Sanotaan, että keskeytettyä yhdyntää ei voi käyttää ehkäisynä. Kertokaan te miehet, että onko totta se, että ennen laukeamista teiltä saattaa valua siemennestettä? Touhutipoista mä tiedän, mutta tosiaan valuuko siemennestettä ennen laukeamista, eli ennen kun te tiedätte? Entä, miten tuleeko niitä paljon puhuttuja kiimatippoja eli touhutippoja? Runkkaamisessahan tämän saattaa huomata?
siittiöt
????
321492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
noin on. Pie niä määriä pirskahtelee ennen räjähdystä.
Pari sekuntia ennen laukeamista voi tulla jo siemennestettä, jos laukeamista pidetään sellaisena että keho jännittyy ja sitten roiskahtaa. Tämä siksi että ejakulaatio ja orgasmi ovat kaksi aivan eri asiaa. Mies voi saada ejakulaation saamatta varsinaisesti orgasmia ja siksi spermaa voi tulla hieman aiemmin kuin yleensä.
Muutoin keskeytetty yhdyntä on melko turvallinen jos sen yhdynnän todellakin keskeyttää kokonaan ennen orgasmia, eikä tee sillä tavalla että naidaan kunnes orgasmin tunne tulee ja sitten vedetään äkkiä pois. Sitäkin temppua kutsutaan keskeytetyksi yhdynnäksi, mutta se on se tilanne missä siittiöitä voi hyvin suurella todennäköisyydellä joutua naisen sisään. Joten yhdyntä tulee keskeyttää ennen kuin mies alkaa tuntea orgasminhetken lähestyvän eikä sitä saa ahnehtia vaan loppuosa hoidetaan joko runkkaamalla tai suuseksillä.
Touhutipoissa ei ole siittiöitä joten niistä ei ole vaaraa, sen sijaan siemennesteessä on siittiöitä.
Jos touhutipoissa olisi siittiöitä, niin keskeytetty yhdyntä tarkoittaisi väistämättä myös ihan aitoa yhdyntää ja silloin lapsia olisi jokaisella teinillä jotka tuota harrastaa.
ilman siemensyöksyä. selittäkää kunnolla ejakulaation ja kaikkien erot.
"Sanotaan, että keskeytettyä yhdyntää ei voi käyttää ehkäisynä."
Niin, lääkärin mukaan siittiöitä on jo touhutipoissa:
http://www.tohtori.fi/?page=1750363&id=6846798
"Keskeytetty yhdyntä on erittäin epävarma keino yrittää ehkäistä raskaus. Jo ensimmäisissä siittimen päähän tulevissa ns. liukastustipoissa voi olla miljoonia siittiöitä, jolloin ne pääsevät emättimeen jo heti ensimmäisellä työnnöllä. Näin ollen pelkkä siemensyöksyn estäminen emättimeen ei riitä ehkäisyksi, koska "vahinko" voi olla jo tapahtunut"
"Kertokaan te miehet, että onko totta se, että ennen laukeamista teiltä saattaa valua siemennestettä?"
Joiltain tulee, minulta ei taas tule ikinä ns. touhutippoja seksissä eikä masturboidessa. Joskus voi olla, että pystyn pidättämään jo alkanutta siemensyöksyä niin, että läpi pääsee vain pisara tai pari, mutta se on eri asia.
Missään ei ole olemassakaan sellaista tutkimusta jossa olisi todettu että siittiöitä on jo touhutipoissa. Kyse on ollut pelkästä uskomuksesta jonka uskottavuutta jo syntyvyystilastotkin ovat heikentäneet, mutta jota kukaan ei ole vaivautunut korjaamaan.
Lääkärin sana ei myöskään paina koska lääkäri ei ole tutkija. Lääkäri vain toistaa sitä mitä hänelle on opetettu.
Lue täältä tutkimuksesta joka on tehty.
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/453106?viikonvaihde-viihdetta-kolumnit
Siis varsinaisen orgasmin yhteydessä tulee varsinainen lasti. Mutta siinä limassa kun tulee pisaroina miehen siittimestä.....niin siinäkin on jo siittiöitä vaikka onkin kirkasta......siis tosi vaarallista leikkä....
Kiimatipassa ei ole siittiöitä. Siittiöitä ei ole missään muussa nesteessä kuin siemennesteessä ja siemenneste tulee vasta ejakulaation yhteydessä.
Jos asia olisi noin, niinkuin nyt väität, niin keskeytetty yhdyntä mitä teinit harrastavat, tarkoittaisi sitä että teiniäitejä olisi ihan yhtä paljon kuin äitejä jotka ovat jo kolmenkympin paikkeilla.
Sekä tilastot, että myös kiimatipoista tehty tutkimus puhuu sinua vastaan, katsos kun sinulla ei ole minkäänlaista tutkimusta tai tilastoakaan tuon väitteesi tueksi.
tuotti lapsen?
No eihän niitä lapsia tule joka kerta, vaikka laskis koko lastin sisään...
siten että miehesi laukesi ja veti vasta sen jälkeen pois kun ensimmäinen siemensyöksy oli lirahtanut sisääsi.
Sinähän puhut tässä itsestäsi, etkä jostain kaverinkumminkaimasta joka on sinun pomosi hyvänpäivän tuttu.
Ei tule ei, mutta ei niitä lapsia tule myöskään kiimatipasta, vaan siihen vaaditaan siemennestettä jossa on siittiöitä.
Sori nyt vaan kaverit, mutta tutkimukset puhuvat teidän mielipiteitänne vastaan, sillä niitähän nämä teidän puheet ovat, pelkkiä mielipiteitä. Katsos kun missään tutkimuksessa ei ole koskaan nähty sellaista ihmettä että kiimatipoissa olisi siittiöitä, sen sijaan tutkimuksessa on havaittu että niitä ei ole kiimatipassa.
Voitte tietenkin yrittää kumota väitteeni, mutta sitten teidän on parasta tuoda kylmää faktaa pöytään, eikä pelkkiä mielipiteitä ja mutu-uskomuksia kuinka joku pappi sanoi että seksi on niin syntistä touhua.
Keskeyteytty yhdyntä
Keskeytetty yhdyntä ei käy ehkäisymenetelmästä, sillä jo kiihottumisvaiheessa siittiön päähän tulevissa liukastustipoissa on miljoonia siittiösoluja. Siittiöt voivat uida emättimen suultakin sisään emättimeen ja kohtuun ja hedelmöittää siellä odottavan munasolun.
Tällainen teksti löytyy mm. : http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.php
No niin, oiuoi. Tuossa yllä näyttäs olevan faktaa. Vai väitätkö, että toi sivusto on valetta ja hallituksen salajuoni? ;) Ihan kuten sekin, että jenkit eivät oikeasti käyneet Kuussa.
Tuo ei ole tutkimus.
Tuokaa tutkimus jossa on todettu touhutipassa, tai kiimatipassa, olleen siittiöitä. Minä tiedän että te ette sellaista tutkimusta löydä yhtikäs mistään. Tuo mitä tuollakin sivulla on todettu on pelkkä luulotelma jota ei ole vielä tuohon mennessä tutkittu lainkaan!
Sen sijaan tässä teille asiaa, sekä tutkimus jossa on todettu vähän muuta kuin mitä te luulette
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/453106?viikonvaihde-viihdetta-kolumnit
"Siittiöitä vai ei?
Likipitäen kaikissa seksuaalisuutta käsittelevissä kirjossa (paitsi omassani) väitetään, että jo touhutipassa saattaa olla siittiöitä ja touhutipasta voi tulla raskaaksi. Kukaan ei tiedä, mistä moinen väite on alkujaan peräsin ja kuka sen on ensimmäisenä tuonut julki. On hyvin luultavaa, että kyseessä on vanha väittämä ajoilta, jolloin ehkäisy on ollut vielä lapsenkengissä. Varmaa on, että sen on lausunut syvällä rintaäänellä joku merkittävä henkilö, jolloin asia on hyväksytty totena ilman vastaväitteitä. Väittämä on sitten siirtynyt yleisenä totuutena sukupolvelta toiselle."
Lukekaa koko artikkeli. Sen jälkeen haastan teidät etsimään tutkimuksen siitä jossa on todettu siittiöitä olevan kiimatipassa.
ja tunnen milloin syöksyy, toisin kun epäilysi
No, joka tapauksessa tuo esittämäsi tutkimus ei ole pätevä, koska siinä on ollut vain 12 koehenkilöä. Siihen en ota kantaa, löytyykö toista todistavia "oikeita" tutkimuksia ;)
Tutkimus jossa ei ole löydetty siittiöitä touhutipoista. Sen lisäksi lukuisat tilastot nuorison seksikäyttäytymisestä ja coitus interruptuksen yleisyydestä verrattuna raskauksien määrään
Vastaan
Uskomusta tukevien tutkimusten määrä, joka on tasan nolla.
Vähän veikkaan että tuo tutkimus on huomattavasti pätevämpi kuin pelkkä uskomus jota ei ole koskaan tutkimuksin todettu ja jota vastaan on olemassa kaiken lisäksi paljon näyttöä.
Sillä ei ole mitään tekoa tämän asian kanssa vaikka nuoria opastetaan siitä ettei yhdyntä ilman kortsua kannata koska vahingon riski lisääntyy. Mutta sen sijaan se on väärin että uskomuksia siitä että kiimatippa muka sisältäisi siittiöitä levitetään muka tutkittuina totuuksina, vaikka mikään tutkimus ei asiaa tue eikä missään tutkimuksissa ole koskaan todettu sellaista ihmettä.
Katsos kun orgasmi, eli lihasten supistuminen, on ihan eri asia kuin ejakulaatio eli siemennesteen vuotaminen.
Siemennestettä tulee sen verran vähän ja se on liukastettu että sitä ei tunne jos siitin on naisen sisällä ja jos sitä lirahtaa hieman ennenkuin varsinainen orgasmisupistus tulee ja lihakset kramppaavat.
Älä yritä väittää vastaan että olisit muka keskeyttänyt yhdynnän jo minuuttia aikaisemmin ennenkuin ensimmäinen orgasmitunne olisi tullut ja sitten runkannut itsellesi orgasmin hänen edessään ja hän olisi siitä tullut raskaaksi, koska sellaista ei voi tapahtua muutoin kuin siinä vaiheessa kun olet ollut pitkän aikaa yhdynnässä ja olet useita kertoja ajanut itsesi orgasmin lähelle niin että olet joutunut pysähtymään juuri ennen laukeamista ja sen jälkeen olet jatkanut. Vain siinä tilanteessa voi siemennestettä vuotaa hieman koska sen tunteen aikana lihakset supistuvat jo hieman kuten hyvin tiedät.
Jep, on totta, että mikäli ei ole TIETEELLISTÄ todistetta asiasta, se ei ole TIETEELLINEN fakta, mut silti 12:n ihmisen otanta ei voi myöskään todistaa käytännössä yhtään mitään. Tiedä sitten kumpi kanta on oikea...
Otanta on aika hiton iso kun aletaan katsomaan lukuja syntyvyydestä vuosittain eri maissa, sekä vertailemaan niitä nuorison seksikäyttäytymiseen ja tilastoihin niistä.
Jos touhutipassa olisi miljoonia siittiötä niinkuin tuossa yhdessä linkissä valehdeltiin vailla minkäänlaista todistetta aiheesta, niin nuorisolla olisi valtava määrä lapsia!
Nuoriso ei käytä kortsuja, vaan he käyttävät pois vetoa ja noissa sinun luulotelmissa, jo pelkkä sisääntyöntö ilman varsinaista ejakulaatiota tuo naisen sisään miljoonia siittiösoluja.
Vaikka nuorison seksikäyttäytyminen on selvästi lisääntynyt tilastojen mukaan, syntyvyys on kuitenkin koko ajan myöhästynyt, eli keskimääräiset synnyttäjät ovat vasta kolmenkympin tietämillä.
Asioiden suhteet täytyy ymmärtää ja niiden valossa tuo 12 ihmisen otanta on aika helevetin vakuuttava näyttö!
Päätin tehdä tutkimuksen. Kysyin kotikaupungissani 12:lta ihmiseltä heidän kantaansa kuolemantuomioon. Ihmiset valikoin siten, että edustettuna oli kaikenikäisiä, kolmea eri rotua ja molempia sukupuolia. Tutkimukseni tulos: kuolemantuomiota kannatti 8 ja vastusti 4 ihmistä. Eli: ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa kuolemantuomiota, koska 12:n ihmisen otantahan riittää päteviin yleistäviin tuloksiin.
Mutta, sinulla ei ole mitään tulostasi tukevia muita tilastoja ja tutkimuksia joten siitä syystä sinun tutkimuksesi ei ole pätevä, koska käytännössä hajonta on liian suurta että siitä voisi vetää tarkan tuloksen. 8 ja 4 ihmistä on liian lähellä vielä toisiaan.
12 miestä joista yhdelläkään ei näkynyt yhtikäs mitään on aika kova tulos kun kyse on miehen anatomiasta, eikä moraalisista kysymyksistä joihin vaikuttaa moni asia. Siinäkin mielessä tuo sinun heittosi on aika heikko esimerkki.
ja kortsuja käyttää 85% nuorista
Ja loput saavat lapsia kun teidän mukaan miljoonia siittiöitä pääsee jo ensimmäisellä työnnöllä touhutipan mukana naisen sisään kun kortsua ja pillereitä ei käytetä, niinkö?
Opetelkaa lukemaan tilastoja ja suhteuttamaan ne elävään elämään ja muihin tilastoihin.
Kirjoitat kyllä vakuuttavasti ja lienet ainakin jossain määrin perehtynyt tutkimuksen tekemiseenkin, koska osaat täällä hyvin perustella kantasi ja opponoida vastustajien väitteitä, mutta juuri siksi sinun pitäisikin pystyä myöntämään, että myöskään esittämäsi tutkimuksen 12:n ihmisen otanta ei voi missään tapauksessa tehdä siitä tilastollisesti pätevää.
Olen samaa mieltä. Otanta on liian pieni. Sinänsähän tuo hänen esittämänsä asia voi pitää paikkansakin, mikäli tosiaan on totta, että asiasta ei ole olemassa luotettavaa tutkimustietoa. Uskomusten varassa sitä on ennenkin eletty. Aatellaanpa vaikka, että 500-600 vuotta sitten tavallinen kansa oli vielä vahvasti siinä uskossa, että Aurinko kiertää Maata ja Maa on pannukakku....
Täähän onkin piristävä ketju :) Tässähän ihmiset ihan oikeasti keskustelevat, eivätkä vain vittuile, melkein tieteelliseltä väittelyltä vaikuttaa ;)
Onkos muuten tota sun tutkimusta toistettu missään? Sehän on myös edellytys pätevälle tutkimukselle.
"Nuoriso ei käytä kortsuja"
Mihin toi väite perustuu?
ensin muuta teelusikallinen spermaa ennen varsinaista siemensyöksyä. Se varsinainen lasti onkin sitten eri asia. Minuutti sellaista lyijykynän vahvuista.
Jos olisit keskeytetyssä yhdynnässä, niin osaisitko keskeyttää ajoissa? Eli tuntisitko jo sperman pian tulevan ennen tuon muutaman teelusikallisen tuloa.
totta se on..
Ainakin itseltä valuu jotakin kirkasta limaa kalusta ennen spermaa jossa kai on jo siittiöitä.
No..siemensyöksy muutenkin ainakin omalla kohdalla vaikea..tulee kerralla sitten.
voi sitä tullakin ennen.....
ja ei siitä voi varmaa olla ettei niitä ole jäänyt vanhasta orgasmista pinnalle