Hyvällä ystävälläni, alle 30-vuotiaalla kahden pienen lapsen äidillä todettiin juuri rintasyöpä. Uutinen oli minulle hirveä järkytys. Aloin itkeä, kun kuulin asiasta ystävältäni. Ystäväni itse kuitenkin lohdutti minua. Hän on uskovainen ihminen ( niin kuin minäkin ) ja uskoo Jumalan pitävän hänestä huolen tapahtui mitä tahansa. Silti tämä tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Miksi juuri ystäväni, kaunis, lahjakas ja elämänhaluinen nuori nainen, sairastui näin vakavasti? Ystäväni on lisäksi noudattanut aina terveellisiä elämäntapoja. Hän ei ole käyttänyt alkoholia eikä tupakoinut. Hänen lapsensakin tarvitsisivat vielä äitiä. Pahinta tässä kaikessa on, etten voi tehdä ystäväni hyväksi muuta kuin rukoilla, että Jumala koskettaisi häntä parantavalla kädellään, ja että hoidot auttaisivat. Olen myös rukoillut Jumalalta itselleni voimaa hyväksyä Hänen tahtonsa siinäkin tapauksessa, jos ystäväni ei parane. Yritän olla ystäväni ja hänen perheensä tukena parhaani mukaan.
Rintasyöpä pienten lasten äidillä
huolestunut ystävä
9795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Murheellista todella, että ystäväsi noin nuorena sairastui tähän tautiin!
Olin itse jo lähes 50, ja mietin, miksei vaikka 10 v myöhemmin. Pienten lasten äidille on kova paikka sairastua vakavasti.
Hoidot ovat nykyään tehokkaita ja nuorena ne varmaan kestää paremmin.
Hyvä, että olet hänen ystävänsä. Itse olisin kaivannut enemmän tukea omilta ystäviltäni.
Yksi oli tosin mukana pari kertaa sytohoidoissakin. Pidä häneen yhteyttä, älä ainakaan näytä pelkoasi jos syöpä pelottaa sinua.
Netissä on ainakin nämä hyvät vertaistukifoorumit, joista saa tukea samassa tilanteessa olevilta
(jos ystäväsi ei halua vielä lukea näitä, sinähän voisit tutustua näihin, usein kestää hetken ennenkuin uskaltaa kohdata sairautensa):
http://www.rintasyopayhdistys.fi/?page=21&lang=1
http://www.cancer.fi/keskustelut/keskustelufoorumi/naisten_syovat/
Nämä palstat ovat asiallisia, koska kirjoittaakseen on rekisteröidyttävä. Lukea voi muutenkin, eikä siis tarvitse olla jäsen.
Voimia ysrävällesi!
Entisenä syöpäpotilaana sanoisin semmoisenn neuvo-vinkin, että kuulosteltava ensin, haluaako joku sitä ns. tukea ja kanssaan ketään sairaalareissuille. En minä ainakaan halunnut. Tuntuu hankalalta ja ärsyttävältä, jos joku, jolla ei ole syövän perustietojakaan, tuppautuu 'mukaan'. Siis, herkästi kannattaa kokeilla, mitä se potilas itse halua.
Hei aloittaja! Mä olen sairastanut kaksi kertaa syövän ja siksi on tuntumaa ja tietoa...
Minusta sinunlaisesi hysteeriset miksi-ihmiset ovat rasittavia. Silla ainakaan et kirjoita, että tietäisit ystäväsi syövästä yhtään mitään vielä. On nimittäin ihan valtava ero, miten ns. aikaisin syöpä on löydetty ja mikä on sen erilaistumisaste (gradus). Jos nämä tekijät ovat paremmasta päästä, sinun 'tuomitsesi kuolemaan' on kyllä ihan turhaa hysteriaa. Ok, yritän ymmärtää, että olet järkyttynyt, mutta pidä se omana tietonasi, sanon tämän, koska itse olen syöpäpotilas (entinen kai). - Sinulla ei ystävänä vielä voi olla mitään tietoa, miten prosessi ja parantuminen syöpään sairastuneen kanssa etenee, siksi on myös turha alkaa häntä "haudata" ja vedota pieniin lapsiin.
Kuten huomaat, minua ärsyttää tämmöiset reaktiot. Hanki tietoa asiasta, mieluummin ystävältäsi. Usko myös, mitä hän sanoo ja miltä hän vaikuttaa. Jos hän kerran on rauhallinen ja valoisa, usko se, ja ole itse myös, samanlainen. Ei tässä nyt justiinsa kukaan kuole, tarkoitan ystävääsi. (Epäoikeudenmukaista? Miten niin? Minäkin, uudestisyntynyt, enkä ole tuommoista protestoinut. Elämä ON. Ei tätä asiaa kannata tikun nokkaan nostaa, on muutakin - ongelmaa ihmisellä.)
Minäkin sairastuin juuri ko.tautiin ja olen toipumassa leikkauksesta ja saan ilm. vain lääkehoitoa viideksi vuodeksi.
tulin siihen ratkaisuun, etten vielä aikoihin kerro edes ystäville taudista, koska on ennestään sellaiset kokemukset, että sitä voivottelua riittää ja aina kun näkevät, niin kyselevät huokaillen, että kuis sä jaksat.
Tuntuisi hassutla julistaa tautia kaikille, kun en koskaan yleensä sairauksistani ole vaahdonnut.
Jos minulta leikataan vaikka peräpukamat, niin en niistäkään varmaan kaikille rupea esitelmää pitämään.
Kerron sitten aina tilanteen ja olosuhteiden mukaan, kun kohdalle tulee oikea hetki.
Tsemppiä kaikille syöpäläisille ja myös hyvää tarkoittaville läheisille, mutta älkää voivotelko.
Sinä sanot sen, minkä itse olisin voinut tajuta myös aikoinaan hieman nopeammin. Minäkin aloin kertoilla ystäville ja sukulaisille leikkauksessa käynnistäni ja sen syystä, ihan turhaan, ihan turhan aikaisin. Luulin jotenkin, että on suunnilleen velvollisuus kertoa, kun nyt tämmöisen 'kauhean ja vakavan sairauden sain'.
Ihmisten reaktiot ovat aina heidän itse itsensä kautta koettuja, heidän käsitysmaailmastaan lähteviä. Jos minulla on rauhallinen ja turvallinen suhtautuminen syöpään ja tarvittaessa siitä johtuvaan mahdolliseen kuolemaankin (kaikkihan me yleensä sitten keski-iän jälkeen kuollaan, yleensä johonkin sairauteen), niin eihän sillä toisella välttämättä ole tämä suhtautuminen. Siksi on energian haaskuuta kohdata tuommoista ihmistä ollenkaan, ja toisaalta, miksi turhaan häntä säikytellä, kun ei se mitään auta. Menneessä aikamuodossa pystyy paremmin jo ns. opettamaankin toista ihmistä tästä aiheesta, osaa tiedottaa ja pitää pieniä esitelmiä graduksista sun muusta; myös hoidoista, leikkaus-sädetys-lääkitys-ketjulla.
Syövästä tietämättömälle ihmiselle kaikki gradukset, I - IV, ovat sitä samaa = potilas saattaa kuolla pian. Tosin, olen minä hyvin tietäviä ja syöpäasioista kokeneitakin ihmisiä tavannut, sellaisia, joilla itsellään ei ole ollut, mutta ovat muutoin tutustuneet asiaan.
Kun viimeksi menin leikkaukseen ohutneulanäytteen jälkeen, niin joillekin ihan jouduin sanomaan, että 'en mä nyt vielä kuole'. Piti ihan toppuuttaa joitakin ihmisiä, ettei nyt hosua tarvi, tässä vielä on paljosti vaiheita elettävänä. Heh.
Olen sitä mieltä, että sana 'syöpä' on kamalan epäonnistunut suomen kielessä ! Sana on niin lähellä sanaa 'syöpäläinen' = aikoinaan ihmisillä oli syöpäläisiä (kuten täit), jotka sitten saattoivat tarttua toiseen ihmiseen; nykyäänkin kai jotakin satiaisia on olemassa, jotka tarttuvat lähikontaktissa; on myös jokin syöpäläinen alapäässä, joka on seksitautina kulkeva. Tämän kielellisen hahmotuksen takia sairautemme nimitys on niin tosi kurja!!! Ihan kuin me syöpään kerran sairastuneet oltaisiin jotenkin tartuntavaaran omaavia. Ainakin ihmisten reaktiot usein ovat sen tapaisia.
Jos vielä tässä elämässäni kolmannenkin syövän saan, niin ollen jo riittävän 'oppinut' enkä puhu siitä etukäteen kuin ihan mitä on pakko. Ihan turha on sekoittaa ihmisiä ja kärsiä moisesta sitten itsekin.
Kyllä syöpä leimaa! Se antaa meille kuin jonkin roolin, joka ei millään lähde, vaikka toipuisimmekin. Nykyäänhan leikkaukset ovat nopeita keikkoja sairaalassa ja kaikki muu mahdollinen jatkohoitokin on eräänlaista keikkailua, avohoitoa. Täällähän me pullikoidaan muun kansan joukossa samaan tahtiin, miltei. Tietenkin monella on vakavampi syövän paikka elimistössä tai pidemmälle salaisesti edennyt, tällöin ei niin hyvin voi salata eikä se olisi viisastakaan.
Kukin tykönään tietää, mikä on hyvä 'taso' kertomiselle. Vaikuttaa myös, elääkö yksinään vai isossakin perheessä, eikö.
Kiva, kun joku on itseni kanssa samoilla linjoilla, koska esim.mieheni vähän painostaa minua kiertämään kaikki naapurit läpi kertomassa taudistani.
Ei ne naapurit ole iloinneet minun iloistanikaan niin tuskin niille kuuluu surunikaan.
emme koskaan saa syövälle tavallisen taudin mainetta, jos me koko ajan rummutamme, että kamalaa, hirveetä!!!
Paljon hirveämpää olisi olla esim.elinsiirtopotilas, joka joutuu koko elämänsä syömään hyljinnänestolääkkeitä, ja ne vasta on myrkkyjä. Nekin ihmiset elävät usein kuitenkin ihan hyvää elämää.
Hysterian siivet selläässä on sairaudella nimeltä 'syöpä'. Mua tosiaan ottaa aivoon, että aina pikku solumuutoksesta hyvässä paikkaa kehoa, alullaan olevana, niin siitä aina pahimpiin, kauan sisäelimissä muhiviin tai verenkierrossa oleviin syöpätauteihin asti - aina sama nimi 'syöpä'. Ilman mitään tarkennusta. - Ärsyttää hirveästi, kun ympäristössä kuulee usein tyyliin 'hui hirveetä, syöpä sitä ja tätä, sillä ja tällä'... Usein reagoivat tähän tietämättä että mä siinä kuuntelen hiljaa, kaksi canceria läpi käyneenä. Olenkin muuten alkanut käyttää sanaa 'canceri'. Eiks' ole kivamman kuuloinen ja hieno ilmaisu, kun pidetään se noilla c-kirjaimilla! - Jos on tilanne, että kysytään terveydentilassa, niin pokkana vain sanotaan (tai kirjoitetaan), että no, canceria on ollut... Antaa tosien jäädä miettimään, että mikähän uusi ihme-tauti sekin taas on, varmaan jotakin uudempia, harvinaisempia, tuntemattomampia, vaikeita... Jotakin hämärää, en edes osaa tehdä lisäkysymystä!
Älä ihmessä naapureille tosiaankaan mee kertomaan, mitä kukaan sillä tiedolla tekee.
Kyllähän minä toisaalta suuresti kunnioitan ja arvostan niitä julkisuuden henkilöitä, jotka ovat antaneet milloin minkäkin nimiselle syövälle kasvonsa. Se kyllä on auttanut paljon meitä ei-julkisuudesa olevia taudin kanssa. Hyvä, että julkisuuden ihmisistä on usein lehdissä haastatteluja. Olen kyllä huomannut, että tieto cancerista on lisääntynyt ja ihmset ovat jonkinverran rauhoittuneetkin reaktioissaan. Hyvä. Tiedotus, media on auttanut asiassa!
missään nimessä kerro naapureillesi eikä muillekaan. Mieti vain itse kenelle haluat kertoa. Paljon vähemmällä pääset, kun pidät omana tietonasi.
Pystyt sen asian sitten jossain vaiheessa unohtamaankin, mutta jos olet kertonut jollekin, niin he kyllä muistuttavat kyselyillään.
Itse en ole kertonut kuin lähimmilleni.
Kiitän ja kumarran, että jotkut ovat minun lisäkseni matalaa profiilia kanattavia, sillä nyt kun alkaa päästä sinuksi taudin kanssa, niin ei todellakaan halua kyselyjä, että kuis sä jaksat, kun ei tunnu sairaalta ollenkaan, niin ei viitsi joka kauppareissulla kuulla, että kyl yks mun tuttu ainaskii kuoli viides viikossa tai jotain vastaavaa.
Hyvää kesättä kaikille.