Typeryyden

Kävelin koirani kanssa pyörätiellä. Koirani kakkasi ojan pohjalle pullojen ja pizzalaatikoiden sekaan. Annoin kakan olla. Yllättäen joku avohoidon tapaus ryntäsi takaani hillumaan jotain ulosteiden keräämisestä ja lain kirjaimesta. Olin kuulema tehnyt rikoksen. Kuin pirun riivaamana kyseinen henkilö pysäytti poliisiauton saadakseen apua siiviilipidätykseensä. Poliisi ei kuitenkaan ymmärtänyt sekavia vaahtoavan miehen huutoa vaan luuli sitä virkavallan väkivaltaiseksi vastustamiseksi. Nuorempi konstaapeli sumutti jotain suihketta kahjon silmille samaan aikaan kun toinen laittoi häirikön käsirautoihin.

Seurasimme tapahtunutta järkyttyneenä sivusta koirani kanssa. Poliisi otti nimeni ylös jotta voin tulla todistamaan käräjäoikeudessa päällekarkaajaa vastaan. Suostuin toki välittömästi antamaan poliisin toimintaa puoltavan lausuntoni. Pitäähän lakia kunnioittaa ja etenkin sen suojelijoita.

Oikeuteen asti juttu ei kuitenkaan edennyt, vaan syyntakeettomana holhouksen alaisena syytetty siirrettiin pakkohoitoon koska katsottiin, ettei häiriintynyt väkivaltaan taipuvainen ihminen kuulu vapaalle jalalle.

Poliisi kiitteli minua yhteistyöstä ja totesi, että yhteiskunta olisi lähes täydellinen jos kaikki olisivat yhtä lainkuuliaisia ja vastuullisia kuin koiraihmiset.
8570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ite sain egee 65 sakkoa kun koira pasko videovuokraamon pihaan. Vitutti maksaa! Oikeesti siitä saa sakot.

Äänestä
  • No niin kuuluikin tapahtua. Vuokraamon piha on aivan eri juttu kuin hoitamaton ojan pohja.

    Äänestä

  • Koiraihmiset itkee saavansa haavoja tassuun lasinsirpaleista. Hyh kantsisko ottaa pussi mukaan, eikä paskattaa eläinraukkaa pitsalaatikoitten ja pullonsirujen seassa ojanpohjalla. Itsekästä ettei viitti kerätä vaan pakottaa koiran ojanpohjalle. Rekku pasko pihalle vaan sen kerran sakko opetti kerään. Eikä rekku kyllä meniskään sirleitten luo ojanpohjaan. siististi vaan ulostaa ja taluttaja kerää sonnan. Eläinlääkäri ja tuskat on tympeempää ja kalliimpaa kuin maatuva pussi.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Koiraihmiset itkee saavansa haavoja tassuun lasinsirpaleista. Hyh kantsisko ottaa pussi mukaan, eikä paskattaa eläinraukkaa pitsalaatikoitten ja pullonsirujen seassa ojanpohjalla. Itsekästä ettei viitti kerätä vaan pakottaa koiran ojanpohjalle. Rekku pasko pihalle vaan sen kerran sakko opetti kerään. Eikä rekku kyllä meniskään sirleitten luo ojanpohjaan. siististi vaan ulostaa ja taluttaja kerää sonnan. Eläinlääkäri ja tuskat on tympeempää ja kalliimpaa kuin maatuva pussi.

    Ojan pohja on koiralle luonnollinen paikka ulostaa. Suurin osa koirista kakkaa mieluummin ojan pohjalle tai metsään, mutta usein hihna on niin lyhyt, että ei auta kuin kyykistellä tien sivussa.

    Minun koirillani on ollut aina luontainen tarve paskoa muualle kuin pihoille tai teiden poskeen. Opeta koirasi paremmin, sait sakot aivan ansiosta.

    Äänestä

  • Oliko noin kallis.. eikö siitä saa rikesakon..? mutta ei sakkoja saa, mikäli on pussi mukana ja jätökset kerää välittömästi..

    Äänestä

Kirjotit jutun kahdelta eri kannala. Lueppas tuolta pari riviä alaspäin semmonen juttu ku typeryyden ja sen on kirjottanu hinta. Kuulostaakos tutulta?

Äänestä
  • Siis tämähän oli nimemomaan sarkastinen vastaveto tuon yhden ja saman ongelmatapauksen ikuisuuksiin asti paskankeruusta jauhavan typeryydenhinta-juttuun, käännetty päälaelleen. Ainakin minä näin sen mielsin ja hiton hyvä juttu olikin! Tuon aikaisemman hemmon koiranpaskavalituksia saa lukea jopa laki- ja autopalstoilta, niin innokas se on saarnaamaan paskoista, eli tämä oli ihan hyvä palaute sille tyypille.

    Äänestä

  • pelaa. (kai) kirjoitti:

    Siis tämähän oli nimemomaan sarkastinen vastaveto tuon yhden ja saman ongelmatapauksen ikuisuuksiin asti paskankeruusta jauhavan typeryydenhinta-juttuun, käännetty päälaelleen. Ainakin minä näin sen mielsin ja hiton hyvä juttu olikin! Tuon aikaisemman hemmon koiranpaskavalituksia saa lukea jopa laki- ja autopalstoilta, niin innokas se on saarnaamaan paskoista, eli tämä oli ihan hyvä palaute sille tyypille.

    Jep. Osuit naulan kantaan. Paskankeruujauhajan ketjuihin en viitsi vastata muuta kuin hiukan pelleilemällä sen pellen omilla keinoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hinta. kirjoitti:

Kävelin koirani kanssa pyörätiellä. Koirani kakkasi ojan pohjalle pullojen ja pizzalaatikoiden sekaan. Annoin kakan olla. Yllättäen joku avohoidon tapaus ryntäsi takaani hillumaan jotain ulosteiden keräämisestä ja lain kirjaimesta. Olin kuulema tehnyt rikoksen. Kuin pirun riivaamana kyseinen henkilö pysäytti poliisiauton saadakseen apua siiviilipidätykseensä. Poliisi ei kuitenkaan ymmärtänyt sekavia vaahtoavan miehen huutoa vaan luuli sitä virkavallan väkivaltaiseksi vastustamiseksi. Nuorempi konstaapeli sumutti jotain suihketta kahjon silmille samaan aikaan kun toinen laittoi häirikön käsirautoihin.

Seurasimme tapahtunutta järkyttyneenä sivusta koirani kanssa. Poliisi otti nimeni ylös jotta voin tulla todistamaan käräjäoikeudessa päällekarkaajaa vastaan. Suostuin toki välittömästi antamaan poliisin toimintaa puoltavan lausuntoni. Pitäähän lakia kunnioittaa ja etenkin sen suojelijoita.

Oikeuteen asti juttu ei kuitenkaan edennyt, vaan syyntakeettomana holhouksen alaisena syytetty siirrettiin pakkohoitoon koska katsottiin, ettei häiriintynyt väkivaltaan taipuvainen ihminen kuulu vapaalle jalalle.

Poliisi kiitteli minua yhteistyöstä ja totesi, että yhteiskunta olisi lähes täydellinen jos kaikki olisivat yhtä lainkuuliaisia ja vastuullisia kuin koiraihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu