Noniin tänään oli neljäs inssi ja inssin loputtua kuulin tutut sanat "Valitettavasti hylätty tästä joudutaan kirjaamaan". Okei, ajotunneilla homma on selvä, ei ongelmia oikeastaan missään osa-alueessa. Maikkakin on aina vähän niin, että mitälöhän tässä nyt pitäis vielä tehdä kun hommat sujuu niin, että kortin voisi antaa.
Kun alan ajamaan inssiä, niin jännittää yleensä suht paljon. Tosta on tullut jo vähän tollanen vittumainen juttu kun alitajunnassa pyörii vaan kaverien naurut, faijan tilitykset kuinka kallista tää on jne. Alkaa tulemaan oikeasti vakavaa masennusta ja oloa että ei onnistu missään. Kunnon henkisiä paineita. Ei tässä varmaa mitään olis jos muutenkin elämä ois ihan kuosissaan, mutta tää ei ole ainoa vittumainen asia ja onneksi ei kuitenkaan vittumaisin.
Inssin virheet eivät ole olleet mitään vakavia yleensä, eli ei mitään kolmion takaa ryysimistä tai punasia päin ajelemista. Ajolinjat kuulemma välillä heittelee ja muuta "pikku" mokaa.
Oikeasti jos ens kerralla ei inssi mene läpi niin en tiedä mitäköhän vittua teen.
Inssi ei mene läpi.
150
56263
Vastaukset
- Ak.konttoristi.
Tällä palstalla JOKA IKINEN on hylätyy aina ihan vaan jonkun "pikku virheen" takia, siis jokainen, kukaan ei ole oikeasti muninut kunnolla ;)
Ainiin, lomaakkeessa E100-Todistus saadusta kuljettajaopetuksesta ja suoritetusta kuljettajantukinnosta on paikka vain kolmella ajokokeen yrityskerralla, sekä viidelle teoriakokeen yritskerralle, joten mihin ne tuon neljännen kerran mahtoi merkata, voisitko kertoa (vastaus ei ole "lomake on autokoululla")- jasska89
Mulla oli inssikatsastaja sellainen joka keksi virheet päästään, jotta en varmasti pääsisi läpi. Enkä ole kuulemma ainut.
Omasta ja ajo-opettajani mielestä ajoin hyvin ja virheettömästi, mutta inssin heppu näki vaaratilanteita joka puolella. - 7VuottaTiibetissä
jasska89 kirjoitti:
Mulla oli inssikatsastaja sellainen joka keksi virheet päästään, jotta en varmasti pääsisi läpi. Enkä ole kuulemma ainut.
Omasta ja ajo-opettajani mielestä ajoin hyvin ja virheettömästi, mutta inssin heppu näki vaaratilanteita joka puolella.Kannattaa valmistautua huolella esim. Käymällä tuolla: http://www.inssi.fi
- veio3
Yksi mahdollisuus on myös se ettet ole syntynyt kuskin geeneillä tai siis et ole saanut niitä ollenkaan.
Voi olla myös niin että olet saanut pienestä asti perheessäsi niin väärän kuvan autolla ajamisesta, että nyt on vaikea päästä niistä eroon.
Tai perheessäsi kulkee koejännitys, opittuina tapoina, reakoida tietyllä tavalla tilanteisiin.
Itsekin kävin muusikon ura kiikarissani soittotunneilla viisi vuotta mutta ei vaan onnistunut, ei ollut muusikon "geenejä" mulla.
Kerro nyt kuitenkin missä nyt olet menossa, 6 vuotta myöhemmin. - Anonyymi
veio3 kirjoitti:
Yksi mahdollisuus on myös se ettet ole syntynyt kuskin geeneillä tai siis et ole saanut niitä ollenkaan.
Voi olla myös niin että olet saanut pienestä asti perheessäsi niin väärän kuvan autolla ajamisesta, että nyt on vaikea päästä niistä eroon.
Tai perheessäsi kulkee koejännitys, opittuina tapoina, reakoida tietyllä tavalla tilanteisiin.
Itsekin kävin muusikon ura kiikarissani soittotunneilla viisi vuotta mutta ei vaan onnistunut, ei ollut muusikon "geenejä" mulla.
Kerro nyt kuitenkin missä nyt olet menossa, 6 vuotta myöhemmin.Mulle riittää omat jalat,polkupyörä,bussit ja junattai. Turhaa rahanhaaskausta autohommat ja en edes uskaltaisi kokeilla autolla ajamista.
- Anonyymi
jasska89 kirjoitti:
Mulla oli inssikatsastaja sellainen joka keksi virheet päästään, jotta en varmasti pääsisi läpi. Enkä ole kuulemma ainut.
Omasta ja ajo-opettajani mielestä ajoin hyvin ja virheettömästi, mutta inssin heppu näki vaaratilanteita joka puolella.Ajoit varmaankin mittarin näyttämä ääänopeutta,, etkä ottanut mittari virhettä huomioon. Siitä tulee heti virhe pisteitä.
- Tsemppiä!
Jokainen on erilainen näissä insseissä. Toisille iskee "lukko" päälle (kuten sinulla?) kun taas toiset eivät paljon stressaa ja ajelevat leppoisasti ja ja luovat varman kuvan ajotaidoista. Kohdallasi tilanne ei tietysti mukava ole, mutta et varmastikaan ole ainut, joka on ollu jo neljässä inssissä. Muistan jopa lukeneeni joistain uutisista, että jossain päin maailmaa joku oli joutunut käymään useissa kymmenissä insseissä, lähes sadasssa? Rahan menohan tuossa varmasti harmittaa, jopa minua sinun puolestasi. Tuohan ei tosiaan ilmaista ole. Ja mitäs ne sellaiset kaverit on, jotka nauravat sinun epäonnistuneille insseillesi? Nyt vaan tsemppaat ja kannattaa muistaa ajaa rauhassa, ehkä vähän allekin rajoitusten(?)eikä kannata "kiirehtiä" mihinkään. Aikakin menee paremmin. Ja kannattaa tosiaan jutella inssin kanssa, niin varmasti laukaisee isoimmat jännitykset. Ei muutakuin tsemppiä sinulle!
- takapenkilläkö
Kyllä se siitä läpi vielä menee. Tiedän tunteen. Sulla on nyt jäänyt pieni kammo päälle. Itselläni oli samanlainen. Mulla oli vielä se ongelma, että normaalit ajotunnitkaan eivät menneet kovin hyvin.
Jotakin musta tässä autokouluhommassa on pahasti metsässä. Suomussalmella ja Helsingissä ajetaan sama määrä tunteja, vaikka liikenne on täysin eri. Odotan kyllä autokoulu-uudistusta.
Yritä nollata tilanne ja usko itseesi. Heti perään vaan uusi inssi. Toivottavasti joku sua kannustaa. - autollakörötellään
on hanurista, tiedän.
Mullahan oli sitten niin että 3 ekaa inssiä oli maantieajoa ja kaikki meni päin helvettiä koska inssit käski seuraamaan viittoja, jota olimme tehneet ajotunneilla yhteensä 0 kertaa. 4 inssi kaupunkiajoa, täydellistä. Kaikki putkeen. Tämä siitä syystä, että olimme ajaneet opettajan kanssa 99% kaupungissa, väännetty yksisuuntaiset ja kevyenliikenteen tarkistukset rautalangasta itkulla säestettynä :D (lue: autokoulu oli tuskainen)
Jos sulla on mitenkään sama tilanne, että tiedät vahvuutesi, voit esittää toivomuksen tutvolle. Jos tiedät jonkun erityisesti mukavan tutvon, voit esittää opettajalle toivomuksen tästä..lisäksi inssille paras mahdollinen ajankohta on neljän ruuhka, kun puolet ajasta on valoissa seisomista ja ruuhkassa kytkimen vekslaamista. Voi siis yrittää salakavalasti saada inssin tuollaiseen aikaan.
Apteekista ja luontaistuotehyllyistä saa antistess tabletteja jotka lievittävät jännitystä. Toimii ainakin mulla. Ei auta kun vaan yrittää ottaa rauhallisesti ja toivoa parasta. Lisäksi läheisten kannustus on myös tärkeetä. En tiedä miten oot toiminut, mutta opettajan saa pyytää myös takapenkille jorisemaan mukavia jos se sitten yhtään helpottaa menoa? Itse en halunnut opettajaani mukaan vaikka hän kovasti sitä olisi halunnutkin.
Tsemiä! Sulla ei pitäis olla paniikkia jos kerran osaat ajaa! Kaikki se verinen hampaiden kiristely ja jännitys palkitaan vielä. - oujea jee jee
Tosiaan, itse kävin inssissä sen 5 kertaa, eli et ole ainoa joka on saanut neljästi hylätyn ajokokeesta. Mä tiedän tunteen, että se on ärsyttävää, ja vielä ärsyttävämmäksi tilanteen tekee se, että jos tietää tai kokee saaneensa hylätyn jonkun pikkuvirheen takia. Joo, joku tuossa jo sanoi, että täällä KAIKKI on saaneet hylätyn jonkun pikkuvirheen takia, niin siihen kommentoisin, että niinhän porukka helposti voi ajatella siitä omasta hylsystä mikä tuli ajokokeesta, mä luulisin näin..
Onhan ajokoe nyt sillein jännittävä paikka, että mä en kauheesti ihmettele, jos tulee siitä jännityksestä johtuen sellasia tyhmiltä tuntuvia virheitä, mitä ei muuten tulisi. - saman kokenut
Jos ongelmana on jännitys, mene hypnotisoijalle. 2 kertaa hypnoosia, jännitys vähenee hiukan, juuri sen verran että läpi menee. Suosittelen.
- help390329
Tänään meni viidennellä kerralla läpi onneksi. Oli mukava inssiäijä kun jutteli ja muutenkin oli mukavan tuntunen niin jännitys oikeastaan parin minuutin jälkeen katosi kokonaan ja tuli ajettua samalla tavalla kun ajomaikan kanssa. Yksi virhe tuli kyllä havainnoinnissa eli päätä pitää kuulemma risteyksissä välillä kääntää enemmän ja kattoa mahdollisia pyöräilijöitä. Huh nyt on helpottunut olo.
- Epätoivoinen(ko)
Mulla oli tänään toinen inssi, hylsy tuli:( Omasta mielestäni ajoin hyvin, mutta katsastajaksi sattui sama vittumainen ämmä, jonka kanssa meni sukset ristiin viimeksikin. 3 kerta tiedä milloin...masentaa, en tiiä et saanko ikinä korttia, tämäkin hylsy tuli niin pienistä asioista.
Että ärsytttää, täydellisiä suorituksiako ne siellä katsastuksessa vaatii? - Ajaja_Tku
Tuossa viimeinen kirjoittaja kiteytti hyvin asian ytimen: "Täydellisiä suorituksiako ne siellä katsastuksessa vaatii?" Tältä tuntui itsestänikin, kun aikoinaan tuli hylsy ajokokeesta.
Koko koulun ajan painotetaan sitä, miten ensimmäisen vaiheen kortti on vasta "lupa harjoitella omatoimisesti". Jos kerta heti ensimmäisen ajon pitää olla täydellistä hipovaa, niin eihän sitä sitten enää mitään harjoittelua tarvita. Miksi tämä ensimmäisen vaiheen kortti on vain väliaikainen?
Minusta olisi parempi, jos ajotutkinnon jälkeen voitaisiin käydä yksityiskohtaisesti läpi ne tilanteet, jotka aiheuttivat hylkäämisen.
Mitä hyötyä on nykykäytännöstä? Kuinka moni oikeasti hylsyn juuri saaneena juuri viitsii tarkkaavaisesti kuunnella, mitä viereisellä penkillä horistaan? Miksi homma ei voisi olla sellainen, että ajon jälkeen käytäysiin jokainen moka läpi yhdessä läpi vastaanottajan kanssa.
Tutkintoja vastaanottaa Suomessa vain yksi taho. Eihän monopoliasemassa olevan yrityksen tarvitse tehdä muutoksia toimintatapoihinsa, kun rahaa tulee muutenkin.
Tsemppiä kaikille korttia suorittaville! - :(
Minäkin olen ollu ajokeessa neljä kertaa ja kyllä vituttaa...Rahaa menee! En tiedä enää mitä ajatella.
- Ajokoe-eläin
Samat fiilikset oli aikanaan. Kuusi hylsyä, seitsemännellä läpi. Pelkkää vittuilua se oli tutvolta. Ja pelkkää rahastusta koululta.
Sittemmin olen ajanut Hesassa kolmatta vuotta joka päivä, ei kolareita, ei ongelmia.
En osaa neuvoa muuta kuin että sitkeästi vaan uuteen ajokokeeseen. Pakko niiden on joskus läpi päästää. - Seppo Susi
Ei ole pakko. Onneksemme.
- Anonyymi
Haistakoon vittuu nuo inssi äijät, eikö ne saa tarpeeksi palkaa, kun pitää nuoria rangaista pikku virheistä, keksiä virheitä, ja laskuttaa,nykyajan puplikaaneja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haistakoon vittuu nuo inssi äijät, eikö ne saa tarpeeksi palkaa, kun pitää nuoria rangaista pikku virheistä, keksiä virheitä, ja laskuttaa,nykyajan puplikaaneja.
ASIAA!!! nykypäivän inssit pelkkää rahastusta. Ei mitään tekemistä todellisen ajotaidon kanssa, kyllä ne inssin pitäjät näkee osaako oppilas ajaa ja hallita tilanteen. Olemattomat virheet ei ole syy hylsylle ja keksityistä pitäis antaa suoraan potkut näille mulkuille ketkä niitä omasta päästä keksii!!!!!!
- .
Vai niin,että yleensä otatte jonkun kiusattavaksi? Ihan tahalaan riistätte rahat ja nauratte kahvi huoneesa! Kyllä ymmärrrän,että ketä tahansa ei voi päästää liikentees ja vastuu suuri,mutta välillä saa kortin henkilö jOKA ajaa ihan päin vittua!!!! Eli on aika turhauttavaa homma oisko vähän niin,jos naama mielytä kiusataan loppuun asti!!!!! Voisko oikeesti ihmiselle sanoa alkuvaiheessa sulla ole liikenne silmää ja,että et osaa ajaa!!!!! Pikkasen helpompaa kun se,että loppu vaiheessa kun rahaa jo menny ja lissäää kynitään huomaakin,että voi vittu! Saako ne rahat takasin,jos kortti ei tule EI. Eikä varmasti sitä psyykettä ja nöyryytystä minkä koki!!!!! Soveltavuuus testit autokouluun kiitos hei! Tutvot voisitvat olla kans pikkasen inhimillisempiä kyse kummnki asiakas palvelu työstä eikä siiitä,että toinen pistetään loppuun henkisesti!!!!!!!!!!!!!!!
- muita huonompi
oli itellä oli kanssa inssi ajo tänään, ja hylättyä paukkui. vituttaa!! tiedän etten ole vielä läheskään valmis kuski ja ne inssin määräämät lisä ajotunnit ovat minulle ihan hyväksi, olisin varmasti itsekkin varannut niitä jollei olisi niin kallista lystiä..
kaikki sujui hyvin kunnes ajon puolivälissä olin kaikessa rauhassa ryömittämässä autoani hissukseen eteen päin risteyksessä kolmion takaa kääntyessäni oikealle, tarkkailin onko vasemmalta tulossa ketään, näkyvyys vasemmalle oli erittäin heikko tiettyyn pisteeseen saakka. käänsin autoani loivasti oikealle risteyksen suuntaisesti. huomaamattani oli oikealta lähestymässä auto ja käveliä jonka olin kyllä huomioinut.
Yllättäen painoi tutvo jarrua ja alkoi kiljuaa "EIEIEEIEIEIEIEI väkäkäkä". Pelästyin sitä pahanpäiväisesti. Mietin ensin että mitä HELVETTIÄ ja katsoin oikealle ja totesin että ei me kolme tuosta kyllä mahduta. Sitten alkoi keittää, tutvohan painoi jarrua eli ajo oli pilalla, enkä minä olisi sinne käveliää ja autoa päin ajanut vaan katsonut varmasti myös eteeni, eikä se käveliäkään ollut edes vielä kovin lähellä. Mulkaisin tutvoa kohti ja nostin melkein nyrkkinikin pystyyn, ja meinasin kysyä että, mitä ihmettä se säätää, mutten ehtinyt, kun se puhui päälle.
Loppu ajot menivätkin huonosti, kun vitutti ja tiesin jo munanneeni inssin. se käveliäkin oli jo ehtinyt tulla lähemmäs, kun tutvo valitti. sain siitä uudet valitukset kun se käveliäkin olisi pitänyt päästää ensin menemään. Muita pahoja virheitä ei tullut, ajoin risteyksiin liian lujaa ja vilkutin liian myöhään. Ja tämä johtui siitä, kun olin sille tutvolle niin kiukkuinen.
Eniten tässä vituttaa nämä maksut, olen jo omasta pussista joutunut pulittamaan 1700euroa ja tämä inssin uusiminen ajotunteineen maksaa 283e, 80e jo pelkästään siitä että lainaan autokoulun autoa inssin ajaksi...
Eihän tämän näin pitäisi toimia, miksi kaiken täytyy olla niin kallista, miksei ajotunteja voisi saada hieman lisää jos on vielä epävarma olo? eihän siinä 30 ajotunnissa voi jokainen oppia vielä riittävän taitavaksi itsenäiseen ajoon liikenteessä. ja se inssi, tehväsi on ajaa 25min täysin virheettömästi, ei paha. tuurilla voi kukatahansa selvitä siitä, mutta huonolla tuurilla voi ikänsä ajanut mestarikin sen reputtaa. Eikö olisi parempi että ajo-opettaja myöntäisi kortin, sehän saa paremman kuvan taidoistasi ja kehityksestäsi, ajotunteja olisi vähintään sen 30 ja lisää tulisi niin paljon kunnes osaa?
Eniten pelottaa, että reputan seuraavankin ja tästä tulee kammottava kierre! voivoi sitä häpeää ja rahan menoa ja millaisetkohan paineet mahtaa olla seuraavassa inssissä! kahden vuoden kesätyörahat olen säästänyt kaikki opintotuoet, ja sinne menivät rahat ja menee vielä lisää, tiedä sitä kuinka paljon.. voisikohan sossua saada auttamaan tässä autokortti hommassa?- l-ope
" miksei ajotunteja voisi saada hieman lisää jos on vielä epävarma olo?"
Autokoulusta saat ostaa aina ajotunteja lisää haluamasi määrän, riippumatta siitä onko takana vähimmäismäärä ajokertoja tai vaikka läpimennyt inssikin. Oma tarpeesi ja harkintasi ratkaisee.
- noitamaakari
Toinen inssi ja pomppasi, ajoin 500m katsastusaseman pihasta enkä pysähtynyt stop-merkkiin. Jatkoimme matkaa vaikka olis voinut kääntyä saman tien takaisin. Tuli toinenkin virhe, eli olin kääntyntymässä vasemmalle ja väistin edestä tulevia, laskin että olisin mahtunut yhden auton jälkeen mutta sieltä oli tulossa kuorma-auto ja tutvo oli sitä mieltä ettei olisi ehditty, painoi jarrut pohjaan. Siinä toinen virhe. Olen ihan kypsä koko autokouluun. Ajattelin vaihtaa autokoulua ja kokeilla inssiä toisella paikkakunnalla. Kun en edes asu kys. kaupungissa missä inssiä olen nyt ajanut. Ylimääräisistä ajokerroista autokoulun open kanssa ei ole mitään hyötyä, vituttaa vaan ajella ympäriinsä niitä samoja katuja kun kaikki mokat tapahtuu inssissä eikä niillä ajotunneilla.
- fjdghdfjkghj
Eilen oli mullakin kans inssi ja menin sitte kusemaan sen pahemman kerran.. 2 K:ta tuli, toinen vastaantulijoiden kaistalla ajamisesta työmaa-alueella ja toinen samassa tilanteessa huomattuani virheen kun olin vaihtamassa kaistan takaisin niin tutvo laittoi jarrut pohjaan. Mutta eniten vituttaa se että uusintamahdollisuus on vasta KUUKAUDEN PÄÄSTÄ!? Autokoulu pitää kuulema 2vko lomaa.. Eli sinne meni kesä ilman korttia. Vai onko jotenkin mahdollista perua nämä jo varatut seuraavat ajotunnit ja esim. vaihtaa toiseen autokouluun, jotta saisi kortin mahdollisemman nopeasti? Vai pitääkö nämä katsastuskonttoritkin kesällä "lomaa"? Neuvoja?
- inssikauhu
Mulla sama että inssi ei menny läpi ja uusinta vasta kolmen ja puolen viikon päästä :/// Ärsyttää nyt tää odotusaika kun mietin etukäteen et mitä sitten jos ei vieläkään mee läpi ja kelaan kaikkia mahdollisia tilanteita mihin inssi voi kaatua...
- Hajotkaa
Inssi ekalla läpi. Ette vaan osaa ;)
- babbo
Aika turhaa tänne tulla leijumaan. Kuitenkin suurin osa pääsee inssistä ekalla läpi. Itsekään en päässyt, harmittaa vaan kun kovasti kehuo tuo tutvo, mutta sitten se yksi pieni virhe: vaihdoin kaistaa kääntyäkseni oikealle, enkä kääntänyt päätä katsoakseni kuollutta kulmaa kun oli pelkkiä pysäköityjä autoja. Periaatteessa kaista mielestäni haarautui, enkä oikein käsittänyt virhettäni. Mutta tutvon sana on laki :D
Huomenna uudestaan! - kuollut kulma
babbo kirjoitti:
Aika turhaa tänne tulla leijumaan. Kuitenkin suurin osa pääsee inssistä ekalla läpi. Itsekään en päässyt, harmittaa vaan kun kovasti kehuo tuo tutvo, mutta sitten se yksi pieni virhe: vaihdoin kaistaa kääntyäkseni oikealle, enkä kääntänyt päätä katsoakseni kuollutta kulmaa kun oli pelkkiä pysäköityjä autoja. Periaatteessa kaista mielestäni haarautui, enkä oikein käsittänyt virhettäni. Mutta tutvon sana on laki :D
Huomenna uudestaan!Mullaki varmaa menee ensikerralaa jostai tollaset et en kato kuollutta kulmaa, se on jotenki vaa nii vaikee kääntää pää ja kattoo ku mul on ajo muutenki väl vähä epävarmaa, enkä oo oikeestaa harjotellukkaa kattoo ku keskityn kaikkee muuhu. Se on kyl outoo ettei opettaja oo siit mulle ees huomautellu. Katon kyl aina peileist, mut miten opin ton ku mul on viel 3 ajokertaa??? Toi olis kyl tosi tärkee.. Pelkään et mun ajo jotenki häiriintyy siit et katon taapäi.
- naiskuski88
Varmaan se riippuu lopputulos jonkun verran kaupungistakin minne "joutuu" sen kokeen ajamaan. Itsellä oli onni matkassa omassa inssissä joku vuosi sitten kun minua ajetuttiin justiin niitä reittejä jotka jo osasin vaikka melkein "silmät sidottuina". Ja muistaakseni siinä oliko että arvottiin kolmesta liikennetilanteesta tai jostain että minkä joutuu ajamaan... enpä muista enää kovin hyvin mutta sain juuri sen minkä parhaiten tunsin osaavanikin. Jännitin ihan hulluna inssiä ja se ajoopettaja vielä inssipäivänä kun ajelutti jossain ennen kokeeseen menoa, motkotti kun ei täydellisesti mennyt parissa paikassa. Oli aika hemmetin epävarma olo, kädet tärisi,puristin rattia ja jännitin jalkoja niin että kädet kipeyty. Luultavasti oli paljon onnea mukana, Inssi meni ekalla läpi
- Wowowoasd
Eka inssi, oli eikä mennyt läpi. =/ Mokasin ekan ja ainoan virheen ekoilla metreillä.
Oli kaks kaistaa ja olin sillä joka menee vasempaan ja viime metreillä vaihdoin sille oikealle kaistalle, joka meni suoraa. Ja vaihdoin sen keskiviivan yli mikä sen nimi nyt olikaan. Xd . Olin erittäin jännittynyt ja ahdistunut, ni tuli tuollainen typerä moka. Voin sanoa että kituttaa. Olis pitäny kääntyä sinne vasemmalle, mutta jälkiviisaus ei taida auttaa. - fefefve
Tänään meni läpi Xd
- Sama täällä
Hieman samassa tilanteessa olen itsekin. Tänään oli toinen inssi ja eihän sekään läpi mennyt. Ekasta inssistä sain 10 ajokertaa lisäopetusta ja tästä nyt vielä toiset 10. Alkaa kyllä jo ärsyttää ja masentaa niin paljon...
- ärsyttääääääää
ite feilasin toisen inssin tänään :( ekal kerralla tuli ihan vaan pikkuvirhe vikoilla metreillä, mut nyt toisella kerralla sitten alkumetreillä tuli iso moka ja sitten koko inssi meni perseelleen... no ehkä kolmas kerta toden sanoo...
- Kolmanteen inssiin
Luulin et sielt saa aina 3 opetuskertaa lisää eli 75 min. Mul tuli ny toisen kerra toi 75 min. Onks siin mitää rajoi et kui paljo ne antaa tuntei lisää, voiks siihe ite sanoo mitää??
Onnee sulle ajotunneille. Kyl se kortti viel tulee, muaki vähän masentaa varsinki inssi jälkee ku tulee heti joku tekstari et meniks läpi :-/. Ota jokasesta ajotunnist kaikki irti äläkä luovuta. :)
Seki varmaan vaikuttaa tosi paljon asuuko helsingissä tai muussa isossa kaupungissa, jossa inssit varmaan on vaikeempia. Mulla on taas sillee et asun pikkukunnassa, jossa on muutama varotuskolmio, 1 liikenneympyrä ja 0 liikennevaloa. Eli ajotunnit pidetää sillee et 20 min menee joka ajokerrast ku ajaa kaupunkii ja toiset 20min ku ajaa takas. Olis kyl varmaa ollu parempi käydä koko autokoulu kaupungissa ku tulee tota pikatieajoa harjoteltuu liikaaki ja sit inssis ajetaa keskustassa melkee koko koe:D
- dssd
vituix men, tutvo määräs 3 ajokertaa lisää...
- :)
onneks mulla ei oo tota ongelmaa....inssi ekalla läpi ihme kyllä n 2kk sitten:)
- ---
Kiitokset tiedosta.
- Ciskacza
Itse pääsin inssin kolmannella yrityksellä läpi. Ekalla kerralla oli tutvona täysi munapää, ja sen lisäksi olin tosi hermostunut koska en ollut yhtään valmis ajamaan. Noh, inssi menikin sit päin helvettiä: meinasin vetästä punasia päin ja jäin risteysalueelle jumiin, virheitä yksisuuntaisissa, taskuparkkeeraus ylämäkeen melkein toisen auton kylkeen ja niin edelleen.
Toisella kerralla oli erittäin mukava naishenkilö, tosi rento, ja ajoin rauhallisesti rennosti. Hylky tuli silti, sillä tein ryhmitysvirheen poikkeuskäännöksessä ja kuulemma tulin johonkin käännökseen liian kovaa. Ai että se vitutti, vaikka tutvo oli ollutkin tosi mukava ja kiltti kaikesta huolimatta.
Kolmannelle kerralle menin kuset sukassa ja paskat housussa aivan helvetin sisuuntuneena, vain huomatakseni että kappas, tutvohan on vanha arkkiviholliseni ensimmäiseltä inssikerralta. Kaikki jännitys syöksyi mieleen, ajoin levottomasti koska tutvon olemus pelkästään oli jo niin kyllästynyt ja negatiivinen että se alkoi vaikuttaa ajamiseeni. Siinä vaiheessa kun tein kaistanvaihtoa ja katsahdin kuollutta kulmaa, nappasi tutvo ratista kiinni ja väänsi, olin sitten vissiin menossa päin reunakivetystä. Sen jälkeen ajoin hälläväliä-asenteella melkein kyyneleet silmissä, koska tiesin että se ei menisi läpi. Kun vedettiin sitten katsastuskonttorin pihaan käymään läpi virheitä, oli mieli ihan turta kun tutvo alkoi sitten ivalliseen ja ilkeään sävyyn käymään läpi kaikkia virheitä. Yllätyksenä tuli sitten se, että "armonlaukauksena" tutvo sitten päästi läpi ja läpsäisi ajoluvan käteen.
Mä annan vaan vinkkinä et ajakaa aivan helvetin varovasti, pyörittäkää päätä kuin puolukkaa pillussa ja vetäkää käännökset ykkösvaihteella. Jos on kaksi kaistaa, oikea ja vasen, yrittäkää suoraan valita se kaista jolle mennä, ettei käy niin että ensin vasemmalle kaistalle, sitten oikealle, taas sitten vasemmalle, koska kaistanvaihdoissa tulee aika helposti virheitä. Kysykää autokoululta jos voisit harjoitella niitä juttuja jotka koet vaikeaksi, ja jos ei ole mahdollista, käy isän tai kaverin tai jonkun kanssa ajamassa niitä vaikeiksi koettuja reittejä. Älkää säästelkö vilkkua, älkää jääkö suojatien päälle. Jos jäätte väärälle kaistalle, kääntykää siitä sitten väärään suuntaan, se ei ole virhe: itse ekalla kerralla jäin jumiin väärälle kaistalle ja jouduin menemään parkkihallin läpi.
Kyllä jokainen pääsee joskus inssin läpi, ja onpahan enemmän ajokokemusta kuin niillä jotka pääsi ekalla läpi! :D - 87k
Kummaa, itselläni oli eka inssi äitini opetuksen jälkeen, autona 14 vuotta vanha romu, äidillä ei aijempaa kokemusta ajo-opetuksesta tai teorian pitämisestä, ja koko hommakin mentiin läpi kuukaudessa.
Silti kuitenkin inssin jälkeen Sakari Savolainen lausui taas tutut sanat "Ookkei, hei, kyl hei tää hyväksytty ajo oli" - kylläsesiitä
Joskus toi inssi kyllä jännittää aivan hirveesti, itselläni oli inssi tänään ja ei se mun ajon jälkeen kyllä ollut yllätys että en päässy läpi, etenkin ärsytti se että mulla kesti tosi kauan vekslata taskuun peruutuksen kaa, toivon vaan että en joudu ens kerralla tekeen sitä. Matalillaki nopeuksilla tulee virheitä ja vaikka sanotaan että peruuta vaan ihan rauhasa johonki ruutuun niin ku se tuto sitte alkaa siinä huokaileen ja vilkuileen iteki peileistä niin alkaa siinä vähä ketä tahansa hermostutaan, etenki että ajotunneilla ajettu aikahan ei vastaa ku paria koulupäivää, eli ei siitä taatusti oo kenellekkään haittaa vaikka joutuuki käymään muutaman ajokerran lisää. Ja mielellään tuntuuki ne tutot määräämään enemmän ku vaan yhen tai kahen ajotunnin, en tiä onko se sitte turvallisuudesta huolehtimista vai ylimäärästä rahastusta.
- just joo
Itsellä meni juuri kolmaskin sitten hylätyksi. Ensimmäisellä kerralla en uskonut edes olevani valmis ja tiesin ettei korttia tule. Toisella kerralla ajo opekin uskoi että nyt se kortti tulee kun kailki tuntui sujuvan, mutta ajoinpa sitten keltaisia päin: hylky. Kolmannella kerralla katsoin merkkejä liiankin tarkkaan, etsin kaistan mennäkseni suoraan mutta siinä ollessani en muistanut että keskusta alueella eivät autot saa ajaa vaan pelkät bussit ja taksit eikä siltä kaistalta sitten enää saanutkaan kääntyä. Kaksi mukavaa tutvoa ja yksi kamala ollut,kverit päässy ekalla vaikkei uskaltaneet ajaa inssin jälkeen, vähän.vituttaa että miksihän minä jolla kaikki sujui tunnilla mokaa inssissä aina. Rahaa menee monta sataa mutta toisaalta tulee harjoitusta. Tunnen vain itseni aika luuseriksi:( ei tasan mene onnenlahjat sanon minä!
- suvi5
Älä välitä,mulla ei mennyt tänään,kolmas inssi läpi
- Toivoton
Minulla on huomenna ensimmäinen inssi ja olen oikeastaan jo valmiiksi päättänyt etten tule pääsemään läpi. Tänään ajotunnilla unohdin kolme kertaa käyttää vilkkua liikenneympyrästä poistuessani, meinasin ajaa huoltoaseman takaa jalkakäytävälle ja käännyin ahtaassa paikassa tasa-arvoisesta risteyksestä vasemmalle kolmosvaihde päällä. Tuppaan myös olemaan tientukkona moottoriteillä ja kiihdytyskaistoilla - liikenteeseen liittyminen on yhtä sähellystä eikä se kaasujalkakaan turhan raskas ole. Paineensietokykyä en omaa laisinkaan ja kiperissä tilanteissa menee pasmat ihan sekaisin. Terveisin se joka söhlää vaihteen vapaalle keskellä risteystä, liikenneympyrää tai mitä tahansa mahdollisimman ruuhkaista paikkaa. Huhhuh. Eipä muuta. :D
- Aivan normaalia
Toivoton kirjoitti:
Minulla on huomenna ensimmäinen inssi ja olen oikeastaan jo valmiiksi päättänyt etten tule pääsemään läpi. Tänään ajotunnilla unohdin kolme kertaa käyttää vilkkua liikenneympyrästä poistuessani, meinasin ajaa huoltoaseman takaa jalkakäytävälle ja käännyin ahtaassa paikassa tasa-arvoisesta risteyksestä vasemmalle kolmosvaihde päällä. Tuppaan myös olemaan tientukkona moottoriteillä ja kiihdytyskaistoilla - liikenteeseen liittyminen on yhtä sähellystä eikä se kaasujalkakaan turhan raskas ole. Paineensietokykyä en omaa laisinkaan ja kiperissä tilanteissa menee pasmat ihan sekaisin. Terveisin se joka söhlää vaihteen vapaalle keskellä risteystä, liikenneympyrää tai mitä tahansa mahdollisimman ruuhkaista paikkaa. Huhhuh. Eipä muuta. :D
Kaikille noita tilanteita on alussa sattunut, itselläkin tuli alkuaikoina pari tilannetta, jossa olin STOP- merkille pysähtyneenä, ja sitten lähtiessä tulikin vahingossa laitettua 3 päälle ja siihenhän se auto sammui, eikä auttanut tilannetta sekään että toisella kerralla takana oli yksi toinen auto. Tämä STOP-Merkki viellä sattumoisin sijaitsee kohdalla, josta mennään 80km/h olevan alueen läpi, joten kyllä se vähän laittaa hikoiluttamaa jos siihen sattuu sammumaan. Sellaisen vinkin voin antaa, että ei kannata ottaa paineta siitä, mitä muut autoilijat tekevät. Jos joku hiillostaa puskurissa kiinni, niin älä kiinnitä huomiota häneen, koska se jos joku kyllä saa hermostuneeksi, kannattaa vain ja ainostaan keskittyä ajoon. Ja toki myös kevyenliikenteen jatkuvaan huomioimiseen, kunnolla peilien katsomisiin sekä siihen, että et aja yhtään ylinopeutta, hetkellinen ylinopeus on sallittavaa, hetkellisellä tarkoitan parin sekuntin mittaista. Sekään toki ei ole suotavaa, että nopeusmittaria seurailee koko ajan.
Nuo kaikki taitaa olla jännityksen kautta tulevia virheitä? kannattaa lähteä aina ajamaan rennoin mielin, niin pysyy paremmin tarkkuus liikenteessä. Tuolla moottoritien kiihdytyskaistalla itsekin mokailin ensimmäisellä kerralla, taisin kiihdyttää vauhdin vain 40km/h paikkeilla, ja kyllä sain kuullakin siitä virheestä. Virheistähän sitä opitaan, kaikki niitä tekevät, kukaan ei ole täydellinen. Liikenteeseen liittyminen on alkuaikoina aika vaikeaa, kun ei oikein ole uskallusta lähteä rohkeasti etenemään, varmaankin syynä on se, että ei tarpeeksi hyvin viellä saa vaihettua vaihteita(jotta saa kiihdytettyä vauhdin sallittuun nopeuteen) tai sitten ei luota omaan arviointi kykyynsä, että ehtii mennä ennen seuraavaa autoa. Ei kukaan uskalla ajaa kovasti alkuaikoina, aivan normaalia tuokin. Tarpeeksi kun ajat, niin jo luonnostaan osaat ajella niitä ns. oikeita nopeuksia. Itsekin silloin kun aloitin autokoulun, niin tuntui että en ikinä tule oppimaan ajamaan autoa, sen verrain oudolta se alussa tuntui(en ollut aikaisemmin ajanut ikinä autolla missään) mutta kun tarpeeksi harjoittelee, niin siitä se taito vaan lähtee karttumaan. Muistan aina, että ikinä ei tehnyt alkuaikoina mieli mennä kaupungin ruuhkaan ajamaan, mutta pakko se vain oli, jotta pääsi siitä pelosta eroon.
Onnea joka tapauksessa inssiin, otat vain rauhallisesti ja yritä nauttia ajamisesta, noilla ohjeilla jo pääsee pitkälle. - Toivoton
Toivoton kirjoitti:
Minulla on huomenna ensimmäinen inssi ja olen oikeastaan jo valmiiksi päättänyt etten tule pääsemään läpi. Tänään ajotunnilla unohdin kolme kertaa käyttää vilkkua liikenneympyrästä poistuessani, meinasin ajaa huoltoaseman takaa jalkakäytävälle ja käännyin ahtaassa paikassa tasa-arvoisesta risteyksestä vasemmalle kolmosvaihde päällä. Tuppaan myös olemaan tientukkona moottoriteillä ja kiihdytyskaistoilla - liikenteeseen liittyminen on yhtä sähellystä eikä se kaasujalkakaan turhan raskas ole. Paineensietokykyä en omaa laisinkaan ja kiperissä tilanteissa menee pasmat ihan sekaisin. Terveisin se joka söhlää vaihteen vapaalle keskellä risteystä, liikenneympyrää tai mitä tahansa mahdollisimman ruuhkaista paikkaa. Huhhuh. Eipä muuta. :D
Jaahas, läpihän tuo meni. Tutvo oli tosi mukava ja jutteli rauhallisesti kaikenlaista. Turhaa panikointia siis, ei pompannu pariin pikku virheeseen :)
- Olkaa hiljaa
suvi5 kirjoitti:
Älä välitä,mulla ei mennyt tänään,kolmas inssi läpi
Siis mitä jengi itkee täällä " Yhyy kolmas kerta, ei vieläkään läpi". TÄSSÄ teille OIKEASTI surullinen tarina.
Ajotunneilla olin ihan hyvä, opekaan ei nähnyt syytä miksi en pääsisi läpi. Ekalla kerralla kaatu jännitykseen ja niin kai kolmannellakin. Neljättä, viidettä ja kuudetta kertaa en enää muista. Nyt olen jo seonnut laskuissa, enkä enää tiedä monesko kerta tänään edessä. Asiaa ei laisinkaan auta se, että isäni painostaa ja suuttuu säännöllisin väliajoin asiasta. Äiti miettii kuulemma koko ajan että eikö se jo pääse läpi. Aito stressin aihe tämä on ollu noin puoli vuotta, ja eilen totesin että vittu mitä paskaa, ei enää vois tippaakaan kiinnostaa ajaminen.Mut HELVETIN KUUSTOISTA SOIKOON, tänään mä sen läpäsen!! Ttu mulla ei oo aikaa tämmöseen stressiin, mitään en saa tehtyä! - huh huh
Olkaa hiljaa kirjoitti:
Siis mitä jengi itkee täällä " Yhyy kolmas kerta, ei vieläkään läpi". TÄSSÄ teille OIKEASTI surullinen tarina.
Ajotunneilla olin ihan hyvä, opekaan ei nähnyt syytä miksi en pääsisi läpi. Ekalla kerralla kaatu jännitykseen ja niin kai kolmannellakin. Neljättä, viidettä ja kuudetta kertaa en enää muista. Nyt olen jo seonnut laskuissa, enkä enää tiedä monesko kerta tänään edessä. Asiaa ei laisinkaan auta se, että isäni painostaa ja suuttuu säännöllisin väliajoin asiasta. Äiti miettii kuulemma koko ajan että eikö se jo pääse läpi. Aito stressin aihe tämä on ollu noin puoli vuotta, ja eilen totesin että vittu mitä paskaa, ei enää vois tippaakaan kiinnostaa ajaminen.Mut HELVETIN KUUSTOISTA SOIKOON, tänään mä sen läpäsen!! Ttu mulla ei oo aikaa tämmöseen stressiin, mitään en saa tehtyä!Miks' ihmeessä pitää SAADA se ajokortti, kun PÄÄ EI pysty SELLAISEEN.
Tuohan on AJAN ja RAHAN TUHLAUSTA, sekä myöhemmässä vaiheessa LIIKENNE TILASTOJEN( KUOLEMIIN JOHTAVIEN ) lisäämistäkin.
EI muuta kuin MUNAMANKELI vain alle ja menoksi tai APOSTOLIN kyytillä : )
- opettaja4
Oma asenne ratkaisee.Ylimielinen nuorukainen ja vielä kehuu ku hankin bemarin ei pääse läpi inssistä.Näin se on ollut 70 luvullakin vaikka silloin ei kannattanut mitään mainita tulevasta jenkkiraudasta tutvolle.Suu supussa ja jos pakko puhua niin ihan perus asioista uutisissa ja myötäile tutvon mielipiteitä ovelasti niin läpi menee.
- Kolmanteen inssiin
Mulla on nyt 2 kertaa mennyt inssi pieleen. Jännitän tollasia suoritustilanteita ihan helvetisti. Autokoulu on muutenkin aiheuttanut mulle kokoajan paineita. Ekalla inssillä jännitin aika paljon ja se vaikutti vähän suoritukseen. Mulla se ei ollut mistään pikkuvirheestä kiinni, se olisi ollut helposti korjattavissa, mutta inssimies jarrutti mun puolesta. Se inssimies oli ihan mukava vaikka puhuikin aluksi ihan kauheen nopeella vauhdilla, mikä vähän häiritsi, mutta sitten se alkoi puhua ihan tavallisesti. Ajoreitti oli helpompi kuin kuvittelin ja siksi myös harmitti todella paljon.
Toisella kerralla ajettiinkin sitten kaikki kaupungin kamalimmat risteykset läpi ja oli aika paljon vaiketa tilanteita. Toinen inssi oli ainakin 10-20 kertaa vaikeami kuin ensimäinen. Kävi niin kuin pelkäsinkin. sitä en osanut odottaa, että inssimies puhui tosi ärsyttäväsi ja melkeempä vittuili mulle ajon aikana. Tuli sellanen olo jo kesken ajon että tää oli nyt tässä, vaikken ollut mitään ratkasevaa virhettä siihen asti tehnyt. Toivoin vaan että pääsen tilanteesta pois.
Kyllä mä ihan tosissani yritän ajokorttia saada, vaikka välillä tuleekin tosi epätoivoinen olo. Tuntuu nyt että opettaja on välillä ollut mulle ärsyttävä ihan sitä varten että osaisin sietää sitä inssiajossakin. Musta oli väärin, että inssiajoa seurannut mies huomautteli virheistä ajon aikana. Ekassa ajossa ollut mies istui vain hiljaa ja seurasi ja sanoi minne mennään, mutta toinen ajo oli ihan erilainen. Miten voi olla niin eritasoinen ajokoe? Ensikerralla varmaan joku vielä vaikeempi koe.
Tulee vähän surkea olo siitä että pitäisi olla jo niin täydellinen. Itselläni ei edes ollut kovin suurta motivaatiota mennä autokouluun ja sen voi jo siitä päätell että äitini mut sinne ilmoitti. Ajatteli varmaan sitäkin että nyt kun se vielä on halvempi, mutta todennäköisesti olisin maksanut autokoulun muutaman vuoden päästä ihan itse.
yritän nyt vaan psyykata itseäni seuraavaan suoritukseen ja päättä että syt se menee läpi ja toivoa parasta. On vielä inssiä edeltävä harjoitus ensiviikolla ja yritän olla siellä tekemättä yhtään virhettä ja toimia niin ettei opettajan tarvitse neuvoa muuta kuin suunta minne mennään. Mutta on se kyllä niin että aina kun oppii uusia asioita, alkaa opettaja huomautella aina vaan pienemmistä jutuista, mutta se on ihan hyvä toisaalta. Juuri ennen inssiä en kyllä haluaisi mitään saarnaa kaikista virheitstä mitä ole tehnyt.- :-D
keksin "inssimies" sanan tutvon tilalle, kun en tiennyt oikeaa nimitystä, mutta tajusitte varmaan
- Jo eka inssi pieleen
Jep, eka inssi ja päin vittua. Saatana kun ärsyttää se, että mokasin sen ja se vielä, että perheellä ei oo rahaa maksaa kolmesta ajotunnista lisää, mitä nyt sain siitä hylätystä inssistä. Muutenkin älyttömän huono rahatilanne, niin nyt vielä tuo! Noh...
Tänään oli tosiaan ajotunti ennen varsinaista inssiä ja sekin meni vähän huonosti. Vilkut unohtui muutaman kerran, kerran tasa-arvoisella katsoa oikealle ja sitten toinen, se pahin... Se oli "pimeä tasa-arvoinen" ja se oli kaikenlisäksi mäkilähtö vielä. Piti laittaa ykkösvaiheelle ja lähestyä niin lähelle kun voi ja pysähtyä sitten, jos joku tulee. Muuten meni mielestäni loistavasti, mun lähdöt, käännökset menee tosi hyvin. Mutta toisaalta siitäkin opettaja vielä huomautti lähes ajotunnin lopussa, että liian kovalla vaihteella käännät, käytä kakkosvaihetta.
No sitten se inssikin alkoi! Kaikki oli kunnossa ja lähdettiin parkkipaikalta vilkkua käyttäen ja niin edespäin. Tutvo oli rauhallinen ja hiljainen ja kertoi vain minne päin kääntyä.
Inssin aikana hermoilin ihan saatanasti ja sydän hakkas niin, että kuulin ja tunsin sykkeen herkästi. Tärisin.
Musta on ihan VITUN ärsyttävää, että kun olin kääntymässä vasemmalle, niin se valo kesti VALEHTELEMATTA KAKSI-KOLME SEKUNTIA vihreä valo! sitten tuliki jo keltainen!! Ehtisin vaa ryömittää varovasti eteenpäin (koska mua jännitti ja ajoin hitaammin mitä kuuluisi ajaa! 40km/h viidenkymmenen sijasta esim) ja siten päädyin suojatielle ja mulle paloi keltainen ja en tiennyt miten toimia.. Noh, painoin kaasua ja sen jälkeen inssiopettaja sanoi, että tein virheen. Sanoi että saisin lähteä jos olisin ohittanut valotolpan jo ja olisin esteeksi autoilijoille. No, otin opiksi siitä...
Ja toinen paha tilanne inssissä oli se kun oltiin menossa mäkeä ylöspäin (kaksisuuntainen tie) ja siellä sattui olemaan roska-auto siinä mäen päässä. Hidastin ja laitoin vilkun vasemmalle ja aloin lähtemään hitaasti mutta mun kylki oli osumassa siihen. Jälkikäteen ymmärsin, että eihän saatana mun olis pitänyt odottaa kun se lähtisi siitä ja vasta sitten lähteä, rikoin siinäkin sääntöjä.
Lopuksi kun parkkeerasin peruuttamalla (miten lähdinkin) niin siinäkin joutui korjaamaan 2-3 kertaa, mutta suht. ripeästi kuitenkin siihen nähden, miten vähän sitä harjoitteli ja on tehnyt.
Tuli vitusti sanomista pienimmistäkin asioista, joka musta oli vähän väärin. Olen ajanut todella varovasti, ei kertaakaan ylinopeutta, sekä katsoin kuolleita kulmia, otin huomioon vittu melkein jokaisen tolpan ja pysähdyin varmuudeksi tasa-arvoisella, vaikka oikealle puoleiselle olisi kärkikolmio tai stop-merkki. En oo kääntänyt tarpeeksi päätä enkä hidastanut en. Vittu. Ärsyttää älyttömästi.
Mitä voin sanoa on, että tehkää varmuudeksi vielä teoriakoetta (harjoittelu) moneen kertaan ennen inssiä, että varmasti tietäisit miten toimit tilanteissa. Mutta musta tuokin ei riitä, että osaisi ajaa täydellisesti, mitään ei voi tehdä taidoille, mitä saa ajotunneilta, joita on vaa hassut 30 tuntia. Voit myös pyytää vanhempia varovasti, jos saisit ajata varovasti hiljaisilla kaduilla ja siten harjoitella. Musta koko autokoulu on vitun kusettamista, mitä sä opit oikeesti 30 tunnissa? Et ainakaan täydellisesti ajamaan, se on varmaa.. Likaista bisnestä, sanon minä! Onneksi on ollut hyvä auto-opettaja, mutta silti, liian vähän tunteja, ja maksaa ihan vitusti liikaa jokainen ajotunti / inssi, yms. Ihan liikaa.
Onnea kaikille muille! Terveisiä Turusta päin.- Surettaaa
30 ajotuntia ??!! Meil on vaa 17
- TänäänReputtanut
Surettaaa kirjoitti:
30 ajotuntia ??!! Meil on vaa 17
Noihin aikoihin yks ajotunti oli kai 25 min tai jotaan
- Tervetuloa uudestaan
Mulla oli eilen inssi, eikä mennyt läpi. Tavallaan harmittaa, koska se ajoreitti oli niin helppo, ajeltiin sellaisia lähiöalueita sekä 50 km/h teitä, joissa ei siis ole tasa-arvoisia risteyksiä ilman varoitusmerkkiä.
Inssin alku meni tosi hyvin, muistin vilkut ja ajelin rauhallisesti. Puhuttiin tutvon kanssa mukavia ja alkujännityksen jälkeen ajaminen oli tosi rentoa.
Sain kuitenkin 2 konflikti-merkintää, joiden takia tutvo ei voinut päästää läpi.
- Ensimmäinen merkintä tuli siitä kun ajoin kolme-kaistaisella tiellä ja piti jatkaa risteyksestä suoraan. Olin oikeanpuoleisella kaistalla ja ajattelin, että se taitaa viedä myös suoraan (mainitsin myös tutvolle, että luultavasti tämä kaista vie myös suoraan). Aloin kuitenkin epäröimään ja päätin vaihtaa keskimmäiselle kaistalle, mutta vaihto sitten tapahtuikin nähtävästi liian lähellä risteystä.
- Toinen merkintä tuli kun ajoin n. 40 km/h-nopeudella kaarevaan alamäkeen, jonka lopussa oli eriarvoinen risteys, jossa minulla oli kolmio. Huomasin risteyksen suhteellisen myöhään huonon näkyvyyden takia ja aloin jarruttamaan aluksi aika kevyesti. Nähtävästi olisi pitänyt jarruttaa heti kovemmin, sillä se mäki oli sen verran jäinen, että renkaat ei meinanneet pitää. Jarrutin siis melkein äkkijarrutuksen siihen risteykseen (katsoin kyllä ettei takana tullut ketään, joka olisi voinut ajaa perään) ja tästä seurasi myöskin konflikti-merkintä :/
...Ajeltiin siinä sitten takaisin katsastusasemalle ja kaikki meni muuten tosi hyvin. Tutvo sanoikin, että kahden konfliktin takia ei voinut päästää minua läpi, mutta muuten muuten ajoin hyvin ja rauhallisesti, otin huomioon kevyenliikenteen, pää kääntyi ja ajatus oli mukana ajamisessa :)
Noh, sain 2 ajotuntia lisää ja inssi on ensi viikolla uusiksi. Toivottavasti se reitti tulee olemaan yhtä helppo kuin tässä ekalla kerralla. Seuraavalla kerralla sitten ajelen vaan tarpeeksi hiljaa ja huonon näkyvyyden alueella vielä varovaisemmin ja katson kunnolla ne kaistat.
Eihän tässä muu jäänyt harmittamaan kuin se, että nuo lisätunnit maksaa :/ - 13456875
Itse pääsin viikko sitten inssin läpi ekalla yrityksellä, ei ollut virheitä. Mutta nyt on opettelemista ton oman auton kanssa erityisesti liikkeellelähdössä koska autokoulun dieselillä ei pahemmin tarvinnu kaasuun koskea. Olin jo niin tottunu siihen autoon.
- Epäonnistuja
Mulla kusi toista kertaa inssi, jäi yhestä virheestä kiini. Lähin risteyksestä liian ajoissa kun arvioin etäisyyden väärin omasta mielestäni olisin ehtinyt mut inssi paino jarrua siinä kohdassa.
Mutta kun mietitään ekaa inssiä niin se meni ihan päin hanuria tähän verrattuna. Mutta kyllä se silti harmittaa menee taas 59 euroo kalliiks tulee. - kaduntallaja
Se tahto kysymys haluatko päästä sen ekalla vai toisella tai kolmannella tai jopa neljännellä. Ajella vain rauhassa mihinkään risteykseen ei ole kiire tässä valmiissa mailmassa.
- driver4
Itse kun olin parivuotta sitten inssissä. olin varma ettei läpi mennyt kun loppu keskustelu oli sitä kun kertoi mitä virheitä tuli tehtyä ja niitä oli muutama. Lopuksi kuitenkin inssitäti sanoi että ajosi oli turvallista ja sitä tässä haetaan ja läpi meni ekalla. Eli hiljaa hyvää tulee. Pitää ajaa rauhassa, turvallisesti ja 100% keskittyneenä niin menee varmasti inssi läpi!
- djfskfus
Oli aamulla kevarin inssi, hylsy tuli. Viimeinen risteys ennen katsastuskonttoria, käännöksen jälkeen 5-15m tie jakaantuu suoraan ja vasemmalle menevien kaistoille ja mä en sitä huomannu ajoissa (ajoin liian lähellä edellä olevaa). Olin oikealla kaistalla, mutta melko vasemmassa reunassa, ripeästi sitten siirryin tien kaistan keskelle... tajusin että jotain siinä mokasin
Noh, siinä sitten ajeltii parkkii katsastuskonttorin pihaa ja menin kuuntelemaan miten kävi. Paperiin inssi-setä merkkasi pari H merkintää, ajattelin että tais sittenki mennä läpi, mutta ei...
"Tuossa viimeisen risteyksen jälkeen teit KAISTAN VAIHDOSSA liikeen joka ei sovi motoristille ja siksi minun täytyy hylätä sinut", "Oli erittäin laiska havainnointi ja KAISTAN VAIHTO"...
Ajoin kyllä koko ajan oikeanpuoleista kaistaa, mutta meinasi mennä vasemmalle. Tiedän kyllä että virhe se oli mutta ei mielestäni vakava ja vauhtiakin vajaa 30kmh... siinä jotain yritin selitellä, mutta rasti nasahti hylätty ruutuun :( On kyllä aika ristiriitane ku paperissa on kaks H merkintää ja kehuu että hyvin ajettu mut sitte tollasesta pikku mokasta reputtaa.
Tuon lisäksi oli vain yksi virhe (jota inssi ei kuitenkaan huomannut :D), moottoritielle liittyessä ei ollut erillistä kiihdytyskaistaa ja näytin vilkkua kun meinasin vaihtaa vasemmalle kaistalle mut huomasin ajoissa ja otin vilkun pois.
Inssi-setä oli tosi rento ukko ja vähän ihmettelin et anto hyläty ja tottakai vitutuksen maksimoimiseksi sain 2 ajotuntia lisää... rahastusta koko paska :* - jer3
mulla oli tänään inssi ja hylsy tuli, huoh :D mua jotenkin helpotti se, ettei se tehnyt ollenkaan merkintöjä ajon aikana (eikö se ole yleinen käytäntö että niitä tehdään?), sanoi että tarkkailee vaan ja ajon loputtua kertoo virheistä yms.
mulla alko se inssi hyvin mutta sitten n. 10 minuutin ajelun jälkeen saavuttiin sellaselle työmaa-alueelle (keskellä isoa tietä), jossa oli poikkeukselliset liikennejärjestelyt. elikkä maahan oli piirretty semmonen melko paljon mutkitteleva keltanen sulkuviiva jota piti seurata. menin sitten ekat parikytä metriä sitä oikealla puolella, mutta juuri kun se viiva oli loppumassa niin erehdyin vaihtamaan kaistaa ylittäen sen >.< kyllä siinä sitten tajusin että hylkäys taisi tulla. kyllähän tuo tietenkin ihan hylkäyksen arvoinen virhe oli, mutta kyllähän se pistää ärsyttämään kun muuten ajoin mielestäni tosi sujuvasti...
helpottavaa kuitenkin ajatella, että en ole maailman ainoa häpeäpilkku, joka mokasi ekan inssin :D - Jumalainssi
Viestin aloittajan inssi kaupunki on salettiin jyväskylä. Noi sanat kuulostaa liiankin tutulta
- Inssinuusia
Minullakaan ei ole ollut oikein hyvä tuuri inssi ajoissa. Tänään tuli taas hylsy ja oli jo neljäs kerta. Mutta mikä minua enemmän harmitti oli se, että se meni pahemmin mitä viime kerralla.
Kolmas inssi meni tosi mahtavasti ja luulin, että se menisi läpi mutta sitten minulla meni hommat päin henkseliä, koska luulin risteyksen olevan tasa-arvoinen, koska valot eivät toimineet. Ja koska ajoin eteenpäin Tutvo painoi jarrua ja myöhemmin selvisi, että inssi ei mennyt läpi sen takia. K siitä tuli ja se riitti hylsyyn. Minua harmitti koko homma, sillä minulla olisi nytkin kortti jos oisin kattonut tarkemmin liikennemerkit.
No mä sitten vaan skarpasin ja treenasin seuraavaan inssiin ja muistelin tapahtuneita, sekä mietin mitä pitäisi tehdä ensi kerralla paremmin. Ajettin ajo-open kanssa kylillä ennen, kun mentiin inssi paikalle ja hänen mielestä sen pitäisi mennä läpi. Kävikin niin ettei mennyt.
Minulta koko inssin aikanan jäi havannointi kokonaan taka-alalle jonka takia unohdin katsoa vasemmalle, kun menin risteyksen yli tai käänyin oikealle. Havannoinin puuteen takia ajoin punaisia päin ja meinasin törmätä autoon kolmion takaa vaikka katsoin molemmat puolet (HUOM! aina kannattaa varmistaa toinen puoli risteyksestä, kun olet kääntymässä, sillä vaikka varmistit sen jo aiemmin se on jo muutunut siihen mennessä.).
Eli kaksi ajotuntia lisää, lasku kasvaa ja lisää harjoittelua. Eihän tässä hommassa muu auta, kun enemmän harjoittelua ja havannointia. En voi syyttää tässä hommassa ketään muuta, kun itseäni omasta ajosta. Joten tsemppiä kaikille muille tuleviin suorituksiin ja kiitoksia ihmisille jotka laittavat neuvonsa tänne foorumille.
P.S Ainoa neuvon jonka voin antaa on, että ajakaa turvallisesti. - turhautunut2
Tutuksi tuli minullekin tuo sanonta:
''Valitettavasti hylätty tästä joudutaan kirjaamaan'''.
Olkaa valppaina myös kiertoliittymissä. Itselläni kävi niin että jalankulkija tuli suojatielle, kun olin erkanemassa pois ympyrästä. Pahassa paikassa tuli jalankulkija auton eteen. Inssi oli nopeampi painamaan jarrua ja hylätyks meni jo ihan alkumetreillä :( Potuttaa... Niin, meneehän siihen rahaakin ihan kivasti ku ei mene ekalla läpi :/ - LaD
Itselläni menee(ehkä onneksi) juurikin päinvastoin. Ajo-opetuksessa, niin kevarilla kuin autollakin, jännitti aina niin perkeleesti ja Ajo-opettaja piti todennäköisenä että en pääse käsittelykokeesta(kevari) läpi, eikä B-korttia opetellessanikaan niin hyvin mennyt.
No, tositilanteessa kaikki meni sitten aina nappiin, ekalla kerralla läpi seka KMP että Autokortin 1. vaiheen ajokokeet - Santakala
Sössin ensimmäisen inssini tuossa pari tuntia sitten melko kunniakkaasti. Jos olet häpeissäsi/raivoissasi omasta suorituksestasi, kannattaa lukea tämä. Olen melko hermoheikko yksilö, joten jännitin inssiä ehdottomasti liikaa. Se ei edes ollut oikeasti niin kamalaa.
Nukuin edellisen yön parhaani mukaan ja jätin ekan koulupäivän käymättä, että olisin inssissä skarppina. En edes jännittänyt, mutta en kyllä tuntenut oloani yhtään varmaksi auton ratissa. Ennen inssiä oli tarkoitus ajaa puolisen tuntia opettajan kanssa viimeistä ajotuntia ja sitten ajaa yhdessä katsastuskonttorille.
Ehkä viiden minuutin kuluttua ajotunnin alkamisesta varsinainen jännitys iski, ja tajusin että se inssihän on ihan kohta. Rupesin tekemään kaikkia pieniä typeriä virheitä, kuten en huomioinut jalankulkijaa tarpeeksi aikaisin ja yritin ajaa keltaisiksi vaihtuvista vihreistä. Siinä vaiheessa ärsytti jo valmiiksi miten annoin jännityksen vaikuttaa niinkin paljon.
Konttorin pihassa juttelin tutvon kanssa. Se oli mukava, jutteli niitä näitä ajon aikana mutta ei kuitenkaan liikaa. En enää jännittänyt paljoa, ja ratissa tuntui ihan rennolta. Kuitenkin keskittyminen herpaantui ja arvaatte varmaan loput...
Ensimmäinen iso virhe (todennäköisesti miksi mut hylättiin) tuli, kun olin ajamassa vihreistä valoista oikealle. Matelin kuitenkin todella hitaasti ja valo ehti jo vaihtua keltaiseksi, ja tutvo joutui painamaan aika voimakkaasti jarrua ettei oltaisi ajettu punaisiin. Tässä vaiheessa nieleskelin jo ja olin aika varma että tää oli nyt tässä.
Toinen huomattava virhe tuli tasa-arvoisessa risteyksessä käännyttäessä isolta tieltä vasemmalle. Tulin kolmosvaihteella risteykseen, jouduin pysähtymään kun odotin vuoroa ja unohdin vaihtaa vaihdetta ykköseen. Auto sammui, käynnistin, sammui uudestaan ja vasta sitten huomasin väärän vaihteen. Vilkaisin tutvoa sivusilmällä nolostuneena ja taas matkaan.
Kolmas virhe oli melko samankaltainen, ja yksi autokoulun stressaavimmista ja ärsyttävimmistä hetkistä mitä olen kokenut. Tutkintotoimisto oli aivan nurkan takana suuren monikaistaisen valoristeyksen takana. Vihreän valon tullessa nappasin jalan liian nopeasti pois kytkimeltä, sammuttaen taas vaihteeksi auton. Toinen kerta sama juttu. Sitten vaan risteyksen läpi ja tutkintotoimiston pihaan.
Tutvo oli mukava, ja pahoitteli ettei voinut päästää läpi. Ansaitsin kyllä omasta mielestänikin hylkäyksen, en olisi mäkään tuollaisen jälkeen päästänyt itseäni läpi. Silti tätä häpeää ja ärsytystä ei oikein kestä, varsinkin kun ajokoulun aikana mulle ei ole koskaan sattunut mitään vastaavaa.
Opi virheistäni:
1. Katso peilejä
2. Hio parkkeerausta tunneilla
3. Muista katsoa kevytliikenne tarkkaan
4. Käytä oikeaa vaihdetta
5. Pidä pää kylmänä- Santakala
Lisäksi sain kolme ajokertaa lisää, jotka pääsen suorittamaan vasta kuukauden päästä koska koulullani ei ole vapaana paljoa aikoja. Jouduin ottamaan ajotunnit keskelle koulupäiviä, mikä harmittaa...Jouduin jo muutenkin olemaan kuukauden ajamatta aikaisemmin autokoulun "loman" takia.
No jaa. - kantasala
Santakala kirjoitti:
Lisäksi sain kolme ajokertaa lisää, jotka pääsen suorittamaan vasta kuukauden päästä koska koulullani ei ole vapaana paljoa aikoja. Jouduin ottamaan ajotunnit keskelle koulupäiviä, mikä harmittaa...Jouduin jo muutenkin olemaan kuukauden ajamatta aikaisemmin autokoulun "loman" takia.
No jaa.Miks loma on lainausmerkeissä? Eikö sun mielstä autokoulun työntekijät oo oikeutettuja kesälomaan?? Pitäiskö niiden olla jatkuvasti saatavilla? No jaa-a..
- anonyymi18
Inssi ekaa kertaa tänään eikä vittu mennyt läpi.
Inssi alkoi normaalisti, ajeltiin puolituntia opettajan kanssa.
Opettajakin vielä sanoi että pitäisi sen kortin tulla ja vei minut konttorille.
Siellä sitten tuli ihan rennonoloinen tutvo sinne ja jutteli niitänäitä minulle.
Paineita ei juuri ollut muutakuin siinä lähdössä.
Ajo sujui ihan hyvin alkuunsa, motarille mennessä sitten ajoin liian lähellä rekkaa ja sanoin että voiko tuon ohittaa tutvo sanoi että ei voi ja olet liian lähellä vittu tolppaväli oli.
No toinen virhe oli sitten kun minulle paloi vihreä nuolivalo risteyksessä kääntyessäni vasemmalle elikkä kaikki väistää minua.
Sielä sitten joku helvetin sankari polkee polkupyörällänsä eteeni päin punasia ja tutvo joutui painamaan jarrua.
Sanoin sitten tutvolle että mitä helvettiä sinä teet, minun etuajo-oikeus ja siinä tuli jotain sananharkkaa ja tuli vähän moitittua siinä että vittu nuolivalo kaikki väistää mua ja näinpoispäin.
Sitten se jotain siinä mumisi ja sanoin että jos se olisi jäänyt alle oli se hänen syy ja tutvo meni hiljaiseksi.
Muita mainittavia virheitä ei sitten ollut ja ajokoulun opettajanikin sitten vähän siinä nauroi olisin kyllä voinut jarrua painaa mutta vittuakos ajelee päin punaisia.
Osaa kyllä pistää vituttamaan, 2 ajotuntia lisää ja saatana taas menee rahaa ei vittu täyttä kusetusta koko paska.
Noh, eipähän kuumota ensikerralla ja jos sama kusipää tutvo tulee niin en sano tälle perseelle sanaakaan.- dddddddddddddddddddd
Painan sua persreikään. Tuntuuko hyvältä 200e lasku? Vittu pelle!!!!!
- ---
dddddddddddddddddddd kirjoitti:
Painan sua persreikään. Tuntuuko hyvältä 200e lasku? Vittu pelle!!!!!
Ei riitä 200€.
Auton käyttö ajokokeessa ~105€
Ajokerrat 4 kpl á 35 € = 140 €
Uus inssi 59 €
=
304 € - Anonyymi
dddddddddddddddddddd kirjoitti:
Painan sua persreikään. Tuntuuko hyvältä 200e lasku? Vittu pelle!!!!!
Suosittelisin sun hakeutumaan hoitoon mahdollisimman pian nimittäin toi on huolestuttavaa, millä tavalla sä puhut. Sul on pakko olla jotain vikaa sun päässä, koska puhut noin sairaalloisen häijyyn sävyyn. Harmi et sun kaltaisia ihmisiä on olemassa.
- Kettuuntunut kuski
Inssi hylättii. Naurettavan pikkuvirheen (ei edes konflikti) takia. Ei se muuten harmita, mutta se extra 200€ lasku.... Ihan kun autokoulu ei olisi jo nyt tarpeeksi kallis? Joku on laskeskellut, että uudella järjestelmällä hinnaksi tulee lähemmäs 2500 euroa, ja sitten vielä kun menet mokaamaan inssin kerran tai kaksi, hinta on jo suurempi kuin 'keskipalkkaisen' suomalaisen kuukauden bruttopalkka. Tuntuu tosi mukavalta viedä kummaltakin 'pienipalkkaiselta' vanhemmalta kuukauden palkat vain sitä varten, että tutvot hylkäävät pikkuvirheen takia.
- eläkeläinen
Ennenvanhaan ennen alv(24%kortinhinnasta)kortti maksoi YLI KUUKAUSIPALKAN verottomana.On se nykyään todella halpa
- fail...
eläkeläinen kirjoitti:
Ennenvanhaan ennen alv(24%kortinhinnasta)kortti maksoi YLI KUUKAUSIPALKAN verottomana.On se nykyään todella halpa
Se on silti IHAN liian kallis. Varsinkin meille, jotka joutuu käymään lisäajotunneilla ja useissa ajokokeissa.
- kolmas ehkä toden..?
fail... kirjoitti:
Se on silti IHAN liian kallis. Varsinkin meille, jotka joutuu käymään lisäajotunneilla ja useissa ajokokeissa.
nimenomaan etenkin niissä ajokokeissa useampaan kertaan!! =///
- saanähdä
Itselläni on huomenna inssi, ja olen melko varma että läpi ei mene. Eikä siis ole mitään negatiivista asennetta, vaan vielä nyt viimeisillä ajotunneilla on tullut _paljon_ hölmöjä pikkuvirheitä, kuten pysähtyminen STOP-merkin kohdalla vasta valkoisen viivan päällä, tasa-arvoiseen risteykseen liian nopealla tahdilla tulo, muutama ''blackout'' siitä kuka on väistämisvelvollinen (vaikka toki tiedän että miten asia oikeasti on) ja kirsikkana kakun päällä muutama sammuminen risteyksessä. Terveiset vaan takaatulijoilleni, tykkäsivät varmasti :D
Hermot on se suurin syy miksi näitä virheitä tulee, käytännössähän kyllä tiedän aivan hyvin liikennesäännöt. Inssiä on kuitenkin tässä vaiheessa turha perua, ja toisaalta olen sitä joutunut jo aiemmin siirtämään muutamaan otteeseen, joten ei oikein anna ylpeyskään periksi enää siirtää. Jos/kun menee päin persettä, niin sitten täytyy vaan mennä uudestaan, ainakin olen sitten sen inssitilanteen nähnyt. Rahanmeno on tietenkin äärimmäisen harmillista, kun ei viittisi opintolainaa alkaa tämän takia useita satoja nostelemaan.
Mutta saa nähdä, en ole vielä täydellisesti heittänyt kirvestä kaivoon :D - äläsuotta
Eikä kannatakkaan. Turha sitä on etukäteen asiaa murehtia, se selviää sitten huomenna. Yleensä juuri inssin alla ajetuilla ajotunneilla töppäilee enemmän kuin koskaan, ja inssi meneekin sitten hyvin. Ajat vaan ajatuksen kanssa, niin hyvin se menee :) KESKITY
- Insinööriä
Älä kerro kamuille koska seuraava inssi on etteivät naura. Kerro sitten vasta kun se on läpi ;)) Ei oli kannattanut kertoa mitään inssiä.
- Anonyymi
Oon niin sun kaa samaa mieltä. Tosin ei sellaisten ihmisten kaa, jotka nauraa sun epäonnistumiselle, kannata olla missään tekemisissä. Itsekin oon oppinut sen kovaa kautta. Se, että jotkut idiootit nauravat toisten epäonnistumisille kertoo heistä itsestään jotain, esim. sitä etteivät he itse voi hyvin tai ole tyytyväisiä elämiinsä kun pitää toisia ivata.
- joo o
Itelläkään ei mennyt läpi ensimmäisellä kerralla, vantaalla oli ajo. Oli kerrassaan hurmaava inssi, joka vei varmaan 3/4 tilan siitä etupenkiltä. Tiesin jo sillon kun hän ahtautui viereeni ettei tuu menee läpi. Inssin lopussa lässytti jotain turhista virheistä ja paineli takaisin sisään hätääntyneenä, kun oli kerinnyt kertyä turhaa kalorivajetta ja ei ollut syöty hampurilaista tai pullaa 32 minuuttiin. Toisella napsahti läpi, ja ihmeteltiin, että mikä oli ongelma ensimmäisellä kerralla.
- Trafilta
Trafin sivuilta copy ja paste:
Kuljettajantutkinnon tarkoituksena on osoittaa, että oppilas hallitsee kuljettajaopetukseen sisältyvät asiat sekä kykenee soveltamaan niitä ja toimimaan liikenteessä vastuullisesti.
4.1.Hyväksytty ajokoe
Hyväksytyssä ajokokeessa tutkinnon vastaanottaja tuntee olonsa turvalliseksi koko ajokokeen
ajan.
Tutkinnon vastaanottajan on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, osoittaako hakija
harkitsevaa ja sosiaalista liikennekäyttäytymistä. Tämän pitäisi näkyä ajotyylissä, ja tutkinnon
vastaanottajan olisi otettava se huomioon muodostaessaan kokonaiskuvaa hakijasta.
Tällaiseen
liikennekäyttäytymiseen kuuluu mukautuva ja määrätietoinen (turvallinen) ajo, tie- ja
sääolosuhteiden, muun liikenteen ja muiden (erityisesti vaaralle altteimpien) tien käyttäjien
huomioon ottaminen sekä ennakointi.
4.2.Ajokokeen hylkääminen
Koe tulee hylätä, mikäli hakijan ajovirheet tai ajotapa vaarantavat välittömästi koeajoneuvon
matkustajien tai muiden tienkäyttäjien turvallisuuden. Hylkäys tulee tehdä riippumatta siitä,
onko tutkinnon vastaanottajan puututtava ajamiseen vai ei. - 4. kertaa odotelless
On ne tutvot aikamoisia velikultia :)
Koskaan en ole tavannut yhtä vastenmielisiä ihmisiä. - gillu125
Miten on mahdollista että kortti tuli jo postissa ennen kuin on edes päässyt inssin läpi? voiko joku kertoa? ja kortissa näkyy sama päivä milloin kusasin sen inssin.... alkaa ihmetyttämään... olen nyt harjoitus luvilla liikenteessä sitten kun tuli kortti niin otin kolmion pois. Onko se oikein?
- 4.llä läpi
no niin.
eka inssi kusi täydellisesti. sillon oli mies inssi. ajoin 1 suuntasen väärin kun ryhmityin oikealle kääntyäkseni vasemmalle. ja yritin liian ahtaaseen väliin ja ajoin oikealta tulevan eteen. oli myös vielä se kun en pysähtyny suojatien eteen pusähtyneen auton viereen.
toinen inssi meni paljon paremmin ainoastaan ajolinja olisi voinu olla lähempänä reunaviivaa. parkkipaikalla en käyttäny vilkkua. ja inssi kusi noiden kahden virheen takia. sillon olisemmonen muija inssinä
kolmannessa inssissä oli sama muija taas. sillon kusin risteyksessä täydelliusesti kun ei ollu kiihytys kaistaa ja 100 rajotus. niin ajoin vähän niinkun toisen eteen. havannointi oli aivan hakusessa kun keskityin kaista ajoon kun viimeksi kusi siitä.
neljänella meni läpi kun oli mukava mies inssi. ei ainuttakaan virhettä - Tarinani Mun
Morjens! :)
Itse en ole koittanut tota B-kortin ajokoetta (inssiä), vasta kuin yhden kerran. Huomenna on uusintakoe, ja jännittää v*t*n paljon, ja siksi tulin kertomaan oman tarinani jotta olo helpottuisi edes vähän.
"HYLÄTTY" tuli minulle. Olin ajamassa jyrkkää ja kapeeta ylämäkeä ylös päin hitaalla vauhdilla. Tien molemmissa reunissa oli parkkeerattuja autoja. Minua vastaan tuli eräs henkilöauto, ja minä ystävällisesti annoin tietä hänelle mutta en kummiskaan lopettanut ajamista. AJOIN KUULEMA LIIAN LÄHELLE SITÄ PARKISSA OLEVAA AUTOA.
Enimikseen minua harmittaa, koska "tutkinnon vastaanottaja" määräsi minulle yhden lisätunnin. Ei siinä muuta mutta hinnaksi tuli 212,00e. Hinnassa tosiaan on ajokoe se 59,00e auton "vuokraus" minulle..
Saa nähä miten huomenna käy. Pidetään peukkuja, ja sellainen vinkki niille jotka eivät pääse heti ekalla yrityksellä läpi, niin ÄLÄ LUOVUTA, KOSKA EI SE ELÄMÄ SIIHEN KAADU! :) - Toisella yrittämällä
Inssi meni toisella yrittämällä läpi. Niille jotka inssiin ovat menossa, niin kannattaa vain ottaa rennosti ja jos niitä hylättyjä on jo kertynyt paljon kannattaa pohtia itsekseen mistä ne virheet ovat tulleet. Tietenkin kokeen aikana tilanne voi elää ja mitä tahansa voi sattua, mutta jos hylättyjä tulee samoista asioista niin kannattaa panostaa juuri niihin. Jos homma menee plörinäksi vähän sattumanvaraisilla alueilla niin se vaatii sitten vain enemmän harjoitusta ja rutinoitumista.
Hermojen pitämistä kurissa on vähän vaikeaa harjoitella, mutta mielestäni kun homman vain pitää hanskassa tilanteessa kuin tilanteessa niin kyllä se jännityskin siitä katoaa. Itse ainakin jännittäisin vieläkin enemmän jos en jotain osa-aluetta kauhean hyvin vielä osaisi.
Tutvon tilitys kannattaa ottaa ihan oikeasti vakavasti ja pohtia niitä kohtia missä ne virheet tulivat. Itsellä oli juurikin liikaa vauhtia risteyksissä, vaikka havaitsin omasta mielestäni kaiken tärkeän. Tutvo oli ainakin ekalla kerralla eri mieltä ja tulin tämän mielestä liian kovaa risteyksiin. Toisella yrityksellä ainoa asia mitä tein erilailla ensimmäiseen kokeeseen oli ajaa erittäin varovasti. Tutvon mielestä toisella kerralla ajamiseni olisi muuttunut niin paljon, ettei olisi uskonut olevansa edes saman henkilön kyydissä.
Päättäväisesti vain, vaikka kuraa tulisikin ovista ja ikkunoista! - ennen inssiä
Hermosavut. Ja muistaa ettei se inssisetä niin pelottava voi olla. Omanikin oli ihan mukava jamppa juteltiin kaikkea,kannattaa jutella sen kans niin tunnelma ei ole kireä.
- Itsevarma94
inssi kolmannella läpi! kolmannella kerralla inssissä oli mukava muija joka löpisi enemmän kuin keskittyi ajooni, ja hämmästeli et miks en oo aikasemmin päässy läpi ku ajo on nii hyvää ja kaikki menee putkee.. toinen kerta oliki sit täyttä paskaa kun inssi keksi virheet päästään ja en päässyt läpi vaikka en mielestäni tehnyt yhtään virhettä. prkl kun tulis kadulla vastaan niin sais mulle maksaa ton kolmannen inssin kaksinkertaisena!!
- pömppis
Juu elikkä itelläki ois autokouluu tässä piakkoi mentävä. Ja luulen että ei kyllä ensimmäisellä kertaa läpi mene inssi kun on tuo kytkimenkäyttö vähän hakusessa niinsanotusti :D mutta eihän sitä koskaan tiiä..
- asasddas
Olet menossa autokouluun piakkoin ja kytkin on vain "vähän hakusessa"? Autokouluun mentyäni en ollut koskenut ikinä minkään näköiseen moottoriajoneuvoon ja silti pääsin läpi ensimmäisellä. Auto sammui lähes jokaisella ajotunnilla ja muista että myöskään siitä ei hylätä inssissä, vaikka auto sammuukin. Liikennesäännöt on tärkeämmät.
- oma-auto
Mulla oli tänään kolmas inssi pääkaupunkiseudulla, ja hylätty! Siis ei helevata! Koko ajo suju tosi hyvin, päästin mummot, papat, koululaiset, autot, ja muut kulkemaan sujuvasti, siis ei yhtään mokaa tai virhettä. Tilannenopeuskin oli koko ajan oikea...
Kun tultiin kiihdytyskaistalle, ka vain vilkaisin sinne, jonne olisin liittymässä ja aloin lisätä vauhtia siihen 80 km nopeuteen, äijä tarttuu rattiin ja sanoo että älä mee sinne!! Siis TÄHHHHHH!!!! Ei auttanut, vaikka sanoin että en todellakaan edes aikonut vielä sinne mennä! Eli tässä jos missä tuntuu keski-ikäisen autokouluoppilaam rahastamiselta! Ja vielä kehui jotakuta muuta autolijaa, joka liittyi samalle kaistalle sit myöhemmin, ja jolle annoin vähän tilaa, että se ei aja mun auton kylkeen.. mut ei huomioinut sitä ollenkaan. Tuntuo aluksi tosi mukavalle ja leppoisalle ukolle, mut ei sitten ollutkaan. Kerrankin kun varmistin ajosuuntaa, niin se vaan töksäytti ilkeästi!
Taas tuli kaksi ajotuntiä lisää ja hirveä lasku...alkaa olla jo sellanen olo, ettei sitä korttia saa ikinä! - Kusetusta kaikki
Misssä on ajo-opetuksen LAATU??? Miksi asiakkaan pitää maksaa lasku HUONOSTA OPETUKSESTA?????
Olen sitä mieltä, että autokoulut ja inssit rahastavat tietoisesti asiakkaita. Paljonkohan inssiukot ja -akat saavat provikkaa moraalittomasta toiminnasta. Rikostutkinnan paikka! - nokileka
Mun autokoulussa on semmonen takuu. Etukäteen sovittu valmis hinta kortille. Ja koulussa kaupungin parhaat ajokokeessa ekalla kerralla selviytymis prosentit.
- Antimovia567
Movia satuja täällä taas jaetaan. Tollasta takuuta ei ole olemassakaan.
- Nokileka
Just maksoin autokoulu maksun. ja heti uudenvuoden jälkeen teoria ja inssi. ihan varma olen, että menee läpi. Ei valittamista joulupukin maassa.
- nokileka
ei ole movia kyseessä vaan pieni autokoulu pienessä kellarissa.
- ddsd
kyl sen inssin saa ekal kerral läpi et on turha väittää ettei muka sais !
- 445644
Näitä keskusteluja lukiessa ei voi kun kiittää onneani siitä, ettei kohdalleni sattunut inssisetä ollut teidän kuvailemanne kaltainen idiootti. Ei olisi ollut enää varaa maksaa yhtään ylimääräistä ajotuntia.
- 121256
Inssissä tuo auton parkkeeraus on ollut tytölle vaikeaa miksiköhän se on niin tärkeää kun parkkipaikan voi aina valita jos on epävarma niin hakee sellaisen paikan syrjästä missä on tilaa .Vaimo on ajanut 40 vuotta ja taskuparkkeeraus autokoulussa ja sitten heti perään viime kesänä opastettuna .
- abcdaa
pakko upata vähän voi saatana mulla tänään oli neljäs inssi ja se ei vittu mene läpi! joka vitun kerta ne keksii jonkun saatanan pilkunviilauksen hyvin ajan omasta mielestäni ja opekaan ei enää keksi opetettavaa, opetusluvalla kyllä kuulemma vaikeemmin päästetään läpi mut ihan naurettavaa! en kyl helposti lannistu ikinä mut nyt jo alkaa tuntua et ei tästä vittu tule mitään! tosi mysteerisesti edellinen inssi kyl korosti että aina voit valittaa tästä tuomiosta aina voit valittaa en sitten tiiä onko siellä joku saatanan mafia ketkä rahastaa ja yks raukka yrittää auttaa ei tiedä voi vittu et raivostuttaa ei ees ärräpäät enää helpota
- Tuuutvoooo
Määräysten mukaan hylätyksi tulleen ajon jälkeen pitää kertoavalitusmahdollisuudesta.
- JÄNNÄRI
Tänään oli inssi meni päin vit*ua. Ei koskaan ajot noin huonosti kun inssissä, sähläsin vaihteiden kanssa!? ja taskuparkki alamäkeen?! Käänsin ratin väärään suuntaan. Taskuparkki mennyt AINA OIKEIN! Kolme tuntia lisää.. saa nähdä tuleeko edes ylioppilasta kun yksi kurssi puuttuu ja ajattelin sen autokoulusta saada. TÖRKEE STRESSI! Aika käy vähiin.. Opettajakin oli ihmeissään inssiukon kommenteista, sillä normaalisti sellaisia ei ole ollut! Masentavaa, eikä ukko ollut laisinkaan ammattimainen.. kaverilla ollut sama eikä päästänyt ekalla läpi. Elämäänsä kyllästynyt vanha ruotsinsuomalainen kääkkä. Ei ole onnea pelissä ainakaan, teoriakin meni vasta kolmannella läpi. Rahaa menee ja palaa! Mitenköhän tätä stressiä saisi hillittyä ja jännitystä pois. Auttaisi paljon jos saisi mennä edes äitin kanssa ajamaan ja yrittämään, saisi tehdä niin kauan kun onnistuu ja tehdä typeriäkin virheitä. Ajaa vaikka koko päivän ja tutulla autolla. Opettajan kanssa kuitenkin eri fiilis ja aina samat paikat... Oliski kyllä PALJON PAREMPI, että ajo-opettaja päättäisi milloin oppilas on valmis korttiin. Kuitenkin paljon enemmän kokemusta ajajasta, 17h kertoo kuitenkin enemmän kuin yksi puolentunnin piina. Rahastusta koko touhu, yhteiskunta elää ihmisten epäonnistumisilla. Ja tosiaan eikö perusvaiheen kuulunutkin olla harjoittelua. En minäkään muuta liikennettä vaarantanut. Kuitenkin uusi systeemi karsii sitten toisessa vaiheessa ne oikeasti huonot kuskit pois liikenteestä.
- Kohta radalle harj.
17 x 50 minsaa ei aina oikein riitä rutiinin saavuttamiseen. Opetusluvalla on kyllä etunsa, tunteja saadaan pienillä kustannuksilla selvästi lisää ja noita ongelmatilanteita hiotaan kunnolla. Meillä esim. mäkilähdöt ja taskuparkki sellaisia. Viime mainittua harjoiteltiin tunti mm. paikkakunnan jäähallin parkkipaikalla. No sitten inssissä oli kumminkin ihan köyhä tavallinen parkkeeraus tavalliselle isolle.parkkipaikalle ;-)
Oma etunsa tietenkin, että "opettaja" voi istua inssissä takapenkillä ja ainakin mun näkemillä ajokerroilla (uusintoineen) olen ollut täysin samaa mieltä tutvojen kommenttien kanssa ihan siitä huolimatta, että oma poika on ollut ratin takana.
Kaiken A ja O on, että tutvo tuntee olonsa turvalliseksi siinä kokelaan vieressä. Rauhallisesti ajaen hyvä tulee. - autoilija5
Tänään oli inssi ja hylsy tuli. Tämä oli mun ensimmäinen yritys ja kaatui 600 metriä aloituspaikasta. En huomannut ratikkavaloja, jotka välkyttivät keltaisina. Tutva joutui menemään jarruille.
Jatkoimme virheestä huolimatta. Sain kaikista muista osa-alueista kiitettävän. Hylkäyksen antaessaan tutva sanoi, että ilman valoja päin ajamista olisi päästänyt mut läpi. Vituttaa niin maan perkeleesti.
Puolen oista viikon päästä uusi yritys. Jos menis sillon läpi! Ajomaikka pitänyt minua kuitenkin poikkeuksellisen hyvänä kuskina ja kokeeseenkin mentiin minimituntimäärällä. - tunnollinenautoilija
Itseä ärsyttää se, että toiset ajavat liikenteessä miten sattuu. Itse pitää ajaa täydellisesti ilman virheitä. Mun mielestä inssi on liian tiukka ja lopullinen hylkäys pitäisi tulla kolmen "hylkäyksen". Kerrasta poikki on mun mielestä aika raakaa. Myös jännitys ja muut ihmiset liikenteessä olevien omat virheet voi pilata oman suorituksen. Liian tiukkaa toi autokoulu ja rahaa ajattelevat monet siellä töissä olevat.
- Perkule
Itellä oli tänään eka inssi ja niinkuin jo teemaan kuuluu niin hylky tuli, vituttaa lähinnä se että oli yhdestä jutusta kiinni (kun peruutin ruudusta pois niin heitin heti kaikki oikealle ja meinasin kolhia auton mihin tutvo painoi jarrua) eli ihan oma moka eikä siinä mitään mutta kaikista eniten vituttaa se että seuraava inssi on vasta kuukauden päästä ja että se inssi olisi tosiaan mennyt läpi jos tota pientä kämmiä ei ois tullu, oli mukava tutvo ja kaikki, noh eikai tässä muu auta kuin leuka rintaan jo kohti uusia pettymyksiä
- lippispääleso
Meikälläkin tuli hylsy: "Suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä."
Eli linja-auto oli laitettu jemmaan vajaat 5 metriä suojatiestä. Hidastin vauhtia, kääntelin päätä kuin pöllö, varmistin että linjurin takaa/vierestä ei tullut ketään.. mutta tämä ei riittänyt insinöörille.
Eli, käännelkää sitä päätä kuin olisitte riivattuja. Ja SUORASTAAN madelkaa niissä risteyksissä. Siitä inssi saa erektion.
Hieman vituttaa, joo.- TosiTärkeäSääntö
Jos ohittaa pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ajokokeessa, ei oppilas todellakaan ole valmis itsenäiseen ajamiseen. Se on niiiiiin tärkeä perussääntö, että tutvon pitäisi määrätä viisi tuntia lisäopetusta tällaisen virheen jälkeen.
- Blah
Rauhotuin, kun luin tämän ketjun kommentit..toisella kerralla pääsin läpi, mutta voi helvetin helvetti se tutvo S. Pajunen oli niin A-hole! Pakko avautua! Tutvon tehtävänä on neuvoa SELKEÄSTI, mihin suuntaan olemme menossa, mutta tämä tutvo oli omasta mielestäni hyvin epäselvä ja ärsyyntyi, kun pyysin häntä toistamaan. Vitut. Joo, pääsin läpi ja miksi ihmeessä valitan - varmaan täytyy vain hyväksyä se, että kyseinen tutvo vaan niin nauttii siitä, että ihmisille tulee paha mieli ja trauma. Ensimmäisessä ajokokeessa tutvo (eri tyyppi) oli onneksi rauhallinen ja jutteli sitä sun tätä ja oli kommunikoi selkeästi, eikä aiheuttanut traumaattista tilannetta.
- Himo-Hessi
Inssi läpi! Tutvona oli paikan pomo ---- näin ollen sen verran harjaantunut tapaus, että osaisi arvioida meikäläisen ajamista kokonaisvaltaisesti. Eka kerralla oli märkäkorvainen mulkero, joka pompautti ihan pompauttamisen ilosta.
Vinkkejä? Ottakaa huomioon kevyt liikenne r e i l u s t i ennakoiden. Kääntäkää sitä päätä. Katsokaa peileihin. Muistakaa vilkuttaa. Ajakaa todella sosiaalisesti, muut huomioon ottaen. Ja muistakaa (muuttuneet) nopeusrajoitukset. - AUTOILIJAT
Tälle ketjulle suositellaan......JOUKKOLIIKENNETTÄ!
- ahneitapaskoja
Itsellä hylättiin tänään inssi siitä että EN ajanut keltaisia päin, vain pysähdyin moottoripyörällä takajarrua käyttäen, kuulemma koska pysähdyin keltaisiin valoihin niin joku voi ajaa takaa yli... ei voi muuta sanoa kuin että vittu mitä paskaa.
- juujaahhhfh
Tuo ei ole perusteltu hylkäys. Keltaisiin juuri pitää pysähtyä eikä toisinpäin. Näin minulle opetettiin aikoinaan.
- eiajokorttia
Ei mennyt inssi läpi 90-luvulla ja kortiton olen yhä. Kortittomuudesta on ollut hyötyä ja on edelleen. Kortittomana tulee liikuttua jalkaisin ja fillarilla, pysyy hyvässä kunnossa. Mulle kortittomuus ei ole ongelma, viranomaisille se on onngelma.
- voehelevettiläine
Siis voi helvetti että vituttaa, kun ei mennyt inssi ekalla läpi. Ajattelin, ettei se nyt voi olla niin vaikea päästä läpi, kun autokoulun opettajakin sanoi, että ajorutiinin täydelliseksi hierominen alkaa vasta kortin saatua. Kun tänään siis oli se inssi, mietin vain että mitähän pientä mä nyt mokaan (koska aina ajotunneilla on tullut jotain pientä paskaa esim. kevyen liikenteen vilkuilu unohtuu kerran, mut muuten ihan laadukasta ajoa). Kiinnitin tällä kertaa huomiota sit siihen kevyeeseen ja lähettiin ajelemaan. Inssiukko vei mut ihan mulle tuttuja ja helppoja reittejä, ja uskoin että nyt menee hyvin. Eka moka kuitenkin oli, et mä käännyin liian aikaisin(siis liian kaukaa risteyksestä) vasemmalle yhdensuuntaiselle tielle, enkä katsonut tarpeeksi hyvin oikealta tulevia(ei sieltä tullut ketään, mutta huono näkyvyys). Oletin, että oikealta tuleva käyttää sitä oikeaa kaistaa, joten ajoin rauhallisesti vasemmanpuoleiselle kaistalle. Oltiin ajo-open kanssa harjoteltu juuri tämä kyseinen risteys vieläpä samaan suuntaan, ja ajo-ope neuvoi toimimaan juuri niinkuin olin toiminut. Se ei vielä ollut inssiä kaatava virhe, mutta seuraava tilanne muuttui KONFLIKTIKSI! Valoristeykseen tullessa piti taas kääntyä vasemmalle, ryhmityin oikein jne tämän pitäisi sujua kuin tanssi. Sitten tuli vihreä valo ja vastaantulijoita ei vielä näkynyt, joita siis olisi tietenkin pitänyt väistää. Mutta sitten kun kiinnitin huomion kevyeen liikenteeseen ja aloin ajaa eteenpäin kääntyäkseni, tietenkin sieltä mäen alta ilmestyy ''musta Mersu''. Mä en itse edes nähnyt sitä, koska aurinko tietenkin paistoi päin silmiä ja katsoin ettei mummot jää auton alle. Inssiukko tietenkin näki sen niin, että mun olisi pitänyt ennakoida että sieltä tulee joku, ja koska sen mersun piti hiljentää nopeutta, tulkitsi se sen mun virheeksi ts. konfliktitilanteeksi. Luulin että meni hyvin, mutta ei. Tarkkuutta lisää, sanoi inssiukko ja määräs yhden lisätunnin. Myös kurkkimisesta ratin yli tuli huomautus, mitä ei saa tehdä risteyksessä, koska ''se meni liian lähelle ratin keskiössä olevaa turvatyynyn kantta''. Näin tiukoilla kriteereillä täytyy kyllä olla jo KOKENUT kuljettaja ihan selvästi. Jännitys varmasti vaikutti negatiivisesti tarkkuuteen, vaikka se voi myös joitakin auttaa keskittymään paremmin. Kannustusta seuraavaan kertaan ei herunut, varmaan että oikeasti miettisin näitä mun tekemiä virheitä ilman lohdutuksia. Toivottavasti pääsen läpi toisella kerralla parin viikon päästä, ei ole mikään pieni summa tuo 150€ sattumalta tulleista virheistä.
- Kdjfjrnrn
Haha. Mikä vitun väärä kurkkiminen? Ei helvetti mitä skeidaa. Vähän sama kuin katsastusukko valittaa ikkunan navigaattorista. Olispa köysi, lyhtypylväs ja liikenneinsinööri lähellä..
- nilaholgerson
Opi ajamaan?
Kevyt liikenne?
Tunnista risteys?
Kaistanvaihto?
Ennakointi? (MIKÄ SE ON, kysy opettajalta!) - Oijoijoioi
Missäs välissä ehditte autokoulun käydä? Itse en lukion aikana ehtinyt, vaan välivuoden aikana. Ja ennen vanhaan kortti oli paaaljon helpompi saada kuin nykyään. On kyllä tarkaksi mennyt tämäkin.
- PussiSika
Aloittaja voi katsella muita hommia. Autokuskia susta ei tuu ikuna.
- innalena1
Kyllä tää inssin läpi ajaminen vituttaa, rahaa menee ja energia kun turhauttaa. Olin äsken insissä ja tuli sellanen kohta etten jäänyt ottamaan kun rekka käänty.. Jos olisin vaan jääny siihen oottamaan niin olisin päässy varmasti läpi. Ja jostain syystä alkoi valittaa mulle että kiihdytän liian hitaasti vaikka omasta mielestäni ihan hyvin, mut noh kai se kolmas kerta on oikea..
- Robertalonen
Mulleki ei mennut 3 läpi ku vastaanotaja oli niin tarka ja mulle sanoi känty vasemalle ja silloin ku käntyin se sanoi väärä suuntaa ja sain konfilikti ja en tiiä toinen kertta pitäs tehdää
- Hohhoijaa.a
Kävin just ekan kerran inssissä, jännitti ihan sairaasti ja eihän se läpi mennyt. Tein virheitä mitä en normaalisti oo tehnyt. En oo täysin samaa mieltä kaikesta palautteesta, mutta tein kyllä niin paljon virheitä että en ois itsekkään itseäni päästänyt läpi. Saas nähdä miten toisen kerran käy mutta ihana että en ole ainut! Täältä saa hyvää vertaistukea :) mua harmittaa tässä toi rahanmeno :(
- MaksaLisää
Jäikö aloittajalta kesäajelut väliin pikku bemarilla....hähähhäääää...
- mäkans
Joo
On se niin väärin , mullakin jäi yhesti vilkku pois ja jo heti hylkäs.
Mut kuudes inssi meni läpi. - Hohhoijaa.a
Mulla oli just kolmas inssi ja läpi meni! Oon niin helpottunut ja onnellinen ettei tartte mennä enää sinne inssiin. Oli kyl stressaava kokemus!! Oli ihan huippu tutkinnon vastaanottaja! Onneksolkoon hurjasti kaikille keillä on läpi menny ja ootte saanu kortin!!
- Turkulainen
Tänään Oli eka inssi mopoautolla sieltä hylätty tuli se nyt harmittaa aika paljon mutta enemmän harmittaa ajatus jos en pääse sitä läpi 2. kerrallakaan. On se kyllä aika hullua kun mopoautolla on 3 ajotuntia ja sitten jo inssiin.
- Anonyymi
Joo voi saatana mullakin eilen tuli hylsy neljännestä. Ja vaikka tästä on kymmenen vuotta aikaa tästä ketjusta niin liityn tähän silti, koska koen tän hyödylliseksi. Tää stressaa niin paljon etten saa öitä nukutuksi ja nään unia vaan siitä, että kolaroin, vaikka en oo viimesissä insseissä ollu lähelläkään kolaria. Eilinen inssi tuntu menevän lähes täydellisesti, mutta hylsy sieltä taas tuli. Tutvo sanoi vielä, että voit hakea oikaisuvaatimusta ja joku toinen ois varmaan päästäny läpi. Ei vituta yhtään ei.
- Anonyymi
Tänään oli inssi aamu 8. Vettä satoi ja pimeetä oli. Jännitti aivan sikana. Inssin lopuksi se äijä aloitti huonoista jutuista,joten luulin,etten pääse läpi mutta sitten lopuksi sanoi,että kyllä se läpi meni. Ekalla!! Wtf?? En olisi IKINÄ uskonut. Kävin siis autokoulun ja 2 ylimääräistä tuntia otin. Tsemppiä kaikille muille!!!
- Anonyymi
Vanha keskustelu, mutta itse ajoin kortin tänä syksynä, inssi oli 22.12.2020 ja takana oli autokoulussa käydyt pakolliset 13 ajotuntia (pimeänajo ja liukasajo simulaattorilla) ja inssi meni ekalla läpi. Ikinä aikaisemmin en ole autolla ajanut, en osaa vieläkään käyttää kytkintä täydellisesti, mutta läpi meni silti. Teoriakoe meni myös ekalla läpi ja opiskelin liikennesääntöjä niin perkeleesti sitä teoriakoetta varten.
Vinkkejä tuleville autokoululaisille: Opetelkaa oikeasti kyllästymiseen asti sitä teoriaa ja harjoitelkaa lukuisia teoriakoeharjoituksia, joihin saatte pääsyn, kun menette autokouluun. Inssissä menkää hiljaa risteyksiin ja katsokaa kunnolla päätä kääntämällä, onko siellä oikealla kolmio vai ei. Kun käännytte oikealle, katsokaa silloinkin se kevyt liikenne liioitellusti päätä kääntämällä. Muutenkin liikuttakaa sitä päätä niin perkeleesti huomioidaksenne muun liikenteen. Sain tuon vinkiksi ennen inssiä ja inssissä olin kuin pöllö ja ilmeisesti teki tutvoon vaikutuksen, kun läpi meni. Alinopeutta ajoin, mutta siitä ei tule hylsyä, ellei sitten yritä moottoritiellä kiihdytyskaistalla mennä muun liikenteen joukkoon jollain 60 ajonopeudella. Ajo-opettaja sanoi, että kiihdytyskaistalta pitää liittyä muun liikenteen sekaan vähintään 80 mittarissa, muuten tulee hylky, eli kiihdyttäkää kunnolla kiihdytyskaistalla ennen moottoritielle liittymistä!
Sitten ne kaistojenvaihdot, aina katso se kuollut kulma ennen kuin vaihdat kaistaa. Siitä tulee hylky, jos et katso kuollutta kulmaa. Sitten muista vilkkujen käyttö, myös parkkipaikalla, kun olet menossa ruutuun ja poistumassa ruudusta. Itselleni kävi sellainen pikku moka, että jäin odottamaan linja-auton poistumista pysäkiltä turhaan. Oli niin kova kammo persiissä, että se linja-auto tulee sieltä kylkeen, kun yritän ohittaa sen ja odotin sitä sitten turhan pitkään ja takana olevat vittuuntui. :D Sitten yksi kuljettaja meinasi tulla kylkeeni oikealta kolmion takaa, jolloin jouduin jarruttamaan vähän! Sanoin heti tutvolle, että tolla oli kyllä kolmio, että helvettiäkö mulle sadattelee, kun on tulossa kolmion takaa kylkeen.
Läpi meni ekalla, tänään sain ajokortin postissa ja olen siviilissä jo muutaman ajon tehnyt vanhemmalla autolla, mitä autokoulussa oli, mikä onkin sitten haastavampi ajaa, kun siinä on kytkin niin paskassa kunnossa. - Anonyymi
Mulla oli tänään inssi, ei mennyt läpi. Tutvo painoi jarrua useaan kertaan, yksi oli ihan aiheesta kun en huomannut vastaantulevia autoja mutta kaksi muuta jarrutusta tein kyllä itse, mutkassa kun hidastin ja kun väistin jalankulkijaa, mutta ei näköjään ollut riittävästi. Muita virheitä ei tullut, en kuulemma havainnoinut yhtään kevyttä liikennettä, vaikka omasta mielestä niin tein. Ajotunnit ovat menneet hyvin, jarruja ei ole tarvinnut painaa tai muuta. Taisi kuitenkin jännittää liikaa. Lisäksi tutvo sanoi, että ajamisessani ei ollut mitään hyvää, ja että vika on mun päässä. Vaikka itse kyllä olen todella eri mieltä. Eikä edes ollut kovin asiallisesti sanottu. Että sellasta. Ens viikolla uudestaan. :)
- Anonyymi
Update: Tänään oli toinen kerta ja pääsin läpi!! Sama tutvo oli ku viimeks!
- Anonyymi
onnea ja turvallisia kilometrejä :)
- Anonyymi
Tänään tuli kolmas hylky. Lannistavaa. Risteysalueilla kuulema liikaa nopeutta ja havainnointi heikkoa. Seuraavalla kerralla taidan vaihtaa ykköselle jokaisessa liikennenympyrässä ja risteyksessä. Ryömien inssi läpi?
- Anonyymi
Kyllä se siitä, ite käyn just teoriota ja kammottelen ajokoeasioita, vaikkakin edes teoriakoetta en tee hetkeen.
Sisko kävi autokoulun muutama vuosi sitten ja kysyin siltä neuvoo ja vinkkei.
Sano, että aja rauhallisesti, liiottele kun käännät päätä ja keskity. Uskon, että kyllä sullakin läpi menee.
Itelle moottoriajoneuvot ei oo kovinkaan tuttuja, muuta kun vesiskootteri niin ei oo kokemusta ns."normaalista" liikenteestä.
- Anonyymi
Noniin onneksi olkoon tänään sain ajokortti jännittävää koe oli mulle.
- Anonyymi
Mulla oli tänään 4. inssi ja hylätty. Oon ollut ihan romuna koko päivän. Olin ihan varma että se menee tänään läpi, mutta sitten auto sammui väärällä vaihteella risteykseen. Ja linja-auto takana.
Kahden viikon päästä uusi yritys mutta ei ole kauhean luottavainen olo.
Tää keskustelu on tarjonnut kyllä hyvää vertaistukea!- Anonyymi
Tässä ikämiehenä katselen, kun naapurin poika yrittää päästä inssistä läpi. Autokoulun tunneilla ei ollut aikaa käydä moottoritiellä ja inssiajossa ei sitten mennyt moottoritielle liittyminen riittävän hyvin. Poju kiihdytti siihen sataseen mikä motarilla siinä kohtaa ja vilkun kanssa siirtyi rampilta motarille. Ei ollut edes muita autoja silloin lähellä. Jotakin meni väärin mutta tarkkaan ei sanottu mikä. Toinen asia ollut, ettei osaa ajaa tarpeeksi taloudellisesti. Tääkin on osittain outo juttu. Olen antanut pojun ajaa autollani suljetulla alueella ja mielestäni taloudellisuusajo sujuu kohtuullisesti. On ymmärrys siitä miten ruiskumoottorin polttoaineensyöttö toimii. Aikanaan pääsin ekalla kirjallisen ja inssin läpi ilman huomautuksia. Mahtaisiko päästä enää?
- Anonyymi
Itselläni ei mennyt myöskään ensimmäisellä läpi. Tutvo joutui puuttumaan, kun meinasin jatkaa kääntyvää kaistaa suoraan. Olin ajokokeessa hirvittävän jännittynyt ja tutvo oli kamalan jäykkä ja harvasanainen, puhui kiusallisen hiljaisella äänellä antaen ajo-ohjeet hyvin myöhään, käytännössä sitten, kun piti jo tietyllä kaistalla olla esim. vasemmalle kääntymistä varten. Autossa vallitsi kuolemanhiljaisuus, en keksinyt mitään puhuttavaa koko kolmevarttisen aikana. Aivoni eivät yksinkertisesti toimineet ollessani niin hermostunut, ja niinpä nuoli kaistan yläpuolella jäi huomaamatta… Tutvo ajatti myös haastavahkoja reittejä ja loppukeskustelussa selkeän virheeni lisäksi ammensi ajostani kaikki muut mahdolliset pienet aiheettomat virheet/nyanssit joista sitten selitti pitkän kaavan mukaan. Esim. ajo-opettaja ei puuttunut tutvon mainitsemiin seikkoihin kertaakaan ajotunneilla (= eivät oleellisia). Lisäksi heti alkajaisiksi hän huomautti kuivasti vanhentuneesta passistani, josta olin kyllä tietoinen. Huomautus oli sinänsä aiheeton, koska passi kelpaa henkilöllisyystodistukseski alle vuosi vanhenemisen jälkeen, ja minulla oli vasta puolet kulunut tuosta. Kaiken kukkuraksi tutvo vaati tekemään U-käännöksen erittäin hölmössä paikassa, kapealla asuinalueella sijaitsevalla tiellä risteyksessä. Siinä sitten hermostuneena veivasin autokoulun Citikkaa lumipenkkoja hipoen - hävytöntä. Hän sekä minä tiesimme kuitenkin jo siinä vaiheessa tuloksen olevan hylätty.
Olin ajokokeen jälkeen niin kettuuntunut ja pettynyt itseeni, etten saanut koko päivänä juuri mitään tehdyksi. Olisinpa voinut vain kaivautua maan alle!
En ottanut lisätunteja (ainoa virhe se kaista), joten sain uuden ajokokeen seuraavalle aamulle kahdeksalta. Koska vietimme joulun välipäiviä, oli töissä vain kaksi tutvoa, joten olin ihan varma, että samainen ukko tulee minua, ikäpoikkeuslupakuskia tarkkoine kysymyksineen mm. auton valoista kiusaamaan. Jännitin taas, sillä paineet olivat edellispäivän virheen vuoksi kovat, mutta kuinka ollakaan - katsastuskonttorin pihalta kyytiini hyppäsi eri mies kuin edellispäivänä! En voinut olla tietenkään varma, onko hän vielä pahempi, mutta onnekseni näin ei ollut. Toisen yrityksen tutvo oli puheliaampi ja hän neuvoi reitit hyvin ajoissa, jotta ehdin ennakoida ja tehdä kaistanvaihdot. Hän ajatti helpomman tuntuiset reitit. Juttelimme niitä näitä liikenteeseen liittyvää ja liittymätöntä. Koska en ollut paikallinen, hän neuvoi selkeästi ja esitteli samalla kaupungin nähtävyyksiä sekä merkittäviä rakennuksia - mahtavaa! Tunnelma oli autossa huomattavasti edellispäivää rennompi, sain hyväksytyn tuloksen, eikä virheitä tullut.
Vaikka ajo oli mennyt hyvin ja lähestyimme jo konttorin pihaa, mietin kuitenkin parissa viimeisissä liikennevaloissa, ”voi luoja, älä anna mun tehdä mitään hölmöä virhettä nyt”. Enkä sitten tehnytkään, huolella ajoin loppuun asti. Vaikka olin varma hyväksytystä tuloksesta, jännitti minua hieman. Entä jos unohdinkin jonkun kolmion - tai stopin? Onneksi virheitä ei siis tullut ja se valtava helpotuksen tunne, kun koe hyväksyttiin ja ajolupa allekirjoitettiin. Ei muuta ko baanalle ;)
Ohjeeni on: mikäli epäonnistut ensimmäisessä tai vielä toisessakin ajokokeessa, älä lannistu, vaikka hävettää ja ketuttaa. Joskus virheesi voivat johtua muusta liikenteestä, jos joku tekee väärin (ajotunneilla katselimme open kanssa suut auki, kun muut ajelivat miten sattuivat), keskittyminen voi siis helposti herpaantua ja johtaa virheisiin, varsinkin kun jännittää.
Ajokokeen jälkeen en ole ollenkaan jännittänyt ajamista, eikä mitään tilanteita ole tullut. Kannattaa luottaa itseensä ja osaamiseensa, vaikka tutvolla on ehkäpä suurin vaikutus onnistumiseesi ajokokeessa, tiedän sen nyt itsekin.
Onnea kaikille ajokokelaille, älkääkä näiden ”kauhukertomusten” vuoksi epäröikö osaamistanne, rento tunnelma ja vapautunut olo, 100 % keskittyminen sekä ”liioiteltu” huomioiminen takaavat hyväksytyn kokeen!
Puheenaiheista: jos tutvo vaikuttaa sellaiselta, että voit hänen kanssaan puhua, eikä se vie huomiota ajoltasi, on liikenne ja sen tilanteet sekä sopivissa määrin päivittely ja kommentointi paras aihe. Itselläni kävi vielä siten hyvä tuuri 2. ajokokeessa, että juuri ennen ajon alkua radiosta kuului uutinen, jossa Traficomin kerrottiin nostavan vuodenvaihteessa ajokoemaksuja ym. — loistava puheenaihe, joka upposi tutvoon erinomaisesti! - Anonyymi
Treenaa kunnolla ennen koetta
- Anonyymi
Varkaudessa Pieksämäellä inssiajo opettaja on peräsuoli vanha juoppo joutas jäädä eläkkeelle. Pieksäkää porukalla tai kuskaa nurin!!!
- Anonyymi
Mul tuli hylätty kun yritin taskuparkkia todella ahtaaseen väliin ja sitten kun auton etukulma oli lähellä eteen parkkeeratun auton takakulmaa vaikka se ei osunut siihen nii inssinpitäjä pysäytti auton ja sano että ei mahdu ja hylky kokeesta sen takia vaikka ajoin täysin virheettömästi koko inssin. Olisin kyllä mahtunut siitä. nyt kaverit vittuilee kun ei mennyt ekalla läpi ja masentaa. alotan varmaa ryyppäämää kun vituttaa ihan saatanasti.
- Anonyymi
En muuten ostaisi koko skodaa tuolta, saati tojotaa https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0539d283-7949-4c3e-ac96-e8fc03179ff6
- Anonyymi
Itsellä toisesta inssistä hylky.. vituttaa! Ensimmäisellä havainnointi heikkoa ja sainkin siitä alhaisimman mahdollisen "arvosanan". Toisella (vain kaksi päivää ja 3h ajoa myöhemmin) havainnointi yhtäkkiä mallikasta. Mielestäni en yhtään sen enempää käännellyt päätä ym. ja kuitenkin sama henkilö vastaanottajana molemmissa. Ajoin myös liian hiljaa..40 alueella 35 ja 100 alueella joku 90 tuulen ja tihkusateen peläyttämänä. Todella tympeän palautteen (haukkumisen) jälkeen varaamaan toista inssiä.
Tällä toisella kerralla hylätyn sain kun "ajoin toistuvasti väärällä kaistalla". Yhdellä pikkutiellä myönnän tehneeni jyrkässä mutkassa tämän virheen lievästi, mutta muut samanlaiset tilanteet olivat silkkaa vittuilua. Kertaakaan en oman kaistani ulkopuolella käynyt, mutta näin olin kuulemma toistuvasti tehnyt. Näiden lisäksi oli joitain syitä hylkäämiselle, mutta minusta rahastamisen ja opetusluvalla ajavan nuoren kiusaamisen puolelle menee tämän henkilön touhut. (Hämmennystä lisää, miten ajoopettajaltakin sain pelkkää positiivista palautetta ennen inssiä) - Anonyymi
On ihmisiä, jotka eivät vain sovi ajoneuvon kuljettajiksi. Ei ajo-oikeus kuitenkaan mikään "jokamiehenoikeus" ole.
- Anonyymi
Itellä tuli tänää inssistä hylsy. Suojatietä päin oli kävelemässä mummeli ja aattelin et on viel sen verra kaukana et ehin menee enne ku se ees pääsis suojatielle. Tutvo oli eri mieltä ja löi jarrut pohjaan. Kyl mä sen ymmärrän, et jalankulkijoille pitää antaa tietä ja varsinki tietä jo ylittävää pitää väistää mut eniten ärsyttää sen tutvon kommentti kirjallisessa palautteessa "tutvon jarrutus jalankulkijan väistämiseksi" joo no vaikka se ei ois jarruttanukkaa nii en mä siihe jalankulkijaan ois törmänny. Eihän se ollu ees suojatiellä. Enemmä tota tilannetta kuvais et "tutvon jarrutus mummelin tien yli päästämiseks"
Tienkäyttäjien huomioinnin arvosanaks tuli 1, vaikka oli kehunu mun ajo-opettajalle kuinka hienosti osaan huomioida kevyenliikenteen. Mulle ei kuitenkaa tosta ollu mitää sanonu.- Anonyymi
Jätit käyttämättä hyvän paikan saada plussaa tutvolta. Itse inssiä ajaessani näin mummon jalkakäytävällä jo kauan ennen risteystä ja siksi hidastelin ennen suojatietä, jotta mummo ehtisi suojatien kohdalle ennen minua. Hän ehtikin, ja pysäytin auton suojatien eteen. Tutvo ei ollut huomannut mummoa ja ensin ihmetteli, miksi pysähdyin. Sitten hänkin havaitsi mummon, joka oli astumassa suojatielle.
Olin jo ennen inssiä päättänyt, että jos vähänkin joku jalankulkija olisi suojatielle päin tulossa, niin tulen väistämään häntä suojatiellä. Niin teinkin! Ensiyrittämällä inssi läpi, vaikka ajoin pysäköintipaikalla väärää puolta heti inssiajon aluksi. Valitti tutvo myös eräässä risteyksestä ajettaessa minun ajeneen kolmion takaa toisen eteen. Sekään ei aiheuttanut kuitenkaan hylkäystä, koska "konfliktia" ei tullut.
Tutvo valitti itse asiassa niin monesta muustakin asiasta, että luulin hylkäyksen tulevan, mutta läpi se meni. Kokonaisuus ratkaisi ja se plussa, mikä tuli tuosta jalankulkijan väistämisestä suojatiellä.
- Anonyymi
Tänään pääsin itse kolmannella kerralla läpi. Täydellinen kuski en ole, ehen, mutta turvallinen kyllä. Itse kärsin todella, painotan todella pahasta jännityksestä mikä on aika outoa koska en ole aikuisiällä huomannut olevani ihan näin paha jännittäjä enää. Olen todella stressaavassa työssä ja kaikenlaista tässä elämässä jo nähnyt. Ajo-open mielestä ajoni oli jo ihan passelia tunteja takana melkein 50 ja rahaa palanut niin paljon etten ees viitsi ajatella. Ajokokeeseen mennessä lukkiuduin kuitenkin aivan täysin. Silmissä sumeni, sydän tykytti ja kädet hikosi. Yllätyin itsekin.
Olin kuitenkin enemmän kuin helpottunut, että inssiajoni vastaanottajana oli naishenkilö joka ymmärsi jännitykseni tilan ja ei pahentanut sitä kuten aiemmat tutvot. Olen siitä ikuisesti kiitollinen hänelle ja tiedän olevani kyllä tulevaisuudessa hyvä ja turvallinen kuski. Hänen ymmärtäväisestä asenteestaan johtuen kokosin itseni ja kappas vaan, ajo alkoikin sujua.
Jos ihminen jännittää itsensä ihan lukkomaiseen tilaan saakka niin onhan se selvää, että silloin perustoimenpiteetkin muuttuu hankaliksi. Ja viisastelijoille tiedoksi, ei, en jännitä samalla tavalla kun ajan yksin tulevaisuudessa. Päinvastoin.
Itselläni suurin jännityksen ja stressin aiheuttaja alkoi olla tuo rahanmeno. Samaa asiaa stressaaville haluan sanoa, että yrittäkää muistaa että tää ei nyt varsinaisesti oo sellaista hommaa mikä tarvis joka vuosi suorittaa. Eli kerran se vaan kirpaisee, muistakaa se vaikka ymmärrän kyllä, että se voi laihalta lohdulta tuntuakin kun syöt kynsiä, että rahat riittää autokouluun ja sulla ei ole mitään varmuutta siitä, että milloin se menee läpi ja paljonko pitäis vielä olla valmis kuvetta kaivamaan. Itselläni alkoi jo olla unettomia öitäkin tämän takia.
Mitä tulee autokouluun, muistakaa että se on jatkuvaa oppimista. Olkaa itse aktiivisia ja pyrkikää spottamaan myös itse ne omat heikot kohdat. Älkää jättäkö kaikkea ajo-open harteille. Hakekaa yhdessä ne heikot kohdat ajaessa. Tähän auttoi mulla ainakin se, että harjoiteltiin ajo-open kanssa niin, että viimeisimmillä tunneilla hän antoi vaan enää ohjeita, eli yksin piti suoriutua. Siinä käy aika helposti käry, jos ei tiedä tekee ja se on vaan hyvä asia oppimisen kannalta.
Pitäkää pää kylmänä ja olkaa rehellisiä itsellenne oman ajotaidon suhteen. Häpeä ei ole ottaa lisää tunteja, häpeä ei ole saada hylsy/hylsyjä inssistä. Häpeä on olla vaaraksi liikenteessä muille ja itselleen. - Anonyymi
*edit edelleen viestiin: eli harjoiteltiin siis niin, että ajo-opettaja antoi ainoastaan ajo-ohjeita ja muuten piti suoritua ajotunneista itsenäisesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845