Viikon Valopää: Timo Räty
Politiikan vauhtiviikon päätteeksi Valopääraatikin katsoo aiheelliseksi vakavoitua peruskysymysten äärelle.
Vaikka Valopääksi olisi viime päivien perusteella tarjolla jos jonkinlaista veijaria, ylitse muiden nousee kuitenkin mies, jonka pullistelusta on leikki kaukana kuin luksus kansanedustajamatkoista.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn (sd) masinoimat ahtaajien ”vauhdituslakot” ovat maksaneet yhteiskunnalle jo maltaita, ja lasku uhkaa vielä moninkertaistua, jos kaikkialla satamissa lopulta ajaudutaan helmikuun 19. päivänä uhkaavaan totaalilakkoon.
Tällä kertaa kiistassa ei ole kysymys edes siitä, että työntekijäpuoli haluaisi saada jonkin huutavan vääryyden korjattua tai torjua työehtojen kohtuuttoman heikentämisen. AKT:n vaatimuslistalla nimittäin on, ei enempää eikä vähempää, kuin vuoden liksan suuruinen kertakorvaus irtisanotuille nyt maksettavan puolen vuoden ”palkkatakuun” päälle. Ahtaajien irtisanomissuoja on jo valmiiksi keskimääräistä parempi, mutta sekään ei siis enää riitä.
Ei tarvitse kovinkaan suuria ennustajan lahjoja arvatakseen, että AKT:n rettelöinnillä on kauaskantoiset vaikutukset työsuhdeturvaan - mutta ihan päinvastaiset kuin mitä Räty ja kumppanit selittävät tavoittelevansa. Vientiteollisuutta satamien sulkeutuessa uhkaavat satojen miljoonien tappiot tietävät nimittäin melko varmasti uusia lomautuksia ja irtisanomisia jo ennestään vaikeuksissa kamppailevissa yrityksissä.
Se siitä työväen solidaarisuudesta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Missä on AKT:n, SDP:n, ja SAK:n yhteiskuntavastuu
Sitähän he ovat kuukausitolkulla toitottaneet hallitukselle. Heidän yhteiskuntavastuu on näköjään sitä, että keskellä yhtä pahinta talouskriisiä vaaditaan käsittämättömiä asioita ja laitetaan perseet penkkiin. Siitä aiheutuu arviolta 180 MEUR kustannukset suoraan ja välillisesti kansantaloudelle, kun liikenne seisoo.
Todellista yhteiskuntavastuun kantamista.
Itsensä ulos kaikesta vastuusta, kun heidän kansanedustajien pitäisi aina saada jopa lomamatkoilla bisnes luokan lennot ja viiden tähden hotellit. Näin lamankin aikoina, ei haluta itse säästää veronmaksajien rahoja yhtään. Tämä kostautuu heille aikaa myöten kokoomus ei halua heitä koskaan enää samaan hallitukseen, ja siinä sivussa meenee myös vaki vara puheenjohtajan paikka eduskunnassa. Sitä ei ole mikään pakko enää antaa demareille, kun alkoivat rettelöimään eduskunnassa selvistä säästö asioista Niinistön kanssa.
Mitä tulee tuohon ahtaajien lakkoiluun, niin kyllä SAK,n pitää laittaa tuo kieroon katsova puusilmä Räty jonkinlaiseen ruotuun, sillä hän on tehnyt miljoonien tuhot suomessa jo tähän mennessä. Kyllä maaseudulta löytyy rehtiä miehiä jotka kantavat tuon törkimyksen saunan taa, ja opettavat vähän siellä, kun hänellä ei muuten ole mitään vastuuta.
Niiden motto on orastava nousu seis. Tilaukset valuu maihin, mistä tavaraa saa ilman lakkoja.
No luomautetut tuunarit saa kenkää. Ei tarvi pitää varalla, kun tilaukset menee muualle.
Autoliikenteen Työnantajaliiton toimitusjohtaja Hannu Parvela pitää AKT:n toimintaa häikäilemättömänä ja täysin vastuuttomana. Muut ammattiliitot ovat osoittaneet sopimusneuvotteluissaan vastuullisuutta ja taloustilanteeseen kuuluvaa yhteiskuntavastuuta.
Parvelan mukaan AKT:n sopimusvaatimukset nostaisivat työnantajien kustannuksia lähes 12 prosenttia kahden vuoden aikana. Palkkavaatimus kahdelle vuodelle on lähes 6 prosenttia ja ns. tekstivaatimusten kustannusvaikutus noin 6 prosenttia.
Satamien lakko pysäyttäisi Suomen viennistä noin 90 prosenttia ja kuorma-autoliikenteen lakko ja sen kautta Helsinki-Vantaan lentokentän tankkausten pysähtyminen liki tulkoon lopunkin.
AKT pitäisi hirttää munista
Punikit taas vauhdissa.