! Varmaan kuukauden päästä istuu johtoasemassa. Siirtäsköhän Urpilaisenkin sivuun?
Sosiaalijohtaja sai ohjeet puhelimen käyttöön
Vaaleissa ehdokkaana oleva työntekijä ei saa käyttää kaupungin omistamaa puhelinliittymää tai sähköpostia vaalityöhön, linjasi Lieksan kaupunginhallitus maanantain kokouksessaan.
Ohjeistuksen taustalla on kaupunginhallitukselle tehty selvityspyyntö kaupungin va. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläisen (sd.) eduskuntavaalikampanjoinnista.
Syrjäläinen käytti vaalimainossivuillaan yhteystietoinaan kaupungin työpuhelinnumeroa sekä työsähköpostiosoitetta.
Kaupunginvaltuutettu Veijo Ikosen (kesk.) tekemässä selvityspyynnössä pyydettiin kaupungilta linjausta siihen, voidaanko vaalikampanjan tekemiseen käyttää kaupungin sähköisiä työvälineitä.
Kaupungille antamassaan vastineessa Syrjäläinen kieltää käyttäneensä työaikaansa vaalikampanjointiin. Vaalisivuston yhteystiedot on jo vaihdettu yksityisiin.
Kateellisten provokaatio yritys .
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=419272&page=18
Tää hyökkäysasetelma kiinnostaa. Miten Muikun taistossa kävi? Onks näin, että Muikun eturintama on nyt Arja Kiiskisen muodossa eli edustaa vanhollisia. Syrjäläinen hyökkää Eero Kärkkäisen eli uudistusmielisten puolesta? Onpas mielenkiintosta. Kiiskinen tuo esille sivistymättömyyden ja korostaa sen olevan päätöksenteossa tärkeää. Vetoaa olevansa Kerttu Törnqvistin uusi inkarnaatio. Syrjäläinen hehkuttaa sivistyksen tärkeyttä ja kehuu olevansa Valviiran jäsen. Nyt jää nähtäväksi miten naisten käy. Mielenkiintoista sinänsä, että naiset on pistetty valtataistelun keskiöön. Näinhän ne miehet aina toimivat!
SDP on ainoana mielipidemittausten neljästä suuresta puolueesta menettänyt kannatustaan tammikuusta.
Ylen uutisten kyselyn mukaan SDP:n kannatus on alentunut 1,4 prosenttiyksikköä 17,5 prosenttiin.
Mamu asiassa tuskin syy on sinun.
Olisit ollut KD, riveveissa, mahdollisuutesi läpi menoon olisi paremmat.
Olet joutunut henkilonä kärsimään kohtuuttomasti.
nyky puoluettasi ei lieksassa hyväksytä eikä arvosteta.
Mielivalta tulkinnat rillikoda ym rakennusasioissa
on pudottanut kannatusta, on ollut asioiden salailua
kuten varisvaaran rakennus luvat, annettiin luvat
rakennus kielto alueelle, selittäsitte temppunne.
Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.
Hän arvioi, että samaan tulokseen päästään kaupungissa myös kuluvana vuonna.
- Jos maahanmuuttajien määrä ei tästä olennaisesti muutu.
Ja tämmönen ehdokas vakauttamaan valtion taloutta ,mistäs ne 200000 on repästy Osuuspankin seinästäkö?Vai veroista?
palsta", - jos noista kertyvistä miinukista on päätteleminen.
Nuo tekstisi on niin tuttua vanhan kertaamista. Opettele hävittämään ees nuo tyypilliset kirjoitusvirheesi. Selittele ite temppusi
Jos ei pääse apina teatteriin niin palkintona .
Vuoden pesti Somaliaan koordinoimaan väen
Muutto apuu Lieksaan .
Lieksalle siis hyvä. Rahhoo tullee niin että ranteita pakottaa. Ei hädän päivää. Mitäpä tapahtuu jos ent. lieksalainen palaa Hesasta kylille? Kaikenlaista epämukavaa, josta sossu maksaa ja paljon. Näin oon kuullu. Ei näistä tummista taida paljon kuluja tulla. Pistävät rahat kiertoon ja käyttäytyvät asiallisesti. Hymy on herkässä pakkasesta huolimata.
on perin outo. Mutta jospa sie ite mänis sinne vaikka vartiolaivan mukana ja jäisit maahan hieman pitemmäs aikaa.
Nainen avioero siirrot Soile Hyyrönmäki Pyhäjärvi isi
Varmasti tullut hyvä tulot lieksallle, sieltähän tuli sosiaalitoimen mukaan todella koulutettua väkeä.
Aivan niin kuin sinä. Yhtä hyvä yksilö yhteiskunnalle.
On silkkaa typeryyttä aktivoida vanhoja haukkuketjuja! Hävetkää!
Laita nummelle viestiä🚣