Katainen puhui itsensä pussiin

J. Katainen puhui itsensä pussiin eilen, sanoi: "Demokratia on ulkoistettu työmarkkinajärjestöille" Taisipa Jyke unohtaa, että tuo työnantajien järjestö EK toimii ihan samoin lainsäädännöllisin perustein, kuin työntekijöidenkin järjestöt.
Varmaan Kataisen mielestä Herrat Vuorineuvokset saavat järjestäytyä, mutta duunarit eivät.
16320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Katainen sanoi työväen saaneen turpiinsa pahemman kerran. Näinkö EK sitten onkin syntyneeseen ratkaisuun - toisenlaisista puheistaan huolimatta - tyytyväinen? EK:han ilmoitti itse asiassa olevansa tyytymätön, työmarkkinajärjestöt sensijaan näyttivät edes jollain tavoin tyytyvänsä syntyneeseen ratkaisuun.

Näin puhuu Kokoomus sormet ristissä raamatun päällä. Totisesti sanon minä, totisesti. Amen

Ettei kataiset olisi jo kansan selän takana sopineet EK:n herrojen kanssa uusista heille mieluisammista pakkoratkaisuista? Tällaiseen johtopäätökseen voi tulla vanhastenkin puheita rivien välistä lukiessa ja naamanilmeitä tulkiten?

Äänestä
  • Kataisen toinen kommentti EK:sta eilen koskien eläkeneuvotteluita: "Heillä on valta ja vastuu...".

    EK:han oli yksi Keskustan ja Kokoomuksen ökyvaalirahoittajista, nyt haluavat vastinetta rahoilleen ja sitä saavatkin.

    Äänestä

  • Vanhasen naamanilmeitä tulkiten, siinäpä tulee pää kipeeksi!!!

    Äänestä


ei

Äänestä

porvaria,niin

Äänestä

ei voi

Äänestä

happea

Äänestä
  • demokratian jenkkikonsulteille.

    Äänestä

  • ulkoisti kirjoitti:

    demokratian jenkkikonsulteille.

    Sillä Katainen oli se joka puhui hienosti ja hillitysti, mutta pöydän toisessa päässä tämä kyseliä, oli täysi punikki ääliö, joka suolsi törkeyksiä ja solvauksia jatkuvasti. Jos minä olisin ollut Kataisen paikalla, niin olisin pistänyt YLE,n punikki pojalle ensin muutamia taakse poistumisia, ja senjälkee sata käsilläpunnerrusta. Kyllä tuollaiset törkytoimittajat pitäisi ensin laittaa sivistys kursseille, oppimaan että kaikki ovat ihmisiä vaikka eivät olekaan demareita. Kun sama mies haastattelee Lipposta, Heinäluomaa, tai Halosta.niin suu on hymyssä ja kysymykset tosi kohteliaita. Luuletteko te vasuri toimittajat että ihmiset on sokeita ruudun tällä puolella, ettei huomata teidän törkeyksiä.

    Äänestä

  • ulkoisti kirjoitti:

    demokratian jenkkikonsulteille.

    tosiaan, ettei Suomesta löytynyt konsulttia suomalaisten asioiden konsultointiin. Törkeää toimintaa hallitukselta, mutta mität muuta voisi odottaakaan näiltä oppipojilta.

    Äänestä

Ulkoistettuhan se demokratia on ollut koko hallituskauden ajan vaalirahoittajille, joihin kuuluu myös eteläranta. Sama ulkoistaminen jatkuu kaikilla rintamilla, ellei hallitus vaihdu ainakin pahimpien ulkoistajien osalta (Katainen, Häkämies, Stub sekä Virkkunen ja Kiviniemi ja tietenkin Vanhanen)

Äänestä
  • aivan samanlaisia kaikiile.Mutta nämä kokkaripelleapinat näkevät demareita kaikkialla.Heh mahtaa sunkin porvaripellen elämä olla vaikeaa.Kuljetko vapaana Suomen kaduilla.Pelottavaa.

    Äänestä

oli

Äänestä

hetii

Äänestä

Kataisen ministeripalkkansa lisäksi ottamat verottomat kulukorvaukset ovat suurin piirtein yhtä suuret kuin bussinkuljettajan kuukausipalkka, josta menee progressiivinen vero.

Verottomat kulukorvauksensa (vajaa 2.000 €/kk) Katainen ottaa asuinpaikkansa Siilinjärven mukaan, vaikka tosiasiassa asuu perheineen Espoossa.

Siinähän sitten veroministeri vaatii duunareille "maltillisia" ostovoimaltaan miinumerkkisiä palkankorotuksia... EK:n tavoin.

Osinkokarnevaalit ovat käynnissä, ökyrikkaiden yritysten omistajien juhliessa jättimäisen suuria osinkojaan ja/tai pääomien palautuksia, joita on kerätty säästöön osinkojen jakoa varten.

Katainen ja työnantajat vaativat yhteisöveron poistamista, eli 500 miljoonan euron vuosittaista uutta verohelpotusta osinkoruhtinaille.

Työnantajilta on laman aikana jo poistettu kela-maksut kokonaan, eli 1000 miljoonan euron vuosittainen verohelpotus osinkoruhtinaille.

Kaksi viimeisintä yritys- ja pääomatuloverotuksen uudistusta ovat hyödyntäneet vain varakkaiden yritysten omistajia, eli Kataisen kavereita (lue kokoomuksen vaalirahoittajia).

Valtion verokertymä on pienentynyt rikkaiden vähäisen verotuksen vuoksi. Varallisuusveron poiston lisäksi rikkaiden veroja on huojennettu eri tavoin. Verotaulukoiden progressiota on vähennetty parhaiten tienaavien hyväksi. Yhä useammat hyvätuloiset (Kataisen kaverit, joiden onnistuminen ei ole Kataiselta pois) ottavat ansiotulonsa pääomatuloina, josta verotetaan 28 %:n tasavero.

Maatalousyrittäjät ovat saaneet lisää nollaveroja. Hallitus elvyttää poistamalla peltojen myyntivoiton verotuksen. Hallitus elvyttää poistamalla metsätilojen myyntivoiton verotuksen.
Hallitus on siirtänyt maatalouden sähkönkulutuksen teollisuuden kanssa halvempaan veroluokkaan.

Näin kiteyttää Aarno Laitinen Iltalehden kolumnissaan:

"Kun maa ajautuu yhä syvempään lamaan, suurtyöttömyyteen ja kohti konkurssia, kepun rosvot ja kokoomuksen kauppakamarinulikat eivät ota syytä niskaansa. Venäjän oligarkit ja Italian mafia voivat vain onnitella suomalaisia veljiään".

Kovaa tekstiä - mutta niin totta ja oikeaa. Vai mitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka Peitsi kirjoitti:

J. Katainen puhui itsensä pussiin eilen, sanoi: "Demokratia on ulkoistettu työmarkkinajärjestöille" Taisipa Jyke unohtaa, että tuo työnantajien järjestö EK toimii ihan samoin lainsäädännöllisin perustein, kuin työntekijöidenkin järjestöt.
Varmaan Kataisen mielestä Herrat Vuorineuvokset saavat järjestäytyä, mutta duunarit eivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu