Miksi suomalainen Hannu Olkinuora on Hufvudstadsbladetin päätoimittaja ja toimitusjohtaja? Eikö nämä saatanan puolisuomalaiset turaanilaiset voisi olla hieman isänmaallisempia?
Miksi?
Freudenthal
9182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No mun käsittääkseni paremmin toimeentuleva suomenkielinen väestö (varsinkin jos puhutaan ns. suurista ikäluokista) on henkisesti kimpassa ruotsinkielisten kanssa. Akateemiset taas osaavat sen verran ajatella omilla aivoillaan, etteivät mene tällaiseen saisseen mukaan, joten kimpassaolo ei ole akateemisten ilmiö (olisikin jokseenkin sietämätöntä, jos ruotsalaisuus olisi ajattelevien ihmisten ilmiö Suomessa).
Ruotsinkieliset edustavat vain noin neljännestä bättrefolkista; loppu on hyvintoimeentulevia noin 60-vuotiaita suomenkielisiä, jotka kipeästi halajavat ruotsinkielisten hyväksyntää sekä pänttäävät viikonloppuisin höplaria, jotta osaisivat oikeat sanamuodot tarvittaessa (aika harvoin tarve tulee kuitenkaan eteen, mutta halutaan vain pitää maksimaalinen valmius, jos kerran pari vuodessa tulisi katsottua FST:tä).
Tuo on aika pätevä sosiopsykologinen analyysi suomenkielisistä pakkoruotsittajista.
Olen itse myös pohtinut asiaa nimenomaan psykologisesti.
Muuuta selitystähän asialle ei löydy.
olisi mielestäsi parempi päätoimittaja Hbl:lle?
Matti Nykänen?
Nykäsmasaa. Ehkä tärppää, ehkä ei.
Käy ite
Nykyinen päätoimittaja kelpaa hyvin.
Henry Saari. Onhan hän Porista.
"Miksi suomalainen Hannu Olkinuora on Hufvudstadsbladetin päätoimittaja ja toimitusjohtaja? Eikö nämä saatanan puolisuomalaiset turaanilaiset voisi olla hieman isänmaallisempia? "
Varmaan siksi että ketään normaalia täysipäistä ihmistä ei kiinnosta teidän kielisotanne puupennin vertaa.