Olen nyt 18-vuotias, sairastanut anoreksian ja bulimian ''sekotusta'' 15-vuotiaasta lähtien. Pari kertaa oon mukamas parantunut, mut jälkeenpäin ajatellen lihosin sillon melkosesti ja söin myös aika helvetin paljon oksentamatta eli sairastin bediä.....sitten taas anoreksiajakso ja paastoamista, joskus retkahtanut ja oksentanut, päässyt kivoihin mittoihin ja alkanut bulimoimaan melkein joka päivä ja pitänyt painon alhaalla siten. Sitten taas paastoa jnejne.....Kunnes sitten sain tietää olevani raskaana. Vähän aikaa vielä oksentelin sen jälkeen, mutta tajusin että ei perkele, jos sen lapsen haluan pitää niin tää loppu nyt !! Itsekuriahan siinä aika paljon tarvittiin, monet kerrat mätöin ja taistelin itseni kanssa etten menisi oksentamaan. Jotenkin vaan löysin sen kultasen keskitien ja olen nyt pysynyt ihan samoissa mitoissa jo pari kk, mikä on ihan absurdia mulle. Kuitenkin pelkään, että lapsen synnyttyä alan taas saman rumban kun ei ole lapsen terveys vaarassa. Enpä taida paljoa itseäni arvostaa. Taas on parina iltana tullut jonkun verran mätöttyä, johtunee kuitenkin siitä etten ole päivällä kerinnyt syömään paljon mitään. Onko täällä muita raskaanaolevia jotka taistelee itsensä kanssa ? Tai jo lapsen saaneita ?
Päässyt melkein tän helvetin yli.....
buulm
2434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Upeaa, nauti siitä että olet itse oman elämäsi ohjaaja, todellinen voittaja ja zemppari kun et anna tuon kavalan sairauden voittaa itseäsi. Hienoa että olet ymmärtänyt että tuhoat oksentamalla itsesi lisäksi rakkaan lapsesi. Muista että sen synnyttyä sinulla on maailman ihanin ja tärkein tehtävä huolehtia pienokaisestasi ja siinä tärkeintä on että sinä huolehdit myös itsestäsi ja jaksamisestasi. Tämä tarkoittaa että vielä tärkeämpää on ettet vaan anna valtaa oksentelulle. Tee itsellesi selkeä päivärytmi ja syö säännöllisesti. Älä salli sitä että ahmit ja oksennat vaan huolehdi säännöllisyydestä. Näin takaat lapsellesi parhaat eväät elämään ja itsellesi ihanan nuoruuden. Lapsille ei ole tärkeintä minkä näköinen tai kokoinen äiti on vaan se että saa rakkautta ja huolenpitoa ja että äiti voi hyvin.Zemppiä ja voimia sinulle.
Minä olen entinen bulimikko nykyinen äiti. Siinä vaiheessa kun vauva syntyy, pienin ajatus oli mässäily. Lapsi vaati jatkuvaa huomiota, ei ollut edes aikaa vetää övereitä. Pelko siitä etten pääsisikään pöntölle tappoi viimeisenkin innon ahmia.
Oksentelin 2/3osaa raskaudesta, tosin harvakseltaan. Olo oli iso ja kömpelö, vaikka lihoin vain 10kg. Imetyksellä lähtivät ne ja vähän ylikin, suklaata sai mättää naamaan minkä ehti. Silti paino tippui. Oksennellut en ole kahteen vuoteen, eikä tee enää mielikään kun siitä helvetistä pääsin irti.
Minusta sinulla on hienot edellytykset selvitä! Onnea tulevasta pienokaisesta myös!