Piti alunperin kirjoittaa tuonne "vihaa" -ketjuun, mutta tämä pölö suomi24 ei antanut kommentoida sinne, joten palstan iloksi pystytän uuden aiheen, samasta aiheesta!
Millä te käsittelette vihaa? Minä satutin ennen itseäni, mutta nyt en enää "pysty" siihen. Sen sijaan haluaisin hajottaa jokaisen tavaran täällä kotona. Tahtoisin repiä verhot riekaleiksi, hakata nyrkillä kirjat hajalle ja sitä rataa..lyijykynät eivät näytä enää kyniltä käsittelyni jälkeen..
Olen hirveän turhautunut, kun en pärjää täällä. Minun olisi täysin hyvä olla, jos en kävisi koulua, ja/tai työni olisi niin yksinkertaista ja lyhyt päivä (maks. 6h), että jäisi tarpeeksi vapaa-aikaa stressin vähentämiseen. Minulla kun stressi on joko 100% tai sitten 0. 100% tarkoittaa ihan äärimmäisiä ylikierroksia jolloin olen ihan kuoleman partaalla ja 0 sitä, etten tee mitään. Jos ei ole ollenkaan stressiä, ei edes tarvii tehdä. Mitä väliä? Turhautunut olen siksi, koska tällanen rääkki ei varmaan ikinä voi elää tässä yhteiskunnassa. Töillä eletään, niin minäkin haluaisin, mutta stressi tappaa minut. Tahtoisin vaan kuolla, koska koko tulevaisuus on niin epäonninen ja mahdoton. Juu, kyllä rakastan monia ihmisiä. Kaikki helvetin instanssit vaan hengittää niskaan ja VAATIVAT jokainen sekunti jotain, johon en pysty. Eli MINÄ EN RIITÄ MIHINKÄÄN!
Millä te käsittelette vihaa? Minä satutin ennen itseäni, mutta nyt en enää "pysty" siihen. Sen sijaan haluaisin hajottaa jokaisen tavaran täällä kotona. Tahtoisin repiä verhot riekaleiksi, hakata nyrkillä kirjat hajalle ja sitä rataa..lyijykynät eivät näytä enää kyniltä käsittelyni jälkeen..
Olen hirveän turhautunut, kun en pärjää täällä. Minun olisi täysin hyvä olla, jos en kävisi koulua, ja/tai työni olisi niin yksinkertaista ja lyhyt päivä (maks. 6h), että jäisi tarpeeksi vapaa-aikaa stressin vähentämiseen. Minulla kun stressi on joko 100% tai sitten 0. 100% tarkoittaa ihan äärimmäisiä ylikierroksia jolloin olen ihan kuoleman partaalla ja 0 sitä, etten tee mitään. Jos ei ole ollenkaan stressiä, ei edes tarvii tehdä. Mitä väliä? Turhautunut olen siksi, koska tällanen rääkki ei varmaan ikinä voi elää tässä yhteiskunnassa. Töillä eletään, niin minäkin haluaisin, mutta stressi tappaa minut. Tahtoisin vaan kuolla, koska koko tulevaisuus on niin epäonninen ja mahdoton. Juu, kyllä rakastan monia ihmisiä. Kaikki helvetin instanssit vaan hengittää niskaan ja VAATIVAT jokainen sekunti jotain, johon en pysty. Eli MINÄ EN RIITÄ MIHINKÄÄN!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kummallista, kylläpä näitä vihaongelma -kirjoituksia nyt puskee :P Ääh, itse asiassa mä oon ihan zippi. Tuossa Malice-nimimerkin aloittamassa ketjussa on paljon pohdintaa vihasta, aika samaa aihepiiriä kuin tässäkin. Kantsii lukea. Mitään yksinkertaisia niksejä vihan kestämiseen ei mulla oikein ole...
Älä lähde mukaan siihen instanssien kanssa pyöritykseen. Sä ja me kaikki riitetään kyllä, mutta ei aina ja jatkuvasti esim. masiksen takia eikä kukaan oo kone joka jaksaa, jaksaa ja aina vaan jaksaa. Mikäli koet ettet nyt jaksa, niin tumppaappa tää lause niiden instanssien kurkusta alas, pidä puolesi. Mä ymmärrän ton 100 tai 0, vähän sama juttu.
Olen purkanut vihan kääntämällä sen vihan aiheuttajan päälle. On niinä astiastoja ennen heitelty, mutten tosiaan heittele enää kun bituttaa ostella uusia.
Viha on valtava voima.Oikeestaan alan vihastua joka tieää nyt hyvää, sillä mun on edelleen täytettävä joitain virallisia asiakirjoja, se on jäänyt kun helpotti niin rysähdin ihan voimiltani lopussa kasaan. Jeah, vihan voi kääntää voimavarakseen.
Täältä löytyy stressin ja kiireen riepottelemia useamman sormen ja varpaan laskettavaksi, enkä yhtään ihmittele jos meitä "vihaongelmaisiakin" riittää jonoksi asti. Tämä jatkuva suorittaminen vie järjen. Haluaisin niin hoitaa pääni kuntoon ja pitää itsestäni huolta, mutta aikaa sille ei ole helppo järjestää. Tavallisesti puran itseeni kaiken vihan, koska se ulospäin tullessaan voi aiheuttaa kaikennäköistä, ja olen oppinut vähän pelkäämään itseäni sen vuoksi. Eilen oli poikkeuksellinen päivä, iski sellainen maailmanlopun räjähdys että päässä oikein pimeni. Lähti se tavarakin lentoon. Tänään olenkin sitten surkutellut rikkomiani esineitä.
En tiedä miten tästä suorittamis systeemistä pääsisi eroon, muuta kuin vaihtamalla asunto roskapönttöön tai kuolemalla. Tuntuu olevan sellainen in or out tyyppinen juttu. Vaikka omat voimat viikko viikolta ovat vähempänä, sitä vain rämpii eteenpäin, koska ei osaa irrottautua. Oli sitten töissä taikka koulussa, on hirveän vaikeaa olla vain osittain mukana, niin että antaisi itselleen samalla sitä välttämätöntä lepoa.
Vaikka käsitän että jossain vaiheessa tulee se raja vastaan kun ei vain enää pysty, en siltikään osaa tehdä tilanteelle mitään. Joku aamu sitä vaan on niin kuoleman väsynyt, ettei ylös enää pääse. Useammankin syyn takia, vasta se on piste, jolloin annan itselleni luvan levätä. Sitten sekin, että pitää syödä lääkkeitä, voidakseen elää tässä yhteiskunnassa, että jaksaa elää siinä. Se on sairasta jos mikä. Jos en muuta keinoa löydä, niin enemmin sitten kuolen kuin jään tällaistä systeemiä pyörittämään ja ylläpitämään omalla toiminnallani. Näin on näkkileipä
Malice, kirjoitit tuttuja ajatuksia.
Minulta riistäytyi taas, kun Kelasta oli tullut joku perimiskirje. Ei kiesus! Huusin ja haukuin Kelan alimpaan helvettiin, minkä lisäksi lähinnä oleva tyhjä kirjekuori repesi toiminnastani palasiksi. Ja kun se ei riittänyt, hakkasin pari kertaa omia nyrkkejä toisiaan vasten..ja se sattui todella! Lisäksi heittelin yhden kassillisen lankakeriä minkä minnekin. Teki mieli laittaa kaikki sekaisin.
Nauroin ja itkin ja raivosin samaan aikaan ivallisesti "Ai tunnetko olevasi liian onnellinen? Ei hätää, me teemme takuuvarmasti sinut onnettomaksi jopa yhdessä illassa!"
Mitenkähän noita solmuja saisi avatuksi. Olet selkeästi todella väsynyt, silloin tulee helposti raivareita. Tarpeeksi pitkään kun jotakuta härnää ja tikulla tökkii, niin kyllähän siinä hermo menee. Olen itse nyt niin kamalan väsynyt, etten osaa oikein auttaa. Auttamiseen tarvitsisi edes hieman kykyä ajatella, ja minulla se kyky on tällä hetkellä kovin vähissä.
Tuli se raja, mistä tuolla aiemmin mainitsin, näemmä vastaan äkimmin kuin odotinkaan. Olin koko eilisen päivän ihan lamaantunut, enkä kyennyt lähtemään minnekään. Menee olo vieläkin heikommaksi kun ei jaksa syödä mitään. Ryystin vain soijakaakaota pahimpaan nälkään. Eipähän jaksa ainakaan vihainen olla. Vieläkin olen kuin halvaantunut. Puoli viiteen pitäisi jaksaa, tunnen olevani elävä kuollut.