Oulu, Vaasa vai Lappeenranta minulle?

Haen keväällä 2010 kauppatieteitä lukemaan ja Turkuun aion ensisijaisesti hakea. Se kuitenkin jättää vielä kaksi yliopistovaihtoehtoa auki ja olen rajannut mahdollisuuksia noihin kolmeen. Eli one's gotta go.

Koko elämäni olen asunut täällä Oulussa ja tunnen paikan siis todella hyvin. Piirit on tuttuja ja kaupunki on tuttu. Se on sekä hyvä että huono juttu ja viime aikoina on tuntunut, että haluasin vaihtaa kokonaan maisemaa uusiin kuvioihin. Kauppatieteellinen löytyy Oulusta ja siinä on mukavan monipuolinen pääainevalikoima. Mutta olen kuullut, että juuri ne mistä olen kiinnostunut eli kv. liiketalous ja johtaminen & organisointi ovat vähän tasoltaan heikkoja ja etenkin ensinmainittu. Onko näin? Mites logistiikka ja kansis Oulussa?

Toisena on Vaasa, joka kaupunkina ei ole ollenkaan tuttu. Wasalandiassa olen penikkana käynyt. :D Onko kaupunki tunnelmaltaan minkälainen (shoppailumahdollisuudet?), pääseekö opiskelijayhteidöön hyvin mukaa ja onko hyviä bileitä? Kuitenkin Vaasan kauppatieteellinen on myös pääainevalikoimaltaan ihan mukava. Löytyy johtaminen & organisaatio ja kv. liiketalouden koulutusohjelma. Sivuaineissa plussaa saa hallintotieteellisestä tiedekunnasta, jossa voisi aluetiedettä ottaa vähän sivuaineena. Mutta onko Vaasassa logistiikkaa ollenkaan?

Sitten vielä Lappeenranta, josta kaupunkina ei ole mitään tietoa enkä siellä koskaan ole käynyt. Kuitenkin esim. täällä sitä on kehuttu kovasti, että opiskelijoita on paljon ja henki on hyvä? Onko se kuitenkin ihan kaupunkina aivan miniminipieni? :S Ei se tavallaan haittaa, mutta en lähtisi minnekään tuppukylään, jossa ainoa ajanviete on vetää amisrinkiä marketeilla launtai-iltaisin. Lappeenrannassa on kuitenkin myös laaja ja mielenkiintoinen pääainevalikoima, joista kiinnostavina, mutta aika vieraina pomppaa esiim hankintojen johtaminen sekä strategiatutkimus. Onko hankintojen johtaminen siis tietyllä tavalla painotettua logistiikkaa ja miten se siitä eroaa? Strategiatutkimus on ilmeisesti kansantaloustiedettä, mutta mistä moinen nimi? Painottaako se taas jotenkin erillä lailla?

Kyllä kaikesta voisin googlailla ja katsella, mytta haluaisin nyt ihan omakohtaisia mielipiteitä sekä kokemuksia.
51783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oulu > Vaasa > Lappeenranta.

Opiskelen itse Oulussa (tulen pk-seudulta), ja olen viihtynyt. Pääaineena kansis, proffat on pääsääntöisesti hyviä, aine kiinnostaa ja opiskelu sujuu. Toisaalta maisemanvaihdos voisi myös elämäntilanteesta riippuen tehdä hyvää, itselleni teki.

Oulu on noista vaihtoehdoista mielestäni fiksuin, hain itse kakkosena Vaasaan ja nyt kiitän onneani etten sinne päässyt. Ei ole kavereilta hirveesti positiivista siitä paikasta kuullut -jos ruotsalaisuus kiinnostaa niin hae tänne. Sama pätee Lappeenrantaan -vastaavasti venäläisyys.

En usko että opetuksen taso vaihtelee hirveästi koulujen välillä. KV ja Johtaminen on vain hieman "pehmeämpiä" aineita, ja hyvät tulokset tenteistä ovat helpommin saavutettavissa kuin rahoituksesta, kansiksesta tai laskentatoimesta.

Onnea siis pääsykokeisiin, koita selviytyä Turkuun.

Äänestä

...humppa siellä soi. Mennään Lappeenrantaan...

Ihan tosissaan: hae tänne. Täällä on KIVAA!!!

Käy lukemassa LUT:n sivuilta, sieltä löydät kaiken tarvittavan. Äläkä unohda kiltamme Enklaavin sivustoa.

Onnea pääsykokeeseen.

Äänestä
  • Ehottomasti kannattaa lähtee Lappeen rantaan. Henki on yliopistolla hyvä ja tekemistä löytyy joka päivälle, ettei sitä amisrinkiä tartte ajaa :D Itse olen aikoinaan Lappeesta valmistunut ja siellä vallitsee Skinnarilan henki. Kaveria autetaan myötä ja vastamäessä, ja niitä kavereita saa aika helposti :) Yliopisto sijaitsee keskustan ulkopuolella Skinnarilassa, jossa on 90% asukkaista opiskelijoita, ei venäläisiä siellä paljon ole jos sitä miettii.

    Strategiatutkimus on Suomen oloissa ainutlaatuinen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiudet analysoida globalisaation ja teknologisen kehityksen vaikutuksia niin koko kansantalouteen kuin yksityisiin yrityksiinkin. Erityistarkastelun kohteena on tieto erityisenä tuotannontekijänä ja yritysten innovaatiovoittojen lähteenä.

    Hankintojen johtaminen keskittyy mm. strategiseen hankintatoimeen ja kurssit antavat opiskelijoille valmiudet toimittaja- ja yhteistyösuhteiden sekä verkostojen hallintaan ja yritysten hankintojen strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen.

    Suosittelen Lappeen rantaa lämpimästi!

    Äänestä

  • Cech Peter kirjoitti:

    Ehottomasti kannattaa lähtee Lappeen rantaan. Henki on yliopistolla hyvä ja tekemistä löytyy joka päivälle, ettei sitä amisrinkiä tartte ajaa :D Itse olen aikoinaan Lappeesta valmistunut ja siellä vallitsee Skinnarilan henki. Kaveria autetaan myötä ja vastamäessä, ja niitä kavereita saa aika helposti :) Yliopisto sijaitsee keskustan ulkopuolella Skinnarilassa, jossa on 90% asukkaista opiskelijoita, ei venäläisiä siellä paljon ole jos sitä miettii.

    Strategiatutkimus on Suomen oloissa ainutlaatuinen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiudet analysoida globalisaation ja teknologisen kehityksen vaikutuksia niin koko kansantalouteen kuin yksityisiin yrityksiinkin. Erityistarkastelun kohteena on tieto erityisenä tuotannontekijänä ja yritysten innovaatiovoittojen lähteenä.

    Hankintojen johtaminen keskittyy mm. strategiseen hankintatoimeen ja kurssit antavat opiskelijoille valmiudet toimittaja- ja yhteistyösuhteiden sekä verkostojen hallintaan ja yritysten hankintojen strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen.

    Suosittelen Lappeen rantaa lämpimästi!

    Paikan nimi on siis lappeen Ranta - ei Lappeen ranta

    Äänestä

Älä ainakaan Vaasaan mene. Kaupunki tai yliopisto ei tarjoa minkäänlaisia aktiviteetteja opiskelijalle (esim. kohtuuhintaista kuntosalia on melkein mahdoton löytää). Opiskelijatoiminta on todella vähäistä ja Vaasassa tapahtuu harvoin mitään opiskelijatapahtumia, pois lukien Wykypäivät. Todella ankea paikka opiskella. Tosin kaikkien aktiviteettien puuttuessa Vaasasta kyllä valmistuu nopeasti, 2 v. kandi. 100 op. ei tee edes tiukkaa lukuvuoteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva ekonomi? kirjoitti:

Haen keväällä 2010 kauppatieteitä lukemaan ja Turkuun aion ensisijaisesti hakea. Se kuitenkin jättää vielä kaksi yliopistovaihtoehtoa auki ja olen rajannut mahdollisuuksia noihin kolmeen. Eli one's gotta go.

Koko elämäni olen asunut täällä Oulussa ja tunnen paikan siis todella hyvin. Piirit on tuttuja ja kaupunki on tuttu. Se on sekä hyvä että huono juttu ja viime aikoina on tuntunut, että haluasin vaihtaa kokonaan maisemaa uusiin kuvioihin. Kauppatieteellinen löytyy Oulusta ja siinä on mukavan monipuolinen pääainevalikoima. Mutta olen kuullut, että juuri ne mistä olen kiinnostunut eli kv. liiketalous ja johtaminen & organisointi ovat vähän tasoltaan heikkoja ja etenkin ensinmainittu. Onko näin? Mites logistiikka ja kansis Oulussa?

Toisena on Vaasa, joka kaupunkina ei ole ollenkaan tuttu. Wasalandiassa olen penikkana käynyt. :D Onko kaupunki tunnelmaltaan minkälainen (shoppailumahdollisuudet?), pääseekö opiskelijayhteidöön hyvin mukaa ja onko hyviä bileitä? Kuitenkin Vaasan kauppatieteellinen on myös pääainevalikoimaltaan ihan mukava. Löytyy johtaminen & organisaatio ja kv. liiketalouden koulutusohjelma. Sivuaineissa plussaa saa hallintotieteellisestä tiedekunnasta, jossa voisi aluetiedettä ottaa vähän sivuaineena. Mutta onko Vaasassa logistiikkaa ollenkaan?

Sitten vielä Lappeenranta, josta kaupunkina ei ole mitään tietoa enkä siellä koskaan ole käynyt. Kuitenkin esim. täällä sitä on kehuttu kovasti, että opiskelijoita on paljon ja henki on hyvä? Onko se kuitenkin ihan kaupunkina aivan miniminipieni? :S Ei se tavallaan haittaa, mutta en lähtisi minnekään tuppukylään, jossa ainoa ajanviete on vetää amisrinkiä marketeilla launtai-iltaisin. Lappeenrannassa on kuitenkin myös laaja ja mielenkiintoinen pääainevalikoima, joista kiinnostavina, mutta aika vieraina pomppaa esiim hankintojen johtaminen sekä strategiatutkimus. Onko hankintojen johtaminen siis tietyllä tavalla painotettua logistiikkaa ja miten se siitä eroaa? Strategiatutkimus on ilmeisesti kansantaloustiedettä, mutta mistä moinen nimi? Painottaako se taas jotenkin erillä lailla?

Kyllä kaikesta voisin googlailla ja katsella, mytta haluaisin nyt ihan omakohtaisia mielipiteitä sekä kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu