Apilassa 29.01.2010. Tässä on asiaa.
"Maallikon mielestä ensimmäisenä on otettava syyniin puoluetuki. Eivätkö puolueissaan vastuullisissa asemissa olevat ministerit ole jäävejä päättämään asiasta?
Selvitettävä tietysti on, löytyykö valtioneuvoston pöytäkirjoista oikeuskanslerin huomautusmerkintöjä esimerkiksi vuosien mittaan tehtyjen Ray:n rahojen jakopäätösten osalta tai vaikkapa viime syksyltä, kun hallitus maailman talouskriisin keskellä teki tukipäätöksiä suomalaisen finanssijärjestelmän ja työeläkejärjestelmän pystyssä pitämiseksi.
Kuten tunnettua, monet Ray:n rahaa saaneet yhteisöt ovat osallistuneet politiikan rahoitukseen, kuten myös esimerkiksi Sampo-konserni ja työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma. Ja eikös presidentti Tarja Halonen myöntänyt ministerin arvon SAK:n entiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle. Ei kai sillä vain ole yhteyttä SAK:n antamaan vaalitukeen?
Kiintoisa jääviyspoliittinen kysymys on sekin, pystytäänkö Suomessa lainkaan tekemään päätöstä uusista ydinvoimaloista, kun energiayhtiöt ovat osallistuneet erilaisiin seminaareihin ja muihin puolueiden järjestämiin poliittisiin rientoihin."
"Kaiken huippuna on oikeuskanslerin valvovan silmän alla syntynyt ja eduskunnan käsittelemä vaalirahoitusta koskeva hallituksen tiedonanto, jonka mukaan vaalituen vastaanottaminen ei yleensä sellaisenaan tee poliitikkoa oikeudellisessa mielessä esteelliseksi. Onko tiedonannossa ilmaistu kanta väärä?
Perustuslain 117 §:n mukaan oikeuskanslerin virkatointen lainmukaisuuden tutkimisessa, syytteen nostamisessa ja syytteen käsittelyssä menetellään samalla tavalla, mitä valtioneuvoston jäsenestä säädetään."

Vastaukset 2
Vanhimmat
uhkaa valtakunnanoikeus, Jonkkaa vai Vanhasta?
Tuon mukaan Jonkka on tehnyt virkavirheen.
Kun Jonkka pistäisi Vanhasen valtakunnanoikeuteen ja sitte heti perään Jonkka itse olisi siellä.
Joka tapuksessa Jonkka on laiminlyönyt valvontatehtävänsä. sille kuuluu ensisijaisesti valvoa että hallituksen päätökset ovat lainmukaisia myös jääviyskysymysten osalta.
Kumpihan siitä todellisuudessa on vastuussa, Vanhanen vai Jonkka? Näyttäisi lain mukaan että Jonkka on todellisessa vastuussa siitäkin kun on sallinut Vanhsen osallistua päätöksen tekoon.
taitaa jonkalla asia kuivua kasaan.