Kertokaahan, parisuhdeyksinäiset, miten on mahdollista olla yksin mutta silti elää parisuhteessa. Miten olette onnistuneet päätymään parisuhteeseen yksinäisyydestänne huolimatta? Nimittäin jos ihminen on yksin, on parisuhteen muodostaminen hänelle miltei mahdottomuus. Parin löytäminen vaatii lähes poikkeuksetta pohjalle jonkinlaisen sosiaalisen elämän; jo pelkästään käytännön syistä (mistä niitä ehdokkaita muuten löytäisi) mutta myös henkisistä syistä. Yksinäisyys on usein vaikea paljastaa toiselle, mikä johtaa yksinäiset välttelemään parisuhdetta.
Vai onko tuo teidän yksinäisyytenne enemmänkin mielentila? Oletteko vain yksinäisiä päänne sisällä vaikka ympärillä on ihmisiä?
Vai onko tuo teidän yksinäisyytenne enemmänkin mielentila? Oletteko vain yksinäisiä päänne sisällä vaikka ympärillä on ihmisiä?
Vastaukset 23
Vanhimmat
olla yksinäinen ja huomionkipeä sen nämä sekoittavat.
Kun henkilöt joiden kanssa jakaa jääkaapin eivät kokoajan huomioi, nämä narsissit ovat ihan kalmankukkina yksin....
kyllä parisuhteessa voi tavallaan olla yksinäinen niin että kaikki on muuten hyvin,mutta ystävä puuttuu..ei se ole tekemisissä narsismin kanssa...kun parisuhteessa olevan aika on mennyt esim pienten lasten kanssa olemiseen,niin ne sinkut ystävät katoavat kun eivät "kestä"sitä kun toiselle on tullut perhe ja se toinen ei enää voikkaan aina lähteä baariin ym ym...esim itsekin olen välillä yksinäinen kun mies on aina töissä ja ystäviä minulla ei ole...kannattaisi kirjoittajankin ottaa asioista selvää ennen kuin muita mollaa..jokaisella ihmisellä on omat "yksinäisyytensä"...
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Yksin oleminen on absoluuttinen tila, jossa ihmisiä ei ole ympärillä. Yksinäisyys sen sijaan on tila, jossa ihmisen sosiaaliset tarpeet eivät täyty hänelle riittävällä tavalla.
Näin siis ihminen voi olla yksin olematta yksinäinen ja toisaalta ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä olisi seuraa.
Hei,
Ei näitä keskusteluja lue parisuhteessa elävät, tämä on Yksinäisyys-palsta! Parisuhde-keskustelusta voit tavoittaa seurustelevia. Täällä on korkeintaan läheisriippuvuussuhteessa olevia, jotka eivät uskalla erota kun sitten jäisi todella yksin.
Ihminen kaipaa ympärilleen muitakin ihmisiä kuin miehen/naisen
ainakin löysin oman kullan ihan netistä. Täällähän sitä aikaa yksinäisenä tuli kulutettua. Itseasiassa se poikaystävä löyty ihan suomi24-chatista. :p aika sattumaa kylläkin.
En tiedä koskeeko tämä minua, sillä en varsinaisesti seurustele, mutta olen suhteessa (en ole varma voinko olla lopun ikäni juuri tämän ihmisen kanssa, ja jos sanoisin tätä seurusteluksi, en voisi sen jälkeen enää erota). Tapasimme netissä keskustelupalstalla. Olen nyt huomattavasti paljon vähemmän yksinäinen kuin olen ollut, mutta muita ystäviä minulla ei ole.
jotenkin ärsyttää parisuhteessa olevat ihmiset jotka valittaa olevansa yksinäisiä. Voisiko kyseessä silloin olla asenneongelma? Se, että on joku ihminen joka rakastaa on jo paljon ja kannattaisi olla onnellinen. Täysin eri asia kuin olla ihan yksin vailla ketään missään.
Niin juu, jos tuo oli minulle, niin en ole valittanutkaan yksinäisyyttä, vastasinpa vain aloitukseen.
Kuitenkin jos haluaisin ystäviä, niin ei minulla ole mitään hajua mistä niitä saisin, muut ihmiset vaikuttavat niin normaaleilta.
Noin kirjoittaa vain ihminen, joka haaveilee kovasti parisuhteesta ja luulee sen olevan yhtä auvoa. Tulet yllättymään. Listasin juuri tuntemani pariskunnat, joita oli monia kymmeniä, eikä heissä ollut yhtään onnellista, sopuisaa paria paitsi ne, joiden parisuhde oli aivan tuore. Ei se ihmisen henkinen yksinäisyys pitkässä avioliitossa juurikaan helpota eikä siitä rakkaudestakaan usein ole paljon jäljellä. Ihmisten polut vain usein menevät niin eri suuntiin.
miten he kuvittelevat, että ystävyys sitten pelastaisi tältä henkiseltä yksinäisyydeltä? tässä taitaa olla kyse jostain ikuisesta kaipuusta siihen mitä ei sillä hetkellä ole. Ainahan ihminen kaipaa jotain mitä ei sillä hetkellä omista ja luulee sen tekevän onnelliseksi, mutta kyllä ne omat hlö.koht ongelmat seuraavat myös ystävyyssuhteisiin eikä ne masennusta paranna.
Ja silti koen välillä suunnatonta yksinäisyyttä. En kuvittelekaan, että se olisi samanlaista kuin yksineläjien kokemat tunteet.
Minulle yksinäisyys parisuhteessa on hyvin pitkälti se tunne, että olen olemassa äitinä ja vaimona, mutta ihmisenä niiden roolien takaa en tule näkyväksi, kuulluksi, huomioiduksi jne. Varmaan itsekästä vinkumista monen mielestä, mutta perhe-elämässä voi hukata oman minuutensa jopa itseltään. Ja silti jossain se oma persoonani on ja elää. Ja kun se oma persoona, minuus, alkaa löytyä taas uudestaan, niin huomaa, että ei saa vastakaikua ja hyväksyntää, ainoastaa hämmennystä ja torjuntaa. Puoliso kääntää selkänsä, sulkee suunsa ja tekee arkisia asioita ympärillä. Näkemättä ja reagoimatta minuun. Suorittaa kaiken ulkoisesti oikein, mutta henkisesti ja ihmisinä olemme valovuosien päässä toisistamme. Kahtena toisilleen täysin vieraina ihmisinä. Minulla ei ole ihmistä kenen kanssa jakaa huoleni, toiveeni, unelmani, pelkoni. Ja yrittänyt olen. Mutta kun toista ei voi pakottaa olemaan kiinnostunut minusta persoonana, ei siinä kauheasti voi muuta kuin olla ihmisten ympäröivänä, mutta ilman henkistä yhteyttä. Vähän sama kuin työpaikoilla tai kaupoissa. Ihmisiä on ympärillä, mutta pelkkä olemassaolo ei yksin riitä. Ja lapsia ei voi laskea, heihin suhde on muutenkin niin erityinen. En halua antaa lapsilleni sitä taakkaa harteilleen, että he olisivat ne henkilöt jotka auttaisivat minua. Minun roolini on antaa heidän kasvaa haluamikseen persoonoiksi, ilman että otan heiltä mitään. Äidinrakkaus on sillä tavalla pyyteetöntä, että riittää, että omat lapset ovat onnellisia ja voivat hyvin.
Pettäminen vuosia sitten kai ajoi meidät miehen kanssa näin kauas toisistamme. Päätimme jatkaa yhdessä, mutta suhteesta tuli hyvin pitkälti käytännön toimiin painottunut liitto. Lapset hoidetaan, laskut maksetaan, kuskataan harrastuksiin.
Ero on ainoa vaihtoehto, mutta juuri se totaalinen yksinäisyys ilman toisen ihmisen läsnäoloa pelottaa. Vai voiko se olla enää tämän pahempaa?
Minulla on vain 3 ystävää kaupungissa jossa asun.. Muissa kaupungeissa asuu tuttavia, joita näen erittäin harvoin, jos lainkaan.. Sähköpostikavereita ja messengerkavereita minulla on jonkin verran.. Tunnen itseni yksinäiseksi.. Kaipaan muidenkin seuraa, kuin kumppanini..
Odotan innolla kanssa vastauksia. Netti tulee melkein ainoana mieleen. Tietty sitten nämä kaupat sun muut peruspaikat, jossa yksinäisetkin joutuvat viettämään aikaa, mutta se vaatii rohkeutta ja jotain "iskemistaitoa".
Ihmisten tarpeet eivät yleensä täyty jos yhden asian saa. Seurustelukumppani voi alussa tuntua ratkaisevan ongelmat, mutta lopulta sitä alkaa kaivata myös muutakin seuraa. Kyse on siis tavallaan loputtomasta tarpeesta, joka ei täyty vaikka asiat menisivätkin kuinka hyvin.
Ongelmat sinänsä vähenevät koska eihän yksinäisellä ole mm. seksiä tai läheisyyttä ollenkaan. Suhteessa olevalla näitä on kuinka paljon tahansa. Sitä vain tottuu uusiinkin asioihin vaikka ei alun perin niin uskoisikaan ja alkaa kaivata enemmän.
Moni siis saattaa valittaa yksinäisyydestään näissä tilanteissa mutta ei silti todellisuudessa vaihtaisi tilannettaan.
Olen parisuhteessa elävä perheellinen pienen lapsen isä, joka rakastaa perhettään.. Kaikki on muuten hyvin mutta tunnen kadottaneeni itseni ja elämän haluni.. Ystävät ovat minulle hyvin tärkeitä koska saan heiltä semmoista tukea jota en voi perheeltäni odottaa.. Ongelma on siinä että erehdyin muuttamaan 300km päähän naisen luo pienelle paikkakunnalle 4v sitten, missä ainakin minun on hankala saada ystäviä toisin kuin edellisessä asuin paikassani.. Pidän edelleen yhteyttä ystäviini aina kun mahdollista.. Tunnen itseni erittäin masentuneeksi aina kun kun menee useampi viikko etten ehdi nähdä ystäviäni useaan viikkoon.. Töissä kiusataan kun olen toistuvasti allapäin ja ahdistaa mennä sinne olen alkanut miettiä kuolemaa(työtapaturmaa) kunniallisena pois pääsynä. Jos en välittäisi perheestäni voisin muuttaa takaisin ja jatkaa elämääni, mutta en etenkään halua luopua lapsistani.. Vaimoni ei ole halukas muuttamaan..
Hei mr. minulla-on-kaikkea-mutta-se-ei-riitä.
Mitä jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja käyttäisit edes sekunnin sen miettimiseen mitä elämältä haluat? siis ihan oikeasti haluat, eikä sitä mitä odotusarvoja aikaisempi elämä on päähäsi kaivertanut?
Löytyy parisuhde, perhe ja työ - suomesta löytyy kymmeniätuhansia ihmisiä jotka eivät elämältä koskaa mitään muuta halunneetkaan, mutta eivät silti tule yhtäkään noista näkemään ja sinä saatana kehtaat valittaa kuinka on niin ahdistavaa ja kuinka et halua elää - miten saatana kehtaat? Miten voi ihminen olla niin saatanan ahne, että vaikka on kaikkea, ei mikään silti riitä?
SInä menetit oikeutesi elämäsi päättämiseen sillä samalla sekunnilla kun pyöräytit naperon.
Mietin vaan että miten on mahdollista, että ihmisellä joka on tuollainen itsekäs paska voi olla noin paljon parempi elämä... elämä ei todellakaan ole reilua, mitä paskempi ihminen olet, sitä suuremman kultalusikan kanssa näköjään synnyt.
Pisti silmään jonkun kommentti, kuinka jotakuta ottaa päähän kun me parisuhteessa yksinäiset valitetaan.
Ei tää mitään herkkuu oo, kun näkee että mies kärsii myös. On se aikamoinen taakka toiselle kun toinen yrittää keksiä jtn tekemistä ja piristää omien harrastusten ja kavereitten lomassa. Ja joutuu katsomaan ja lohduttamaan mua, kun parun silmät päästäni sitä kui kelvoton oon.
Monesti oon miettinyt että parempi olisi erota ja antaa toisen etsiä itselleen joku kenellä olisi muutakin elämää... mutta se olisi typerää koska kumminkin rakastetaan toisiamme. Elämä olisi vain helpompaa jos kummallakin olisi myös muuta elämää.
"Ja joutuu katsomaan ja lohduttamaan mua, kun parun silmät päästäni sitä kui kelvoton oon."
Ja miten kaltaisesi kelvoton ihminen on saanut kelvollisen miehen? Etkö lainkaan huomaa paradoksia, joka parisuhdeyksinäisyyteen liittyy? Jos elämäsi todella olisi niin huonossa jamassa kuin väität, ei sinulla mitenkään voisi olla miestä. Etkö ymmärrä, että se fakta, että sinulla on mies, on kiistaton todeiste siitä, ettet ole lähimaillakaan ojan pohjaa? Et voi olla. Jos olisit, sinulla ei olisi kelvollista miestä.
Juuri tämän paradoksin takia koen teidän parisuhdeyksinäisten valituksen todella ärsyttäväksi. En voi olla välttymättä ajatukselta, että olette tyhjästä valittavia, pilalle lellittyjä ihmisiä, joille mikään ei riitä.
"Ja joutuu katsomaan ja lohduttamaan mua, kun parun silmät päästäni sitä kui kelvoton oon."
Ja miten kaltaisesi kelvoton ihminen on saanut kelvollisen miehen? Etkö lainkaan huomaa paradoksia, joka parisuhdeyksinäisyyteen liittyy? Jos elämäsi todella olisi niin huonossa jamassa kuin väität, ei sinulla mitenkään voisi olla miestä. Etkö ymmärrä, että se fakta, että sinulla on mies, on kiistaton todeiste siitä, ettet ole lähimaillakaan ojan pohjaa? Et voi olla. Jos olisit, sinulla ei olisi kelvollista miestä.
Juuri tämän paradoksin takia koen teidän parisuhdeyksinäisten valituksen todella ärsyttäväksi. En voi olla välttymättä ajatukselta, että olette tyhjästä valittavia, pilalle lellittyjä ihmisiä, joille mikään ei riitä.
Tämä on niin totta.
Sitä ei jotkut ihmiset tajuakkaan miten onnekas oikeastaan onkaan kun on työ sekä partneri.......
Minä taistelen ilman näitä kahta joka päivä. Vain seinät seurana. Hehehöhöhöhehhööh!
"Ja miten kaltaisesi kelvoton ihminen on saanut kelvollisen miehen?"
Silloin kun tutustuttiin oli mulla kavereita. Tai noh luulin niitä kavereiksi, kunnes tajusin ettei mun tarvii kattella sitä, kun mua kusetetaan ja puhutaan selän takana paskaa.
Me tutustuttiin netissä poikaystävän kanssa. Ja siihen että pystyin rentoutumaan ja olemaan oma itseni meni joku vuosi. Enemmän tai vähemmän humalassa nähtiin.
Ain välii tulee tunne, että on mun kanssa kun ei uskalla mua jättää. Pelkää ehkä, että tekisin itselleni jtn? On niin sanonutkin, mutta voi olla et sanonut niin vain riidan aikana loukatakseen mua.
Ja en kyllä omasta mielestäni ole piloille hemmoteltu joka valittaa tyhjästä. Osaan kyll arvostaa, että mull edes joku kenen kanssa olla, mutta kuten sanoin jo aikaisemmin niin olisi vain helpompaa, jos mullakin olisi muuta elämää.
Huono parisuhde on yksinäisyyttä huonompaa, tosi ku vesi.