tilanteeni on alkanut tuntua ylivoimaisen toivottomalta, tuntuu että olen alkanut lipua pois tästä elämästä. olen pahasti eristäytynyt, en liiku mihinkään vapaaehtoisesti. nukun paljon, se toimii selviytymiskeinonani. minun pitäisi käydä koulussa, mutta siitä ei tule mitään, tunnen oloni erityisen yksinäiseski, erilaiseksi ja epäonnistuneeksi siellä. vielä alkusyksystä olin todella ahkera opiskelija, silloin oikeastaan taisinkin purkaa kaiken pahan oloni opiskeluun. nyt motivaatio on täysin kateissa. en nää tulevaisuutta, olen pyyhkinyt sen täysin pois mielestäni. niin toivottomalta se tuntuu. en kertakaikkiaan jaksa enää.
olen ollut sairaalassa, en tahdo sinne. koen itseni jotenkin alistuneeksi siellä. lisäksi olen puollustuskyvytön muiden vallankäytölle. kunpa voisin vain kadota. se olisi helpotus kaikille.
pelkään kuolemaa. pelkään että ajaudun siihen itsemurhan kautta. minulla on tarve satuttaa itseäni, joskus löydän itseni esim.pitämästä käsiäni tulikuuman veden alla. inhoan itseäni, en tiedä pitäisikö sanoa 'vihaan itseäni'. en haluaisi viillellä iseäni kun olen jo kerran pystynyt lopettamaan sen. melko usein kuitenkin leikittelen ajatuksella kävellä hakemaan lähimmästä kaupasta terävä veitsi, jolla voisin rankaista itseäni tästä kaikesta. pelkään että mieleni hajoaa pian pieniksi palasiksi ja toteutan kaikessa julmuudessaan sen, mitä olen pääni sisällä ajatellut.
minua surettaa kovasti, että ongelmiini tunnu olevan olemassa ratkaisua. tarkoitan siis niitä ongelmia, mistä tämä masennus on saanut alkunsa.
kirjoitin tämän purkaakseni tätä sisälläni polttavaa ahdistusta. haluaisin vielä lisätä tähän loppuun, että te, joilla on asioita, jotka pitävät teidät kiinni elämässä, kuten tärkeä harrastus, pitäkää niistä kiinni, kaikin voimin. kiitos.
olen ollut sairaalassa, en tahdo sinne. koen itseni jotenkin alistuneeksi siellä. lisäksi olen puollustuskyvytön muiden vallankäytölle. kunpa voisin vain kadota. se olisi helpotus kaikille.
pelkään kuolemaa. pelkään että ajaudun siihen itsemurhan kautta. minulla on tarve satuttaa itseäni, joskus löydän itseni esim.pitämästä käsiäni tulikuuman veden alla. inhoan itseäni, en tiedä pitäisikö sanoa 'vihaan itseäni'. en haluaisi viillellä iseäni kun olen jo kerran pystynyt lopettamaan sen. melko usein kuitenkin leikittelen ajatuksella kävellä hakemaan lähimmästä kaupasta terävä veitsi, jolla voisin rankaista itseäni tästä kaikesta. pelkään että mieleni hajoaa pian pieniksi palasiksi ja toteutan kaikessa julmuudessaan sen, mitä olen pääni sisällä ajatellut.
minua surettaa kovasti, että ongelmiini tunnu olevan olemassa ratkaisua. tarkoitan siis niitä ongelmia, mistä tämä masennus on saanut alkunsa.
kirjoitin tämän purkaakseni tätä sisälläni polttavaa ahdistusta. haluaisin vielä lisätä tähän loppuun, että te, joilla on asioita, jotka pitävät teidät kiinni elämässä, kuten tärkeä harrastus, pitäkää niistä kiinni, kaikin voimin. kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millaisia nuo ongelmat ovat, joista puhut; joista masennuksesi on saanut alkunsa? Ehkä nykyinen tilanne, vointisi voisi kuitenkin parantua taustoista riippumatta, ja pääsisit jotenkin eteenpäin(?).
Entä voisitko ajatella olevan mitään sellaista luotettavampaa tahoa, jonka kanssa voisit puhua asioistasi? Sellaista, missä ei tarvitsisi pelätä vallankäyttöä (sinänsä tuo on ihan ymmärrettävä pelko, tervekin). Jos ja kun sairaala ei ole hyvä paikka, niin voisiko joku muu taho olla? Auttajia ja myös vertaisryhmiä jne. on kuitenkin monenlaisia, ehkä joku voisi toimia? Tai jollekin meistä paras apu on vain läheiselle ihmiselle, ystävälle uskoutuminen.
Tällaisia vain tuli mulla mieleen avauksesta.
anonyyminä en halua paljastaa ongelmiani tämän taustalla. liian kipeitä asioita.
mietin tänään lääkärilleni soittoa, mutta en jotenkin uskalla ottaa yhteyttä häneen. pelkään, että mut heivataa sairaalaan... alaikäisenä kun olen täysin pompoteltavissa. yritin puhua tänään kuitenkin äitini kanssa. keskustelu päättyi lähinnä riitaan. se siitä sitten. äitini haluaa, että opiskelen ja saan ammatin, terveydestä viis. haluaisin minä tietenkin valmistua ammattiin. tällähetkellä se tuntuu vaan liian ylivoimaiselta...
en tiedä... vaihtoehdot tuntuvat olevan aika vähissä.
siihin ongelmaan ole ratkaisua joka masennuksen aiheuttaa, huomattu on. Ja tonne seuraavaan viestiin joka sanoo että olet nuori niin ei iällä ja masennuksella ole mitään tekoa toistensa kanssa, nuori tai keski-ikäinen tai vanha niin masennus on vakava sairaus. Mä pysyn nyt lääkkeillä hengissä, mutta en tiedä kuinka kauan. Enkä tiedä kuinka kauan tämä jatkuu, on vain mentävä tunti kerrallaan eteenpäin, kiitän itseäni ivallisesti joka tunnin päästä että:hyvä tyttö, selvisit siitä tunnista hengissä, sitten seuraava. Muuta ei edes uskalla ajatella.
Tänään menen vaihtoehto hoitoon, toivon että se voisi auttaa, kuitenkin jossain syvällä se nainen joka joskus olin haluaa vielä parantua.
Voimia kaikille meille ja teille jotka samoissa oloissa painitte.