Olen ollut masentunut n.5 vuotta..2 vuotta sitten tajusin hakea apua.On se vaan kavala tauti.Minä olen sellainen työmyyrä ollut aina,hoitanut se 10 asiaa aina yhtäaikaa ja auttanut siinä samalla läheisiäni.Muuttaessani 3 vuotta sitten uudelle paikkakunnalle mieheni ja lasteni kanssa,tuli se viimeinen niitti.Seinät kaatui päälle ja kaikki jäi tekemättä,voi sitä hätää mikä oli kun ei ymmärtänyt mikä on vikana.Ymmärsin kuitenkin soittaa psykiatrian sairaanhoitajalle ja sain jonkinlaista apua..Söin Cipralexiä vajaan vuoden ja olotila koheni,jaksoin jopa töissä niinkuin aina ennenkin.Sitten lääkitys lopetettiin,olin kuuleman terve.Ei se paljon tarvinut kun olin taas tässä sudenkuopassa.Esimies huusi työpaikalla etten mukamas hoitanut töitäni (ne jotka minut tuntee tietää ettei se ole edes mahdollista),sitten äitini sairastui,joka päivä kuuntelin kuinka on hällä vaikeaa ja pelottaa..arvatkaas millaiset omantunnontuskat sain kun asun satojen kilometrien päässä.Kuinka ihmisen pää meni taas sekaisin kun pitäisi olla 2 paikassa yhtäaikaa ja tukea ei saa mistään!Soitin siis uudelleen aikaa sairaanhoitajalle ja menin sitten juttelemaan...minussa ei kuuleman ollut mitään masennukseen viittavaa...ja itse tiedän että tämä tauti iskikin moninkertaisena uudestaan.Ajattelin sitten että on helpompi pakata tavarat ja lähteä hoitamaan äitiäni niin ehkä se menee ohi,tämä masennus..jotain valoa oli hetken tunnelin päässä.Mutta sitten..töitä ei ollut ja äitini alkoi vaatimaan asumisesta ja muista menoista osuutta.No toki olisin hänelle sitä antanut mutta ei paljon peruspäivärahalla maksella kuin murrosikäisten ruoat ja menot.(jäi siis liittoon jäsenmaksutkin maksamatta)Yritin kertoa että annan rahaa heti kun sitä vain tulee enemmän,mutta siihen asti auta minua äiti!Ei auttanut..sain kerätä tavarani taas ja palasin takaisin sinne mistä lähdinkin.Äitini muuttui jossain vaiheessa luonteeltaan aivan toiseksi,ehkä silloin kun isäni kuoli ja sitten hänen sairastumisensa.Mutta voi että minä yritin auttaa,kuunnella,hoitaa,tehdä kaikki raskaat työt kun hän ei saa ponnistella.Mutta rahaa minulla ei ollut antaa ja siksi sain lasteni kanssa lähteä..No eletään lähes tätä päivää ja sama jatkuu,paitsi etten enää välitä.En ole jaksanut enää edes itkeä vaikka itkettää..ihmettelen vaan kuinka kauan ihmisen pää kestää.Olen yrittänyt puhua näistä asioista paljon miehelleni ja ystävilleni.Olen pyytänyt että mieheni hoitaisi kaikki raha-asiat kun en itse saa aikaiseksi,kun ei vaan pysty!Miten sen selität?Kun ei niin ei,vaikka kuinka yrität ja päätät niin mitään ei tapahdu.Kaiken tämän helvetin keskellä on miehenikin alkanut huudella vieraisiin pöytiin,ja kyllähän minä sen jotenkin ymmärrän.Jaksaisinko itsekään katsoa puolisoa joka on näin....tällainen...muuttunut joksikin aivan muuksi kuin mitä oikeasti on,tuskin..Mutta,minuahan ei vaivaa mikään,kiitos ja näkemiin.
kun mikään ei ole vialla
kuka minä olen
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Olen pahoillani tilanteestasi, rankkaa on. Älä enää soittele sille sairaanhoitajalle vaan varaa aika lääkäriin. Älä anna kekenkään vähätellä tilaasi/tilannettasi! Sille sairaanhoitajalle olisit voinut sanoa, että tiedät itse tilasi parhaiten joten se siitä ja lääkäriin aika. Että mua niin raivostuttaa just tuollainen vähättely ja jumalana olo murh.
Keinolla millä hyvänsä lääkäriin! Jos se on sairaanhoitajan arvioinnin takana pääsetkö lääkäriin, niin sanopa sille sairaanhoitajalle että jos ei se enempää ymmärrä niin ammatinvaihtoa kannattaisi harkita.
Ymmärän tuon että 10 asiaa kerralla työn alla ja sivussa vielä yrittää muitakin helppiä, usein masentuu juuri se tunnollinen ja ahkera ihminen joka empatiakykynsä vuoksi yrittää muitakin auttaa.
Voimia ja tuohon että et enää välitä, niin anteeksi kun sanon näin ja olen itse samassa veneessä: ei VOI olla välittämättä/hoitamatta asioita/lapsia sun muuta normaalia elämänkulkua.
Jos olisi mahdollista, niin mäkin ryömisin johonkin luolaan nuolemaan haavojani, mutta kun en voi tehdä niin koska meillä on lapsia ja kotieläimiä ja olen naimisissa.
Onneksi mies ymmärtää ja tukee, ei valittamista, ja otti nyt vetovastuun jotta saan hieman levähtää/tehdä enemmän asioita joita tahdon tehdä.
Masennus paranee alle viikossa kun neutraloit liiat virtsahapot verestäsi, ohjeet ovat profiilissani ja blogissani on asiasta enemmän juttua.
Menen vaikka yksityiselle psykiatrille jos on yhtään rahaa. Näin se valitettavasti on, ettei hoitoa saa kuin rahalla psykiatrian puolella.
Yksityinen psykiatri maksaa 60-80 euroa ja siitä saa noin 30 euroa Kelasta.
Täytyyhän sinun tilanteeseen saada joku'tolkku ja jos olet motivoitunt psykoterapiaan, niin puhu siitä psykiatrille myös. Voit hakea Kelalta tukea. Ja sairauslomaahan sinä tarvitset.
Ja sillä sairaanhoitajalla ei ole mitään pätevyyttä arvioida sinun kuntoasi tai tehdä diagnoosia.
Myöhemmin voi myös pyrkiä ammatilliseen kuntoutukseen siitäkin kannattaa jo puhua sille psykolle.
Minä en olisi edes hengissä, jos en olisi hakeutunut yksityisen psykiatrin ja terapeutin pakeille.
Olen laittanut sairauspäivärahoista rahaa siihen "lystiin", mutta terveyttä ( tai henkeä) ei voi mitata rahassa.