esteellisyysperusteet

Minulat tuolla vyörytyspalstalla kysyttiin esteellisyydestä
Mainitsen täällä lähinnä tarkoittaen kunnaliselämää Kuntalain ja hallintolain mukaisesti.
Virkamies ja myöskin toimielimen jäsen on yleensä esteellinen silloin kun se koskettaa häntä tai lähiomaista
Jos asiassa on vaikutusta joko erityistä hyötyä taikka haittaa hänelle tai lähisukulaiselle.
Jos häbn on palvelussuhteessa tai asiaan liittyvässä toimeksiannossa liittyvässä asiassa em velvoittein.
Jos hän on jonkun toimielimen hallituksessa tai siihen rinnastettavassa toimielimessä jolla on edellä mainituin seikoin vaikutusta.
Jos luottamus muuten hänen puolueettomuuteen vaarantuu.
lähisukulaiset ovat puoliso lapset isovanhemmat sisarukset niiden puoliso ja lapset myöskin avoliitossa olevat myös kihlattu
Esteellisyyden vaikutus esteellinen ei saa olla asiaa päätettäessä läsnä mutta tässäkin on heti takaportti.paitsi jos asian laadun mukaan esteellisyydellä ei ole vaikutusta jos asian käsittelyä ei voida lykätä
Jos joku on esitellyt asiaa palvelussuhteen nojalla tai käsitellyt asiaa hän on silloin .
Esteellisen on silloin ilmoitettava esteestä

Näitä asioita saattaa tulla nyt teknisellä puolella ja myös vapaa-aika sektorilla kun jaetaan rahaa joillekin järjestöille tai henkilöille jos on järjestön tehtävässä tai vaikka lapsi taiteilee tai luistelee hiihtää yms on vaarana kotiinpäin veto esteellisyys.MK
8179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aloitteeseeni vastauksia kaupungilta (31)
Nyt etsimään tulevaisuuden (34)
Katosi (12)
Lisää
Keskustelu
Kaupungit ja kunnat
Ahvenanmaa
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Itä-Uusimaa
Kainuu
Kanta-Häme
Kaunein kotiseutu
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Muut kaupungit ja kunnat
Paikalliset erikoisuudet
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Ilomantsi
Joensuu
Lieksa
Nurmes
Outokumpu.
Yleistä Pohjois-Karjalasta
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
@Tapahtumat
Uusimaa
Varsinais-Suomi
Aakkosellinen hakemisto

Äänestä
  • länteen kun kävelee eessä ei oo itä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK

    Äänestä

  • Aloittaja

    idänmies 54321 kirjoitti:

    länteen kun kävelee eessä ei oo itä.

    Tuallaanen asia on jotakin vihijettä mutta on sitä ennenkin itä ja länsi kohorannu meinaan.

    Iltasatu sinulle
    Tualla idässä oli toveri joka toivotti auringolle hyvää huomenta ja vielä paivällä myös vilkutti niinkuin tapoihin kuului,aurinko myös tervehti hyvää päivää toveri.
    Illalla aurinko oli laskeutumassa ja taas toveri vilkutti hyvää yötä aurinko,siihen aurinko vastasi minun ei tarvitse imarrella enää sinua olen jo lännessä.
    Hyvää yötä lapsukainen iltasatu päätty.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK

    Vastasit omaan viestiisi - ihan asiallinen kommentti sinulta!

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK

    Hai

    Viestien esitystapa ykkösen mukaan markku todella sättii itseään: Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK


    Kovin on oikeudenmukaista!

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK

    Katohan peiliin ja kysy kuka häiriköi. Mikäli peilikuva vastaa että sin on vastaus oikea.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tehneen nuin kirjoitti:

    Hai

    Viestien esitystapa ykkösen mukaan markku todella sättii itseään: Tahallista asiaankuulumatonta häiriköintiä MK


    Kovin on oikeudenmukaista!

    Vastasin kahteen eri asiaan ja viestiin mutta kuitenkin ketju heitti ne peräkkäin.
    Kuitenkin Kuotta viestinketjun aloituksessa pysyin asiassa jota muualla kysyttiin ja sillä on merkitystä hyvinkin Lieksan päätöksenteossa ja kysymys on noussut esiin viime aikoina hyvinkin voimakkaasti jopa Hallinto-oikeuteen saakka.MK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Minulat tuolla vyörytyspalstalla kysyttiin esteellisyydestä
Mainitsen täällä lähinnä tarkoittaen kunnaliselämää Kuntalain ja hallintolain mukaisesti.
Virkamies ja myöskin toimielimen jäsen on yleensä esteellinen silloin kun se koskettaa häntä tai lähiomaista
Jos asiassa on vaikutusta joko erityistä hyötyä taikka haittaa hänelle tai lähisukulaiselle.
Jos häbn on palvelussuhteessa tai asiaan liittyvässä toimeksiannossa liittyvässä asiassa em velvoittein.
Jos hän on jonkun toimielimen hallituksessa tai siihen rinnastettavassa toimielimessä jolla on edellä mainituin seikoin vaikutusta.
Jos luottamus muuten hänen puolueettomuuteen vaarantuu.
lähisukulaiset ovat puoliso lapset isovanhemmat sisarukset niiden puoliso ja lapset myöskin avoliitossa olevat myös kihlattu
Esteellisyyden vaikutus esteellinen ei saa olla asiaa päätettäessä läsnä mutta tässäkin on heti takaportti.paitsi jos asian laadun mukaan esteellisyydellä ei ole vaikutusta jos asian käsittelyä ei voida lykätä
Jos joku on esitellyt asiaa palvelussuhteen nojalla tai käsitellyt asiaa hän on silloin .
Esteellisen on silloin ilmoitettava esteestä

Näitä asioita saattaa tulla nyt teknisellä puolella ja myös vapaa-aika sektorilla kun jaetaan rahaa joillekin järjestöille tai henkilöille jos on järjestön tehtävässä tai vaikka lapsi taiteilee tai luistelee hiihtää yms on vaarana kotiinpäin veto esteellisyys.MK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu