Kirjoittelin tänne sinkkuna yksinäisyydestäni. pari vuotta on vierähtänyt ja tällä hetkellä olen naimisissa ja meillä on pieni vauva. koen olevani lähestulkoon yhtä yksin kuin sinkkuna ollessani. miehellä on omat harrastukset ja kaverit, minulla ei ketään. olen vauvan kanssa yksin kotona päivät. tottakai vauva on ihana ja rakastan sitä yli kaiken, mutta silti aikuisten juttuseuraa kaipaa. vaikka mieheni kanssa tulee juteltua tottakai kokoajan, sellaista syvällistä keskustelua meillä on tosi harvoin. tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua. en voinut uskoa että suhteessa olevatkin voivat kokea näin syvää yksinäisyyttä, mjutta nyt se on koettu :( kohtalotovereita?
Mies, lapsi ja silti todella yksin
yksinäinen :((
18439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kokenut. Musta silloin on parempi erota, koska mitä järkeä on olla parisuhteessa, jossa ei tunne olevansa parisuhteessa. Silloin voi ihan yhtä hyvin olla oikeesti sinkkuna - paljon helpommalla pääsee.
Noin lyhyen kirjoituksen perusteella tiedätkin niin paljon aloittajan tilanteesta, että pystyt sanomaan mikä sille on parhaaksi. Mitä järkeä muutenkaan on tarjota eroa ensimmäisenä vaihtoehtona tilanteessa jossa parilla on yhteinen lapsi? Parisuhdeterapia, avioliittoneuvonta tai pelkkä "nyt kuule meidän täytyy jutella asiat läpi ja miettiä mitä voidaan tehdä jos me aiotaan pysyä yhdessä" voi saada suhteen taas paljon paremmaksi, joten niitä kannattaa ehdottomasti yrittää. Tuskin se lapsikaan isommaksi kasvettuaan osaa arvostaa sitä, jos äiti vaan lähti lätkimään kun suhde ei ollutkaan ainaista auringonpaistetta.
Mikään ei siis ole juurikaan muuttunut sinkkuajoista? Odota muutama vuosi ja saat lapsestanne mukavan juttukaverin! :). Tuo on kyllä kaiken huippu että perustetaan perhe yksinäisyyden täyttämiseksi!
Eikös sinun pitäisi lapsenne kanssa mennä muiden lasten ja äitien/isien pariiin? Sieltä löydät samanlaisessa elämäntilanteessa olevia.
Mikä se sellainen mies on, joka ei keskustele syvällisistä asioista rakkaan vaimonsa kanssa? Kuullostaa raskaalta, taidan sittenkin olla nyt onnellinen mies (menen tänään keskustelemaan syvällisistä asioista diakonin kanssa).
Tsemppiä ja ihmisten pariin, lapsenkin takia!
Ei se välttämättä vaihtamalla parane. Itse olen kohta 50v ukkomies ja vaikka haluaisinkin keskustella ja harrastaa vaimoni kanssa, niin häntä ei kiinnosta :(
Silti mieluummin näin, yksin oleminen se vasta yksinäistä olisi.
Eiks löydy lähiympäristöstä joku paikka mis äideillä on tapana käydä kahvilla lastensa kanssa? Sinne vaan joukkoon mukaan!
Koita jaksaa :)
sorry vuan, mutta eikö kirjoituksesi nimenomaan osoita että vaihtamalla asia saattaisi parantua!
jos sinä olet mies jonka vaimo ei keskustele, aloittaja nainen jonka mies ei keskustele...? no olette varmasti eri ikäluokista jne, mutta sen rajan ylitse yleistäen!
toisaalta tiedän jopa jo omasta kokemuksestani että peiliinkin kannattaa katsoa eikä vain syyttää kumppania hiljaisuudesta. missä määrin itse jakaa asioitaan ja miten asennoituu toisen avautumisiin yms. mykkäkoulu-umpikujassa molempien osapuolien on syytä katsoa peiliin hyvin monesta kulmasta ja pitkään ennen kuin menee sysäämään vastuuta toiselle
Eikö nyt olisi helppoa tutustua muihin äiteihin? Lapsikin saisi seuraa.
..ihmisiä, jotka ovat muullta tavalla yksinäisiä (ja niin yksinäisiä, ettei meille ole edes omaa palstaa). Omalta kohdaltani kyse ei ole niinkään syvällisyydestä, vaan p i n n a l l i s u u d e s t a :) Minä pidän ulkomaisesta pintapopista - mies kotimaisesta iskelmästä. Minua ei kiinnosta urheili - mies ei katso juuri muuta. Minä pidän pc-peleistä - mies pitää niitä naurettavina. Minä pidän kosmetiikasta, tuoksuista, shoppailustakin - miehelle kaikkiaankin kauhistus. Minä pidän scifi- ja kauhukuvista - mies tuskin jaksaisi katsoa. Minä pidän tähtitieteestä - mies ei tunnista edes Marssia taivaalta. Mies pitää vauhdikkaista autoista - minä arvioin onnettomuusriskejä. Minä pidän historiasta - niin mieskin, mutta en kelpaa kun en muista vuosilukuja oikein. Minä en pidä lenkkimakkarasta - mies ei osaa laittaa muuta. Eli näin..
Mutta sitten siihen sinun ongelmaan. Katso oman kuntasi sivuilta onko seurakunnalla tai kunnalla jotakin äiti-lapsi kerhoa tai vastaavaa toimintaa. Sinne vaan reippasti mukaan - varsin samanlaisessa tilanteissa siellä jokainen on. Neuvolastakin kannattaa kysyä aktiviteetteja ja heidän pitäisi olla varsin hyvin selvillä millaista vertaistukea juuri pienen lapsen vanhempana tarvitset.
pohjimmiltaan on kyse huomionkipeydestä, et mielestäsi saa tarpeeksi huomiota.
Nou elämä kuljettaa tulee päivä että opit mitä on yksinäisyys.
Kyllä tässä on kyse eniten elämäntilanteesta. Pienen vauvan kanssa 24-tuntia seurustelua on todellakin yksinäistä puuhaa. On kamalasti vastuuta eikä toista aikuista jakamassa sitä - sillä harvaapa miestä ne vauvan tekemiset työpäivän päälle jaksaa kiinnostaa. Parasta apua olisi samassa elämäntilanteessa olevien seura, mutta se voi olla joskus hankalaa esimerkiksi muuttamisen - tai esim. ystävien vähäisyyden vuoksi.
Mitä huomionkipeyteen tulee, niin se on kyllä eniten miesten ongelma vauvaperheissä. Vauvanhoito vaatii kaiken huomion ja voimavarat, jolloin mies jää valitettavasti vähemmälle huomiolle. Siitä sitten vihaisimmat menevät pettämään tms. Sen vuoksi vertaistuki olisi niin tärkeää pienten vauvojen äideille, että voisivat jutella niistä päivän pienistä tapahtumia jollekin toiselle asiasta kiinnostuneelle, ja toisaalta saada sitä kautta muutakin ajateltavaa ja vireyttä elämään.
Tosin kun omat olivat pieniä, kaksoset, olisin kaivannut seuraa jossa voisi puhua muutakin kuin vain lasten asioita, kun päivät ja yöt olivat täynnä vaippoja ja maitopulloja ja rinnatkin valuivat, mukaan mahtui vielä kaksi vuotias vaipankuluttaja. Mutta ei ollut silloin seuraa eikä ole vieläkään, lapsetkin siinä iässä että heillä on omat juttunsa.
on ihmisiä, jotka toivovat sydämestään tulevansa raskaaksi ja sitten jotkut valittaa vielä sittenkin kun on niitä lapsia onnellisesti siunaantunut, huh huh......toiset saa asiat vaan niin helpolla,sehän se on.......
Kateellisia. Saa sitä tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi lapsenkin saanut.
Oletan, että aina parempi yksin yksin, kuin suhteessa yksin, en tiedä, en osaa neuvoa, mutta, jos ei suhteessa ole vastakaikua, voihan siitä lähteä. Kannattaa ensin kai sanoa toiselle, riippuu tyypistä, että jos ei meno muutu, lähden. Kyllä se tunnetasolla tuntuu, että onko sitä yhteyttä rakennettavissakaan vai ei.
Voi että kun pitää tuollaisestakin valittaa! Voisit ajatella vaikka sitäkin, että jotkut pyörätuoliin joutuneet toivovat sydämestään tulevansa terveiksi ja sitten jotkut valittaa vaikka niiden jaloissa ei ole mitään vikaa, huh huh... Keskittyisit vaan itsekin olemaan onnellinen kaikesta siitä mitä sulla on sen sijaan että valitat siitä kun joku toinen valittaa, jos sellainen valittaminen sua niin häiritsee.
Mutta aina pitäisi vaan olla onnellinen siitä mitä on. Ei saa väsyä pienten vauvojen kanssa valvoessa sairaskierteessä kun jollakin ei ole lapsia. Sitten ei saa tehdä lapsiakaan jos kaipaa muutakin seuraa, ei mies ole sama asia kuin ystävät. Niin minullahan ei ole muuta ongelmaa kuin se ettei ole edes kavereita, mitä nyt rytmihäiriöitä ja syöpäepäily, mutta mitä siitä onhan mulla lapsia.
On käytännöllisesti katsoen mahdotonta että oma puoliso - vaikka onkin elämän tärkein ihminen(lasten ohella) pystyisi tyydyttämään kaikki tunneperäiset tarpeesi, jos odottaa puolisoltaan liian paljon niin se johtaa pettymyksiin, on siis hyvä pyrkiä laajentamaan myös muuta ystäväpiiriä.
Pyri katsomaan asioita puolisosi näkökulmasta, ehkä hän ilmaisee sinulle rakkautta ja huomiota tavoilla joita et itse edes huomaa tai joita pidät itsestäänselvyyksinä.
Mitkä ovat puolisosi tavoitteita elämässä, mitä ne sitten ovatkin niin sinulla on tärkeä osa niissa kun kerran olette naimisissa... Ehkä jos pyrit enemmän ymmärtämään puolisosi tarpeita, haluja ja pelkoja ja pyrit aidosti auttamaan ja tukemaan häntä niissä niin silloin ajatuksesi ovat enemmän hänen hyvinvoinnissaan ja et enää keskity niin paljon omaan yksinäisyyteesi - eli kun pyrit antamaan paljon niin ehkä myös samalla saat itse paljon.
Miksi olet jatkuvasti kotona lapsesi kanssa? Jos et asu ihan korvessa, lähistöltä löytyy varmasti muitakin kotiäitejä ja pikkulasten äideille tarkoitettuja harrastuksia. Vaikkei löytyisikään, voit jättää miehen jonakin iltana viikossa vauvaa hoitamaan, jotta saat vähän omaakin aikaa ja saat vaikka jonkun harrastuksen kautta aikuista juttuseuraa. Muista että äidillä on ihan yhtäläinen oikeus omaan vapaa-aikaan kuin isälläkin! Jos mies tahtoo viettää aikaa kaverien kanssa ja harrastaa aivan kuin ennen lapsen syntymää, hänet pitää saada ymmärtämään, ettei isyydestä voi valita vain parhaita puolia vaan siihen kuuluu myös lapsen ja koko perheen hyvinvoinnista huolehtiminen. Äidin ei voi odottaa olevan aina se, joka on lapsen kanssa jatkuvasti kotona.
Toisaalta kenenkään ei voi odottaa ymmärtävän, mikä on vialla, ellei asioista puhuta. Olethan kertonut miehellesi, ettet ole tyytyväinen tilanteeseesi, ja yksilöinyt ne asiat joihin kaipaat muutosta? Muista että miehet ei usein ymmärrä rivien välistä vihjailua, joten mieltä painavat asiat kannattaa kertoa suoraan.
On ihan normaalia, että parisuhteen lisäksi elämäänsä kaipaa muitakin merkityksellisiä ihmissuhteita. Oman kumppanin ei kuulu olla kaikkien sosiaalisten tarpeiden täyttäjä, joten hyväänkin suhteeseen voi olla tyytymätön, jos odotukset on epärealistisen korkealla. Olisikin tärkeää, että löytäisit omia ystäviä. Luultavasti se parantaisi myös suhdetta mieheesi.
Kuulostaa aika ennalta arvattavalta tilanteelta, kun yksinäinen alkaa seurustella jonkun normaalin sosiaalisen elämän omaavan kanssa: Miehellä oli varmaan omia kavereita ja harrastuksia jo ennen suhdetta ja nainen oli yksin, sitten alkoi suhde. Alkuhuuman aikana vietettiin paljon aikaa yhdessä ja kumpikin vähensi muihin asioihin käyttämäänsä aikaa. Nyt kun arki on astunut suhteeseen, kumpikin on palannut enemmän vanhoihin kuvioihinsa: mies kavereiden ja harrastusten pariin, nainen yksin kotiin. Nainen on taas yksinäinen, kun ei ole kavereita joiden kanssa olla silloin kun mies on muualla. Mies ei voi olla kaikkea aikaa naisen kanssa, koska sellainen muulta maailmalta sulkeutuminen ei olisi tervettä. Kun mies on alusta asti tottunut siihen, ettei naisella ole kavereita eikä harrastuksia, miehestä tuntuu luontevalta että nainen on nytkin yksin kotona. Sellaisessa tilanteessa naisen on helppo kokea tulleensa laiminlyödyksi, vaikka vika on/olisi siinä että naiselta puuttuu kavereita ja nainen odottaa parisuhteelta liikaa.
Ei aina voi tutustua noin vain uusiin ihmisiin uuden tilanteen kanssa eikä se ole aina niin helppoa. Eikä se ole ruikuttamista, jos yksinäisyydestä valittaa. Kyllä ihmisten yksinäisyys on todellista. Totta kai on ihanaa kun on pieni lapsi, mutta jos ei ole läheisiä ihmisiä tukemassa, voi olla todella yksinäistä lapsenkin kanssa. Itse olen vuosia ollut hyvässä parisuhteessa, mutta tosi yksinäisenä. Mies on yksityisyrittäjänä jatkuvasti töissä aamusta myöhään iltaan ja nyt tuntuu siltä että hän viettää vapaa-aikansakin kavereiden kanssa. Ja joo joo, on minulle kerrottu että etsi uusi parempi joka ottaa enemmän huomioon jne.jne. Tässä iässä ei tule kyllä lähdettyä niin usein esim. ravintolaan kuin nuorempana, ei vain jaksa. Ja oikeasti, Suomessa tuntuu olevan PALJON enemmän naisia kuin hyviä, vastuuntuntoisia miehiä...