teinit matkalle

"Kukakohan kävisi koemakaamassa hotellin sängyt ja veisi puhtaat pyyhkeet".

Kolme kansanedustajaa tarkkailemaan Ukrainan presidentinvaaleja


Kolme suomalaista kansanedustajaa matkustaa Ukrainaan tarkkailemaan maassa sunnuntaina 7.2.2010 järjestettävien presidentinvaalien toista kierrosta.


Sinikka Hurskainen (sd.) ja Jaakko Laakso (vas.) osallistuvat Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen vaalitarkkailuoperaatioon.

Ukrainassa vaaleja tarkkailee myös kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) Etyjin puheenjohtajamaan Kazakstanin erityislähettilään ominaisuudessa.

Vastakkain toisella kierroksella ovat pääministeri Julija Tymošenko ja edelliset presidentinvaalit niukasti hävinnyt entinen pääministeri Viktor Janukovytš.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keräys pystyyn että saavat tilattua hanhenmaksapalleroita ja shamppanjaa. Vaalien alla voikin kiitokseksi tarjota rahvaalle papusoppaa.

Äänestä
  • Onhan demuilla valtava kassa mistä ammentaa.. SAK:n maksamat tuet..
    Missähän on ne urheilukerhon rahat?

    Äänestä

olisivat mennet tarkkailemaan saimaan norppaa ennen kuin se muuttaa ääniselle Julijan tarkkailuun olis pitänyt laittaa mahti miehiä vähintään Kanervan kykyisiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ääliöt kirjoitti:

"Kukakohan kävisi koemakaamassa hotellin sängyt ja veisi puhtaat pyyhkeet".

Kolme kansanedustajaa tarkkailemaan Ukrainan presidentinvaaleja


Kolme suomalaista kansanedustajaa matkustaa Ukrainaan tarkkailemaan maassa sunnuntaina 7.2.2010 järjestettävien presidentinvaalien toista kierrosta.


Sinikka Hurskainen (sd.) ja Jaakko Laakso (vas.) osallistuvat Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen vaalitarkkailuoperaatioon.

Ukrainassa vaaleja tarkkailee myös kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) Etyjin puheenjohtajamaan Kazakstanin erityislähettilään ominaisuudessa.

Vastakkain toisella kierroksella ovat pääministeri Julija Tymošenko ja edelliset presidentinvaalit niukasti hävinnyt entinen pääministeri Viktor Janukovytš.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu