Palvelussa huutoaika päättyy ennalta-arvaamatta. Tavaraoista ei tule kuvia vaikka niitä luvataan. Tavaramääriä ei ilmoiteta tarkkaan. Kokonaisuutenaan sekä myyvä pesä että huutajat kärsivät huonosta palvelusta. Isompien kohteiden myynnissä tällainen palvelu jossa huutajanan huomaat vaan ykskaks huudon päättyneen tunti sitten, jolloin joku teki paremman tarjouksen voi jäädä kovastikin harmittamaan. Se ei ole varmasti kenenkään edun mukaista.
Miksi siis pesänhoitajat käyttävät tällaista palvelua kun muitakin palveluja olis käytettävissä. Kaiken lisäksi kaikki on kysyttäessä aina pesänhoitajan vikaa ja lainvoima.com on ainoastaan välittäjänä. Enkä itse ole minkään muun palvelun osakas, vaan ihan vaan käyttäjä.
Se myös ihmetyttää miksi eilen aiheesta aloittamani asiallinen viestiketjun avaus poistui tältä palstalta? Aikaisempi keskustelu poistui myös, mikä kyllä oli väärällä palstalla, eli talousrikokset palstalla.
Itse olen saanut ihan asiallisestikin sieltä tavaraa ostettua, mutta kokonaisuutenaanhan tuo kuitenkin on palvelu mitä pitää kytätä jos sieltä mielii jotain kohtuudella saada.
Kirjoittakaa kokemuksia miten lainvoima.com on muuten toiminut?
lainvoima.com kokemuksia palvelun käytöstä
119
21243
Vastaukset
- rossja
Pyydän ylläpitoa vastaamaan, miksi eilinen keskustelunavaus poistettiin? Se ymmärrän että aiempi keskustelu oli väärällä palstalla sinäänsä enkä sitä ollut aloittanutkaan, vaan jatkoin todellisilla tapahtumilla.
Lainvoima sanoo ettei ole pyytänyt keskustelun poistamista, eikä ole edes osallistunut keskusteluun, vaikka siltä se vanhassa väärällä osastolla olleessa keskustelussa kovasti vaikutti.
Onko tällä palstalla sananvapautta??? Kylläkai täällä voi ja palstan tarkoituskin on arvioida palvelun toimivuutta. Sitähän voi kukatahansa arvioida mihintahansa suuntaan.- prof. ala-tuusonen
tässä on varmaankin jokin sala liitto. Eka kerta kun kuulin moisesta lainvoima sivustosta. Onkohan ideana että sivuston perustajalla on oman lain voima tehdä mitä huvittaa? Ja sitten suomi24 on bulvaaniyhtiön kautta saanut telefaxilla viestin poistaa sun ilmoittelut?
- Yhtä huutoa
prof. ala-tuusonen kirjoitti:
tässä on varmaankin jokin sala liitto. Eka kerta kun kuulin moisesta lainvoima sivustosta. Onkohan ideana että sivuston perustajalla on oman lain voima tehdä mitä huvittaa? Ja sitten suomi24 on bulvaaniyhtiön kautta saanut telefaxilla viestin poistaa sun ilmoittelut?
Karstulalaisen Jalec Oy:n konkurssipesän tavaroita myydään vieläkin ko. palvelussa. Huutoon oli pienirtainta laitettu 23.2 ja huutoa oli alettu sulkea jo samalla viikolla parin päivän päästä. Perjantaina illalla sillä viikolla kun sivuille eksyin oli mielenkiintoinen osuus jo suljettu. Kohteita on kuitenkin avoinna edelleenkin samasta listasta.
Jos huudolla olisi selvä päättymisaika voisi jotain tapahtua, mutta tuossa palvelussa homma on kyttäämistä jos sattuu tulemaan mielenkiintoista ja jos pari päivää olet lomalla se ennättää mennä ohi. Toisaalta jos teet tarjouksen jostain saat tuotteen vasta ennalta arvaamattoman ajan jälkeen.. - siirtynyt
Yhtä huutoa kirjoitti:
Karstulalaisen Jalec Oy:n konkurssipesän tavaroita myydään vieläkin ko. palvelussa. Huutoon oli pienirtainta laitettu 23.2 ja huutoa oli alettu sulkea jo samalla viikolla parin päivän päästä. Perjantaina illalla sillä viikolla kun sivuille eksyin oli mielenkiintoinen osuus jo suljettu. Kohteita on kuitenkin avoinna edelleenkin samasta listasta.
Jos huudolla olisi selvä päättymisaika voisi jotain tapahtua, mutta tuossa palvelussa homma on kyttäämistä jos sattuu tulemaan mielenkiintoista ja jos pari päivää olet lomalla se ennättää mennä ohi. Toisaalta jos teet tarjouksen jostain saat tuotteen vasta ennalta arvaamattoman ajan jälkeen..itse lopetin kyseisen voiman käytö kun tuli maksulliseksi sitä ennen ostin tavaraa muutamia kertoja
- Nauretaan yhdessä
siirtynyt kirjoitti:
itse lopetin kyseisen voiman käytö kun tuli maksulliseksi sitä ennen ostin tavaraa muutamia kertoja
Kyllähän se on hirveätä, kun joutuu maksamaan 1,9 euroa kuukauden huuto-oikeudesta.
- Lainvoima
Vajaan kahden euron tekstiviestimaksu, jolla saa kuukauden käyttöaikaa, lisättiin käyttäjän tunnistamista varten väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Menetelmä on osoittautunut hyvin toimivaksi, ja saaduilla tuloilla pystytään kattamaan osa ylläpitokustannuksista.
- 1165
Kukahan laitta ko. sivuille tietoa joka ei sitten pidäkään paikkansa ? Kyttäämistähän tämä tosiaan on kun ei ole selvää päättymisaikaa. Asiat pitäis olla reilusti esillä.
- Lainvoima
Asiat ovat aina mahdollisimman tarkasti esillä. Mikäli sivuilla on esitetty väärää tietoa, se ei ole suinkaan ollut tarkoituksellista, ja mahdolliset virheet pyritään aina korjaamaan ensi tilassa.
Päättymisajankohta määräytyy useammasta tekijästä, jonka takia ennalta määriteltyä aikaa ei ilmoiteta. Kyttäämistä käytön ei tarvitse olla, koska ylittyneestä tarjouksesta edellinen huutaja saa tiedon sähköpostilla tai halutessaan tekstiviestillä. - Kauppaan pettynyt
Kas tänne Lainvoima kyllä vastailee, mutta muissa asioissa ei sitten enään vastata.
Kenen mahtaa olla vastuu, kun kaupaavat välillä viallisia laitteita, joilla ei ole kuin romun arvo jäljellä.
Ilmoituksissa tulisi olla aina maininta, että laite ei toimi. - eivoimitään
tuskin lainvoima laitteiden kunnosta tietää, ostajan vastuulla se on niinkuin muissakin konkkapesissä.. siell ehdoissa asiat mainitaan
- jouduinko huijatuksi
"lainvoima" soittaa että tehkää tarjous niin suljemme myynnin,ei kuitenkaan sulje,tuntuu että olisi vedätystä myyjän puolelta?
- Petetty_9
Tämä on suoraan Ervelän tyyli!!!
- Lainvoima
"lainvoima" soittaa että tehkää tarjous niin suljemme myynnin,ei kuitenkaan sulje,tuntuu että olisi vedätystä myyjän puolelta?"
Älä inise. Käyttöehdot luodaan juuri tuollaisia puupäitä varten!
- AIIOO
Älkää valittako, ostakaa muualta jos ei kelpaa, itse olen ostanut kymmeniä tuotteita aina 1000-50000 euroon, ja kukaan ei ole pakottanut.
- surkea esitys
Olen täysin samaa mieltä kritiikistä, jota Lainvoima.com nettisivustosta on edellä annettu. Jos vertaa sitä esim. huutokaupat.com sivustoon, se vaikuttaa täysin puutteeelliselta. Mikäli ostajalla on johonkin tavaraan liittyvä kysymys, ei ilmoituksissa ole myyntiä hoitavan henkilön yhteystietoja. Sivustolla olevaan yhteydenotto-lomakkeeseen ei kukaan vastaa. Miksi se sitten on sinne laitettu ?
Tekstiviesti-pohjainen tunnistautuminen vaikuttaa puhtaalta rahastukselta, sillä paremmin suunnitelluissa sivustoissa se tapahtuu pankkitunnusten avulla ilmaiseksi ja täysin turvallisesti.
Tavaroiden näyttöaikoja siellä ei myöskään ole. Olisi mukava kuulla kuluttajaviranomaisen kanta siihen, onko sivusto lakien ja nettikaupan säädösten mukainen ... - kolmas kerta
Paljon huutokaupoissa käyneenä, sanoisin että olipa lainvoiman järjestämä huutokauppa Vöyrissä TOSI ALA-ARVOINEN. Tuollaisille järjestäjille potkut! On nähty ammattinsa osaavia, jotka ovat hoitaneet hommansa todella hyvin. Hyvin hoidettuna huutokauppa on mukava ja nautittava sosiaalinen tapahtuma. Ei asiakasta pidä aliarvioida.
- ei huono
ainahan noita joka asian itkijöitä riittää. yleensä konkurssipesissä tulee mukaan jotain hyvää ja myös huonoa tavaraa. ite olen yrittänyt punnita "järjellä" että mitä jostain kannattaa maksaa,jos siinä sattuukin olemaan jotain RIkkI, enkä ymmärrä sellaisia jotka ensin ostokiimassa huutaa yli kyseisen tavaran uushankita hinnan ja sitten itketään että voi voi kun tuli huono kauppa. kannattaa pysyä muilla sivustoilla jos ei ole hyvä sivusto. itellä on positiivisen kuvan saanu ko. sivusto ja aina on vastattu kyselyyn. ja huudot ei yleensä sulkeudu samana päivänä jos joku korottaa hintaa,vaan aikaisintaan seuraavana päivänä!
- Lainvoima
Lainvoima.com toimii mahdollisimman mukaan normaalin huutokaupan ehdoin. Poikkeuksena ehkä se, että kaikki tuotteet myydään eikä mitään vedetä pois, kuten joissakin jobbareitten harjoittamissa. Myyntiaikaa ei voi ilmoittaa etukäteen, koska hinnan hyväksymisestä vastaa kyseinen asianajotoimisto. Saathan aina tiedon tarjouksesi ylittämisestä sähköpostitse tai tekstiviestillä. Konkurssipesät eivät osallistu sivujen ylläpitämiseen, joten aiheutuneita kuluja yritetään saada edes osaksi takaisin huutoihin oikeuttamilla tosi pienillä maksuilla.
Lainvoima.com toimii kilpailijoihinsa verraten parhaiten Suomen Konkurssiasiamiehen ohjeistuksen mukaan. Kulloisetkin tarjoukset ja kaupat ovat Konkurssiasiamiehen ja hoitavan asianajotoimiston vapaasti seurattavissa. Jopa pari vuotta jälkeenpäinkin. Kuvineen ja tietoineen, kaikki.
Emme voi vastata kaikkiin kysymyksiin tuotteen yksityiskohdista, koska ne sijaitsevat eri puolilla Suomea. Yksi tyypillinen kysymys: " Minkä tuumaiset renkaat ovat tuotteessa xxx?"
Vaatisi mahdottomia ajomatkoja ja tuntien käyttöä.
Konkurssipesien tuotteet myydään vain niiden tietojen perusteella, joita sivustolla annetaan. Ostaja voi ottaa riskin tai jättää tarjoamatta.
Tuotteiden kunnosta ja lisätiedoista pyrimme aina antamaan asiankuuluvaa tietoa.- ketkaleen pete
Vai ei vedetä pois .VALHE
Annetaan asaankuuluvaa tietoa Valhe
Suljetaan sitten kun on soiteltu tarpeeksi.
Vedätystä todella paljon - Yrittäjä100
Kaikki tuotteet myydään eikä mitään vedetä pois...TÄMÄ ON TÄYTTÄ PASKAA...Kaksi kertaa edustamani yhtiö on ollut huutamassa kohdetta, ja arvatkaapa...KUMMALLAKIN KERRALLA TUOTTEET ON VEDETTY POIS MYYNNISTÄ KESKEN AKTIIVISEN TARJOAMISEN...herääkin kysymys kuka on tehnyt vastatarjouksia naurettavilla korotuksilla....TÄYTTÄ PELLEILYÄ...ANNAN MIELELLÄNI LISÄTIETOA...LUONNEHTISIN LAINVOIMA.COM:a LÄHINNÄ VITSIKSI.
- vvtaj
Nykyisin vielä hurjempi meno, yritys on kuulemma tutkinnan alla ja kauppoja velallisten etujen vastaisesta toiminnastakin on puhetta ollut netissä. Miten ihmeessä tuo saa mellastaa miten tahtoo?
- VedätetäänköMinua
Itse olen havainnut tuolla lainvoimassa sellaisen piirteen, että joissakin kohteissa myyjillä on joko bulvaani nostamassa hintoja tai sitten ne itse tekevät tarjouksia tuotteista.
Täällä esitetyt asiat näyttäisivät tukevan tätä havaintoa, varsinkin nämä sulkeutumiset-> joku tarjous on pitkään voimassa, ja vaikka uusia tarjouksia ei tule, kohdetta ei suljeta.
Huutohistoria paljastaisi tälläisen toiminnan kaikkein selviten: mikäli kohteella olisi näkyvissä historia, jossa näkyisi tarjouksen tekijä, voisi historiasta nähdä jokaisen kohteen kohdalla onko siellä joku tietty tajouksen tekijä, joka tekee paljon tarjouksia.
Tämä on mielestäni selvä epäkohta tässä palvelussa, varsinkin kun tunnistautumisesta pitää maksaa. Perusteluni tälle on se, että joudut tuotteen halutessasi maksamaan kovemman hinnan mitä tuotteelle olisi muodostunut ilman näitä "haamutarjouksen" tekijöitä. Tässä siis tulee sellainen tilanne, että maksat siitä että pääset vedätettäväksi.
Kysymys Lainvoimalle: Mikä estää näyttämästä tarjoushistoriaa kohteen tiedoissa? Eikö olisi reilua palvelusta maksaville käyttäjille, että he näkisivät tarjousten tekijät? Jos tarjoushistoriassa ei ole mitään salattavaa, miksi sitä ei voisi laittaa näkyviin?- Lainvoima
Hyvä ajatus. Valmistelemme tarjoushistorian esille laittamista.
- HuutajaVaasasta
Lainvoima kirjoitti:
Hyvä ajatus. Valmistelemme tarjoushistorian esille laittamista.
Mielestäni oikea tapa pitää nettihuutokauppaa on ruotsalaisella Petterson&son.
www.ps.nu
- maksointyhjästä
>Lainvoima.com toimii mahdollisimman mukaan normaalin huutokaupan ehdoin.
Eikä toimi:
Kohteessa oli teksti "KOHDE VOIDAAN SULKEA SILLOIN KUN KULUVAN PÄIVÄN AIKANA UUTTA TARJOUSTA EI OLE TEHTY ( EI KUITENKAAN VIIKONLOPPUISIN LA-SU )"
Uutta tarjousta ei ole tehty kahteen päivään, mutta kauppaa ei vain ole suljettu. Ennen tuon ilmoituksen ilmestymistä tietoihin uusia tarjouksia ei ollut tullut moneen päivään.
Tässä palvelussa siis tarjouksien tekijät maksavat kulut, ja myyjät vedättävät miten haluavat. Ehdoissa on kuitenkin sääntö, jonka mukaan myyjä voi laskuttaa aiheutuneita kuluja mikäli tarjouksen tekijä ei ostakaan tuotetta. Tämä on todella väärin, varsinkin silloin kun kaupan ilmoitetaan päättyvän mikäli uutta tarjousta ei ole tehty.
Tälläinen alusta pitäisi toimia siten, että kun siellä on tuollainen ilmoitus, kauppa katkeaa AUTOMAATTISESTI vuorokauden vaihtuessa, eikä vasta sitten kun myyjä niin päättää. Jos siellä on joku automatiikka, se EI TOIMI.
Kokonaisuudessaan palvelu on sellainen, että toista kertaa en sinne käyttäjätunnuksesta maksa. Enkä käyttäisi edes ilmaiseksi, jos ehdot ja toiminta muutu sellaiseksi, että ne vastaavat huutokaupan periaatteita.
En yhtään ihmettele, jos lainvoima.com:ssa ei ole paljon käyttäjiä. Kukapa se haluaisi maksaa huonosta palvelusta:
Korjattavaa:
- Tarjoushistoria puuttuu (hinnan nostattamisen mahdollisuus)
- Päättyneen kaupan hinta ei tule näkyviin
- Kaupankäynnin katkaisu
- Ehtojen tasapuollistaminen (tarjous sitova, mutta myyjän ei ole pakko myydä -> maksat palvelusta, mutta et ole varma voitko edes saada tuotetta vaikka tarjoat siitä voittavan hinnan). Jos siis kerran laittaa sen sinne myyntiin, on se myös myytävä.
En voi suositella kenellekkään, ja itse en toista kertaa osta tunnusta. - osta lisää
Mee huutokaupat.com sivuille siellä katkeaa kellon mukaan.
Eikä maksa kuin että kirjaudut tarvii kuitenkin pankkitunnukset.
On sielläkin kaiken karvaisia myyjiä mutta pääsääntö esim.
konkurssipesät myy 99% myynnissä olevista.- osta lisää
PS. seurasin tänään yhden huutokauppiaan huutoja huutokaupat.com
sivuilla ja kaikki mitä tänään oli myynnissä kohteita oli tänään 7 kpl
joista kaikki konkurssipesiä huudot on vaikka vasta päättyneet hyväksytty
kaikki.
Seurata pitää vaan tuleeko niihin kohteisiin myyty sana sillä silloin se on myös
noiden sivujen mukaan myös maksettu. - hyvät kaupat
osta lisää kirjoitti:
PS. seurasin tänään yhden huutokauppiaan huutoja huutokaupat.com
sivuilla ja kaikki mitä tänään oli myynnissä kohteita oli tänään 7 kpl
joista kaikki konkurssipesiä huudot on vaikka vasta päättyneet hyväksytty
kaikki.
Seurata pitää vaan tuleeko niihin kohteisiin myyty sana sillä silloin se on myös
noiden sivujen mukaan myös maksettu.olen itse ostanut huutokaupat.comista ja on paljon parempi systeemi kuin
lainvoiman.paremmat kuvat ja tietoa on enemmän.
- Melkein OK
Toimii, mutta parannettavaa. Tuosta pikkumaksusta mielestäni turha kitistä, vaikkakin toivoisin sillä saatavan pidemmän käyttöajan. Pari kerta ostanut tavaraa tätä kautta ja kaikki mennyt OK. Tuo tarjousten kyttääminen on ärsyttävää, ainakin jotkut takarajat pitäisi olla ettei viikkokausia roiku ne tarjoukset. Itsellä oli voittohuuto viimeksi viisi päivää ennen kuin sulkivat. Ja nuo aikaisemmin ehdotetut tarjoushistoria ja päättyneiden kauppojen hintatiedot olisi syytä näkyä. Mutta hyvä että kilpailua, eikä pelkästään tuo huutokaupat.com.
- kalle
huutojen päätäntä täysin mielivaltaista ihme ettei konkurssiasiames puutu tälläiseen toimintaan .
- lainvoima
Tämähän on oikeastaan ainoa konkurssiasiamiehen hyväksymä konkurssipesien huutokauppa. Konkurssiasiamies ja kyseinen lakitoimisto (voi hyväksuyä) pääsee reaaliajassa itse katsomaan kaikki tapahtumat. Myöskään maksuja ei maksuja ei suoriteta minkään realisaattorin kokoomatileille vaan suoraan konkurssipesän tilille.
- silmä käteen
Totta kai myyjä voi myydä tavaran silloin kun haluaa, lukeehan se jo myyntiehdoissakin.. ei ole mikään pakko osallistua huutokauppaan jos se ahdistaa
- lainvoima
www.huutokaupat.com on nyttemmin aika ahdingossa, koska www.lainvoima.com on noussut Suomen suurimmaksi konkurssipesien realijoijaksi.
huutokaupat.com on tästä syystä ottanut sivuileen myös kaikenlaisia jobbareita. Ja jos joskus saa esim. konkurssipesältä myyntiin tuotteen, josta ei määräaikana makseta "riittävästi" - tekevät itse tai lähipiiriläinen tarjouksen, joka hyväksytään. Sitten tuote ilmoitetaan myydyksi.
Nämä jobbarit, jotka huutokaupat.com:in sivuilla myös esiintyvät poistavat sillä hetkellä tuoteen, jos eivät ole saaneet riittävää hintaa.
www.lainvoima.com:in myynti perustuu pelkästään viranomaismääräyksiin, eikä tarjouksissa temppuilla. Kaikki myydään ja poikkeuksena edellisestä myös ostaja on sivuilla identifioitu. Vain omistusoikeuden myöhemmin havaittu muutos saattaa aiheuttaa tuotteen poiston myynnistä.
Ja lisää: www.lainvoima.com:issa asiakkaan tuotekysely saattaa aiheuttaa ongelmia, koska kaikkin ei millään muodolla osata vastata. Myytävät sijaitsevat eri puolella Suomea, eikä ole järkevää vaatia henkilökuntaa vastaamaan esim. rengaskokoa kysyvään tiedusteluun. Täytyy vain luottaa tuote-esittelyyn annetussa muodossaan tai olla osallistumatta huutokauppaan.
Kuitenkin ostohinta on useimmiten vain murto-osa tuotteen reaalisesta arvosta murto-osa- voimalaki
Melko paksua potaskaa. Oliko nyt oikeasti lainvoima.com asialla?
- että näin
Olen seurannut noitten huudettavien tavaroiden hinta kehitystä ja voin sanoa suoraan että ei kai ihmiset noin tyhmiä ole että maksaa tavaroista joilla ei minkään valtakunnan takuuta eikä varmuutta edes toimivuudesta,saman kuin uudesta.Oli tässä taannoin erä laikkoja myynnissä ja yllätys,yllätys,hinta "pompsahti" sellaiseksi että saman erän olisi saanut kaupasta.Samoin käynyt muutaman Mig-hitsin kohdalla,olin mukana huutamassa mutta kun hinta alkoi olla uuden vastaavan kanssa samoissa euro määrissä lopetin,ostin uuden ja oli takuut samaan hintaan.Että se tuosta:ostohinta useimmin vain murto-osa reaalisesta hinnasta,tai sitten huutajat ovat jotain avohoito potilaita.
Selvittäkääpä ensin kohteen uushankinta arvo ja verratkaapa sitten hintaan noihin huutoihin,yllätytte varmasti. - jobbareita on
Lainvoima väittää, että heillä ei ole jobbareta sivuillaan.
Miksi hakiessani huutamaani tuotetta kertoi tuotteen antaja ostaneensa koko pesän ja lainvoima.com sivuilla myy pesän hyvällä voitolla huutajille. Samalla yritti myydä toisenkin pesän tuotteita ohi huutokaupan. - Hintanostoako
että näin kirjoitti:
Olen seurannut noitten huudettavien tavaroiden hinta kehitystä ja voin sanoa suoraan että ei kai ihmiset noin tyhmiä ole että maksaa tavaroista joilla ei minkään valtakunnan takuuta eikä varmuutta edes toimivuudesta,saman kuin uudesta.Oli tässä taannoin erä laikkoja myynnissä ja yllätys,yllätys,hinta "pompsahti" sellaiseksi että saman erän olisi saanut kaupasta.Samoin käynyt muutaman Mig-hitsin kohdalla,olin mukana huutamassa mutta kun hinta alkoi olla uuden vastaavan kanssa samoissa euro määrissä lopetin,ostin uuden ja oli takuut samaan hintaan.Että se tuosta:ostohinta useimmin vain murto-osa reaalisesta hinnasta,tai sitten huutajat ovat jotain avohoito potilaita.
Selvittäkääpä ensin kohteen uushankinta arvo ja verratkaapa sitten hintaan noihin huutoihin,yllätytte varmasti.Käykääpäs vertaamassa hintoja lainvoima.com ja uudet tuotteet sivuilta.
Katsoin kaksi huudettavaksi tullutta pesää. Jostan kumman syystä kummallakin julkaistaessa oli pohjahinnat. Huutojen edetessä samat puhelimen loppunumerot ilmestyivät kumpaankin nostamaan hintoja aina kun huutojen nostot loppuivat.
Tässä esimerkkejä tällä hetkellä:
Lainvoima Uusi vastaava
450 299 tarjous norm hinta 350
200 198 norm hinta
2200 2000 norm hinta
... ja hinnat nousee edelleen samojen numeroiden nostamana.
Joko ihmiset on tosi tyhmiä osataessaan ylihintaan pitkään käytössä olleita kuluneita tuotteita nettikuvan perusteella tai järjestelmä ammattinostajien osalta toimii... - voimakunvoima
voimalaki kirjoitti:
Melko paksua potaskaa. Oliko nyt oikeasti lainvoima.com asialla?
Taidat tietää mistä puhut...!
Voisitko hieman perustella mikä osa on potaskaa. Kerro sitten totta ettet nolaa itseäsi.
Kiitos. - ilmoittaja1
Wow! Tulipas siinä tekstiä.. :D Lainvoimaa nyt ei aivan kannata ruveta huutokaupat.comiin vertaamaan... jää vielä aika kauas taakse :) Jos jossain tavara vaihtaa omistajaa niin huutokaupat.comissa.
- En huuda jatkossa
"Lainvoima.com toimii mahdollisimman mukaan normaalin huutokaupan ehdoin. Poikkeuksena ehkä se, että kaikki tuotteet myydään eikä mitään vedetä pois, kuten joissakin jobbareitten harjoittamissa." (lainattu teksti lainvoiman vastauksesta aiemmin)
Kyllä taas näki tuon edellämainitun tekstin. Olin juuri huutamassa Tamperelaisen kultasepänliikkeen yhtä kohdetta, jossa oli van vain yksi 30 € tarjous valomainoksesta ja maarkiiseista. Oli poistettu myynnistä, aivan kuten jopparit tekevät, jos hinat ei nouse heitä tyydyttävälle tasolle.
Kyllä Lainvoima on suorastaan paskaa puhuva yritys!- palaute edelliseen
Lainvoima.com ei myy mitään, Se on vain netissä toimiva sovellutus, joka ottaa vastaan tarjouksia konkurssipesien eri myyntikohteista.
Myynnin ajankohdasta ja tarjouksen hyväksymisestä vastaa kutakin konkurssipesää hoitava lakitoimisto. Joskus, harvoin, hyväksyntää myyntiin ei ole saatu. Ajan liikaa pitkistyessä tuote saatetaan kuitenkin poistaa ja sittemmin siirtää uudelleen myyntiin kohteessa "useiden konkurssipesien omaisuutta". Tätä ei kuitenkaan mielellään tehdä, koska usein silloin tavaroita joudutaan siirtämään ja varastoimaan, mikä aiheuttaa lisää kustannuksia. 99% kohteista myydään kuitenkin suoraan kyseisen konkurssipesän sivuilla. Mitään ei koskaan ole jäänyt kokonaan myymättä. - oikaisu edelliseen
palaute edelliseen kirjoitti:
Lainvoima.com ei myy mitään, Se on vain netissä toimiva sovellutus, joka ottaa vastaan tarjouksia konkurssipesien eri myyntikohteista.
Myynnin ajankohdasta ja tarjouksen hyväksymisestä vastaa kutakin konkurssipesää hoitava lakitoimisto. Joskus, harvoin, hyväksyntää myyntiin ei ole saatu. Ajan liikaa pitkistyessä tuote saatetaan kuitenkin poistaa ja sittemmin siirtää uudelleen myyntiin kohteessa "useiden konkurssipesien omaisuutta". Tätä ei kuitenkaan mielellään tehdä, koska usein silloin tavaroita joudutaan siirtämään ja varastoimaan, mikä aiheuttaa lisää kustannuksia. 99% kohteista myydään kuitenkin suoraan kyseisen konkurssipesän sivuilla. Mitään ei koskaan ole jäänyt kokonaan myymättä.Palaute edelliseen...
Minua ei ainakaan kahdessa huudossani, jonka sain, palvellut lakitoimisto vaan jobbari, joka avoimesti kertoi ostaneensa pesän konkurssipesältä ja jälleenmyi voitolla tavarat. - voimakun voima
oikaisu edelliseen kirjoitti:
Palaute edelliseen...
Minua ei ainakaan kahdessa huudossani, jonka sain, palvellut lakitoimisto vaan jobbari, joka avoimesti kertoi ostaneensa pesän konkurssipesältä ja jälleenmyi voitolla tavarat.Ei varmasti ollut Lainvoima.com-sivusto. Oletko selvipäin liikenteessä?
Ettei vaan sattunut olemaan Huutokaupat.com josta yrität kertoa??? - Tympääntynyt
Jatkuvasti siellä vedetään pois kohteita, ties millä verukkeilla.
- Ranttu.
Monta kertaa on huutoni ollut keulilla viikkoja vaikka sivuilla on teksti.
Kohde suljetaan, kun kuluvan päivän aikana uutta tarjousta ei ole tehty, ei kuitenkaan viikonloppuisin la-su.
Paska palvelu. Risat tavarat ne kyllä osaa lyödä kiinni heti.- voihan vee
Luepas juippi se teksti uudestaan, ei siellä noin lue vaan "voidaan sulkea..."
Kai sinä suomea ymmärrät..??? - Hyviä_kauppoja_toivoen
voihan vee kirjoitti:
Luepas juippi se teksti uudestaan, ei siellä noin lue vaan "voidaan sulkea..."
Kai sinä suomea ymmärrät..???Ohoh, asenne alkaa paljastua.
Eikös se tarkoita sitä, mistä Ranttu kirjoitti. Voidaan sulkea kyllä, jos hyvä tavara, mutta ei välttämättä. Saako tavaraa koskaan, sitä en osaa sanoa. Risaan tulee kylläkin nopea päätös.
Toisaalta on hyvä, että risan tavaran kauppa päättyy pian, sillä näin ostajien vahinko pienenee. Ajatelkaa vedättävänne risaa tuotetta loppuun saakka, päätellessänne hinnasta tuotteen hyväksi. Se on vahinko, ettei tuotteesta tiedä, toimiiko se. Paikanpäällä nähdyssä tuotteessa, ei ole tätä suurta epävarmuustekijää.
Huutokauppa oikeastaan perustuu ominaisuuteen, jossa ostaja vapaaehtoisesti maksaa liikaa tuotteesta, jota ei ole kunnolla nähnyt. Rulettipöytään verrattuna huutokaupoilla ei ole suurta eroa. Peliksihän te huutokaupan koette, pyrkien voittoon.
Eli, tarkistakaa uuden hinta ja maksatte tästä puolet, niin olette lähellä oikeaa hintaa. Kustannus tavaran noutamisestakin tulee, joka on laskettava hintaan ostavalla puolella.
- Loviisa.
Rikkinäiset tavarat myydään kyllä heti. Itse olen ostanut täyttä paskaa kyseisestä firmasta.
- Janne from työpaikka
Haluaisin myös kuulla Lainvoiman vastauksen siihen, miksi kohdetta ei suljeta, vaikka tuo "Kohde suljetaan, kun kuluvan päivän aikana uutta tarjousta ei ole tehty, ei kuitenkaan viikonloppuisin la-su."-teksti on ilmoituksessa?
Vaikka uusia tarjouksia ei tule, niin siltikään kohdetta ei suljeta, vaan pahimmillaan kohde on viikkotolkulla myynnissä senkin jälkeen.
Tuo ainut itse havaitsemani epäkohta joka syö luottamusta palvelua kohtaan. Tosin muuta kokemusta minulla ei olekaan kuin ilmoitusten seuraamista.- voi ja leipä
Et sitten osaa suomen kieltä lukea..? Missä lukee että kohde suljetaan???
Siinähän lukee että "Kohde voidaan sulkea..."
Ymmärrätkö tämän tekstin? Jos ymmärrät, niin ymmärrät myös mitä tarkoittaa "voidaan sulkea". Sehän EI tarkoita että suljetaan...
Tuliko tämä nyt ymmärrettävästi selitettyä?
- taistelenko
Sain huutoni läpi lainvoimassa ja maksoin huutoni välittömässä verkkopankin kautta.
Seuraavana päivänä asiainhoitaja soittaa ja ilmoittaa että pesänhoitaja on pannut myyntikieltoon
yhden tuotteen ko. huudosta. Sovin asiainhoitajan kanssa että noudan muut tavarat ja myyntikieltoon
laitettu tietokone läheteään tyhjennyksen jälkeen jälkitoimituksella minulle.
Nyt asianhoitaja ilmoitti että eivät toimita minulle ko. tietokonetta.
Kertokaapa miten tulkitsette lainvoima.com myyntiehdot. Onko tuote minun omistuksessa vai kenen?
Sivustolla lukee..
"Omistusoikeus kaupan kohteeseen
Ostajan omistusoikeus kaupan kohteena olevaan materiaaliin syntyy silloin
kun maksu on kokonaisuudessaan saapunut myyjän osoittamalle tilille."- Asiainhoitaja
Niinpä.... nämä "asianhoitajat" ovat JOBBAREITA, jotka ovat ostaneet koko pesän ja pesänhoitajien nimissä myyvät lainvoima.com sivulla siihen hintaan kuin haluavat. He käyttävät bulvaanina kavereitaan, jotka nostavat hinnan sopivalle tasolle voiton maksimoimiseksi.
Siksi kaikki hyvä tavara nousee hintatasoltaan korkealle.
Ne mitkä ei nouse vedetään huutokaupasta pois ja jobbari myyy sen omien normaalikanaviensa kautta.
Tämä kaikki on puettu nettimyyntipalvelu lainvoima.comiksi, jota monet luulee pesänhoitajien ja asianajotoimistojen konkurssipesiä myyväksi kanavaksi.
Näilläkin sivuilla muutama "kaveri" on kertonut hyvistä kaupoistaan. - Osta
Totta kai jobbaritkin voivat ostaa Lainvoimasta tuotteita ja panna myyntiin, mutta ei koskaan Lainvoian kautta.,
oli yksi hyvin tuntemani sisarusten kuolinpesä myynnissä mihinkä katosi osa omaisuudesta? ei perillisiä,ei muita tuttuja.
- Käänteentekemä
Forssassa .?????
Sieltä löytyy
- Käänteentekevä
Nytkin on ollut teksti suljetaan kun ei .., jne kaksiviikkoa ja mitään ei tapahdu.
Perseestä koko huijaava systeemi.
Menisköhän kiinni jos olis sukulainen tai kaveri ostamassa , vois saada välistä. - Lainvoima
Nooh, oli miten oli, niin tekstareilla rahastus ainakin toimii!
- pete11111
Yritin huudella noita Botnia Service Groupin hitsauskoneita.
Eilen luovuin pelistä kun hinta nousi liian korkealle. Sain viestin että tarjoukseni on ylittynyt.
Tänä aamuna huomasin että voittava huuto oli poistettu ja minun huutoni on voittava. En aio enää ostaa koska investoin jo muualle.
Todella omituista toimintaa, aion olla yhteydessä konkurssiasiamieheen kyseenalaisista huutokauppamenettelyistä.
Eikös reilun huutokauppatavam mukaan pitäisi koko kauppa aloittaa alusta jos "joku" perääntyy ja poistelee tarjouksiaan?- pete111111
Äskeiseen jatkoa.
Homma korjattu.
Tuotteet on poistettu myynnistä. - okokppokp
tuollainen kertoo että hintaa nostetaan epärehellisin keinoin. Ei ihme että tuotteet maksaa niin paljon
- 3433423
Lainvoima on vain ilmoittajien (lähinnä kai asianajotoimistojen) käyttämä myyntisivusto, joka ei ole vastuussa siitä miten tuotteita vedetään pois myynnistä tai kelle/missä vaiheessa niitä myydään..
Ei kai kukaan valita esim. huuto.netille tai tori.fi:llekaan jos joku yksittäinen myyjä tekee oharit tai jostain muusta syystä päättää olla myymättä tuotettansa?- pasi1111111
Ei varmaan valita ei, mutta Lainvoimassa näyttää olevan mahdollista huudella vedätyshuutoja tyyliin, myyjä vedättää hintoja puhelimellaan ja kun tosiostaja putoaa, niin vuorokauden hiljaisuuden jälkeen vedetään voittava huijaushuuto pois.
Näin moni luulee että sai ostettua tuotteen kun joku veti huutonsa pois (tai Lainvoima.comsivusto ilmoittaa että voittohuutaja oli sulkulistalla, siksi huuto poistettiin). Selkeää vedätystä.
Olisi kiva tietää kuinka moni on joutunut vedätyksen uhriksi.
Äskeiselle kirjoittajalle tiedoksi, että Tori.fi eikä huuto.netissäkään kukaan ei pysty poistamaan voittohuutoja mielivaltaisesti. Siellä ei vedätys ole tuohon tyyliin mahdollista, muita keinoja varmaan on,..
Ja noissa sivustoissa on palautteiden ja myyjien pisteiden perusteella mahdollista harkita minkälainen myyjä on vastassa. Ja jos joku ei myy tuotettaan, voi myös jättää palautteen.
Lainvoima.com pystyisi olemaan hyväkin keino myydä tavaraa, mutta kun koko homma on pilattu vedätyksillä ym. mokilla. Ostajakunta jättää huutamatta ja näinollen pesät saavat huonommat hinnat tavaroistaan.
Amatöörien pelleilyä sanon minä ja jätän vastedes huutoni tekemättä. - jobbariko?
pasi1111111 kirjoitti:
Ei varmaan valita ei, mutta Lainvoimassa näyttää olevan mahdollista huudella vedätyshuutoja tyyliin, myyjä vedättää hintoja puhelimellaan ja kun tosiostaja putoaa, niin vuorokauden hiljaisuuden jälkeen vedetään voittava huijaushuuto pois.
Näin moni luulee että sai ostettua tuotteen kun joku veti huutonsa pois (tai Lainvoima.comsivusto ilmoittaa että voittohuutaja oli sulkulistalla, siksi huuto poistettiin). Selkeää vedätystä.
Olisi kiva tietää kuinka moni on joutunut vedätyksen uhriksi.
Äskeiselle kirjoittajalle tiedoksi, että Tori.fi eikä huuto.netissäkään kukaan ei pysty poistamaan voittohuutoja mielivaltaisesti. Siellä ei vedätys ole tuohon tyyliin mahdollista, muita keinoja varmaan on,..
Ja noissa sivustoissa on palautteiden ja myyjien pisteiden perusteella mahdollista harkita minkälainen myyjä on vastassa. Ja jos joku ei myy tuotettaan, voi myös jättää palautteen.
Lainvoima.com pystyisi olemaan hyväkin keino myydä tavaraa, mutta kun koko homma on pilattu vedätyksillä ym. mokilla. Ostajakunta jättää huutamatta ja näinollen pesät saavat huonommat hinnat tavaroistaan.
Amatöörien pelleilyä sanon minä ja jätän vastedes huutoni tekemättä.Jututtakaapa tavaroiden luovuttajia, niin tiedätte mitä toimintaa lainvoima.com on.
Hurjia juttuja kuulee ja taatusti eivät ole lakitoimistojen tai konkurssipesien asialla.
Vedätys on jokapäiväistä ja luovuttajat saavat palkkionsa ostamalla pesän tavarat, jotka myyvät laakitoimiston viitta harteillaan uudelleen lainvoima.com kautta.
Jobbareiksi kai heitä yleensä kutsutaan ei lakitoimistoiksi. - ääliöitämonenlaisia
jobbariko? kirjoitti:
Jututtakaapa tavaroiden luovuttajia, niin tiedätte mitä toimintaa lainvoima.com on.
Hurjia juttuja kuulee ja taatusti eivät ole lakitoimistojen tai konkurssipesien asialla.
Vedätys on jokapäiväistä ja luovuttajat saavat palkkionsa ostamalla pesän tavarat, jotka myyvät laakitoimiston viitta harteillaan uudelleen lainvoima.com kautta.
Jobbareiksi kai heitä yleensä kutsutaan ei lakitoimistoiksi.No nyt tuli sen verran paskapuhetta että on pakko ottaa kantaa. Kerropa yhden luovuttajan nimi julkisesti niin keskustellaan sitten lisää.
Itse asiamiehenä ja luovuttajana tiedän tarkalleen mistä puhun joten alappas jannu perustella tarinaasi.
Joka ainoa ilmoittamani konkurssipesä on asianajotoimiston toimeksiannosta myyty/ myytävänä Lainvoima.com sivustolla.
Keksimiäsi "hurjia juttuja" kuulet varmaan ääninä päässäsi, ja niitä on nyt pakko julkaista
tällä palstalla.
Selkeä mustamaalaus ilman parempaa tietoa paistaa läpi niin vahvasti, että voisit vaikka
keksiä paremman provon omasi tilalle...
- Ihan hyvä sivu!
Joo älkää huutako lainvoima.comissa.. niin mun huudot voittaa :D
- Uusi tuote vai vanha
Hienoa, että joku maksaa ylihintoja.
Itse ostan mielumin halvemmalla uuden ja saan toimivan laitteen sekä takuut kaupanpäälle.
- H.K.P
Voisi varmaan harkita niihin myyntiehtoihin tutustumista. Jokaisella nettihuutokaupalla (huuto.net, huutokaupat.com etc.. ) kuin myös lainvoimalla on pakko olla olemassa rekisteri johon kirjautuu jokainen huuto.
Tietosuojasyistä rekistereitä ei voi julkaista. Vedätystä epäilevä voi tehdä tutkintapyynnön, jolloin rekisterijärjestelmät voidaan tutkia.
Omat kokemukseni lainvoiman kanssa ovat olleet hyviä. Ostoja on kertynyt lähes neljännesmiljoonalla vuosien varrella.
Kannattaa muistaa että kukaan ei pakota ostamaan mitään. Jos markettimyynti on enemmän juttusi, jolkottele Prismaan.- vedätetty
Etpä ole tainnut todellisuudessa ostaa lainvoima.comista.
tai ehkä joskus kun jobbarit eivät olleet vallanneet sitä. - ettäs tiedät
vedätetty kirjoitti:
Etpä ole tainnut todellisuudessa ostaa lainvoima.comista.
tai ehkä joskus kun jobbarit eivät olleet vallanneet sitä.Siellä ei ole jobbareita toisin kun eräällä muulla sivustolla...
- Vähän outoa touhua
Se, että huudot päättyvät ennalta-arvaamattomasti haisee kyllä vahvasti sellaiselta, eli tavaraa voidaan myydä alihintaan vaikka parhaalle kaverille, jonka jättämän tarjouksen jälkeen kauppa laitetaankin yllättäen poikki. Rehdissä huutokaupassa olisi ennalta ilmoitettu sulkeutumisaika, joka vieläpä jatkuisi jokaisesta tarjouksesta, jos tarjouksia tulisi pari sekuntia ennen sulkeutumisaikaa. Näinollen kaikilla halukkailla olisi aina mahdollisuus tarjota. Mitään järkevää selitystä tuollaiselle ennalta-arvaamattomalle huutokaupan lopetukselle ei oikein ole.
Selvästi tässä ei ainakaan ajeta konkurssipesän etua, vaan vaan ihan muiden tahojen etuja. Konkurssipesän edun mukaista olisi saada tavaroista niin hyvä hinta kuin mahdollista. Lainvoimassa se ei näytä toteutuvan. Toisaalta löysin myös tavaroita, joista oli tarjottu enemmän kuin olisi järkevää, eli uuden hintoja tai jopa sen ylikin. Omituiselta vaikuttaa kyllä sekin, aivan kuin tavaraa ei haluttaisi myydä lainkaan? - jaakko818
Kyllähän sinne tulee tuo teksti:
Kohde voidaan sulkea silloin, kun kuluvan päivän aikana uutta tarjousta ei ole tehty, ei kuitenkaan viikonloppuisin la-su.
Kohde suljetaan heti, kun se on mahdollista. Sulkeminen voi viivästyä myyntimenettelyn tai myyntiajan loppuehtojen vuoksi. Korkeimman hyväksytyn tarjouksen tehnyttä pidetään ostajana. - volvov1
Kyllähän tuo Lainvoima.com toiminta on aivan naurettavaa kaikin puolin. Ei vastuuta mistään ja kun tuotteet ilmoitetaan kohteessa, tuotekuvaukset ovat sitä sun tätä.
Näkee kaikin puolin, että rahan perässä juoksevat eli toimeksiantoja konkurssipesiltä enemmän kuin voidaan järkevästi hoitaa. Sitten kun pyydät s-postilla mm. esim. lisäkuvia tai tietoja, todella harvoin vastataan mitään(ja tässä kohtaa on turha puhua paskaa, koska esim. viimeksikin eräässä kohteessa hiljattain oli näyttö, soitin ja pyysin 3 :sta eri sähkökaapelista kuvaa kaapelinpäädysta, jotta tietäisin mistä kaapelista on kysymys--> joo, ei nyt ehdi!).
Siis muutamaa kuvaa pyysin ja kaveri on kohteessa, itse 900 km:n takia en viitsinyt lähteä katsomaan kun ajattelin, että uskaltaisin jatkaa huutamista jos sen verran saisi lisätietoa... niin ei!
Monien kohteiden kohdalla alla lukee vain ainoastaan " Se ja Se konkurssipesä", mistä vitusta niitä lisätietoja sitten voi kysellä kun ei ole puhelinnumeroita tai s-posteja´, joista voisi tiedustella tarkemmin? Lainvoima itse määrittelee säännöissä:
Esittely ja tutustuminen
Myyjä ilmoittaa mahdollisesta kaupan kohteena olevan materiaalin esittelystä ja ajankohdasta erikseen pääotsikossaan. Esittely voidaan järjestää tarvittaessa useampana eri ajankohtana.
Tarjouksentekijän velvollisuus
Tarjouksen tekijän velvollisuus on tutustua, tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa, ennalta kaupan kohteena olevaan materiaaliin. Huutokauppaan osallistumalla tarjouksen tekijä ilmoittaa olevansa tietonen kohteen kunnosta.
Nämä rahan ahneet(varsinkin The Boss Atso Rikkilä-> on päässyt rahan makuun) ja laiskat luistaa suurimmaksi osaksi näistä velvoitteista, mitään näyttöjä ei järjestetä kuin harvoissa kohteissa.
Sanotaan nyt kuitenkin, että Laamanen ja Kääntee ovat kuitenkin ainoat joiden kanssa homma siellä pelaa, kiitos heille siitä!
Ja jotta nyt en ihan omiani puhuisi, olkaa hyvät ja menkää tutustumaan Lainvoimassa oleviin avoimiin kohteisiin ja katsokaa itse!
Konkurssipesäthän tässä tietysti niitä häviäjiä loppupeleissä on.
Atso Rikkilä, ole ystävällinen, äläkä sönkötä vaan ota roolia ja laita jätkät tienaamaan ne rahat hoitamalla asiansa sille kuuluvalla tavalla mikä kuuluukin.
Terveisin: Jatkossakin(joskin huulta purren) kauppaa kanssanne tehden.- Laamanen, ei feikki
Kirjoittajalle erityinen kiitos asiallisesta kommentista. Jos joku asia painaa, niin siitä pitää mainita ja jos joku asia menee maaliin asti kunnialla, niin siitäkin voi mainita, myös asiallisesti!
Jokaisella on Suomessa sananvapaus, mutta jos kirjoittajalla ei ole käytettävissä kuin oma, omassa päässään ilman parempaa ja tarkempaa tietoa oleva mielipide tms., niin
monesti kannattaa pitää se omana tietonaan, eikä ainakaan laittaa julkisesti luettavaksi.
Siinä nolaa vaan itsensä pahemman kerran.
Tosin, anonyyminähän täällä voi vaikka miten haukkua muita jäämättä kiinni ja saamalla
hyvän mielen kun on "sanonut suorat sanat sille m****lle"... - volvov1
Hei, mielipiteeni perustuu kokemuksiin ja faktoihin. Eikä siinä mitään sen ihmeellisempää ole. Tuskinpa tässä täytyykään jäädä kiinni "jostakin" tai tarkoitustaan on saada haukuttua myyjiä. Harmillista jos palautteet otetaan vastaan suuttumalla ja kieltämällä tosiasiat. Jokainen fiksu ihminen ottaa niistä opikseen ja pyrkii edistämään / rakentamaan toimivampaa konseptia, eikö näin?
- Ei kannata jäädä kii
Miksi lainvoima sivustolla käytetään hinnan nostattajia? Saako sivusto provision myydyistä tavaroista? Kyllä on touhua ja live huutokaupat taas kunniaan.
- AAAiiivvaannn!!
Katso edellinen vastaus ja ymmärrä, niin olet ehkä viisaampi...
- myllyttäjä
Voi kiasus. Selkeet ehdot. Jos tarvit lisätietoja ja niitä et saa, jätä ostamatta.
- hyi hitto
Nimi kertoo jo sen että tämäkin pulju on täyttä kusetusta!
- Huutaja!!
Hinnat ainakin näyttää olevan välillä aika kovia "huutokauppa hulluus"
sokaisee ostajan. Kaupan päättäminen välillä tuntuu kestävän odotellaan viikko vaikka ei enää nouse, välillä tintataan kauppa nopeasti? - Heinähatut
Huutaja!! kirjoitti:
Hinnat ainakin näyttää olevan välillä aika kovia "huutokauppa hulluus"
sokaisee ostajan. Kaupan päättäminen välillä tuntuu kestävän odotellaan viikko vaikka ei enää nouse, välillä tintataan kauppa nopeasti?Maksaa tuotteista enemmän mitä konkurssiin mennyt yritys on maksanut. Juuri tuossa yhtä pesää olen seurannut johon aikoinaan kamaa hankkinut ja nyt näyttää saavan saman hinnan mitä siitä on uutena maksanut.
- vvvvvvvvv
Moi lainvoima myy vaan kavereille, kokemusta nääs on kun on soittanut mun edelliselle työnantajalle ja sanonut millä hinnalla myydään, no tarjous tehtiin ja se huutokauppa päättyi siihen.................
- kuikka masa
Suksi sinä heebo v*****n selvittämästä kun et näköjään tiedä hevonpaskaa koko
asiasta!
- hyyry
moro, mä oon ostanu taas koneit toisist huutokaupoist ja saanu niihin takuun 500 tuntia, aina oon ollu tyyytyväinen huutoihini..
- hyyry
VAATIKAA TAKUU PUHEILLE ENNEN KU HUUVATTE............... AINA VOI SOITTAA ENNENKUN HUUTA...........
- ostan muualta
Sulku uhat ovat ainakin puhdasta kusetusta kohteet menevät kiinni ilmeisesti vasta sitten kun ennalta määritetyt hinnat ylittyvät tai huutamassa on sopiva henkilö. Aivan paska koko sivusto.
- joopajoo3
Osta muualta, parempi kaikille...
- kusetustako
Edes oman sivun tiedot eivät täsmää todellisuuden kanssa tarjousten perusteella.
- konekuski70
ja taas on myynnissä rikkinäistä konetta ikaalisissa kubota u10 kääntökehä ym
- Kakekakkonen
Mikä piru siinä on että pitää ostaa, jos se on noin hirveän vaikeaa?
Jos myyntiehdot ei mene jakeluun, niin miksi ei osteta sieltä missä ne kaupan ehdot sitten on helpompi ymmärtää?
Muutamalla miehellä toimiva kokoonpano tuskin pystyy järjestämään näyttöä jokaisen poran ja myllyn takia.. mutta eikö niitä myllyjä ja poria saa rautakaupastakin?
Itkettää teitä niin kovasti kun oma järki ei riitä tekemään tarjouksia ko. sivustolla. Menkää muualle niin minä saan halvemmalla!- vähän edes laskentaa
heh, heh, olipa vastaus.
Tämän sivunhan tarkoitus on kertoa miten lainvoima.com toimii ja ketä sen takana todellisuudessa on.
Jos olet niin viisas, että ostat lainvoima.comista ja olet yrittäjä.
Sinua on vedätetty maksamaan käytetystä vemputtimestasi vaikka 1000€.
Et saa eduksesi alv vähennystä.
Uusi maksaa 1200€ josta yrittäjänä saat aina vähintään 20% alennuksen eli hinta pumpsahtaa alle 960€ ja saat alv vähennyksen. Tuote on UUSI ja siinä on takuu.
Jotenkin ihmetyttää ne yrittäjät, jotka rinta rottingilla kertovat ostavansa lainvoima.com nettimarketista. Ilmeisesti heille ei ole opetettu liikelaskentaa. No, ilmeisesti tuollaisia yrityksiä ei muutaman vuoden jälkeen ole olemassa ja tuotteet tulee taas lainvoima.com sivuille myyntiin. - Joopajoo3
Hyvä vastaus, just noin se menee...
- romu toisen aarre
Muutamia kertoja olen ostanut Lainvoimasta tavaraa vaihtelevalla menestyksellä. Pari kertaa tavaraerä on ollut jo vajavainen, kun ilmoitettuna noutopäivänä on hakenut huutamaansa pois. Kyllä sellainenkin harmittaa, että hävikkiä syntyy.
Usean kerran on tavaraa noutaessaan huomannut, että monet kohteet on esitetty niin vajavaisesti, ettei kukaan sen vuoksi edes uskalla niistä oikein mitään tarjota. Kukaan ei yksinkertaisesti saa mitään pirun käsitystä myytävän tavaerä suuruudesta, määristä taikka laadusta. Kuka uskaltaa tarjota jotakin umpinaisista pakkauslaatikoista, joiden sisällöstä ei ole minkään taivaan valtakunnan käsitystä.
Tiedän kaverin, joka osti tosi epämääräisen erän vajaalla tonnilla ja myi aivan kuranttia tavaraa samasta erästä eteenpäin yli 20.000 eurolla. Hyvä ostos kaverille, mutta ei minkään konkurssipesän velkojan etujen mukaista touhua.
Alalle kaivattaisiin muitakin toimijoita, kun lukee nuo edelliset viestit... - reterttr
Olen ostanut muutaman isomman koneen Lainvoimasta ja kohtuu hyvin on sujunut. Yhden koneen sain kohtuu edullisesti ja yhden "ilmaiseksi" eli siis aivan pilkkahintaan. Huutokauppailmoituksessa luki että mukana tulee yksi hyvin hyvin kallis oheistarvike. Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon ja tarkistin että tämä todellakin kuuluu kauppaan. Mennessäni purkamaan konetta kuljetusta varten ei tätä kallista oheistarviketta hevillä löytynyt. Muutaman puhelinsoiton jälkeen asianajotoimisto lupasi palauttaa maksamani rahat ellei oheistarviketta löydy. Jatkoin konkrussipesän koluamista ja lopulta tuote löytyi.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se että oheistarvike näkyi myös toisessa myynti-ilmoituksessa jossa luki jotenkin näin, että myydään kuvassa olevat tavarat tms. Ilmoitin tästä lainvoiman miehelle ja he päivittävät tämän toisen kohteen tiedot. Eli jos olisin tullut myöhemmin paikalle niin en olisi saanut haluamaani tuotetta.
Kun monet muutkin tulivat hakemaan huutamiaan tavaroita konkurssipesästä niin touhu oli kamalaa katsoa. Porukka penkoi ja repi irti mitä käteensä sai eikä kukaan pystynyt valvomaan kuka vei ja mitä. Moni (myös minä) "lainasi" omiin purkutöihin joitain pesän työkaluja ja moni ei niitä tainnut palauttaa takaisin paikoilleen. Eli jos nämä työkalut olivat esim erikseen myynnissä niin en ihmettele kun tavaraa puuttui kuormasta.
Kusetuksen makua en ole lainvoiman touhussa huomannut, mutta hieman väärää tietoa kylläkin. Omassa tapauksessa huutamani kone oli parempaa mallia kuin ilmoituksessa luki. Eli tämä väärä tieto oli ostajan eduksi. - just joo
Kohteessa oli teksti "KOHDE VOIDAAN SULKEA SILLOIN KUN KULUVAN PÄIVÄN AIKANA UUTTA TARJOUSTA EI OLE TEHTY ( EI KUITENKAAN VIIKONLOPPUISIN LA-SU )" Tein tarjouksen, tarjous oli korkeimpana tarjouksena 28 päivää, sitten tarjous ylitettiin. Ja hups, tuote myytiin 3 päivän kuluttua. Tosi reilua! Eikä ollut eka kerta samanlainen tapaus, ei tosin yhtä pitkällä vedätyksellä.
- Nimensä unohtanut
Ostin minäkin sieltä kuution liimalevyä joka oli ilmoituksen mukaan tammea. Paikan päällä se kuitenkin paljastui koivuksi. Kun oli tuota matkaa kuitenkin 300 kilometriä/sivu niin ei käynyt mielessäkään tehdä 600 kilometrin reissua ennen huutoa varmistaakseni että mitä puuta se oikeasti on, luotin siihen mitä ilmoituksessa luki ja huusin ja maksoin. Soitin sitten paikan päältä lainvoiman kaverille että mua on kusetettu. Onhan koivu ja tammi kuitenkin ihan eri hintaluokassa keskenään. Aikoi konkurssipesä kans asian selvittää ja soittaa mulle takaisin. Puolitoista vuotta olen soittoa odotellu... Onneksi otin kuitenkin ne koivut mukaan kun kerran maksanut olin, vaikka mulle ehdotettiin että jätä ne sinne niin selvitetään asia.
- kohde 72/1605
Just joo, ja taas myydään lainvoimalla alpakkalusikoita hopealusikoina, kusetusta jälleen. Jos kohteen ilmoittaja ei ymmärrä alpakan ja hopean eroa, niin suosittelisin hakeutumista sellaisiin hommiin mihin järki riittää !!!
- Apinat_jumppaa
Kohteessa leima 830 ilmoittaa jalometallin puhtauden tuhannesosina massasta. Eli tässä kohteessa kyllä myytiin hopealusikoita, ei alpakkalusikoita.
Näin toinen "järjeltään vajaa kusetusfirma" myy samoja lusikoita näin: http://www.hopeatukku.fi/tuote/chippendale-jälkiruokalusikka-6-kpl-finlandia-chippendale-hopea/10107024/
- Jarkko Rossi
Näin lainvoima huijaa:
Kohde: 4. Helmi-Lasitus Oy:n konkurssipesä, NOKIA, 02.09.2014 > 01. Vaihtolava roskineen.
Kyseinen vaihtolava oli jo aiemmin myynnissä palvelussa. Tein siitä silloin korkeimman tarjouksen, mutta huuto päätettiin ja vaihtolavaa ei myyty (peruste oli muka jotain sellaista että konkurssipesä tekee kohteen loppuun tms.).
Muutaman aika myöhemmin soitettiin ja kysyttiin, oletko vielä kiinnostunut? Ilmoitin olevani ja menin katsomaan lavaa. Ilmoituksessa myytiin vaihtolavaa roskineen. Lavan pituus ja laidan korkeus piti silloin arvioida, kuten nytkin. Myyjä ei ollut laittanut tietoa.
Mitä lavalla sitten on/oli? Viimeksihän jätteistä ei näkynyt kuin muutama laudanpää ja saattoi olettaa että puujätelava siis;) Näin ajattelin ja sehän ei olisi ollut ongelma. Lava on kuitenkin täysi sekajätelava, jolla on talon kattotiilet ja kaikkea mahdollista. Paino ilmeisesti todella paljon. Tyhjennyskustannus arviolta 1000 euron luokkaa.
Soitin pesänhoitajalle ja sanoi että konkurssipesä maksaa tyhjennyksen, mikä olisi ollut ok. Ehdin jo tilata tyhjennyksen ja lavan kuljetuksen. Pesänhoitaja kuitenkin soitti parin päivän päästä takaisin kysyen että mitä minä maksan tyhjennyksestä? Häh??? Kun on luvattu on annettu ja minähän en suostunut enää maksamaan mitään ja kauppa purettiin. Onneksi en maksanut etukäteen näkemättä mitään. Lasku kyllä tuli hetimiten. Sain viimehetkellä estettyä maksun. Lavaa olin vielä huutamassa yhteisölle, en itselleni.
Minulle tuli kuitenkin tästä kaikesta runsaasti ylimääräistä vaivaa ja kilometrejä, joita kukaan ei tietysti korvaa (jos en ilkeä yhteisön laskuun pistää, enkä kyllä ilkeä).
Vastaavan lavan saa ainakin 2300 alv uutena ostettua, eli hinta on paljon. Nyt tarjottu jotain 2100 euroa ja siihen kun lisää tonnin roskista niin menee rutkasti yli uuden hinnan. Yhteisö ei vaan ole alv. velvollinen tuosta toiminnasta johon lava tuli. Siten olisi kannattanut maksaa tuo kaksi tonnia tuosta vähin roskin;) Yrittäjänä lava olisi ollut jo silloin ihan liian kallis.
Homma on täyttä kusetusta näin kun asiakkaat eivät edes pääse tutustumaan kohteeseen. Kyllähän myyjän pitää tarvittavat tiedot kertoa! Tässä tapauksessa varsinkin kun on erityisesti nyt on selvää takuulla pesänhoitajalle ja muillekin mitä lavalla on.
Miellän toiminnan petokseksi ja soitin asiasta vielä asianajotoimistoonkin. Todettinn vaan että on annettu toimeksiantona Lainvoimalle. Jos tämä ei ole petosta on vaarallisenkin jätteen hävittämiseksikin hyvä konsti. Huutoon vaan lavalla lainvoimaan. Uraanikin on pudas luonnontuote jos asian niin haluaa nähdä;)
Kun toiminta on tällaista on syytä tarkkaan miettiä mitä huutaa. Yksi Hiace on juuri kuolinpesällä myynnissä ja kerrotaan että painauma oikealla keulassa. Eipä uskolla enää huutaa kun ei yhteystietoja ole, jotta voisi edes kysyä. Kuvaa tuosta painaumasta ei ole muistettu ottaa ja muutankaan kuvista ei nää auton kuntoa. Jätän toki huutamatta kun en halua vaikeuksia. Ei kannata siis ihmetellä jos jostain ei välttämättä ihan normaaleja pyyntihintoja maksettaisikaan. Se on sitten tuurissa millainen painauma on? Voi olla vaikka vähäinenkin tai...
Jarkko Rossi - taas petetty
Varokaa lainvoima.com joppareita!
Itselleni kävi niin, että voitin huudon. Huutoni perustui netissä oleviin kuviin tavaroista. Hakiessani tavaroita niitä olikin vain noin 60% kuvien tavaroista.
Lähes kaikki arvokas oli "hävinnyt" kertoi luovuttaja.
Kysyessäni hyvitystä. Hän nauroi, että olen rastittanut hyväksyväni tavaroiden kunnon ja määrän. Joten menetin satasia ja sain pölyä!!!!!
VAROKAA lainvoima.com joppareita!!!!!!- Ei toimi ei
Myös yhden huudon voittaneena voin sanoa että tavaraa puuttui kohteesta jonka voitin. Ja tietenkin olin jo maksanut. Vitutti .
- Lainavoimaa
Nimi näkyviin! Ei noin saa tapahtua.
Huudettu tavara pitää olla kuvien tms. mukaisesti koskematon.
- Paska Paavo
Olen ostanut Lainvoimasta yli 15000 eurolla tavaraa ympäri Suomea ja aina kaikki on mennyt aivan kuten pitääkin . Maksu on aina tapahtunut suoraan konkurssipesän tilille ja tavaraa noudettaessa kuitti mukana niin ei ole ollut ongelmia .
Ja niin luulisin että kukaan ei pakota ketään ostamaan mitään mistään .
Ja noihin vaihtolavoihin , mikäli ymmärrän jos ilmoituksessa lukee roskineen niin tyhjennyksestä vastaa ostaja . Siinä on riskinsä mutta pitää ajatella kohteen hintaa ja että tyhjennys voi maksaa tonninkin tai yli .- Paskaa lainvoimalla
Miksi sitä kenelläkään olisi syytä kertoa kohteen kuvauksessa mitä lavalla on? Sehän voi vaan laskea suotta hintaa. Ikävä ottaa kuvaa jätteistä kun niistä saa huonon kuvan.
Minä olen nyt ostanut muutaman lavan ja myyn kohta lainvoimassa kun nyt ensin täyttyvät ongelmajätteteillä. Edullista jätehuoltoa. Mitäs väärää tässä mukaolisi?
- duploksi
Kuka niitä jaksaa kytätä koska ne päättyy....huutokaupat.com issa selvä kellon aika milloin huutokauppa loppuu...sielläki kannattaa varoa pikku firmoja jotka ite nostattaa hintoja...kuka hullu muka maksaa 200 ekeä jostaki otsalampusta
- AinaEiApuasaaneena
Lainvoiman kritisoijille tiedoksi kohteisiin pitää aina ennen huutoa käydätutustumassa sehän sanotaan jo ohjeissa. Lainvoima toimii lain mukaan ja on myös itse sitoutunut noudattamaan omia ohjeitaan. Tarvittaessa soitto lainvoiman toimistoon auttaa selvittämään asiaa jjossa omistajan tytär vastaa mielellään sinne saapuviin puheluihin ja aina kun jokin askarruttaa mieltä sinne kannattaa olla yhteydessä. Jos taasen huutokohteista puuttuu asiaa hoitavan numero niin kannattaa soittaa omistajalle joka usein unohtaa laittaa numeronsa näkyviin. Hänen numeronsa on toimiston numerosta seuraava. Epäselvyyksien välttämiseksi kannattaakin olla yhteydessä aina kyseisen pesän hoitajaan jos muita ei tavoita puhelimella.Gooklettamalla löytyykin pesänhoitaja tai vaikkapa soittamalla konkurssiasiamiehelle niin siellä selviää ainakin mikä pesänhoitaja on kysessä. Ilmoitus aina minkä sivuston takia soittaa myös selventää tilannetta kummasti. Kehoitankin kaikkia soittamaan annettuihin numeroihin tai vaikkapa toimistoon epäselvyyksien välttämiseksi, mutta jos ei muu auta kenenkään ei kannata huutaa kohdetta josta ei ole saanut riittävää tietoa missään tapauksessa sillä yleensä konkurssi pesän tuotteet ovat niin loppuuun koluttuja laitteita kuin suikin on ollut mahdollista,jotta ollaan vielä voitu konkurssivälttää.
Yleiskehoituksena sanonkin SOITTAKAA TAI OLKAA HUUTAMATTA kohteita. - Kunpatoimis
Kymmeniä tavaroita lainvoima.cm sta hankkinut ja yllättävänkin hyvin homma toiminut. Ei oikeastaan moitteen sijaa kun miettii miten kirjavaa tavaraa ja ihan sekatavaraakin on myytävänä. Eihän ne ole kuin kaupan hyllyllä ja mullekin huteja sattunu monissa ostoksissa, ihan lähimarketista lähtien.
Hermohomaa on ostaa ja myydä.
Ja muut huutajat nostaa vaan hintaa liikaa mun makuun. halavemmalla pitäis saada perhana, aina!!! - Hihihii
Olen huutanut jotain pientä tavaraa aina silloin tällöin ja kaikki on mennyt ihan jees. MUTTA TÄMÄN JÄLKEEN TULI LOPPU. LAINVOIMASTA SOITTIVAT ETTÄ KÄY KOROTTAMASSA TARJOUSTASI TAI MUUTEN KOHDE SULKEUTUU. JAKAKOON VAIKKA ILMAISELLA ENÄÄ EN OSTA KYSEISELTÄ FIRMALTA. KUULEMMA MYYVÄT KAIKKI MITÄ IRTI LÄHTEE, NEKIN MITKÄ EI EDES KUULU PESÄÄN.
- Huutokauppaprinssi
Lainvoima on mielestäni muuten ok mutta ei sitä jaksa kytätä kun ei ole päättymis aikaa näkyvissä. Teet tarjouksen jostain autosta esim. se voi roikkua sulla kiinni vaikka kuukauden. Mulla kävi niin yhden pakun kanssa se putos lopussa pois sieltä listoilta eikä ollut yhteystietoja ilmoituksessa. Googletin konkkapesän ja sitä kautta sain pesänhoitajan kiinni ja hää oli ollu kesälomalla....mutta kaupat tuli. Yhteystiedot pitäs olla joka ilmoituksessa vaan ei aina oo. Oulun alueen edustusmies vois opetella käytöstapoja ...on pikkusen liian isoa herraa
- sdasdasddassad
eikö kukaan ole enää kesäkuun ostanut sieltä mitään kun ei ole tullut kommentteja
itse katselin eräitä trvikkeita kouvolassa nosturi yms muuta ja ihmettelin niiden sulkeutumista nopsaan meneekö ne joillekkin kavereille siellä - Eduskunnanoikeuskansleri
Lainvoima.com on poliisin peiteorganisaatio, jossa toivat henkilöt ovat poliiseja joilla on tehty muu identiteetti. Siis poliisin rikollisjärjestö, jossa ei tarvitse noudattaa mitään lakeja ja joilla on lupa loukata ihmisoikeuksia ja vaikka tappaa näille rikollisille nyrkkiä heristää.
- NoNytOn
Mitä sieniä sä oot syönyt ja mistä niitä saa?
- hidastapyrokratiaa
Mihin tarkotukseen huutajat tavaroita huutaa ei ainakaan käyttöön mieluummin keräilyyn myyntiajat on tolkuttoman pitkiä jopa useita kuukausia , väliin joutuu uuden tunnuksen tilaan jotta voi huudon jättää. Siis jos jotain tarvii suht nopealla aikajanalla niin ei onnistu ja hinnatki kyllä nousee ku pullataikina jotain saa uuttakin halvemmalla itse siis olen vain keskittynyt pelkkään romuun sitä on aika ootella , sanoisinkin että 3 viikkoa on maksimi aika myynnille ja hinta kyllä nousee samaan ei se venyttämällä nouse.
- anonyymi_TF8
No ihen perseestähän toi sivusto on.
Teksteiss lukee että kohde sulkeutuun kun vuorokauden sisällä ei tule korotuksi.
Aamupäivällä tarjosin ja iltapäivällä kohde onkin kadonnut.
Ihan hämärää hommaa ! - Anonyymi
Voisiko joku selittää minulle mitä tapahtui? Vai oliko tässä ihan puhdas kusetus? Lainvoima.comin säännöissä lukee, että huutokauppa jatkuu viimeisen korotuksen jälkeen kolme (viisi) minuuttia. Minun huutoni oli korkein viimeiselle sekunnille. Päivitin näkymää kahdella eri koneella, tietokoneella ja kännykällä. Huutokauppa loppui ja samalla sekunnilla tuli meili, että tarjoukseni on ylitetty ja sen huutokaupan voitti joku muu. Rahaa ja halua kuluttaa sitä olisi ollut vielä tuplasumman verran. Lainvoima.comin sääntöjen mukaan huutokaupan olisi pitänyt jatkua edelleen. Minulle tämä näyttää siltä, että huutokauppasummaa korotettiin mutta se ei muille kisaajille päivittynyt vaikka selainta päivitti. Onko tähän koijaamiseen olemassa jotain softatyökaluja vai oliko tässä kyseessä huutokaupanpitäjän temppu saada kaverilleen tai itselleen auto halvalla?
- Anonyymi
Katsokaa kuka ylläpitää/hallinnoi sivustoa.
- Anonyymi
Oliko Kallio pesänhoitajana
- Anonyymi
Järjetön ajatus kun ei mitään tietoa koska huutokauppa loppuu, yritin huutaa isoa huonekalua Lappeenrannasta ja olin yli kuukauden voittavana huutajana kaksi kertaa lunastin huutoajan kuukaudeksi ja se huutokauppa ei sinä aikana loppunut niin päätin että pitäkööt.
Miten ei voida ilmoittaa mitään loppumisaikaa ja kun ilmoituksessa ei ole vielä mitään tietoa miten nopea haun pitää olla huudon loppumisen jälkeen aika vaikea on menoja järjästellä kun pitäisi joissain kohteissa hyvinkin nopealla aikataululla olla hakemassa tavara jota on pidetty myynnissä lähes 3 kuukautta.
Opin tästä etten huuda mitään minkä päättymisaika on täysi arvoitus koska haun järjästäminen on vaikea jos kohde päättyy kuukausien päästä. - Anonyymi
Huijaukselta vaikuttaa, koko konkurssipesä voidaan myydä välistä, vaikka huutajilla on tarjouksia sisällä, eikä huutokauppa ole edes päättynyt. Onkohan tälläinen edes laillista konkurssipesää kohtaan ja tällä systeemillä voivat dumpata pesän sopivasti kaverille kesken huutokaupan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758