Todisteita

Uskova

Äsken Teemalla olleessa ohjelmassa tieteellisesti todistettiin että uskova ihminen ei kielillä puhuesaan tuota itse sitä puhetta. Aivokuvassa aivojen puhetta muodostava osa ei ollut aktiivinen.

34

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei aivojen puhetta muodostavan osan toimimattomuus glossolaliassa ole mikään merkki siitä että puheen lähde olisi henkilön ulkopuolinen vaikuttaja.

      Kyseinen aivojen osa ei myöskään aktivoidu hyräillessä tai äännähdysten aikana. Se että ihminen muodostaa ääntä suullaan ei tarkoita että puhekeskuksen pitäisi aina aktivoitua vaan esimerkiksi tämäkin kertomasi asia viittaa ainoastaan siihen että aivot pitäisivät glossolaliaa hyräilyyn verrattavana toimintana joka ei vaadi minkäänlaisita järjestelmällistä toimintaa puhekeskuksessa.

      Jos uskovaisen herkkyys vetää tuollaisesta asiasta johtopäätös että se olisi todiste jostain jumalaisesta lähteestä, en voi kuin ihmetellä heidän aivojensa toimintaa...

    • Verrattiinko ohjelmassa tapahtumaa esimerkiksi siihen mitä tapahtuu kun ihminen puhuu siansaksaa? Olisi mielenkiintoista tietää aktivoituuko puhetta muodostava osa kun puhutaan siansaksaa tai jotain muuta ei-kieltä.

    • eihyvääpäivää

      Kun ihminen ei tuota puhetta vaan sisällötöntä mölinää, aivoalue jota tarvitaan puheen tuottamiseen ei aktivoidu. Selvästi Jumalan aikaansaannos! Seuraavaksi varmaan saamme kuulla kuinka Jumalan olemassaolon todistaa että aivojen kirjoittamiseen tarvittavat alueet eivät aktivoidu, kun hakkaa sokkona näppäimistöä. Sklsiusdgbnsdubnia esrgnzsdlxibvn öoeirghjue rughagh! Jumala on!

      • se kuuluu uskoville

        Kielilläpuhuja puhuu yleensä ulkomaan kielellä, ja sen takia niihin seurakuntiin olisi hyvä laittaa tai itse mennä sellainen henkilö joka osaa puhua monia vieraita kieliä, koska niitä ne ovat. Ihminen ei tee sitä puhetta esiintymisen halusta, vaan se on osana hänen rukoustaan Jumalalle, kun hän on rukousyhteydessä. Tiedän että tässä ei minulla ole tarjota todisteita, enkä sellaista edes yritäkkään, koska en tule mukaan riitaan joka koskee tätä asiaa, koska tiedän että tämä on mystistä, mutta totta!

      • ole puhetta
        se kuuluu uskoville kirjoitti:

        "Kielilläpuhuja puhuu yleensä ulkomaan kielellä"

        Se puhe ei nimen omaan ole mitään kieltä. Asiaa on tutkittu ja siitä siansaksasta puuttu kielen tunnusmerkit.

        Toiseksi, se ei edes kuulosta ulkomaan kieleltä koska puhuja koostaa pöpinänsä vain äänteistä, jotka kuuluvat puhujan tuntemaan kieleen.

        Kolmanneksi, ne jotka kaikesta huolimatta ovat väittäneet osaavansa puhetta tulkita, ovat epäonnistuneet aivan täysin kun sama puhe on annettu kahden "tulkitsijan" tulkattavaksi.

        Neljänneksi, kyse ei ole mistään taivaallisesta lahjasta vaan helposti opeteltavissa olevasta asiasta. Sitäkin on tutkittu, pystymetsästä temmatuista koehenkilöistä merkittävä osa (olisiko ollut jotain 20-30 %) osasi ensi yrittämällä kun kuunteli minuutin malliksi ja pienellä harjoittelulla suurin osa oppi "taidon".

    • Usko von Harha

      Luepa joku Saviksen viesti ja mieti, onko niitä kirjoitettaessa synapsit paljoa syttyneet! Ei ne viestit silti jumalalta tule.
      Kuulutko siihen osaan uskovia, jotka luottavat tieteelliseen tutkimukseen. En nähnyt ohjelmaa mutta yleensä teemalta tulee hyviä ohjelmia, joten tieto on varmaankin luotettavaa ja kuulostaakin ihan loogiselta. Kielillä puhuttaessahan ei varsinaisesti puhuta mitään kieltä vaan siansaksaa. Vihjaatko otsikollasi johonkin yliluonnolliseen? Itse en näe tuossa mitään siihen viittaavaa.

      • siellä se on niillä

        Usko on yliluonnollisuutta, ja rukousyhteyskin on yliluonnollisuutta, ja kielilläpuhuminen on myös. Mutta: ei sellainen puhe ole tarkoitettu esiintymistä varten, vaan siellä seurakunnan sisällä seurakunnan rakentumista varten. Ei se ole tarkoitettu taikatempuksi, jota esitetään televisiossa ihmisten hauskuuttamiseksi, vaan se on uskossa olevalle ihmiselle tuleva Jumalan lahja. Jos taikatemppuja haluat, niin mene johonkin taikuriesitykseen, jos sellaisia on jossakin, tämä ei liity siihen.

    • Huhahhhei

      sopivasti mainita sen, että jokin toinen aivoalue aktivoitui koehenkilön alkaessa siansaksan höpöttämisen. Se, että puhealue ei aktivoitunut, mutta jokin muu alue aivoissa aktivoitui, todistaa ainoastaan sen, että se mölinä on mölinää, jonka tuottajana on henkilön aivot. Ja kuten hyvin tiedämme, aivoihin ei isoa vikaa tarvita, kun lopputulos alkaa kuulostaa mölinältä.

      • mitä hassua?

        Jos osa aivoista ei ole toiminnassa, ei silloin tuoteta puhetta.

      • ei puhetta
        mitä hassua? kirjoitti:

        Jos osa aivoista ei ole toiminnassa, ei silloin tuoteta puhetta.

        "Jos osa aivoista ei ole toiminnassa, ei silloin tuoteta puhetta."

        Riippunee kyllä siitä mikä osa ei ole toiminnassa. Tässä tapauksessa toiminnassa ei ollut puheen tuottamisalue joten päättelemme että kielillä "puhe" ei ole puhetta vaan jotakin muuta ääntelyä. Sen tuottamisessa oli varmasti joku toinen osa aivoista aktiivisena mutta kun ääntelyssä ei ole informaatiota, on tarvittava aivoaktiivisuus arvatenkin varsin vähäinen. Mittausmenetelmiä tarkemmin tuntematta voisi arvella että niin pienen aktiivisuuden havaitseminen on haasteellisempaa verrattuna siihen että tuotetaan informaatiota kantavaa puhetta.

      • Hyvä dokkari, puolueettomasti ja kiihkottomasti tehty.

      • A.Mikkonen kirjoitti:

        Hyvä dokkari, puolueettomasti ja kiihkottomasti tehty.

        Teeman laatua. Tuodaan asiat näytille ja annetaan katsojan tehdä lopulliset johtopäätökset. Se tosin tarkoittaa uskovalle usein sitä että koska tiede ei pystynyt todistamaan jumalaa olemattomaksi, on se todistus jumalan olemassaolosta.

      • Ohjelmassa mainitaan mm.

        - voimakas uskonnollisuus on hyvin yleistä skitsofreenikkojen keskuudessa
        - suuri osuus mielenterveysongelmista kärsivistä sanovat uskonnon auttavan heitä selviytymään elämästään
        - Psykiatri Andrew Powell toteaa että monet pahasti sairaat kärsivät uskonnollisista harhoista
        - Rukouksen voimasta ei ole todisteita
        - Jumalan olemassaololle ei ole löytynyt tieteellisiä todisteita
        - joidenkin mielestä uskontojen kunnioittaminen voi johtaa järjettömien ja joskus jopa vaarallisten uskomusten hyväksymiseen
        - sanotaan että jos puhuu jumalalle, se on rukoilemista, mutta jos kuulee jumalan vastaavan, se on skitsofreniaa
        - kielitutkijat ovat tutkineet kielilläpuhumisen "kieltä" ja todenneet että niissä ei ole mitään kielellistä rakennetta ja että mitkään todisteet eivät viittaa jumalalliseen vaikutukseen, ja että näyttäisi olevan kyse opitusta käyttäytymisestä
        - mistään sanomasta ei ole viitteitä ja että tulkitsija voi keksiä sanoman omasta päästään
        - "vaikka uskovien mielestä voi näyttää että kyse on jumalan kosketuksesta, todisteet viittaavat vahvasti siihen ettei asian laita ole näin"
        - Benny Hinn kieltäytyi haastattelusta, eikä hän ole koskaan kyennyt todistamaan että uskovat oikeasti parantuvat

        Tässä ihan vain muutamia eriäviä näkökohtia samasta ohjelmasta jonka sinä katsoit. Ihan vain mielenkiinnosta mietin että panitko sinä näitä asioita mitenkään merkille, ja mitä ne saivat sinut ajattelemaan?

      • U.saarnaaja
        Whitewash kirjoitti:

        Ohjelmassa mainitaan mm.

        puhun unissani kielillä. Panen nauhurin illalla pyörimään, ja kuuntelen saarnat herättyäni.
        Eräs kuului näin:
        "naamel ettaja tunist aviase nätima jellik remnää knetim atioisaätiän lellah ujaa"
        Osaako kukaan tulkita?

      • P.ietari
        U.saarnaaja kirjoitti:

        puhun unissani kielillä. Panen nauhurin illalla pyörimään, ja kuuntelen saarnat herättyäni.
        Eräs kuului näin:
        "naamel ettaja tunist aviase nätima jellik remnää knetim atioisaätiän lellah ujaa"
        Osaako kukaan tulkita?

        Kukko lauloi vaikka Pietari kuinka kielsi.

      • U.saarnaaja kirjoitti:

        puhun unissani kielillä. Panen nauhurin illalla pyörimään, ja kuuntelen saarnat herättyäni.
        Eräs kuului näin:
        "naamel ettaja tunist aviase nätima jellik remnää knetim atioisaätiän lellah ujaa"
        Osaako kukaan tulkita?

        Mitä tarkoittaa "aaju hallel"?
        ;o)

      • mielipiteeni on näin
        Whitewash kirjoitti:

        Ohjelmassa mainitaan mm.

        - voimakas uskonnollisuus on hyvin yleistä skitsofreenikkojen keskuudessa
        - suuri osuus mielenterveysongelmista kärsivistä sanovat uskonnon auttavan heitä selviytymään elämästään
        - Psykiatri Andrew Powell toteaa että monet pahasti sairaat kärsivät uskonnollisista harhoista
        - Rukouksen voimasta ei ole todisteita
        - Jumalan olemassaololle ei ole löytynyt tieteellisiä todisteita
        - joidenkin mielestä uskontojen kunnioittaminen voi johtaa järjettömien ja joskus jopa vaarallisten uskomusten hyväksymiseen
        - sanotaan että jos puhuu jumalalle, se on rukoilemista, mutta jos kuulee jumalan vastaavan, se on skitsofreniaa
        - kielitutkijat ovat tutkineet kielilläpuhumisen "kieltä" ja todenneet että niissä ei ole mitään kielellistä rakennetta ja että mitkään todisteet eivät viittaa jumalalliseen vaikutukseen, ja että näyttäisi olevan kyse opitusta käyttäytymisestä
        - mistään sanomasta ei ole viitteitä ja että tulkitsija voi keksiä sanoman omasta päästään
        - "vaikka uskovien mielestä voi näyttää että kyse on jumalan kosketuksesta, todisteet viittaavat vahvasti siihen ettei asian laita ole näin"
        - Benny Hinn kieltäytyi haastattelusta, eikä hän ole koskaan kyennyt todistamaan että uskovat oikeasti parantuvat

        Tässä ihan vain muutamia eriäviä näkökohtia samasta ohjelmasta jonka sinä katsoit. Ihan vain mielenkiinnosta mietin että panitko sinä näitä asioita mitenkään merkille, ja mitä ne saivat sinut ajattelemaan?

        Ne asiat jotka on tarkoitettu tapahtumaan seurakunnan sisällä, eivät ole tarkoitettu taikatempuiksi, joita uskosta osattomat voivat ihastella, taikka edes ymmärtää. Jumalan lahjoja on paljon muitakin, mutta ei niitä tarvitse tuoda esille, vaan Evankeliumi, joka on paljon tärkeämpi asia kuin mikään puheen tuottaminen tai mikään muukaan temppu. Ei Jeesus sanonut että kielilläpuhuminen olisi tärkein asia, vaan se, että on uskoa. Raamatussa kielilläpuhuminen liittyy siihen, kun Jeesus oli noussut kuolleista ja palasi lähettämään opetuslapset julistamaan Evankeliumia kaikille kansoille. Se kielilläpuhumisen lahja annettiin heille lahjaksi, kun Totuuden Henki lähetettiin Jeesuksen sijaiseksi uskovaisten keskelle, kun Jeesus itse ei ole täällä. Se siis liittyy jo uskossa oleviin uskovaisiin ja sinne seurakunnan keskelle, ei se liity muuten oikeastaan mihinkään muuhun maailmalliseen juttuun.

      • pieni mokanen vain
        mielipiteeni on näin kirjoitti:

        Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Siis profetoiminenkin on yksi armolahjoista, kirjoitin vahingossa että kielillä puhuva rakentaa seurakuntaa, vaikka itseäänhän hän rakentaa! (Sori).

      • w2q4evfgd
        mielipiteeni on näin kirjoitti:

        Ne asiat jotka on tarkoitettu tapahtumaan seurakunnan sisällä, eivät ole tarkoitettu taikatempuiksi, joita uskosta osattomat voivat ihastella, taikka edes ymmärtää. Jumalan lahjoja on paljon muitakin, mutta ei niitä tarvitse tuoda esille, vaan Evankeliumi, joka on paljon tärkeämpi asia kuin mikään puheen tuottaminen tai mikään muukaan temppu. Ei Jeesus sanonut että kielilläpuhuminen olisi tärkein asia, vaan se, että on uskoa. Raamatussa kielilläpuhuminen liittyy siihen, kun Jeesus oli noussut kuolleista ja palasi lähettämään opetuslapset julistamaan Evankeliumia kaikille kansoille. Se kielilläpuhumisen lahja annettiin heille lahjaksi, kun Totuuden Henki lähetettiin Jeesuksen sijaiseksi uskovaisten keskelle, kun Jeesus itse ei ole täällä. Se siis liittyy jo uskossa oleviin uskovaisiin ja sinne seurakunnan keskelle, ei se liity muuten oikeastaan mihinkään muuhun maailmalliseen juttuun.

        minäkin haluaisin pitää tuollaisen sekoilun ja lässytyksen piilossa "seurakunnan sisällä", luten sanoit. En ihmettele piileskelyhalujasi en sitten ollenkaan. Ja kaikillehan todellakin onkin parasta, että te himmeämmän sortin hihhulit pysyttekin neljän seinän sisällä kaatuilemassa ja puhumassa siansaksaa. Ei sellaista sekoilua kannatakaan tuoda kovin julkisuuteen.

    • 12+11

      Foorumin taso nousussa? Monta kommenttia eikä vielä yhtään "vajakki" tai "hihhuli - nimittelyä! Tai sitten pari vakkarikirjoittajaa viettää vapaapäivää ;D Jos tälleen jatkuu niin tätä palstaa jaksaa taas alkaa lukemaan :)

    • Mistä se "puhe" sitten muka tulee, jos ei sen ihmisen äänihuulilta ja keuhkoista?

      "Aivokuvassa aivojen puhetta muodostava osa ei ollut aktiivinen."

      Eräänlaisessa transsitilassa pystyy kyllä söpöttämään järjettömyyksiä, se ei ole mikään ihme.

    • ei mitään

      Unohdit laittta ne todisteesi.

      No ehkä ensi kerralla sitten.

    • Eihän siellä muutenkaan kovasti voi sitä toimintaa olla.
      Varsinkaan sellaisilla jotka tuollaista ottavat todesta.

      Paljonko olet ymmärtänyt siitä niinsanotusta kielilläpuheesta ?

    • Kössönöm

      jos ei ihmisen aivotoiminta? Kyllähän siellä jotain liikuskeli.

    • Aamen! Sorlo!
    • Armolahjat

      Eräs ystäväni, kielenkääntäjä kertoi noin 25 vuotta sitten puhuneensa kielillä Pyhässä Hengessä. Hän oli ollut Helsingissä eräässä hengellisessä tilaisuudessa. Kokouksen jälkeen oli tullut tervehtimään nuori mies, alkanut puhumaan espanjaksi. Ystäväni oli hämmästynyt, kun ei ollut ymmärtänyt kuin muutaman sanan miehen puheesta. Sitten oli kertomani henkilö alkanut pumaan englantia ja selittänyt "ettei ymmärrä espanjaa". Siihen oli poika hämmästyneenä todennut: Tehän rukoilitte äskettäin erittäin kauniilla kirjakielellä espanjaksi ja puhuitte minun henkilökohtaisista asioistani". Nyös seurakuntani pastori oli rukoillut erään kerran kielillä ja vierellä oleva oli ymmärtänyt hänen puhuvan sujuvaa hepreaa ja vahvistanut työkutsumuksen Israeliin. Vielä tiedän tapauksen, että on puhuttu ruotsia, vaikka kyseinen henkilö ei sitä luonnollisesti osa olenkaan.

      Ei tämä ole mikään "olematon ihme" karismaatikkojen keskuudessa!

      • Pekka-

        Ja lehmät lentää ... jossakin missä ei ole kuin siihen uskovia todistajina.

      • 42teg

        se ole mikään ihme, olematon tai olevainen. Ei satunnaista siansaksaa suoltava uskovainen ole mikään ihme, eikä suoltamansa siansaksa myöskään ole mikään ihme.

      • "Eräs ystäväni"...

        Ihmeellisesti nämä armonlahjat ilmenevät kertomuksissa, ei objektiivisesti tarkasteltavassa todellisuudessa.

      • näin tiivistettynä
        42teg kirjoitti:

        se ole mikään ihme, olematon tai olevainen. Ei satunnaista siansaksaa suoltava uskovainen ole mikään ihme, eikä suoltamansa siansaksa myöskään ole mikään ihme.

        Jutut kaikenmaailman lentävistä lehmistä ja siansaksasta johtuu siitä, että sinä et voi ymmärtää koska sinulla ei ole uskoa!

      • pitää etsiä itse
        ertert kirjoitti:

        "Eräs ystäväni"...

        Ihmeellisesti nämä armonlahjat ilmenevät kertomuksissa, ei objektiivisesti tarkasteltavassa todellisuudessa.

        Mene ja tutki miten asia on, älä tee loppupäätelmiä ennen sitä. On tyhmää väittää ettei jokin ole totta jos itse ei siihen usko.

      • otettu jo
        pitää etsiä itse kirjoitti:

        Mene ja tutki miten asia on, älä tee loppupäätelmiä ennen sitä. On tyhmää väittää ettei jokin ole totta jos itse ei siihen usko.

        "Mene ja tutki miten asia on, älä tee loppupäätelmiä ennen sitä."

        On tutkittu jo, ja siansaksaksi on paljastunut. Samaten on tutkittu rukoilun vaikutusta eikä vaikutusta ole löytynyt.

        Mutta jos joku nyt haluaisi taas kertaalleen ryhtyä toimeen, niin kuinkahan tuon 25 vuoden takaisen "erään ystävän" jäljittäisi? Näissä uskovaisten jutuissa kun tahtoo tulla pää vetävän käteen.

        Hyvä esimerkki miten näissä käy oli joitakin vuosia sitten jollakin uskontofoorumilla (Netmission muistaakseni). Eräs keskustelija ( :D ) kertoi tapauksesta, jossa oli nähnyt jalan kasvavan rukouksen vaikutuksesta. Hieman poikkeuksellista oli että tällä kertaa tuo keskustelija oli hyvin varma asiastaan ja porukka tietysti innostui peräämään yksityiskohtia. Siihen se varmuus kumminkin viimein johti että tapauksesta oli paljon aikaa, kukaan ei tiennyt keitä tilanteessa oli mukana, henkilö jonka jalka oli kasvanut oli muuttanut ulkomaille eikä kukaan tiennyt minne. Ainut todiste asiasta oli loppujen lopuksi tuon keskustelijan mielikuva ja loppujen lopuksi paljastui sekin että tapahtuman aikoihin tuo ainut silminnäkijä oli ollut aivan lapsi vielä.

        Tuollaiset kokemukset eivät ole omiaan innostamaan "selvän ottamiseen". Että jos haluat jonkun tutkivan lisää, voisit mieluusti tarjota jotakin kunnollista tutkittavaa. Kielillä puhehan on siitä hyvä että sitä ei tarvitse odotella kuten rukousvastauksia. Kerää jokin porukka kielillä puhujia ja ilmoita että ovat halukkaita osallistumaan tutkimukseen niin eiköhän joku siitä kiinnostu.

    • Herran Henki puhuu

      saattoipa olla sama ohjelma

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5761
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      175
      3404
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2607
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      464
      2503
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2295
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1852
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      125
      1437
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1222
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      50
      1103
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe