Mannerheim myytti

Suomenruotsalaiset haluavat pönkittää Mannerheimin mainetta Suomen suurimpana sotapäällikkönä vaikka totuus on mitä Aksel Airo kertoi:

"Marsalkka johti sotaa ja minä sotatoimia.
Minun asiani oli valmistaa kaikki operatiiviset suunnitelmat. Marskin asia oli hyväksyä ja vastata niistä.

Kiistelittekö usein?

– Kyllä tietysti myös kiisteltiin.

Kumpi voitti useammin?

– Tulee mieleen Uuden Suomen pakinoitsija Olli, joka sanoi, että kukas kissan hännän nostaa jos ei sitä kukaan nosta. Kyllä minä yleensä voitin.

– Voisinhan olla väittämättä vastaan, Airo sanoi kerran Marskille.

– Minulla on jo tarpeeksi sellaisia kenraaleja, marsalkka vastasi. - Voisin vaikka ylentää koko kadettikomppanian kenraaleiksi. Ne osaisivat varmasti sanoa aina "kyllä herra marsalkka"."

-Aksel Airo Helmikuussa 1978 Itse asiassa kuultuna televisio-ohjelmassa-

Mannerheim varmaan tarkoitti "sellaisilla kenraaleilla esimerkiksi svekko Erich Heinrichsia. Erik Heinrichs ja koko Karjalan Armeija totteli vain ja ainoastaan Mannerheimia ja Airoa.

Airo ja Mannerheim. Ei svekko ja marski.
5248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Marski oli "ryssä" Talvelankin mielestä. Moni muu Saksan jääkäri ajatteli juuri samoin.

Miksihän Talvela sanoi Airolle näin Laguksen saatua ensimäisenä 22.7.1941 Marskin ristin: "Ryssä saatana järjesti tuon ristin ruotsalaisperkeleelle"

Lähteenä on Erkki Käkelä: Ruben Lagus Panssarikenraali.
Kenraalimajuri Ernst Ruben Laguksen henkilöhistoria, Panssarikilta Ry, 1994

Sivulla 109 siis kerrotaan tuosta puhelinkeskustelusta Airon ja Talvelan välilä.

Kunniamerkkien arvostuksesta kommentti. Oliko Marskin risti jotenkin ala-arvoinen aluksi? Oliko Lagus oikeasti hyvin saksalaismielinen? Hänhän oli ankaran kurin kiivas kannattaja ja teki sota-aikana opintomatkoja ihailemaansa Saksaan.

Huvittava yksityiskohta kunniamerkkien arvostuksesta löytyy Ruben Laguksen kirjeestä vaimolleen. Siinä RB kertoo saaneesa yhtä aikaa molemmat saksalaiset rautaristit, 1 lk:n ja 2:n lk:n, jotka Erfurt sitten toimitti perille. Hän kertoo arvostavansa 1. LK:n rautaristiä enemmän kuin Marskin ristiä! Ristien myöntäjä, luovutuskirjan allekirjoittaja siis, oli sittemmin natsina Nürnbergissä hirtetty Wilhelm Keitel.

Samaisessa jutussa hän ilakoi saavutustaan sillä, että vain Mannerheimille oli myönnetty aiemmin molemmat saksalaiset rautaristiti samalla kertaa. Siinä hän oli väärässä, sillä ainakin Talvelakin sai samalla kertaa molemmat ristit kuin Laguskin.

Talvela oli Jääkäriaikana Laguksen alaisena Saksassa. Lähteenä sama Käkelän kirja Lagus...

Tuplaristejä näyttää saaneen aika monikin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rautaristillä_palkituista_suomalaisista

Aiheesta enemmän:

Saksan rautaristi Suomen sodissa
1939-1944 30.1.2008 20:32

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5328703/flat

Äänestä
  • >>Miksihän Talvela sanoi Airolle näin Laguksen saatua ensimäisenä 22.7.1941 Marskin ristin: "Ryssä saatana järjesti tuon ristin ruotsalaisperkeleelle"

    Äänestä

  • Turjake. kirjoitti:

    >>Miksihän Talvela sanoi Airolle näin Laguksen saatua ensimäisenä 22.7.1941 Marskin ristin: "Ryssä saatana järjesti tuon ristin ruotsalaisperkeleelle"

    Aksel Airo oli Suomen armeijan aivot.

    On se varmaan mukava näky ollut kun Marski ja Airo ovat ajatelleet, että mitä tuo typerys Heinrichs tuossa pyörii kolmantena pyöränä.

    Ihmekkös tuo kun Mannerheim käski KAIKKIA upseereita puhumaan Airolle suomea.

    "Airon ei tarvitsi opetella toista kieltä sodan aikana" oli Mannerheim sanonnut.

    Äänestä

  • ratsumiesSS kirjoitti:

    Ilmari Turja Arkisto auki, Kirjayhtymä 1986

    Tuossa kirjassa sivulla 300-301 Airo kertoo jutun näin: Tullessaan 1931 Puolustusneuvoston sihteeriksi hän sanoi ettei ala ruotsia opettelemaan tätä varten. Marsalkak tiesi että Puolustusneuvoston kieli oli suomen kieli.

    Marskin kanssa hän puhui ranskaa (s. 300)

    "Airo kertoi kerran menneensä Marskin huoneeseen ja se oli täynnä ruotsia puhuvia sotapäälliköitä. Herrat puhuivat ruotsia, äidinkielenään. Minä esittelin asiani suomeksi, tietenkin. Mannerheim yritti samoin, mutta kangersi mahdottomasti. Ymmärtää sen, vanha mies ja myöhäinen ilta. Minä sanoin sitten, että jos herra Marsalkalle sopii, niin puhutaan ranskaa. Marsalkka ilahti. -Sitten me puhuttiin ranskaa eivätkä ne sahapukit ymmärtäneet mitään."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Marttisen alpi kirjoitti:

Suomenruotsalaiset haluavat pönkittää Mannerheimin mainetta Suomen suurimpana sotapäällikkönä vaikka totuus on mitä Aksel Airo kertoi:

"Marsalkka johti sotaa ja minä sotatoimia.
Minun asiani oli valmistaa kaikki operatiiviset suunnitelmat. Marskin asia oli hyväksyä ja vastata niistä.

Kiistelittekö usein?

– Kyllä tietysti myös kiisteltiin.

Kumpi voitti useammin?

– Tulee mieleen Uuden Suomen pakinoitsija Olli, joka sanoi, että kukas kissan hännän nostaa jos ei sitä kukaan nosta. Kyllä minä yleensä voitin.

– Voisinhan olla väittämättä vastaan, Airo sanoi kerran Marskille.

– Minulla on jo tarpeeksi sellaisia kenraaleja, marsalkka vastasi. - Voisin vaikka ylentää koko kadettikomppanian kenraaleiksi. Ne osaisivat varmasti sanoa aina "kyllä herra marsalkka"."

-Aksel Airo Helmikuussa 1978 Itse asiassa kuultuna televisio-ohjelmassa-

Mannerheim varmaan tarkoitti "sellaisilla kenraaleilla esimerkiksi svekko Erich Heinrichsia. Erik Heinrichs ja koko Karjalan Armeija totteli vain ja ainoastaan Mannerheimia ja Airoa.

Airo ja Mannerheim. Ei svekko ja marski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu