Itsemurhan tehneen kohtalo

Tietosi ovat vanhentuneita ja oikeammin sanottuna TÄYSIN VÄÄRIÄ!

Itsemurha syntiä, helvetti ikuinen, molemmat väittämät todistavat vain vääräuskoisten julmuudesta.
Armoa ei anneta ei kuolemassa eikä iankaikkisuudessa, Herra rangaiskoon heitä jumalanpilkasta.

----- kirjoitti:

Itsemurha syntiä, helvetti ikuinen, molemmat väittämät todistavat vain vääräuskoisten julmuudesta.
Armoa ei anneta ei kuolemassa eikä iankaikkisuudessa, Herra rangaiskoon heitä jumalanpilkasta.

Lue lisää

noin verenhimoinen. :-)

Aritta kirjoitti:

noin verenhimoinen. :-)

Maailman pahuus ei tule Jumalasta vaan ihmisistä, jotka saatana on vietellyt synteihin, ilkeyteen ja irstauteen. Vain usko Jeesukseen Kristukseen voi pelastaa ihmisen saatanan vallasta. Pahuuden voimat halauavat, että mahdollisimman moni meistä hylkä Jumalan. Valinta on meidän. Jumala ei ole vastuussa meille. Me olemme vastuussa Jumalalle, koska Jumala on luonut meidät kaikki. Kunnioita Herraa! Pelkää Jumalaa! Muuten ikuinen kadotus odottaa!

Rankaisija kirjoitti:

Maailman pahuus ei tule Jumalasta vaan ihmisistä, jotka saatana on vietellyt synteihin, ilkeyteen ja irstauteen. Vain usko Jeesukseen Kristukseen voi pelastaa ihmisen saatanan vallasta. Pahuuden voimat halauavat, että mahdollisimman moni meistä hylkä Jumalan. Valinta on meidän. Jumala ei ole vastuussa meille. Me olemme vastuussa Jumalalle, koska Jumala on luonut meidät kaikki. Kunnioita Herraa! Pelkää Jumalaa! Muuten ikuinen kadotus odottaa!

Lue lisää

Moi rankaisija, sä oot ihana!

http://yle.fi/pikkukakkonen/25/esittely/nalle_luppakorva.htm

Rankaisija kirjoitti:

Maailman pahuus ei tule Jumalasta vaan ihmisistä, jotka saatana on vietellyt synteihin, ilkeyteen ja irstauteen. Vain usko Jeesukseen Kristukseen voi pelastaa ihmisen saatanan vallasta. Pahuuden voimat halauavat, että mahdollisimman moni meistä hylkä Jumalan. Valinta on meidän. Jumala ei ole vastuussa meille. Me olemme vastuussa Jumalalle, koska Jumala on luonut meidät kaikki. Kunnioita Herraa! Pelkää Jumalaa! Muuten ikuinen kadotus odottaa!

Lue lisää

Raamatun Jumala on verenhimoinen.

"Armoa ei anneta ei kuolemassa eikä iankaikkisuudessa, Herra rangaiskoon heitä jumalanpilkasta."
Minusta tuo kohta ei ollut kovinkaan ystävällinen.

oletko vitun tyhmä ?

Aritta kirjoitti:

Raamatun Jumala on verenhimoinen.

"Armoa ei anneta ei kuolemassa eikä iankaikkisuudessa, Herra rangaiskoon heitä jumalanpilkasta."
Minusta tuo kohta ei ollut kovinkaan ystävällinen.

Lue lisää

Miksi pitäisi olla ystävällinen, Paavalikin ojensi. Ihmisethän ne opettavat kauheaa helvetti-teoriaa, ja se saa monet luopumaan uskosta. Raamatussa on kerrottu totuus, Jumala on oikeudenmukainen, vertaus päiväpalkkalaisista merkinnee, ihmiset eivät armahtaisi vielä taivaan porteillakaan vihamiestään. "En tee sinulle vääryyttä, etkö sopinut denarista"
"Minä tahdon tälle viimeisellekin antaa saman kuin sinulle"

----- kirjoitti:

Miksi pitäisi olla ystävällinen, Paavalikin ojensi. Ihmisethän ne opettavat kauheaa helvetti-teoriaa, ja se saa monet luopumaan uskosta. Raamatussa on kerrottu totuus, Jumala on oikeudenmukainen, vertaus päiväpalkkalaisista merkinnee, ihmiset eivät armahtaisi vielä taivaan porteillakaan vihamiestään. "En tee sinulle vääryyttä, etkö sopinut denarista"
"Minä tahdon tälle viimeisellekin antaa saman kuin sinulle"

Lue lisää

Mitä kylvät sitä niität.

Oliko Paavali kenties joku jonka opetuksia pitäisi seurata? Ei minusta.

Aritta kirjoitti:

Mitä kylvät sitä niität.

Oliko Paavali kenties joku jonka opetuksia pitäisi seurata? Ei minusta.

Teoria ikuisesta helvetistä tarkoittaa sitä, ettei usko Jumalan hyvyyteen ja oikeudentajuun.
Raamattu on luettava kokonaan, siitä voi päätellä, käsityksemme on rajallinen, aikakäsityskin.
Ikuinen ja iankaikkinen tarkoittaa aikaa, ihmisen käsitystä ajasta.
Jumala tahtoo lopulta armahtaa kaikki, oikeauskoinen iloitsee siitä.
Mikä edesvastuu olisikaan, jos ihmiseltä kysyttäisiin, kenet päästäisit taivaaseen. Helvetttiin joutuminen sekin ihmisen syytä, jos hän määräisi. Olen vapaa hyväksymään Jumalan tahdon, joka on hyvä.

--- kirjoitti:

Teoria ikuisesta helvetistä tarkoittaa sitä, ettei usko Jumalan hyvyyteen ja oikeudentajuun.
Raamattu on luettava kokonaan, siitä voi päätellä, käsityksemme on rajallinen, aikakäsityskin.
Ikuinen ja iankaikkinen tarkoittaa aikaa, ihmisen käsitystä ajasta.
Jumala tahtoo lopulta armahtaa kaikki, oikeauskoinen iloitsee siitä.
Mikä edesvastuu olisikaan, jos ihmiseltä kysyttäisiin, kenet päästäisit taivaaseen. Helvetttiin joutuminen sekin ihmisen syytä, jos hän määräisi. Olen vapaa hyväksymään Jumalan tahdon, joka on hyvä.

Lue lisää

Jumala ei ole persoona joka tahtoo mitään. Persoonilla on ego ja sitä ei ole Jumalalla. Hän on Intelligenssinen voima, energia jota kaikki ovat. Ei ole mitään muuta olemassakaan. Miksi Jumala tuomitsisi itsensä helvettiin?

Jos hyväksyt Jumalan tahdon on se sama kuin että hyväksyt oman tahtosi.

Rankaisija kirjoitti:

Maailman pahuus ei tule Jumalasta vaan ihmisistä, jotka saatana on vietellyt synteihin, ilkeyteen ja irstauteen. Vain usko Jeesukseen Kristukseen voi pelastaa ihmisen saatanan vallasta. Pahuuden voimat halauavat, että mahdollisimman moni meistä hylkä Jumalan. Valinta on meidän. Jumala ei ole vastuussa meille. Me olemme vastuussa Jumalalle, koska Jumala on luonut meidät kaikki. Kunnioita Herraa! Pelkää Jumalaa! Muuten ikuinen kadotus odottaa!

Lue lisää

jep!

"Kun ihminen kuolee, niin hän kuolee."
Tietenkin, mutta kuolema on ainoastaan kehon kuolema eli sen palaaminen kierrätykseen eli maan energiohin.
Ihminen ei ole vain kehonsa; keho on ainoastaan väliaikainen ja kertakäyttöinen 'kulkuneuvo tai 'käyttöväline' yhden fyysisen elämän ajaksi. Ihminen on keho/mieli-sielu(tietoisuus)-henki-kokonaisuus. Kuolemassa vain tuo ensimmäinen osa 'kuolee' ja sielu-henki-kokonaisuus jatkaa ns. henkimaailmassa (joka on hyvin laaja ja monimutkainen käsite tässä selittelemään)

"...jumalanne tietää kaikkien kuolinajat?"
Vaikkei uskoisi Jumaluuteen, niin silti siitä ei voi olla erossa, sillä kaikki ovat SITÄ millä ELÄMÄN tasolla tahansa. Juuri siksi voidaan sanoa, että Jumala tietää jokaisen ajatuksenkin.

"...tämän olisi kuulunut kuolla myöhemmin..."
Jokaisella on jo syntyessä 'elämänkello' viritetty määrättyyn pisteeseen kunkin sielun tarkoituksia vastaavaksi (se on 'kirjattu' geenistöömme), mutta jokainen voi sitä muuttaa VAPAAN TAHTONSA mukaisesti, jopa jatkaa sitä tietynlaisella 'uudelleen ohjelmoinnilla'.
Jos nyt ihminen päättää elämänsä syystä tai toisesta ennen aikaansa eikä sielulle ehkä jotain tärkeää opetusta tullut hankittua vaan tavallaan 'jäi luokalleen', niin sielutasolla tämä sama läksy kyllä halutaan opetella uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Siis lyhyesti se (sielu) syntyy uudelleen samantapaisiin olosuhteisiin ja samanlaisiin ongelmiin, jotka ehkä olivat syynä itsemurhaan.

"...jos jumalanne tietää, että tämä heppu tappaa itsensä, niin itsehän se jumalanne on niin päättänyt..."
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, että Jumala tietää jokaisen ajatuksemme, niin silti se ei tarkoita, että kukaan ihmisen ULKOPUOLELLA oleva jumala tietäisi ennekolta ihmisen päätöksen. Jos niin kuitenkin olisi, ei olisi mitään vapaata tahtoa!
Ja kun kuitenkin KAIKKI MITÄ ON, mekin niin uskovat kuin ateisit, ja aivan kaikki on sitä samaa YHDEN OLEMUSTA (lukemattomissa eri muodoissa, maailmoissa ja dimensioissa), jota Jumalaksi kutsutaan, olemusta, niin silloinhan Jumala rajoittaisi ITSEÄÄN ja OMAA VAPAATA TAHTOAAN!

Tiedän, että näitä tähän heittämäni lyhyitä kommentteja eivät monikaan sulata, mutta vastaan kyllä jos joku haluaa tarkennusta.

Brina kirjoitti:

"Kun ihminen kuolee, niin hän kuolee."
Tietenkin, mutta kuolema on ainoastaan kehon kuolema eli sen palaaminen kierrätykseen eli maan energiohin.
Ihminen ei ole vain kehonsa; keho on ainoastaan väliaikainen ja kertakäyttöinen 'kulkuneuvo tai 'käyttöväline' yhden fyysisen elämän ajaksi. Ihminen on keho/mieli-sielu(tietoisuus)-henki-kokonaisuus. Kuolemassa vain tuo ensimmäinen osa 'kuolee' ja sielu-henki-kokonaisuus jatkaa ns. henkimaailmassa (joka on hyvin laaja ja monimutkainen käsite tässä selittelemään)

"...jumalanne tietää kaikkien kuolinajat?"
Vaikkei uskoisi Jumaluuteen, niin silti siitä ei voi olla erossa, sillä kaikki ovat SITÄ millä ELÄMÄN tasolla tahansa. Juuri siksi voidaan sanoa, että Jumala tietää jokaisen ajatuksenkin.

"...tämän olisi kuulunut kuolla myöhemmin..."
Jokaisella on jo syntyessä 'elämänkello' viritetty määrättyyn pisteeseen kunkin sielun tarkoituksia vastaavaksi (se on 'kirjattu' geenistöömme), mutta jokainen voi sitä muuttaa VAPAAN TAHTONSA mukaisesti, jopa jatkaa sitä tietynlaisella 'uudelleen ohjelmoinnilla'.
Jos nyt ihminen päättää elämänsä syystä tai toisesta ennen aikaansa eikä sielulle ehkä jotain tärkeää opetusta tullut hankittua vaan tavallaan 'jäi luokalleen', niin sielutasolla tämä sama läksy kyllä halutaan opetella uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Siis lyhyesti se (sielu) syntyy uudelleen samantapaisiin olosuhteisiin ja samanlaisiin ongelmiin, jotka ehkä olivat syynä itsemurhaan.

"...jos jumalanne tietää, että tämä heppu tappaa itsensä, niin itsehän se jumalanne on niin päättänyt..."
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, että Jumala tietää jokaisen ajatuksemme, niin silti se ei tarkoita, että kukaan ihmisen ULKOPUOLELLA oleva jumala tietäisi ennekolta ihmisen päätöksen. Jos niin kuitenkin olisi, ei olisi mitään vapaata tahtoa!
Ja kun kuitenkin KAIKKI MITÄ ON, mekin niin uskovat kuin ateisit, ja aivan kaikki on sitä samaa YHDEN OLEMUSTA (lukemattomissa eri muodoissa, maailmoissa ja dimensioissa), jota Jumalaksi kutsutaan, olemusta, niin silloinhan Jumala rajoittaisi ITSEÄÄN ja OMAA VAPAATA TAHTOAAN!

Tiedän, että näitä tähän heittämäni lyhyitä kommentteja eivät monikaan sulata, mutta vastaan kyllä jos joku haluaa tarkennusta.

Lue lisää

'kokemus', joka on sille sielulle ajankohtainen. Sattumia ei ole olemassa, on meidän kuvitelmiamme 'hyvästä ja huonosta tuurista', näin tämä ei mene.
Kaikki henkisen tietoisuuden kohottaminen perustuu kokemuksiin, joiden kautta käydään läpi kaikki mahdollinen mitä kuvitella saattaa ja sellaisetkin puolet joita emme pysty nyt käsittelemään.

Myötäeläjä kirjoitti:

'kokemus', joka on sille sielulle ajankohtainen. Sattumia ei ole olemassa, on meidän kuvitelmiamme 'hyvästä ja huonosta tuurista', näin tämä ei mene.
Kaikki henkisen tietoisuuden kohottaminen perustuu kokemuksiin, joiden kautta käydään läpi kaikki mahdollinen mitä kuvitella saattaa ja sellaisetkin puolet joita emme pysty nyt käsittelemään.

Lue lisää

Se saattaa olla sielun hakema 'kokemus' , mutta se voi olla myös 'tavaksi tullut' vaikean sielunläksyn kiertämisyritys. Vain sielu itse tietää sen ja myös arvioi (tuomitsee) onnistumisensa tai epäonnistumisensa sen suhteen. Muuten olen täysin samaa mieltä kanssasi. :)

Elämä ihmisen kehossa on mielestäni valtavan hieno mekanismi edetä tietoisuuden kohottamisessa ("valaistumisessa")...vaikkei se kylläkään ole niitä kaikkein helpompia.

Kun vaan kaikki tajuaisivat sen, että mitä tahansa elämässä kohtaa, se on joka tapauksessa arvokasta itselle. Itsemurha ja tietenkin kaikki väkivalta ja ns. pahan teko kuitenkin vaikuttaa myös niin monen muun elämään joskus hyvinkin raskaasti, joten myös vastuu tekonsa aiheuttamista seurauksista tekijä joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään tiliä (ne tilinteon hetket kuoleman jälkeen ovat meille kaikille kaikkein vaikeimpia ja varsinkin silloin kun olemme aiheuttaneet teoillamme kärsimystä toisille!)

Brina kirjoitti:

Se saattaa olla sielun hakema 'kokemus' , mutta se voi olla myös 'tavaksi tullut' vaikean sielunläksyn kiertämisyritys. Vain sielu itse tietää sen ja myös arvioi (tuomitsee) onnistumisensa tai epäonnistumisensa sen suhteen. Muuten olen täysin samaa mieltä kanssasi. :)

Elämä ihmisen kehossa on mielestäni valtavan hieno mekanismi edetä tietoisuuden kohottamisessa ("valaistumisessa")...vaikkei se kylläkään ole niitä kaikkein helpompia.

Kun vaan kaikki tajuaisivat sen, että mitä tahansa elämässä kohtaa, se on joka tapauksessa arvokasta itselle. Itsemurha ja tietenkin kaikki väkivalta ja ns. pahan teko kuitenkin vaikuttaa myös niin monen muun elämään joskus hyvinkin raskaasti, joten myös vastuu tekonsa aiheuttamista seurauksista tekijä joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään tiliä (ne tilinteon hetket kuoleman jälkeen ovat meille kaikille kaikkein vaikeimpia ja varsinkin silloin kun olemme aiheuttaneet teoillamme kärsimystä toisille!)

Lue lisää

Minulla on mielikuva että edellisimmässä elämässäni saatoin olla ehkä 30 - 40 v ajan vakavasti masentunut menetettyäni karmealla tavalla minulle rakkaimman mahdollisen ihmisen. Hänet poltettiin roviolla elävältä. Tämän jälkeen minua ei pahemmin jaksanut elämässäni enää mikään kiinnostaa. Saattaa olla että minulla oli mahdollisuus auttaa muita ihmisiä kun elämäni loppupuolella siirryin parantajan hommiin (rutto varmaan raivosi etc.) mutta koska sydämeni ei ollut siinä mukana, minulle oli yhdentekevää paranivatko ihmiset vai eivät. Tuon surkean elämän sitten mahdollisesti päätin itsemurhaan.

Nykyisessä elämässäni masennus vaan jatkuu. Olin kuulema jo 2-vuotiaana ollut yhden päivän mystisen alakuloinen ja mikään ei saanut minua ilahtumaan. Mitään järkevää syytä moiseen ei ollut ja sitten se tunnetila oli vain hävinnyt itsestään, kunnes murrosiässä masennuin jälleen ja sillä tiellä ollaan enempi tai vähempi pysyvästi.

En vieläkään tiedä mitä tehdä masennukselle, ja tavanomaiset "ota itseäsi niskasta kiinni" tai syö hyvin ja mitä näitä onkaan kuulostavat suorastaan lapsellisilta, joten älkää nyt kukaan lukija vain alkako jauhaa sellaisia! Mutta olen opetellut elämään jatkuvan masennuksen kanssa. Ehkä ainoa mitä voin todella oikeasti tehdä on olla tappamatta itseni toiseen kertaan!

Koska jotkut fyysiset sairauteni eivät tunnu lääkkeistä tokenevan tai lääkityksistä tulee uusia sairauksia, ilmeisesti karmanani on olla saamatta lääkkeistä apua koska viime elämässäni en oikeasti halunnut parantaa ketään ilmeisesti vihatessani koko ihmiskuntaa siitä hyvästä mitä rakkaimmalleni oli tehty.

Näin jokainen tunnekin voi vaikuttaa seuraavassa elämässä, joten armotonta mentaalista raatamistahan se on yrittää saada itsensä sellaiseen kondikseen että kaikki sama vanha shaisse ei vaan jatku elämästä toiseen. Mutta joku pointti siinä täytyy olla että sielut viitsivät tällaista oravanpyörää pyörittää. Ehkä se on niistä mielenkiintoinen ja haasteellinen projekti.

Qadesha kirjoitti:

Minulla on mielikuva että edellisimmässä elämässäni saatoin olla ehkä 30 - 40 v ajan vakavasti masentunut menetettyäni karmealla tavalla minulle rakkaimman mahdollisen ihmisen. Hänet poltettiin roviolla elävältä. Tämän jälkeen minua ei pahemmin jaksanut elämässäni enää mikään kiinnostaa. Saattaa olla että minulla oli mahdollisuus auttaa muita ihmisiä kun elämäni loppupuolella siirryin parantajan hommiin (rutto varmaan raivosi etc.) mutta koska sydämeni ei ollut siinä mukana, minulle oli yhdentekevää paranivatko ihmiset vai eivät. Tuon surkean elämän sitten mahdollisesti päätin itsemurhaan.

Nykyisessä elämässäni masennus vaan jatkuu. Olin kuulema jo 2-vuotiaana ollut yhden päivän mystisen alakuloinen ja mikään ei saanut minua ilahtumaan. Mitään järkevää syytä moiseen ei ollut ja sitten se tunnetila oli vain hävinnyt itsestään, kunnes murrosiässä masennuin jälleen ja sillä tiellä ollaan enempi tai vähempi pysyvästi.

En vieläkään tiedä mitä tehdä masennukselle, ja tavanomaiset "ota itseäsi niskasta kiinni" tai syö hyvin ja mitä näitä onkaan kuulostavat suorastaan lapsellisilta, joten älkää nyt kukaan lukija vain alkako jauhaa sellaisia! Mutta olen opetellut elämään jatkuvan masennuksen kanssa. Ehkä ainoa mitä voin todella oikeasti tehdä on olla tappamatta itseni toiseen kertaan!

Koska jotkut fyysiset sairauteni eivät tunnu lääkkeistä tokenevan tai lääkityksistä tulee uusia sairauksia, ilmeisesti karmanani on olla saamatta lääkkeistä apua koska viime elämässäni en oikeasti halunnut parantaa ketään ilmeisesti vihatessani koko ihmiskuntaa siitä hyvästä mitä rakkaimmalleni oli tehty.

Näin jokainen tunnekin voi vaikuttaa seuraavassa elämässä, joten armotonta mentaalista raatamistahan se on yrittää saada itsensä sellaiseen kondikseen että kaikki sama vanha shaisse ei vaan jatku elämästä toiseen. Mutta joku pointti siinä täytyy olla että sielut viitsivät tällaista oravanpyörää pyörittää. Ehkä se on niistä mielenkiintoinen ja haasteellinen projekti.

Lue lisää

Sen tiedon mukaan mikä minulla on tällä hetkellä, masennus on 'samalla 'janalla' kuin itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on = ITSENSÄ RAKASTAMINEN, mutta se vaan sijaitsee sen toisen ääripään puolella (max. itsensä ja kaiken muunkin vihaaminen). Tuo tuntemasi viha tuleekin esille ja tiedostat sen hyvin elämässäsi.

Parantuminen alkaa, kun pystyt antamaan anteeksi kaikille, myös itsellesi; kun ymmärrät syvällisesti sen, että mitä tahansa olemme kohdanneet tämän tai edellisten elämien aikana, on aina ja joka tapauksessa ollut tarkoituksenmukaista ja sielulle tärkeää. Toivottavasti näistä sanoistani virtaa vain se myötätunto ja rakkaus, joihin haluan kietoa sinut, Quadesha!

Brina kirjoitti:

Se saattaa olla sielun hakema 'kokemus' , mutta se voi olla myös 'tavaksi tullut' vaikean sielunläksyn kiertämisyritys. Vain sielu itse tietää sen ja myös arvioi (tuomitsee) onnistumisensa tai epäonnistumisensa sen suhteen. Muuten olen täysin samaa mieltä kanssasi. :)

Elämä ihmisen kehossa on mielestäni valtavan hieno mekanismi edetä tietoisuuden kohottamisessa ("valaistumisessa")...vaikkei se kylläkään ole niitä kaikkein helpompia.

Kun vaan kaikki tajuaisivat sen, että mitä tahansa elämässä kohtaa, se on joka tapauksessa arvokasta itselle. Itsemurha ja tietenkin kaikki väkivalta ja ns. pahan teko kuitenkin vaikuttaa myös niin monen muun elämään joskus hyvinkin raskaasti, joten myös vastuu tekonsa aiheuttamista seurauksista tekijä joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään tiliä (ne tilinteon hetket kuoleman jälkeen ovat meille kaikille kaikkein vaikeimpia ja varsinkin silloin kun olemme aiheuttaneet teoillamme kärsimystä toisille!)

Lue lisää

liittyvät toisiinsa, eli jos esim. omaiset kärsivät lapsensa aiheuttamista mielipahoista, kertoo se jostain aiemmista 'sovittamista vaativista' tapahtumaketjuista. Eli nämä nyt sivuroolissa kärsijät ovat tämän kokemuksen tarpeessa, mikä onkin usein hyvin rankka sellainen.
Karma on käsite, jonka avulla me pystymme jopa käsittämään kokemuksien tarpeen, syyn ja seurauksien laki on sarja erilaisia kokemuksia.

Ns. sielu on mielestäni jumaluutta ja on suoraan yhteydessä 'linkkinä' Jumalaan. Näin ymmärtäen kaikki elämän kokemukset siirtyvät suoraan Jumalalle. (luonnollista?)

Brina kirjoitti:

Sen tiedon mukaan mikä minulla on tällä hetkellä, masennus on 'samalla 'janalla' kuin itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on = ITSENSÄ RAKASTAMINEN, mutta se vaan sijaitsee sen toisen ääripään puolella (max. itsensä ja kaiken muunkin vihaaminen). Tuo tuntemasi viha tuleekin esille ja tiedostat sen hyvin elämässäsi.

Parantuminen alkaa, kun pystyt antamaan anteeksi kaikille, myös itsellesi; kun ymmärrät syvällisesti sen, että mitä tahansa olemme kohdanneet tämän tai edellisten elämien aikana, on aina ja joka tapauksessa ollut tarkoituksenmukaista ja sielulle tärkeää. Toivottavasti näistä sanoistani virtaa vain se myötätunto ja rakkaus, joihin haluan kietoa sinut, Quadesha!

Lue lisää

Tiedostan että rakastaminen tuskin tullee minulta vielä pitkään aikaan sujumaan. Olen mietiskellyt että rakkaimpani tavallaan kuuluukin olla mahdollisimman loitolla ja kaukana minusta (emme siis tässä elämässäni kohtaa) jotta keskittyisin välillä muihin ihmisiin/olentoihin. En usko parisieluihin ainakaan sillä tavalla että kuuluu ikuisesti olla jonkun yhden ja saman sielun kanssa kimpassa, vaan sikäli mikäli kaikki on YHTÄ, kuuluisi rakastaa yhtäläisesti kaikkia olentoja. Sitä ehkä tarkoittaa "rakkaus ei etsi omaansa".

Ehkä joskus annan anteeksi. Älyllisesti ajatellen sen ei pitäisi olla niin vaikeaa koska tiedostanhan pahoja tekoja joita itsekin olen muille tehnyt, mutta tunnepuoli ja järkipuoli on kovin vaikea sovittaa toisiinsa.

Näin juuri taannoin unta tilanteesta joka on saattanut tapahtua rakkaani ja itseni välillä jo useita inkarnatioita sitten. Uni oli hyvin symbolinen, mutta saatoin siitä päätellä että rakkaani/opettajani halusi auttaa minua kehittymään lähes eläimelliseltä tasolta eteenpäin, mutta se että hän ei tässä erityisesti ollut nimenomaan minua varten vaan hänellä oli muitakin rakkaita/oppilaita aiheutti minussa mustasukkaisuutta ja pettymystä joka ehkä on saattanut useiden elämien päästä johtaa siihen että minun on vaan raskaimman kautta opittava elämään siten että minä en ole yksinomaan hänessä kiinni eikä hän minussa. Tässä systeemissä ja yhteydessä on koko luomakunta, emme vain me kaksi sielua.

Brina kirjoitti:

"Kun ihminen kuolee, niin hän kuolee."
Tietenkin, mutta kuolema on ainoastaan kehon kuolema eli sen palaaminen kierrätykseen eli maan energiohin.
Ihminen ei ole vain kehonsa; keho on ainoastaan väliaikainen ja kertakäyttöinen 'kulkuneuvo tai 'käyttöväline' yhden fyysisen elämän ajaksi. Ihminen on keho/mieli-sielu(tietoisuus)-henki-kokonaisuus. Kuolemassa vain tuo ensimmäinen osa 'kuolee' ja sielu-henki-kokonaisuus jatkaa ns. henkimaailmassa (joka on hyvin laaja ja monimutkainen käsite tässä selittelemään)

"...jumalanne tietää kaikkien kuolinajat?"
Vaikkei uskoisi Jumaluuteen, niin silti siitä ei voi olla erossa, sillä kaikki ovat SITÄ millä ELÄMÄN tasolla tahansa. Juuri siksi voidaan sanoa, että Jumala tietää jokaisen ajatuksenkin.

"...tämän olisi kuulunut kuolla myöhemmin..."
Jokaisella on jo syntyessä 'elämänkello' viritetty määrättyyn pisteeseen kunkin sielun tarkoituksia vastaavaksi (se on 'kirjattu' geenistöömme), mutta jokainen voi sitä muuttaa VAPAAN TAHTONSA mukaisesti, jopa jatkaa sitä tietynlaisella 'uudelleen ohjelmoinnilla'.
Jos nyt ihminen päättää elämänsä syystä tai toisesta ennen aikaansa eikä sielulle ehkä jotain tärkeää opetusta tullut hankittua vaan tavallaan 'jäi luokalleen', niin sielutasolla tämä sama läksy kyllä halutaan opetella uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Siis lyhyesti se (sielu) syntyy uudelleen samantapaisiin olosuhteisiin ja samanlaisiin ongelmiin, jotka ehkä olivat syynä itsemurhaan.

"...jos jumalanne tietää, että tämä heppu tappaa itsensä, niin itsehän se jumalanne on niin päättänyt..."
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, että Jumala tietää jokaisen ajatuksemme, niin silti se ei tarkoita, että kukaan ihmisen ULKOPUOLELLA oleva jumala tietäisi ennekolta ihmisen päätöksen. Jos niin kuitenkin olisi, ei olisi mitään vapaata tahtoa!
Ja kun kuitenkin KAIKKI MITÄ ON, mekin niin uskovat kuin ateisit, ja aivan kaikki on sitä samaa YHDEN OLEMUSTA (lukemattomissa eri muodoissa, maailmoissa ja dimensioissa), jota Jumalaksi kutsutaan, olemusta, niin silloinhan Jumala rajoittaisi ITSEÄÄN ja OMAA VAPAATA TAHTOAAN!

Tiedän, että näitä tähän heittämäni lyhyitä kommentteja eivät monikaan sulata, mutta vastaan kyllä jos joku haluaa tarkennusta.

Lue lisää

tutkimus on antanut aihetta edes epäillä, että ihmisen henget ja sielut jatkaisivat etenemistään kuoleman jälkeen, saati sitten, että ihmisellä olisi jokin sellainen, kuin sielu?

Largo LaGrande kirjoitti:

tutkimus on antanut aihetta edes epäillä, että ihmisen henget ja sielut jatkaisivat etenemistään kuoleman jälkeen, saati sitten, että ihmisellä olisi jokin sellainen, kuin sielu?

Lue lisää

Tässäpä pari esimerkkiä neurofysiologian tutkijoista: John Eccles, Karl H. Pribram, Rupert Sheldrake , Carl Gustav Jung ja vaikkapa täältä ( http://www.vitadopovita.it/ricercatori.html ) löytyy lisää tiedemiehiä ja tutkijoita, joiden mukaan on "edes aihetta epäillä" sielun eli aivoista riippumattoman TIETOISUUDEN olemassaolosta.
Lisäksi uusimmat kvanttifysiikan tutkimukset antavat aihetta hyvinkin vahvasti olettaa ns. informaatiokentän olevan se toinen osapuoli kaikessa eli ei olIsikaan olemassa mitään ilman INFORMAATIOTA.

Largo LaGrande kirjoitti:

tutkimus on antanut aihetta edes epäillä, että ihmisen henget ja sielut jatkaisivat etenemistään kuoleman jälkeen, saati sitten, että ihmisellä olisi jokin sellainen, kuin sielu?

Lue lisää

puoli on pidetty aina visusti piilossa.
Onhan kysymyksessä kirkkojen valta'asema, tästä olisikin asiaa ja paljon.

Toisaalta on etenkin juuri anesteesiapuolen ja kirurgisen osaamisen puolella paljon tietämystä, tapauksista 'kuoleman rajamailta'.
On ymmärrettävää, ettei pätevä kirurgi uskalla julkisesti sanoa kokemiaan asioita, onhan siinä ura 'katkolla'.
Tällä alueella on hyvin paljon 'liian selvää' näyttöä, joka tuotuna esille totuutena olisi vanhoille 'kulisseille' aivan liikaa.

Eli, meillä on painettua tekstiä asiasta, mutta niille ei ns. virallinen taho uskalla ja eikä tahdo antaa vahvistusta.

Brina kirjoitti:

Tässäpä pari esimerkkiä neurofysiologian tutkijoista: John Eccles, Karl H. Pribram, Rupert Sheldrake , Carl Gustav Jung ja vaikkapa täältä ( http://www.vitadopovita.it/ricercatori.html ) löytyy lisää tiedemiehiä ja tutkijoita, joiden mukaan on "edes aihetta epäillä" sielun eli aivoista riippumattoman TIETOISUUDEN olemassaolosta.
Lisäksi uusimmat kvanttifysiikan tutkimukset antavat aihetta hyvinkin vahvasti olettaa ns. informaatiokentän olevan se toinen osapuoli kaikessa eli ei olIsikaan olemassa mitään ilman INFORMAATIOTA.

Lue lisää

suurta läpimurtoa ei ole tullut noiden tutkimusten osalta, joten minkäänlaisia todisteita ei sielun olemassaolosta ole. Epäilyksiähän voi olla itse kullakin, mutta sehän ei todista mitään. Ei se riitä, jos joku sanoo, että nyt vähän tuntuu siltä, että se on tuo hovimestari, joka murhasi. Pitää olla vakuuttavaa näyttöä. Ja niin kauan kuin sellaista ei ole, ei ole mitään syytä uskoa mihinkään vuosisatoja vanhoihin myytteihin.

Largo LaGrande kirjoitti:

suurta läpimurtoa ei ole tullut noiden tutkimusten osalta, joten minkäänlaisia todisteita ei sielun olemassaolosta ole. Epäilyksiähän voi olla itse kullakin, mutta sehän ei todista mitään. Ei se riitä, jos joku sanoo, että nyt vähän tuntuu siltä, että se on tuo hovimestari, joka murhasi. Pitää olla vakuuttavaa näyttöä. Ja niin kauan kuin sellaista ei ole, ei ole mitään syytä uskoa mihinkään vuosisatoja vanhoihin myytteihin.

Lue lisää

Todisteet olemattomuudesta ovat sitten mitkä? Kukaan ei ole palannut tuonpuoleisesta kertomaan elävänsä? Jaa-a, se on vähän niin ja näin, koska kuitenkin ihmiset ovat unessa tavanneet kuolleita rakkaitaan. Jos sielu kertakaikkiaan operoi sellaisella tasolla jota fyysinen silmä ei voi havainnoida eikä fyysinen korva kuulla, niin sitä voi istua vaikka kuolemaansa asti odottamassa että edesmenneet ottavat yhteyttä, eikä niin tapahdu - eikä se silti tarkoita ettäkö sieluja ei olisi.

Noin muuten kannattaa tarkistaa vähän sitä aikajanaa: usko sielun olemassaoloon tahi siihen että on olemassa kuolemanjälkeistä elämää ei ole "vuosisatoja vanha myytti", vaan suorastaan tuhansia vuosia vanha, ellei jopa kymmeniä tuhansia vuosia vanha. Jopa Neanderthalin ihmisen tiedetään haudanneen kuolleensa ja haudoista on löydetty kukkien siitepölyä - mahdollisesti siis N-ihmiset sijoittivat hautaan kukkia.

Miksi suotta vaivautua hautaamaan ja käyttämään kukkaiskoristeita jos ei ole minkäänlaista kuolemanjälkeistä elämää ja täten sielua ei tarvitse kunnioittaa ja sen maallista majaa käsitellä jotenkin tietyllä tavalla? Sen kuin nakkaa raadon vaikka susien syötiksi, tai antaa mädäntyä niille sijoilleen (Neanderthalin ihminenhän ei voinut mitenkään tietää bakteereista, joten samahan se heille oli jos oli mätä raato porukan seassa).

Largo LaGrande kirjoitti:

suurta läpimurtoa ei ole tullut noiden tutkimusten osalta, joten minkäänlaisia todisteita ei sielun olemassaolosta ole. Epäilyksiähän voi olla itse kullakin, mutta sehän ei todista mitään. Ei se riitä, jos joku sanoo, että nyt vähän tuntuu siltä, että se on tuo hovimestari, joka murhasi. Pitää olla vakuuttavaa näyttöä. Ja niin kauan kuin sellaista ei ole, ei ole mitään syytä uskoa mihinkään vuosisatoja vanhoihin myytteihin.

Lue lisää

uskoa, ei yhtikäs mihinkään, me ollaan hyvin suvaitsevaista 'sakkia'.
Toisaalta se, uskooko vai onko uskomatta ei muuta mitään. Ei kenellääkään ole sellaisia todisteita esittää, joka muuttaisi sellaisen, joka on PÄÄTTÄNYT olla uskomatta.

Myötäeläjä kirjoitti:

uskoa, ei yhtikäs mihinkään, me ollaan hyvin suvaitsevaista 'sakkia'.
Toisaalta se, uskooko vai onko uskomatta ei muuta mitään. Ei kenellääkään ole sellaisia todisteita esittää, joka muuttaisi sellaisen, joka on PÄÄTTÄNYT olla uskomatta.

Lue lisää

ettei omasta otsastasi roiku käyrä ja rupinen, mutta niin kovin näkymätön kyrpä. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos olet itse päättänyt olla uskomatta moiseen, koska minä tiedän, että siinä roikkuu sellainen.

Qadesha kirjoitti:

Todisteet olemattomuudesta ovat sitten mitkä? Kukaan ei ole palannut tuonpuoleisesta kertomaan elävänsä? Jaa-a, se on vähän niin ja näin, koska kuitenkin ihmiset ovat unessa tavanneet kuolleita rakkaitaan. Jos sielu kertakaikkiaan operoi sellaisella tasolla jota fyysinen silmä ei voi havainnoida eikä fyysinen korva kuulla, niin sitä voi istua vaikka kuolemaansa asti odottamassa että edesmenneet ottavat yhteyttä, eikä niin tapahdu - eikä se silti tarkoita ettäkö sieluja ei olisi.

Noin muuten kannattaa tarkistaa vähän sitä aikajanaa: usko sielun olemassaoloon tahi siihen että on olemassa kuolemanjälkeistä elämää ei ole "vuosisatoja vanha myytti", vaan suorastaan tuhansia vuosia vanha, ellei jopa kymmeniä tuhansia vuosia vanha. Jopa Neanderthalin ihmisen tiedetään haudanneen kuolleensa ja haudoista on löydetty kukkien siitepölyä - mahdollisesti siis N-ihmiset sijoittivat hautaan kukkia.

Miksi suotta vaivautua hautaamaan ja käyttämään kukkaiskoristeita jos ei ole minkäänlaista kuolemanjälkeistä elämää ja täten sielua ei tarvitse kunnioittaa ja sen maallista majaa käsitellä jotenkin tietyllä tavalla? Sen kuin nakkaa raadon vaikka susien syötiksi, tai antaa mädäntyä niille sijoilleen (Neanderthalin ihminenhän ei voinut mitenkään tietää bakteereista, joten samahan se heille oli jos oli mätä raato porukan seassa).

Lue lisää

että jos ei ole minkäänlaisia todisteita sielun olemassaolosta, niin ei ole mitään syytä ruveta uskomaankaan moiseen, vain siksi, että esim. jossain ikivanhassa kirjassa niin lukee. Tuohan on yhtä typerää, kuin jos nyt sanon, että jokaisen puun latvassa elää näkymätön häntä-örvelö, ja sinä rupeat tosissasi funtsimaan, että varmaan siellä sitten sellainen on, kun niin sanotaan, eikä niitä ole olemattomaksi todistettu. Ja sitten keksitään, että niiden vuoksi pitää iskeä kädet ristiin ja ruveta mumisemaan.

No sehän onkin vielä vakuuttavampaa, että jotkut puoliapinat ovat hiffanneet, että onkin sellainen juttu, kuin sielu. Funtsippas vähän, kuinka hassuja uskomuksia oli olemassa "vasta" muutama sata vuotta sitten, saati sitten, että siitä mennään vielä taaksepäin sinne "tuhansiin vuosiin sitten".

Mitä sillä on merkitystä sielun olemassaolon suhteen, jos joku on heitetty multiin? Kivikautiset kalliomaalauksetkin sitten vissiin todistavat jumalten olemassaolosta. En minäkään usko mihinkään kuolemanjälkeisiin elämiin, sieluihin, tai mihinlie taivasten valtakuntiin, mutta silti mieluusti heitätän läheiseni monttuun, tai tuhkautan, kun ei ole kiva jättää raatoja lojumaan. Kukkia isketään arkun päälle tavan vuoksi. Onhan gorillojenkin kanssa pystytty keskustelemaan viittomakielellä kuolemasta, ja on todistettu, kuinka simpanssin poikanen kuoli suruun emonsa kuoltua. Joten voisikos vetää sellaisen johtopäätöksen, että myöskin neanderthalin porukka tunsi rakkautta läheisiään kohtaan, sekä tiesi, että kun joku läheinen on kuollut niin se oli sitten lopullisesti poissa, ja että ne kukat olisi voinut olla ihan vaan nättejä juttuja samalla tavalla, kuin ne ovat nättejä nykyaikaistenkin hautojen päällä?

Niin, ja hei muuten, minä olen unessani hässinyt parinkin Hollywoodin mimmin kanssa, joten minkäs johtopäätöksen siitä voisi vetää?

Largo LaGrande kirjoitti:

että jos ei ole minkäänlaisia todisteita sielun olemassaolosta, niin ei ole mitään syytä ruveta uskomaankaan moiseen, vain siksi, että esim. jossain ikivanhassa kirjassa niin lukee. Tuohan on yhtä typerää, kuin jos nyt sanon, että jokaisen puun latvassa elää näkymätön häntä-örvelö, ja sinä rupeat tosissasi funtsimaan, että varmaan siellä sitten sellainen on, kun niin sanotaan, eikä niitä ole olemattomaksi todistettu. Ja sitten keksitään, että niiden vuoksi pitää iskeä kädet ristiin ja ruveta mumisemaan.

No sehän onkin vielä vakuuttavampaa, että jotkut puoliapinat ovat hiffanneet, että onkin sellainen juttu, kuin sielu. Funtsippas vähän, kuinka hassuja uskomuksia oli olemassa "vasta" muutama sata vuotta sitten, saati sitten, että siitä mennään vielä taaksepäin sinne "tuhansiin vuosiin sitten".

Mitä sillä on merkitystä sielun olemassaolon suhteen, jos joku on heitetty multiin? Kivikautiset kalliomaalauksetkin sitten vissiin todistavat jumalten olemassaolosta. En minäkään usko mihinkään kuolemanjälkeisiin elämiin, sieluihin, tai mihinlie taivasten valtakuntiin, mutta silti mieluusti heitätän läheiseni monttuun, tai tuhkautan, kun ei ole kiva jättää raatoja lojumaan. Kukkia isketään arkun päälle tavan vuoksi. Onhan gorillojenkin kanssa pystytty keskustelemaan viittomakielellä kuolemasta, ja on todistettu, kuinka simpanssin poikanen kuoli suruun emonsa kuoltua. Joten voisikos vetää sellaisen johtopäätöksen, että myöskin neanderthalin porukka tunsi rakkautta läheisiään kohtaan, sekä tiesi, että kun joku läheinen on kuollut niin se oli sitten lopullisesti poissa, ja että ne kukat olisi voinut olla ihan vaan nättejä juttuja samalla tavalla, kuin ne ovat nättejä nykyaikaistenkin hautojen päällä?

Niin, ja hei muuten, minä olen unessani hässinyt parinkin Hollywoodin mimmin kanssa, joten minkäs johtopäätöksen siitä voisi vetää?

Lue lisää

Tietenkään uskosta sieluun ei voi päätellä että sielu ON olemassa, mutta halusin tähdentää että usko on pikkaisen vanhempi kuin "satoja vuosia".

Rakkaus ei pakota hautaamaan ketään. Hautaustavat vaihtelevat, tälläkin hetkellä elää heimoja jotka antavat ensin läheisensä raadon mädäntyä ja ottavat sitten pääkallon päänaluseksi. Tiibetiläiset tekevät kuolleiden luista huiluja - ilmeisesti juuri sen vuoksi että he haluavat osoittaa ettei kuolleella ruumiilla ole mitään merkitystä kun sen on henki jättänyt.

Uskoisinpa että useimmat erilaiset hautaustavat tai hautaamatta jättämiset perustuvat aina sille käsitykselle että kuolema ei ole loppu. Jos ruumista käsitellään kunnioittavasti, oletetaan että sielu vahtii siinä lähistöllä hautajaisia ja tämän vuoksi kukaan ei uskalla puhua pahaa vainajasta, ettei sielu tule takaisin ja kosta. Jos ruumista käsitellään "rumasti", oletetaan ettei sillä ole enää mitään väliä koska sielu on sen jättänyt.

Tietekään kenenkään ei ole mikään pakko uskoa mihinkään sieluun, itsestäni on vain mielenkiintoista että ihmisillä enimmäkseen on niin pakkomielteinen tarve siihen uskoa. Voisiko siinä taustalla olla aavistus tai tieto siitä että tietoisuus todellakin jatkuu kuoleman jälkeen?

Itse en päätä uskoa sieluun minkään kuppaisen kirjan vuoksi. Kirjauskovaisuus on asia joka riivaa koko maailmaa ja sen minä(kin) olisin valmis ottamaan pois! Eikä uskoni kuoleman jälkeiseen olemassaoloon ole satavarma, mutta en vain ole oppinut olemaan erityisen vakuuttunut niistä lausunnoista jotka mukamas epäävät sellaisen. Ne perustuvat aina siihen että sielua ei voi nähdä, mutta minkä pirun takia kaikki aina pitäisi voida nähdä? En näe ilmaakaan jota kokoajan keuhkoihini kiskon...

Qadesha kirjoitti:

Tietenkään uskosta sieluun ei voi päätellä että sielu ON olemassa, mutta halusin tähdentää että usko on pikkaisen vanhempi kuin "satoja vuosia".

Rakkaus ei pakota hautaamaan ketään. Hautaustavat vaihtelevat, tälläkin hetkellä elää heimoja jotka antavat ensin läheisensä raadon mädäntyä ja ottavat sitten pääkallon päänaluseksi. Tiibetiläiset tekevät kuolleiden luista huiluja - ilmeisesti juuri sen vuoksi että he haluavat osoittaa ettei kuolleella ruumiilla ole mitään merkitystä kun sen on henki jättänyt.

Uskoisinpa että useimmat erilaiset hautaustavat tai hautaamatta jättämiset perustuvat aina sille käsitykselle että kuolema ei ole loppu. Jos ruumista käsitellään kunnioittavasti, oletetaan että sielu vahtii siinä lähistöllä hautajaisia ja tämän vuoksi kukaan ei uskalla puhua pahaa vainajasta, ettei sielu tule takaisin ja kosta. Jos ruumista käsitellään "rumasti", oletetaan ettei sillä ole enää mitään väliä koska sielu on sen jättänyt.

Tietekään kenenkään ei ole mikään pakko uskoa mihinkään sieluun, itsestäni on vain mielenkiintoista että ihmisillä enimmäkseen on niin pakkomielteinen tarve siihen uskoa. Voisiko siinä taustalla olla aavistus tai tieto siitä että tietoisuus todellakin jatkuu kuoleman jälkeen?

Itse en päätä uskoa sieluun minkään kuppaisen kirjan vuoksi. Kirjauskovaisuus on asia joka riivaa koko maailmaa ja sen minä(kin) olisin valmis ottamaan pois! Eikä uskoni kuoleman jälkeiseen olemassaoloon ole satavarma, mutta en vain ole oppinut olemaan erityisen vakuuttunut niistä lausunnoista jotka mukamas epäävät sellaisen. Ne perustuvat aina siihen että sielua ei voi nähdä, mutta minkä pirun takia kaikki aina pitäisi voida nähdä? En näe ilmaakaan jota kokoajan keuhkoihini kiskon...

Lue lisää

"Eikä uskoni kuoleman jälkeiseen olemassaoloon ole satavarma, mutta en vain ole oppinut olemaan erityisen vakuuttunut niistä lausunnoista jotka mukamas epäävät sellaisen."

Sinua siis vakuuttaa enemmän se, että joku pelkästään sanoo elämän jatkuvan kuoleman jälkeen? Uskoisitko myös, jos sanoisin osaavani lentää, vaikken sitä havainnollistaisi? Vai olisiko järkevämpää olla uskomatta, kunnes voidaan sanoa todeksi, että osaan lentää?

"En näe ilmaakaan jota kokoajan keuhkoihini kiskon..."

Mutta tunnet sen, koska ilman happea et voisi tuntea mitään, kun et eläisi. Ja happimolekyylit ovat tieteellisesti todistettuja.

Hautaamisesta. Jos sinulle joku hyvin rakas ihminen kuolee, vaikkapa perheenjäsen, niin voisitko kuvitella antavasi hänen ruumiin esim. nekrofiilien käyttöön? Tai haluaisitko tietää, että kannibaali jossain jyrsii tätä kyseistä henkilöä? Eihän se henkilö enää elä, joten tuollainen ei voisi haitata enää häntä. Vai olisiko mieluisampaa hävittää ruumis meidän kulttuurimme perinteisin keinoin, ja ikäänkuin kunnioittaa siten vainajan muistoa? Itselleni on aivan sama, mitä kropallani tehdään, kun en enää elä, mutta minusta ei olisi kivaa, jos joku nekropedo käyttäisi jonkun pikkusukulaiseni kroppaa, jos tämä olisi kuollut. Onhan tämä sama kroppa kumminkin se, jonka kanssa olen keskustellut ja jonka tunnen sinä tiettynä ihmisenä. Hautajaiset ovatkin eläviä, ei kuolleita varten. Hienoilla hautajaismenoilla pyritään antamaan itselle parempi olo. Tullaan moikkaamaan vielä viimeisen kerran, vaikka moikattava ei olekaan läsnä. Pyydellään haudalla anteeksi viime aikaisia riitoja ym. Yritetään jollain tapaa näyttää itselle, että oli se kunnon ihminen, jota arvostin. Yritetään haudalla poistaa sitä pahaa oloa, ettei tullut koskaan hänen elinaikanaan näytettyä sitä hänelle, vähän niinkuin viimeinen tilaisuus, vaikka se onkin jo mennyt. Isketään kukkia haudalle ja luetaan runo, ettei vain tulisi paha olo siitä, ettei tehnyt niin. Hautajaiset ovat eläville tarkoitettu rituaali (itse monttuunpanoa lukuunottamatta), vähän niinkuin häätkin, jossa kaiken täytyy onnistua, tai kyseiset pippalot menevät jostain syystä pilalle, vaikka se itse toimitus saataisiinkin suoritettua.

Largo LaGrande kirjoitti:

"Eikä uskoni kuoleman jälkeiseen olemassaoloon ole satavarma, mutta en vain ole oppinut olemaan erityisen vakuuttunut niistä lausunnoista jotka mukamas epäävät sellaisen."

Sinua siis vakuuttaa enemmän se, että joku pelkästään sanoo elämän jatkuvan kuoleman jälkeen? Uskoisitko myös, jos sanoisin osaavani lentää, vaikken sitä havainnollistaisi? Vai olisiko järkevämpää olla uskomatta, kunnes voidaan sanoa todeksi, että osaan lentää?

"En näe ilmaakaan jota kokoajan keuhkoihini kiskon..."

Mutta tunnet sen, koska ilman happea et voisi tuntea mitään, kun et eläisi. Ja happimolekyylit ovat tieteellisesti todistettuja.

Hautaamisesta. Jos sinulle joku hyvin rakas ihminen kuolee, vaikkapa perheenjäsen, niin voisitko kuvitella antavasi hänen ruumiin esim. nekrofiilien käyttöön? Tai haluaisitko tietää, että kannibaali jossain jyrsii tätä kyseistä henkilöä? Eihän se henkilö enää elä, joten tuollainen ei voisi haitata enää häntä. Vai olisiko mieluisampaa hävittää ruumis meidän kulttuurimme perinteisin keinoin, ja ikäänkuin kunnioittaa siten vainajan muistoa? Itselleni on aivan sama, mitä kropallani tehdään, kun en enää elä, mutta minusta ei olisi kivaa, jos joku nekropedo käyttäisi jonkun pikkusukulaiseni kroppaa, jos tämä olisi kuollut. Onhan tämä sama kroppa kumminkin se, jonka kanssa olen keskustellut ja jonka tunnen sinä tiettynä ihmisenä. Hautajaiset ovatkin eläviä, ei kuolleita varten. Hienoilla hautajaismenoilla pyritään antamaan itselle parempi olo. Tullaan moikkaamaan vielä viimeisen kerran, vaikka moikattava ei olekaan läsnä. Pyydellään haudalla anteeksi viime aikaisia riitoja ym. Yritetään jollain tapaa näyttää itselle, että oli se kunnon ihminen, jota arvostin. Yritetään haudalla poistaa sitä pahaa oloa, ettei tullut koskaan hänen elinaikanaan näytettyä sitä hänelle, vähän niinkuin viimeinen tilaisuus, vaikka se onkin jo mennyt. Isketään kukkia haudalle ja luetaan runo, ettei vain tulisi paha olo siitä, ettei tehnyt niin. Hautajaiset ovat eläville tarkoitettu rituaali (itse monttuunpanoa lukuunottamatta), vähän niinkuin häätkin, jossa kaiken täytyy onnistua, tai kyseiset pippalot menevät jostain syystä pilalle, vaikka se itse toimitus saataisiinkin suoritettua.

Lue lisää

Aika teennäistähän se hautajaistouhu on, itse en esim. erikoisemmin ymmärrä minkä takia pitää pitää oikein peijaiset eli syöttää kaikki tutut ja tuntemattomat vain koska sukulainen on kuollut. Joku aasialainen heimo jemmaa kuolleitaan vuosikausia niin kauan että saa kerättyä tarpeeksi rahaa teurastaakseen läjäpäin härkiä hautajaisväelle. En oikein pidä siitä että eläimiä pitää tappaa satamäärin niin että veri ja muta lilluvat sekaisin (ainakin tv-kuvan perusteella...) vain jonkun kuolleen ihmisen muistoksi ja sitä varten että saadaan elvisteltyä kaikille että kas kun meillä on varaa pitää näitä kekkereitä. Vaikka tokihan ne elukat kuitenkin teurastetaan ruoaksi, oli hautajaiset tai ei.

Eipä tuo uskoni sielun säilymiseen pahemmin nykyään enää siitä riipu mitä muut sanovat ja kirjat väittävät. Pääasiassa uskon reinkarnaatioon sen vuoksi että minulla, kuten myös muutamalla tuntemallani ihmisellä, on mielikuvia menneistä elämistäni ja pidän reinkarnaation idean loogisena. Jos on reinkarnaatio, pitää olla jokin tietty olento tai olemus joka näitä useampia elämiä elää. Sielu on kulahtanut sana, mutta useimmat ymmärtävät sen edes jotenkin.

Tietenkin voit sanoa että kaikilla on kaikenlaisia harhoja ja kyllähän sitä voi kuvitella muistavansa olemattomia. Eli en tiedä onko tässä pahemmin keskustelun aihetta, loppujen lopuksi.

Qadesha kirjoitti:

Aika teennäistähän se hautajaistouhu on, itse en esim. erikoisemmin ymmärrä minkä takia pitää pitää oikein peijaiset eli syöttää kaikki tutut ja tuntemattomat vain koska sukulainen on kuollut. Joku aasialainen heimo jemmaa kuolleitaan vuosikausia niin kauan että saa kerättyä tarpeeksi rahaa teurastaakseen läjäpäin härkiä hautajaisväelle. En oikein pidä siitä että eläimiä pitää tappaa satamäärin niin että veri ja muta lilluvat sekaisin (ainakin tv-kuvan perusteella...) vain jonkun kuolleen ihmisen muistoksi ja sitä varten että saadaan elvisteltyä kaikille että kas kun meillä on varaa pitää näitä kekkereitä. Vaikka tokihan ne elukat kuitenkin teurastetaan ruoaksi, oli hautajaiset tai ei.

Eipä tuo uskoni sielun säilymiseen pahemmin nykyään enää siitä riipu mitä muut sanovat ja kirjat väittävät. Pääasiassa uskon reinkarnaatioon sen vuoksi että minulla, kuten myös muutamalla tuntemallani ihmisellä, on mielikuvia menneistä elämistäni ja pidän reinkarnaation idean loogisena. Jos on reinkarnaatio, pitää olla jokin tietty olento tai olemus joka näitä useampia elämiä elää. Sielu on kulahtanut sana, mutta useimmat ymmärtävät sen edes jotenkin.

Tietenkin voit sanoa että kaikilla on kaikenlaisia harhoja ja kyllähän sitä voi kuvitella muistavansa olemattomia. Eli en tiedä onko tässä pahemmin keskustelun aihetta, loppujen lopuksi.

Lue lisää

Vainaja on vihdoinkin päässyt vaivoistaan kotiin. Tottakai sitä pitää juhlia. :-)

Aritta kirjoitti:

Vainaja on vihdoinkin päässyt vaivoistaan kotiin. Tottakai sitä pitää juhlia. :-)

Meidät on opetettu suremaan, tai ainakin näyttämään surevilta.
Ymmärrän hyvin sen, kun lähiomainen poistuu ja aiheuttaa tänne jääville kaipuun.
Sehän on luonnollinen seuraus, luopumisen tuska, kokemus yksin jäämisestä ym.

Jos täysin tajuaisimme kuolemattomuuden käsitteen, olisi meillä helpompaa, poi'siirtyvälle asiaintila selvinneekin suhteellisen nopeasti. (Tämän asian kokonaan kieltävät voivat tosin 'nukkua' satojakin vuosia maallista aikaa, tokihan aika sillä tasolla menettää merkityksensä).

Aritta kirjoitti:

Vainaja on vihdoinkin päässyt vaivoistaan kotiin. Tottakai sitä pitää juhlia. :-)

Siinä mielessä kyllä tiätty juu. JOS hän on päässyt vaivoistaan. Omiin mielleyhtymiini perustaen näkisin että toisinaan huono tunnetila voi kantautua tuonpuoleiseenkin ja vaikka jopa sieltä takaisinkin!

Mutta eihän tietenkään omaisten ja läheisten kannata sitä tunnetaakkaa vielä entuudestaan lisätä rääkymällä murhettaan.

Aritta kirjoitti:

Vainaja on vihdoinkin päässyt vaivoistaan kotiin. Tottakai sitä pitää juhlia. :-)

tappoivat vanhuksensa jotka eivät enää pystyneet kulkemaan matkassa.
Vanhus syötettiin hyvin ja pidettiin juhlat johon titenkin tuleva vainajakin ilolla osallistui.

ad astra kirjoitti:

tappoivat vanhuksensa jotka eivät enää pystyneet kulkemaan matkassa.
Vanhus syötettiin hyvin ja pidettiin juhlat johon titenkin tuleva vainajakin ilolla osallistui.

sama juttu. :-) En tiedä iloitsivatko vanhukset siitä kuitenkaan. Nykyään varmaan monet kärsivät vanhukset toivoisivat samaa kohtaloa. Vanhustenhoito kun ei ole kovin hääppöistä joka paikassa.

"Kun ihminen kuolee, niin hän kuolee. Ei kuoleman jälkeen enää vaellella."

Näinhän se Raamattukin sanoo, esimerkiksi näissä kohdissa:

Saarnaajan 9:5,6

"Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään, eikä heitä enää palkita, sillä heitä ei enää muisteta. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja kiihkeytensä ovat jo kadonneet, eikä heillä ole enää mitään osaa siinä, mitä tehdään auringon alla."

Saarnaaja 9:10
"Mitä tahansa voitkin tehdä, tee se kaikin voimin, sillä ei ole työtä, suunnittelua, tietoa eikä viisautta haudassa, jonne olet menossa."

Kuolleet ihmiset siis ovat tiedottomia.

Kristinuskonnot toiselta vuosisadalta eteenpäin vain omaksuivat ideoita kreikkalaisesta filosofiasta ja muista sen aikaisista uskonnoista. Tästä syystä sitten tuli kristinuskoon oppi sielun kuolemattomuudesta ja (sen takia, tai kanssa) oppi että Jumala kiduttaa "pahantekijöitä" (kuten sellaisia jotka eivät hyväksy kirkon oppia "totuudesta") ikuisesti jossain helvetissä.

Helvetintulioppi oli kai tavallaan pakollinen, kun lisättiin idea sielun kuolemattomuudesta, siinä kun muuten ihmiset saattaisivat ajatella että synnillä ei ole seurauksia?

Kuitenkin Roomalaisten 6:23 sanoo että "Synnin palkka on kuolema". Ja koska kuolleet ovat, no kuolleita, siinä se seurauskin on.

syntiä. Tulee bomerangina takaisin. Jää vaan luokalle ja joutuu käymään uudestaan sen jotta saa sen kokemuksen/tiedon/taidon suoritettua mikä oli oppisuunitelmassa.

tee tuomittavaa kirjoitti:

syntiä. Tulee bomerangina takaisin. Jää vaan luokalle ja joutuu käymään uudestaan sen jotta saa sen kokemuksen/tiedon/taidon suoritettua mikä oli oppisuunitelmassa.

Edellisen tilan vaikuttaessa nykyiseen tilaan ollaan "noidankehässä".
Sillä jos lähtö-tila on sellainen, ettei todellakaan ymmärretä[kokemus tieto] tulevien valintojen täyttä merkitystä, ollaan kyllä syyntakeettomia heti ensimmäisestä valinnasta johtuvaan koko karmalliseen ketjuun. Jos taas valinnan vaikutukset ymmärretään[tieto kokemus], ei mistään opista voi olla kyse, vaan tahallisesta teosta ja siten kokemus-pohjaisesta mm. kärsimyksen suunnitelmallisuudesta.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Edellisen tilan vaikuttaessa nykyiseen tilaan ollaan "noidankehässä".
Sillä jos lähtö-tila on sellainen, ettei todellakaan ymmärretä[kokemus tieto] tulevien valintojen täyttä merkitystä, ollaan kyllä syyntakeettomia heti ensimmäisestä valinnasta johtuvaan koko karmalliseen ketjuun. Jos taas valinnan vaikutukset ymmärretään[tieto kokemus], ei mistään opista voi olla kyse, vaan tahallisesta teosta ja siten kokemus-pohjaisesta mm. kärsimyksen suunnitelmallisuudesta.

Lue lisää

Kun ihminen surmaa itsensä, niiden vaikeuksien takia jota hänen elämässään oli, niin hän huomaa,että vaikeudet eivät päättyneetkään, ruumis on kuollut, mutta itse jonka hän aikoi surmata ei kuollutkaan, vaan jatkaa edelleen olemassa oloaan.
Kuoleman jälkeen itsen surmaaminen , ja vaikeuksista pääseminen ei enään onnistukkaan, vaan on inkarnoituttava uudelleen, sillä vain tämän maaelämän aikana, me voimme hävittää itsemme, koska se on täällä syntynytkin.
Itsensä hävittäminen jo eläessä on psykologinen kuolema, ja tuo kuolema on jokapäiväistä kuolemista kaikelle eiliselle, silloin kaikki tuskat, ahdistukset ja pelot päättyvät ikuisiksi ajoiksi, ja yhteys, kaiken lähteeseen on suora, eikä sitä tarvitse kierrättää uskontojen, ja niiden luomien jumalien kautta

arjuuna kirjoitti:

Kun ihminen surmaa itsensä, niiden vaikeuksien takia jota hänen elämässään oli, niin hän huomaa,että vaikeudet eivät päättyneetkään, ruumis on kuollut, mutta itse jonka hän aikoi surmata ei kuollutkaan, vaan jatkaa edelleen olemassa oloaan.
Kuoleman jälkeen itsen surmaaminen , ja vaikeuksista pääseminen ei enään onnistukkaan, vaan on inkarnoituttava uudelleen, sillä vain tämän maaelämän aikana, me voimme hävittää itsemme, koska se on täällä syntynytkin.
Itsensä hävittäminen jo eläessä on psykologinen kuolema, ja tuo kuolema on jokapäiväistä kuolemista kaikelle eiliselle, silloin kaikki tuskat, ahdistukset ja pelot päättyvät ikuisiksi ajoiksi, ja yhteys, kaiken lähteeseen on suora, eikä sitä tarvitse kierrättää uskontojen, ja niiden luomien jumalien kautta

Lue lisää

/Kun ihminen surmaa itsensä, niiden vaikeuksien takia jota hänen elämässään oli, niin hän huomaa,että vaikeudet eivät päättyneetkään, ruumis on kuollut, mutta itse jonka hän aikoi surmata ei kuollutkaan, vaan jatkaa edelleen olemassa oloaan.//

- Vaikeudet joita kohtaamme ovat lähinnä vaikeuksia toisten ihmisten taholta. Ihmisten toisilleen asettamien vaatimusten takana on kuitenkin kaiken pohjalla 'negatiivisen-idean-olla-n ä i n' vaikutus, joka ei anna ulos pääsyn mahdollisuutta ja rauhaa hetkeksikään. Toisin sanoen riippumatta siitä kuinka hyvin asiat yksittäisellä ihmisellä voivat olla, niin 'negatiivisen-i d e a n-olla-n ä i n' vaikutuksessa on aina kyse todellisesta karmallisuudesta.

Jos ihminen päätyy elämäpelon kasvaessa elämähalua suuremmaksi itsensä tappamiseen, hän hävittää vain "seurauksen" ei "syytä". Reagoiva "anturi"/"kuori " joka ei ole alku-laaduttanut itseään ei voi olla vastuullinen mistään, siis teoista tai saavutuksistakaan, koska taustalla on joku muu idea kuin oma.
Sen sijaan 'negatiivisen-idean-olla-n ä i n' toteutuman kanssa peli jatkuu?
"Massa-tietoisuus"[subjekti/objekti-tila] johon kokemukset kaikesta puuhailusta 'negatiivisen-i d e a n-olla-n ä i n':stä ovat tallentuneet--> on se joka on v a s t u u s s a. Kun ihminen "anturina" on osansa tehnyt, se saakin hävitä tehtävänsä tehneenä. Yksittäiset kokemukset voivat olla antamanssa dataa "Massa-tietoisuudelle" siinä kehittymisessä, tai ehkä paluussa johonkin 'perusta-vaa-laa-tua olevampaan -ideaan olla', tai ehkä merkitykseltään 'olla-kokonaan-olematta' ideaan?