VR-aikataulut

_matkustaja_

Tässä viimeaikoina junalla matkustaneet ihmiset ovat varmaankin havainneet saman kuin minä. Eli sen junien jatkuvan myöhästelyn. Nyt en puhu mistään kahden tai kolmen minuutin myöhästymisistä vaan myöhästymiset ovat nykyään useasti jo 10 minuutista tuntiin. Joka kuukausi VR:ltä tulee tiedoite kuinka hyvin junat kulkevat aikataulussa. VR:n mukaan kaukojunista n. 90% saapuu määräasemalleen 5minuutin tarkkuudella. Nimenomaan MÄÄRÄASEMALLE. Eli esim Oulusta Tampereen kautta Helsinkiin menevä pendolino. Juna saapuu Tampereelle 8 minuuttia myöhässä, mutta Helsinkiin saavutaan 4 min myöhässä, joten tämä juna lasketaan niihin jotka ovat saapuneet määräasemalle 5 minuutin tarkkuudella. Tällä laskutavalla VR voi väittää, että junista 90% saapuu määräasemalle 5 minuutin tarkkuudella, kun väliasemien myöhästymisiä ei huomioida. Jos otettaisiinkin myöhästymisiä Helsingin lisäkdi muilta asemilta. Esim. Pieksämäki, Tampere, Lahti, Oulu. Mihinkähän lukemaan tuo 90% putoaisi?
Taitaa kohta Expressbus saada VR:n asiakkaat, jos tämä junien jatkuva myöhästely ei ala loppumaan.
Bussilla matka-aika on pidempi, mutta aikataulu on aivan varmasti tarkempi ja siihen voi luottaa, toisin kuten junien aikatauluihin.
Otetaampa tästä esimerkki: Matkustat Tampereelta-Helsinkiin. Junalla ( IC ) matka kestää 1h45min. Aikataulu näyttää kyseisen junan lähtöajaksi 15:07 ja saapumisajaksi 16:52. Tuo saapumisaikahan on vain aikatauluun kirjoitettu aika. Todellista saapumisaikaa se ei kerro.
Expressbus. Edelleen sama matka Tampere-Helsinki. Matka-aika n. 2h30min. Aikataulunmukainen lähtöaika 15:00 ja saapumisaika 17:30.

11

3252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kufkfddkud

      Mitä sitten enää ruikutat. Mene sinne linja-autoos vaan. Älä nyt enää itke, kun juna oli 8 minuuttia myöhässä, juuri tuona päivänä, kun SINÄ satuit matkustamaan junalla. Harvase päivähän niitä linjuriautojakin hyytyy, palaa, tai hajoaa tien poskeen, niistä vain ei kirjoitella iltapäivälööpeissä, toisin kuin vrstä. Olet iltapäivälehtien uhri. Tilaa lisää seiskoja ja iltsejä kotiis, masturpoi juoruiloista ja tukehdu paskaan!!!

    • En omista autoa

      Käytän pääasiassa junaa, mutta välillä myös expressbusseja. Minun kokemus on, ettei junasta ja expressbussista voi puhua samana päivänä. Juna voi ola myöhässä, kuten ovat olleet kautta aikain, mutta eipä ne kesänopeuksien mukaan laaditut bussiaikataulutkaan pidä. Motarilla ei asian pitäisi edes vaikuttaa, mutta silti tullaan varsinkin huonolla kelillä aina aikataulusta myöhässä. Muutenkin bussin matka-aika on pidempi ja matkustusmukavuus ahdas, tukala, meluisampi ja epätasainen. Mutta jokainen tekee valintansa itse.

      • errrrrrrrrrrrrrrrrrr

        Junamatkasta tulee myös paljon mukavampi, kun marisijat menee linja- autolla, eikä tarvitse kuunnella jatkuvaa narinaa!

      • _matkustaja_

        Tässä vähän tietoa junien ja bussien täsmällisyydestä:

        Junaliikenteen täsmällisyys tammi-helmikuu n. 65% ( tavoite 90%)
        Expressbus 86%

        Siitä voi jokainen päätellä kumpi näistä kahdesta kulkuneuvosta ( juna vai bussi) kulkee paremmin aikataulussa. Ero näiden kahden välillä on suuri.

        En ymmärrä, että junat eivät kulje kun sataa lunta, mutta bussit saadaan kulkemaan aikataulussa samassa kelissä melkein 90% tarkkuudella. VR pääsee tuohon 90 prosenttiin vain kesäkelillä. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka korkealle tuo Expresbussin 86% nousee kesäkelillä, vaikka esim kesä-heinäkuussa. Varmasti lukema menee kesällä yli 90% jos talvella kaikkein huonoimmissa kelissä saadaan bussit kulkemaan näin hyvin.

        Expressbusin tiedote:
        http://www.expressbus.fi/Lumimyrskyt-eivat-ole-haitanneet-merkittavasti-bussiliikennetta

        Bussit jatkossakin kulkemaan näin upeasti aikataulussa, niin kyllä kohta Expressbussin asiakasmäärä nousee ja VR:n pienenee.

      • _matkustaja_ kirjoitti:

        Totta turiset. Onhan nyt paljon miellyttävämpää matkustaa Helsingistä Ouluun bussilla kuin junalla.
        Ja saa rahalleen vastinettakin. Junassa kun saa istua tai kävelläkin vain noin kuusi tuntia, mutta expresbussissa saa istua tukevasti turvavoissä 10-12 tuntia. Koskaan en mene enää junalla.

      • tyyppi88
        _matkustaja_ kirjoitti:

        Tässä vähän tietoa junien ja bussien täsmällisyydestä:

        Junaliikenteen täsmällisyys tammi-helmikuu n. 65% ( tavoite 90%)
        Expressbus 86%

        Siitä voi jokainen päätellä kumpi näistä kahdesta kulkuneuvosta ( juna vai bussi) kulkee paremmin aikataulussa. Ero näiden kahden välillä on suuri.

        En ymmärrä, että junat eivät kulje kun sataa lunta, mutta bussit saadaan kulkemaan aikataulussa samassa kelissä melkein 90% tarkkuudella. VR pääsee tuohon 90 prosenttiin vain kesäkelillä. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka korkealle tuo Expresbussin 86% nousee kesäkelillä, vaikka esim kesä-heinäkuussa. Varmasti lukema menee kesällä yli 90% jos talvella kaikkein huonoimmissa kelissä saadaan bussit kulkemaan näin hyvin.

        Expressbusin tiedote:
        http://www.expressbus.fi/Lumimyrskyt-eivat-ole-haitanneet-merkittavasti-bussiliikennetta

        Bussit jatkossakin kulkemaan näin upeasti aikataulussa, niin kyllä kohta Expressbussin asiakasmäärä nousee ja VR:n pienenee.

        Erohan on siinä, että juna kulkee raiteilla ja bussi tiellä. Raiteisiin vaikuttaa moni asia ja raiteita ei voi junalla "kiertää" kuten bussi voi väistää jos tiellä on vaikka tukos. Ja kyllä se niin on että toimiessaan juna kuitenkin on kaikinpuolin parempi kuin bussi...

      • _matkustaja_
        tyyppi88 kirjoitti:

        Erohan on siinä, että juna kulkee raiteilla ja bussi tiellä. Raiteisiin vaikuttaa moni asia ja raiteita ei voi junalla "kiertää" kuten bussi voi väistää jos tiellä on vaikka tukos. Ja kyllä se niin on että toimiessaan juna kuitenkin on kaikinpuolin parempi kuin bussi...

        Otetaan esimerkiksi matka Tampereelta Helsinkiin.
        Junalla ( InterCity) matka kestää 1h45min. Matkan hinta on 28,80€
        Expresbussilla matka kestää keskimäärin 2h 45min, joissain vuoroissa matka-aika on lyhempi. Hinta on 23,70€

        Eli. Hinnassa Expresbus on n. 5 euroa halvempi, mutta matka kestää tunnin pidempään. Mutta juna saattaa olla pahimmassa tapauksessa tunnin myöhässä, joten, matka-aika on junalla se tunnin myöhästyminen aikataulunmukaiseen matka-aikaan lisättynä sama kuin bussilla. Tästä johtuen mielummin menen bussilla Tampere-Helsinki välillä ja maksan siitä 5 euroa vähemmän, koska junan aikataulut ovat niin epävarmoja, ettei niinhin voi luottaa, toisin kuten bussiaikatauluihin, eiväthän junat edes kunnolla pysy aikataulussa.

        tyyppi 88 kirjoitti, että kyllä toimiessaan juna on kaikenpuolin parempi kuin bussi.
        Silloin ne varmasti hyviä kulkuneuvoja olisikin, kun toimisivatkin kunnolla, muttakun ei toimi kunnolla.

      • PoLLLe

        Kyllä omat kokemukset Tampere-Helsinki väliltä ovat junamatkustamisen osalta varsin myönteiset. Eivät junat ole AINA myöhässä niin kuin yleisesti halutaan uskoa. Matkustan junalla 1-2 kertaa viikossa mm palavereihin, kokouksiin, yms. Silloin tällöin juna on sen 10-15min myöhässä, ja suurempi noin tunnin myöhästyminen tapahtuu ehkä kerran vuodessa. En minä ainakaan jaksaisi viikosta toiseen valita hitaampaa kulkuneuvoa, joka heiluu ja pomppoilee tiellä niin, ettei paperitöitä voi oikein matkan aikana tehdä. Juna kulkee tasaisesti, papereille ja läppärille on tilaa, ja kahvin saa kärrystä. Minä maksan varsin mieluusti matkastani muutaman euron enemmän, jos pääsen perille aiemmin, ja olen saanut hyödynnettyä matka-aikaa töiden tekemiseen.

        Eli jos valitsee bussimatkustamisen junien epätäsmällisyyden takia, niin voi äkkiä huomata, että näitä matka-ajallisesti junan kanssa tasaveroisia päiviä on ehkä 1-2 kpl vuodessa. Toki bussin voi valita, jos osaa ennustaa että tänään juna myöhästyy yli tunnin. Mutta kyllä 95%:sti junalla pääsee nopeammin Tampereelta Helsinkiin. Kyllä Tampere-Helsinki on paras väli junamatkustamisen kannalta Suomessa, junatiheys on riittävä ja täsmällisyys hyvää luokkaa.

        Se on sitten eri asia, kun matkustaa vaikkapa Kotkasta Helsinkiin, siinä bussi voittaa junan, lyhyemmän matkansa takia, rata kun kiertää Kouvolan ja Lahden kautta...

      • patujorma5
        PoLLLe kirjoitti:

        Nazi-saksan junat pysy sentään aikataulussa

    • eijejijijejej

      Suomalaisia valittajia . Kun ollaan 4 min. myöhässä nii hemmetinmoinen show kehiin, MULLE KAIKKI HETI NYT!
      JA by the way , jos ei kelpaa niin ei tarvitse matkustaa sitten ollenkaan. Taitaa olla joku Expressbus mainos tää, EEbee on siististi Cool!

    • 17+15

      Suomalaiset länkyttää pikkuasioista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      183
      4255
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      31
      3150
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      28
      2835
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      59
      2721
    5. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      55
      2660
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2595
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      13
      2333
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      86
      2045
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      147
      1959
    10. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      202
      1857
    Aihe